keskiviikko 11. syyskuuta 2013

Ei aikaa, eikä varsinkaan voimaa

Follow my blog with Bloglovin Viime viikolla tuli käytyä pitkästä aikaa kaksi kertaa kalliolla. Tästä olikin sunnuntaina muistona joka paikka kipeänä ja sormet verinaarmuilla. Kiipeily kertojen pitäisi olla hyvä asia ja kyllähän se periaatteessa onkin. Mutta silti mieli on omiin suorituksiina hyvin apea, sillä niiden valossa viikko oli todella kehno.

Periaatteessa käyn yhä kahdesta kolmeen kertaan kuukaudessa kiipeämässä, mutta kyllähän noin kolmen viikon taukoja on tähän kesään muutama sopinut. Harvakseltaan kiipeäminen tuo tietenkin mukanaan sen, ettei kunto ole korkealla eikä voimaakaan tunnu riittävän. Tämän olen edellisillä kerroilla pystynyt näppärästi kiertämään kiipeämällä vitosella alkavia reittejä.

Boulderoidessa helppojen reittien kiipeäminen tarkoittaa, että pari yritys riittää reitin kuin reitin nousuun ja silloin lyhyessäkin ajassa tuntee saaneensa jotain aikaiseksi. Kalliolla olen keskittynyt trädi kiipeilyyn, jolloin vitos reitit tuntuvat mukavilta. Silloin sitä tietää, että vaikeampia menisi yläköydellä, mutta varmistuslaitteita kiven koloon tunkiessa ei yhtään vaikeampaa tarvita. Niin ja sporttia en ole tänä vuonna kokeillutkaan yhtä reittiä enempää ja siihen palaan hetken kuluttua.

Mikä tässä on sitten ongelma? Eikö voi vain nauttia mukavasta kiipeilystä? Vastaus on helppo. Välillä homma voi olla vain mukavaa, mutta kyllä sitä aina välillä pitäisi pakottaa itsensa pois mukavuusalueelta.

Ja niin pääsen viimein tähän viikkoon..

Keskiviikkona tuli pitkästä aikaa käytyä Lintukalliolla ja kokeiltua reittiä Kreikkalainen kirjanpito. Kyseistä reittiä tuli viime kesänä vähän ihmeteltyä, mutta silloin se oli liian märkä kiivettäväksi. Tällä se oli kuiva ja alussa oleva sormihalkeama menikin hyvin mallikkaasti. Reittiä treenatessa käytin kyllä jammi-hanskoja, enkä ole varma ovatko ne boulderoidessa sallittuja. Tällä kertaa se ei kuitenkaan ollut ongelma, sillä noin kolme varttia kestäneen projektoinnin tuloksena, en päässyt edes kokeilemaan  toppimuuveja. Sillä siinä vaiheessa, kun piti poistua halkeamasta slouppaavilla otteille loppui voima ja usko. Eikä tilanetta kyllä auttaneet tossujen rikki kuluneet kärjetkään.

Tuonne pitäisi päästä, mutta ei taida olla tällä kertaa tehtävissä.

Lintukallio on sen verran lähellä, että perheen pienimmäinenkin pääsi siellä pyörähtämään äidin ja isovanhempien kanssa. Kallion kokeilu piti vain lopettaa ennen kuin boulderi meni suuhun.

Lauantaina tuli sitten käytyä Kauhalassa Januksen kanssa. Siellä otin ensimmäiseksi yrityksekseni reitin Welsh Wizards. Siinäpä tuli otettua nokkaan oikein kunnolla. On-sightia lähdin hakemaan, mutta kaksi kertaa jouduin kiertämään reitin vaikeat kohdat. Jälkeen päin en voi sanoa varmaksi loppuiko usko itseeni vai varmistuksiin. Hieno reitti kuitenkin, jota pitää projektoida vähän lisää seuraavalla kerralla.

Kiipesin ensimmäistä reittiäni sen verran kauan, että annoin Janukselle tämän jälkeen liidaus vastuun. Hän nousikin reitit Nimetön ja Grunt, jotka minä sitten kakkostin. Itse olin kiivennyt Nimettömän elokuun alussa ja pitänyt sitä yhtenä Kauhalan parhaista vitosen reiteistä. Janus oli toista mieltä. Hän piti reitti jopa vaikeampana kuin Welsh Wizardsia. Mikä tuntui minusta todellla ihmeelliseltä, mutta niin me kaikki olemme hieman erillaisia kiipeilijöitä.

On-sighti Nimettömällä elokuun alusta

Ennen kuin pääsimme kiipeämään Gruntia odotimme hetken kahden nuoremman kiipeäjän suoristusta. Ja se olikin melko kauheaa katsottavaa. Toinen jätkistä oli juuri kiipeämässä Gruntin kruksia yläköydellä, joka oli kiinnitetty yhdellä kiilalla reitin päälle ja frendillä kruksi kohtaan. Sitten hän irrotti frendin, koska oli kiinni köyden päässä, joka tuli sen sulkkarista läpi. Tässä vaiheessa vihjaisin heille, että nyt köysi on vain yhdellä kiilalla kiinni, mutta ei se heitä haitannut. Se oli kuulemma hyvin kiinni. Hän siis kiipesi kruksin, niin että köysi oli vain  yhdellä kiilalla kiinni. Ja sitten hän putosi köyteen! Taisin henkäistä tässä vaiheessa vähän kovempaa, mutta heitä se ei haitannut. Jätkä yritti kohtaa vielä vähän lisää ja sitten hänet laskettiin alas.

Tämän jälkeen Janus liidasi reitin ja minä tulin perässä puhdistaen sen. Jätkien kiilan kohdalla jouduinkin tekemään oikein kunnolla työtä, sillä se oli parin nyrkin kokoisen kiven ja fleikin välissä kiinni. Kivi oli tainnut liikahtaa halkeamassa ja tästä syystä kiila oli todella jämäkästi kiinni. Käytännössä sain sen irti hakkaamalla kiila-avaimella itse kiveä. Jos kivi olisi räjähtänyt irti halkemasta tai fleikki haljennut jätkän tippuessa köyteen, olisi päivästä tullut kaikillle hyvin erillainen. Toivon, että herrat treenaavat varmistus taitoja tai pysyvät sisäkiipeilyssä tästä lähtien.

Sitten oli vuorossa mukavuus alueelta poistuminen. Janus projektoi ensin Palapeliä, jonka puhdas nousu jäi hänellä vain viimeistä muuvia vaille. Itse yritin parin vuoden tauon jälkeen Cornflakea. Kahden ensimmäisen klippauksen jälkeen olin reitillä täysin puhki. Voimaa ei vain ollut. Yhden klipin tein sitten vielä puhtaasti sinnillä, mutta useamman epäonnistuneen yrityksen jälkeen jouduin myöntämään, etten pääsisi sen pidemmälle. Ja minkälaisia yrityksiä ne olivatkaan? Surullisia räpistelyjä, joissa aina palattiin takaisin jatkon kohdalle. Ei siis ensimmäistäkään viimeisillä voimin vetoja jossa pudotaan köyteen. Tämä oli jälleen kerran niin minun kiipeilyäni. Voimat ehtyvät nopeasti ja sen jälkeen usko loppuu, enkä ole valmis antamaan sitä viimeistä ponnistusta vaikka alla olisi kuinka hyvät varmistukset.

Tälläkin kertaa siis annoin periksi ja tulin alas ilman ensimmäistäkään oikeaa köyteen putoamista. Sitten ei ollutkaan muuta tehtävissä kuin hakea köysi yläkautta ja lähteä kotiin.

Miten siis lopettaisin alun avautumisen. En oikeastaan tiedä. Tämän hetkisessä tilanteessa en ehdi kiipeämään enempää, enkä ole myöskään valmis antamaan kaikkea vapaa-aikaani lajille. En siis odota gradini nousevan, mutta olisihan sitä mukava kiivetä edes taitojen rajoissa. Pitäisi vain käyttää kerrat hyväkseen ja yrittää aina jotain vitosta vaikeampaa. Eikä vain kiivetä niitä mukavia reittejä, joista tulee hyvä fiilis ja suhteellisen varma on-sighti.

Ja kai sitä voisi kotona pakottaa itsensä tekemään niitä leukoja ja punnerruksia vähän useammin. Ei ne nyt niin paljoa aikaa vaadi.

Onneksi kalliokiipeily kautta on vielä ainakin kuukausi jäljellä, joten jos säät vain sallii, niin ehdin kokeilla tällä kertaa kiipeämättä jääneitä reittejä vielä pariin otteeseen. Ja jos en ehdi enää kalliolle, niin ensi keväänä on projektit valmiina odottamassa.