torstai 24. joulukuuta 2015

Aurinkoinen jouluretki

Tällekään vuodelle ei tullut Etelä-Suomeen lumista joulua, mutta onneksi saatiin toiseksi paras vaihtoehto eli aurinkoinen aatto-päivä. Jouluvalmistelut olivat myös sen verran hyvällä mallilla, että pystyimme käyttämään päivän aurinkoisimman hetken hyväksi ja lähteä koko porukalla pienelle retkelle.

Tonttu-konkkaronkka polulla.


Matka taittuu hyvin rinkassa.

Kotiovelta läheiselle näköalapaikalle on matkaa vajaa kilometri, joten se sopi mitä parhaiten retken kohteeksi. Meno matkan Aaro kulki rinkassa, jolloin alun ylämäki meni joutuisasti. Perille päästyämme katseltiin maisemia, Aaro teki omat seikkailunsa ja syötiin eväät eli joulupiparit ja pari palaa suklaata.

Maisemat ovat kohdallaan kallion päällä.

Kalliolla on myös paljon seikkailtavaa.


Matka kotiinpäin on alamäkeä, joten sen Aaro sai kävellä kokonaan. Kyllähän sitä saa kivisellä polulla välillä vähän jännittää, kun pikku-jätkän vauhti alkaa kiihtyä, mutta hyvin päästiin takaisin kotiovelle. Pari kertaa tietenkin sattui pieniä pyllähdyksiä, mutta ne nyt kuuluvat asiaan.

Kävellen kotia kohti.

Välillä pitää vähän levähtää.

Reilun tunnin metsäretken jälkeen voikin sitten ottaa loppupäivän rennosti syöden ja pukkia odotellen.

Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta 2016 kaikille blogin lukijoille!

torstai 3. joulukuuta 2015

Vaellus 2015 - Pöyrisjärvi

Lemmenjoelta siirryimme hetkellisesti Puljun erämaahan. Käytännössä kuljimme Puljun alueella Peltotunturin yli eli noin kuusi kilometriä, minkä jälkeen alkoi reissun viimeinen etappi Pöyrisjärven erämaassa.

Hetki Puljun erämaassa

Pari legia Pöyrisjärvellä kuljettuamme söimme päivällisen Hietajärven rannalla, jonka jälkeen matka jatkui hiekkaisella uralla vielä kolme legiä. Viimeisen legin aikana ilta alkoi jo hämärtää ja kiinnostus kävelemistä kohti oli sangen matala. Onneksi meillä ei ollut enää kuin hiekkadyyneiltä pienen lammen rantaan laskeutuminen ja vajaan kilometrin matka soisessa maastossa Naltijärven autiotuvalle. Matkaa päivälle tuli lopulta kolmekymmentä kilometriä ja sen kyllä tunsi jaloissa.

Tällä osuudella ei ihan helposti eksy uralta

Perillä meitä odotti neljä kalastajaa ja yksi metsästäjä koiransa kanssa, sekä todella kuuma tupa. Metsästäjä oli saanut riekkoja päivän aikana ja paistoi niitä nyt tuvan kaminalla. Tämä tarkoitti, että kaminaa oli pidetty hyvän tovin hehkuvana.

Metsästäjä oli saapunut tuvalle kävellen, mutta kalastajat olivat tulleet autolla. He olivat myös olleet siellä jo useamman päivän ajan. Tämä oli siis malliesimerkki autiotuvan väärinkäytöstä. Pystyimme antamaan tämän heille tällä kertaa helposti anteeksi, sillä saimme pummattua heiltä oluet iltajuomiksi. Voinpa sanoa, että olut maistui tässä vaiheessa reissua todella hyvältä.

Illallisen jälkeen oli aika käydä nukkumaan ja tällä kertaa tein kyllä todella huonon päätöksen nukkumapaikan suhteen. En jaksanut alkaa laittamaan telttaa pystyyn, joten tein punkan tuvan ylälaverille. Ja kuten arvata saattoi, usean tunnin päällä pidetystä kaminasta hohkava kuumuus piti huolen, että saimme nukkua reilusti yli kolmenkymmenen asteen lämpötilassa. Tähän kun vielä lisätään viiden miehen kimppa-kuorsaus, niin surkeiden yöunien resepti oli täydellinen.

Onneksi olimme Teemun kanssa huomattavasti kalastajia tehokkaampia aamutoimissa, joten saimme tehdä aamupalan rauhassa pöydän ääressä heidän vielä heräillessä. Metsästäjä oli hoitanut omat aamutoimensa ennen kuin sain edes silmiä auki, joten hän jatkoi jo reissua, kun me söimme vielä aamupuuroa.

Koko aamun minulla teki mieli vähän piikitellä kalastajia autiotupien käyttöetiikkaan liittyen, mutta pidin tuumailut omana tietonani. He olivat myös lähtemässä tämän päivän aikana ja mitäpä kommenttini olisivat oikeastaan auttaneet. Mukavia miehiä he kuitenkin olivat.

Olimme päässeet vajaan kilometrin päähän tuvasta, kun mieleeni tuli surullinen huomio. Olin ensimmäisen kerran tällä reissulla unohtanut ottaa kuvaa yöpaikastamme. Onneksi minulla on useita kuvia Naltijärven tuvasta, joten tilanne ei ollut kovin paha katastrofi.

Muutamaa sataa metriä myöhemmin saavuimme päivän ensimmäisen joen rannalle. Aikaisempina vuosina joen yli oli mennyt huonokuntoinen silta, mutta nyt se oli vedetty maihin. Kapean, mutta hieman liian syvän joen ylitystä tuumaillessani Teemu teki yllättävän ratkaisun. Hän otti hieman vauhtia ja juoksi joen yli. Kyllähän ne kengän varret hänelläkin kävivät jokusen kerran pinnan alla, mutta suhteellisen kuivin jaloin hän taisi ylityksestä selvitä. Tässä vaiheessa en itsekkään jakanut enää sandaaleita vaihtaa vaan juoksin myös joen yli. Minun matalammista varsista sitten pääsi jonkin verran vettä sisään, joten seuraavat tunnit sain kävellä märillä sukilla.

Käkkälöjoen ylitys

Pari kilometriä myöhemmin oli vuorossa Käkkälöjoen ylitys, joka oli sen verran leveä, että vaihdoimme suosiolla sandaaleihin. Seuraavat kolme legia menivät Lenkihaan tunturin ylitykseen. Pari vuotta aikaisemmin tämä osuus oli mennyt todella nopeasti, mutta nyt tuntui, ettei Lenkihaan tupa meinannut millään tulla näkyviin.

Jälleen Lenkihaan tuvalla

Lopulta pääsimme tuvalle asti lounaan syöntiin. Tässä vaiheessa alkoi olla sellainen nälkä, että lounasta ei olisi halunnut odottaa enää yhtään kauempaa. Tuvalla istuminen oli sen verran mukavaa, että lounaan jälkeen meillä meni melkein tunti ennen kuin pääsimme taas liikenteeseen.

Loppupäivä oli sitten samaa helppoa uraa kuin viimeiset neljäkymmentä kilometriä olivat olleet. Edellisen päivän pituus ja huonosti nukuttu yö vaikuttivat kuitenkin ainakin minuun todella pahasti ja kävely oli tänään todellista tervan juontia. Ei jaksanut, eikä kiinnostanut. Tauoilla huomasin, että oli parempi keskittyä vain suklaan syöntiin, sillä kaikki mitä Teemu sanoi tai teki tuntui tänään ärsyttävän. Myös tuuli yltyi päivän aikana todella kovaksi, joten kauniit syyspäivät olivat tältä reissulta takana.

Hieno leiripaikka Retkajärven rannalla

Leirin pystytimme sangen hyvissä ajoin Retkajärven rannalle. Ja vaikka kävely ei kiinnostanutkaan koko päivänä, niin matkaa sille kertyi noin 20km. Meillä oli ollut alunperin tarkoitus kävellä hieman pidemmälle, mutta seuraavalle leiripaikalle olisi ollut vielä turhan paljon matkaa. Valitsemamme paikka osoittautui myös sen verran tasaiseksi ja sen vedenottopaikka helpoksi, että olisi ollut sääli jättää se käyttämättä. Pieni miinuspuoli paikassa oli, että joku oli jättänyt puolet kalansaaliistaan leirin viereiseen kivikkoon. Onneksi kalat eivät vielä haisseet, joten niistä oli vain visuaalista haittaa jos vettä hakiessa katsoi väärässä kohdassa väärään suuntaan.

Tällekään illalle ei leirielämä ihmeemmin kiinnostanut kumpaakaan. Söimme makaroonia heti leirin pystyyn saatuamme ja sen jälkeen siirryimme telttoihin jurottamaan. Yhdeksän maissa kömmimme ulos ruuan laittoon, jonka jälkeen jaoin jalluni viimeiset sentit kristillisesti kummankin kuppeihin.

Makuupussiin päästyäni taisi ainoa ajatus ennen nukahtamista olla, "Olen niin valmis lähtemään kotiin täältä."

Reissun toiseksi viimeinen aamu alkoi harmaana ja tuulisena, mutta kävelyhalut olivat jälleen hyvin nukutun yön jäljiltä korkealla. Mikä oli hyvä juttu, sillä kartan mukaan tästä päivästä tulisi yksi matkan rankimmista.

Edessä suota, koivikkoa ja ylitettäviä jokia.

Kävelyn aloitimme suuntaamalla suoraan länttä kohti ja näin jätimme pari päivää seuraamamme uran taakse. Päivän ensimmäinen kahluu oli Suukisjoen yli ja sille päästäksemme jouduimme jo kävelemään tunturikoivikossa, joka muuttui välillä hyvinkin soiseksi.

Päivän ensimmäinen kahluu rauhallisen, mutta syvän Suukisjoen yli.

Suukisjoki oli tältä kohti sangen syvä, eikä lähimailla ollut yhtään koskea. Menimme siis yli mahdollisimman matalasta kohtaa, mutta siinäkin meinasi boksereiden lahkeet kastua. Ylitys itsessään oli todella helppo, sillä joki virtasi laiskasti ja siinä oli hyvä hiekkapohja.

Ylityksen jälkeen oli vuorossa jonkin matkaa todella vetistä suota, minkä jälkeen pääsimme taas nousemaan tunturiylängölle. Sinne päästyämme pidimme lounastauon ensimmäisen vastaan tulleen lammen rannalla.

Joutsenia

Matkaa jatkaessamme törmäsimme seuraavalla lammella uivaan joutsenperheeseen. Harmaan poikasen uidessa meistä poispäin, piti lentoon lähtenyt äiti-joutsen melkoista elämää lammen ympärillä. Yritimme siis pitää niin hyvää vauhtia, kun soisessa maastossa pystyimme, jotta pääsimme perhettä häiritsemästä.

Hetken aikaa maisemat olivat todellakin kohdallaan.

Legiä myöhemmin ohitimme Rautujärven, jonka rannalla olimme pitäneet leiriä kymmenen vuotta aikaisemmin. Näillä main alkoi myös nousta mieleen ymmärrys, että parin tunnin päästä odottava Pöyrisjoen ylitys olisi samaisesta paikasta, josta emme päässeet yksitoista vuotta sitten yli. Päätimme kuitenkin, ettemme vaihtaisi suuntaa. Varma ylityspaikka olisi vaatinut yli viiden kilometrin koukkauksen, emmekä halunneet moista enää tehdä. Luotimme siis, että vedet olisivat alhaalla ja että olimme nyt kokeneempia kahlaajia kuin edellisellä kerralla, joka oli ollut Teemulle toinen vaellus ja minulle ensimmäinen.

Päivän ainoa osuus mukavaa etemistä

Rautujärven jälkeen laskeuduimme Valkamajoen rantaan, joka oli päivän toinen kahluu. Tällä kerralla osuimme mitä parhaimman pikkukosken kohdalle ja joki ylitettiin heittämällä.

Valkamajoen yli pääsimme helpon pikku kosken kohdalta.

Valkamajoen jälkeen jatkoimme matkaa seuraavat kilometrit suossa rämpien, kunnes saavuimme Majavajoen rannalle. Se meinasikin olla todella paha este, sillä joki oli hyvin syvä ja mutainen. Itse uumoilin jo joen ylitystä paria kaatunutta koivua käyttäen, mutta onneksi järki voitti ja seurasimme jokea alavirtaan kunnes löysimme matalamman kohdan, josta pääsi kiviä pitkin taiteillen yli.

Majavajoelta ei ollut pitkäkään matka Pöyrisjoelle, mutta koko matka oli todella ärsyttävää pajukkoa, joten matkan teosta ei tällä osuudella meinannut tulla mitään. Lopulta pääsimme kuitenkin Pöyrisjoen rannalle ja edessämme kohisi Mellakoski.

Pöyrisjoki antoi vastusta ihan kunnolla

Pienen uumoilun jälkeen valitsimme parhaanoloisen kohdan ylittää kosken ja niin alkoi pitkä kahluu. Matka oli tällä kertaa huomattavasti muita reissun ylityksiä pidempi, sillä emme päässeet suoraan yli vaan jouduimme kulkemaan pitkän matkaa koskessa parasta väylää etsien.

Lopulta Pöyrisjoki ylitettiin ja niin oli reissun viimeinen vaarallisempi osuus takana. Ylityksen pituuden huomasi jalkoja kuivatessa, kun veri alkoi niissä taas kiertää ja varpaita kihelmöi oikein kunnolla. Housut ja kengät päälle saatuamme siirryimme hieman parempaan paikkaan ja nautimme reissun viimeisen voi-makaroni -päivällisen.

Päivällisen jälkeen pääsimme vähän matkaa uraa pitkin, jota ei oltu merkattu karttaan. Ura vei kuitenkin liikaa pohjoiseen, joten jouduimme jättämään sen taakse ja kääntymään jälleen länttä kohti. Tämän jälkeen kuljimme kolmisen kilometriä ensin soistuneessa koivikossa ja sen jälkeen muuten vain märällä ja kuoppaisella maaperällä.

Reissun viimeinen ja huonoin leiripaikka.

Vuomajärvien välissä kulkevan kannaksen kohdalle päästyämme alkoi olla aika löytää leiripaikka, mikä ei ollut ihan helppoa. Vaikka maasto oli kuivaa näillä main, oli se kaltevaa ja kuoppaista. Aikamme etsiskeltyämme löysimme kummallekin teltalle välttävän paikan. Oma telttapaikkani oli reilusti reissun surkein, joten jouduin nukkumaan mennessä laittamaan vaatteita makuualustan alle saadakseni sen edes suunnilleen suoraan.

Viimeisenä aamuna suoritimme aamutoimet ennätysajassa ja lähdimme seuraamaan polkua, joka johti Vuomavaaran päälle. Toivoimme, että polku kääntyisi enemmän länteen, mutta niinhän se ei tietenkään tehnyt. Jouduimme siis jättämään tämänkin polun taakse ja nousemaan Mahkuvaaran kivisiä rinteitä poluttomassa maastossa.

Reilun parin viikon sänki alkaa näkyä.

Mahkuvaaran toisella puolella meitä odotti iloinen yllätys, sillä siellä kulki todella vahva mönkijäura juuri oikeaan suuntaan. Sitä pitkin etenimme hyvää vauhtia kohti Ainuppivaaraa. Reissun viimeisen lounaan söimme pienen Lompolon rannalla ennen vaaran ja sen takana nousevan Palkisoivin päälle nousemista.

Viimeisen päivän kruunasi juuri oikeaan suuntaan kulkeva ura.

Lounaan jälkeiset pari legia etenivät todella hyvää tahtia tunturiylängöllä kulkevaa uraa seuraten. Kolmisen kilometriä ennen Näkkälää saimme vielä vähän jännitystä, kun Enontekiön kaksi taksia olivat varattuja ja kolmannelle emme meinanneet saada numeroa. Lopulta saimme tähän taksiin yhteyden ja kuski lupasi tulla hakemaan meitä Näkkälästä noin neljänkymmenen minuutin kuluttua.

Viimeiset kilometrit kuljimme siis melkoista pikamarssia, jotta ehtisimme taksille ajoissa. Saimme kulkea alamäkeen, mutta silti tämä legi tuntui todella pitkältä. Näkkälään pääsimme hieman taksin tulon jälkeen ja muutamaa minuuttia myöhemmin ajoimme jo hyvää vauhtia kohti Hettaa ja Hotelli Jussan tupaa.

Puoli tuntia jäljellä.

Hotellin pihasta löysimme Passatin, kuten tarkoitus olikin, mutta pieneksi pettymykseksi saimme havaita, että siihen oli jätetty valot päälle. Akkuhan oli tyhjentynyt viikon aikana täydellisesti, joten jouduimme hakemaan laturin läheisestä moottorikelkkojen huoltoliikkeestä. Onneksi auto oli hotellin pihassa, eikä tunturin kupeessa jonkun pikkutien varressa, joten tämä loppusäätö ei harmittanut paljoakaan.

Akun alkaessa latautua siirryimme saunomaan ja sen jälkeen syömään. Illan aikana joimme vielä muutamat oluet, joiden jälkeen unta ei tarvinnut kauaa puhtaiden lakanoiden välissä houkutella.

Keskiviikkona starttasimme auton kahdeksan maissa ja suuntasimme etelää kohti. Teemu jäi kyydistä Vaajakoskella, josta Sari kävi hänet hakemassa kotiin. Itse ajoin vielä loppumatkan Espooseen ja olin kotona yhdeksän pintaan.

Niin oli useamman vuoden suunnitteilla ollut pitkä vaellus viimein tehty. Tällä kertaa vaellus ei loppunut heti alkuun vaan lopussa oli jo aidosti valmis pääsemään kotiin. Reissu oli myös huomattavasti rankempi, mitä olimme osanneet odottaa. Kaiken kaikkiaan vaellus oli kuitenkin onnistunut ja juuri niin täysivaltainen kokemus kuin olin toivonutkin.

sunnuntai 22. marraskuuta 2015

Vaellus 2015 - Lemmenjoki

Muotkatunturin alueelta Angelin tielle tultuamme emme joutuneet kävelemään sen vartta kuin pari sataa metriä, kun jo pääsimme kääntymään Lemmenjoen kansallispuiston suuntaan vievälle metsäautotielle.

Lemmenjoelle tulimme metsäautotietä pitkin.

Metsäautotien alussa oli pieni lampi, jota olimme alustavasti suunnitelleet lounaspaikaksi, mutta lampi oli niin soinen, ettei siitä halunnut ottaa edes keitinvesiä. Onneksi olimme tehneet viimeiset leipämme tälle päivälle valmiiksi, joten tämä oli hyvä kohta syödä vähän tukevampaa välipalaa eli leipää, kuivalihaa ja hieman suklaata päälle.

Kuivaa ruisleipää järsiessään Teemu alkoi tehdä laskelmia loppumatkan ja ruokavarantojemme suhteen. Hän tuli siihen tulokseen, että meillä oli kolmen päivän edestä liikaa ruokaa mukana. Rinkkaa saisi siis kevennettyä useamman sadan gramman edestä pienellä säädöllä. Itse en olisi jaksanut alkaa ruokia käymään läpi tässä vaiheessa, mutta Teemu ehti räjäyttää oman ruokapussinsa tien sivuun ennen kuin ehdin asiaa tuomaan kunnolla esille. Eihän siinä ollut muutakaan mahdollisuutta kuin levittää omankin rinkkan sisältö samaan läjään ja alkaa jakamaan ruokia kolmeen pinkkaan: Teemulle, minulle ja metsään. Jaot tehtyämme pakkasimme rinkat uudestaan ja etsimme vähän matkan päästä tiestä montun, johon peittelimme ylimääräiset ruuat.

Välipalan ja ruokasäädön jälkeen jatkoimme metsäautotietä pitkin noin seitsemän kilometriä kohti Vaskojokea. Loppumatkasta nälkä alkoi olla jo melkoinen, mutta reittimme halki ei mennyt pienintäkään puroa, josta olisi saanut ruokavedet, eikä tässä vaiheessa kiinnostanut lähteä tekemään ylimääräisiä lenkkejä vesipaikoille.

Lopulta pääsimme Vaskojoen ja Sotavuomanojan risteykseen ja siellä meitä odotti mitä parhain lounaspaikka, jota selvästi olivat monet muutkin käyttäneet. Ei siis kestänyt kauaakaan, kun jokapäiväinen makaroni jauheliha -lounas jo porisi kattilassa.

Täydellistä hipova lounaspaikka Vaskojoen rannassa.

Lounaan jälkeen jouduimme näkemään hieman vaivaa, jotta pääsimme Sotavuomaojan toiselle puolelle. Ojan ylittävä polku kulki todella märässä paikassa ja sillä oli juuri sen verran leveyttä, että sandaalit piti pistää jälleen jalkaan toiselle puolelle päästäkseen.

Virallisesti Lemmenjoen kansallispuistossa.

Loppupäivän etenimme hyvää vauhtia Vaskojoen vartta seuraavaa polkua pitkin. Noin legin kuljettuamme saavuimme virallisesti Lemmenjoen kansallispuistoon. Tämän meille kertoi polun varressa kenottava vanha kansallispuistoliikennemerkki. Seuraavan legin aikana törmäsimme kahteen vaeltajaan, jotka näyttivät meille kartalta mistä olivat tulleet joen yli, joten hetken aikaa näytti todella hyvältä, että tänä iltana saunottaisiin Vaskojoen tuvalla.

Vene olisi paikallaan Vaskojokea ylittäessä.

Ylityspaikalle päästyämme unelmat saunasta alkoivat kuitenkin rapista, sillä koski oli todella voimakas ja syvä. Etsimme parhaan näköistä ylityspaikkaa hyvän tovin ja sen viimein löydyttyä oli aika vaihtaa housut, sukat ja kengät sandaaleihin ja lähteä yrittämään. Toisella askeleella vesi ylti jo puoleen reiteen ja syvempää oli vielä luvassa. Otin vielä pari pientä ja horjuvaa askelta koskessa, mutta siinä vaiheessa Teemu vihelsi pelin poikki. Hän ei lähtisi ylittämään tälläistä virtausta. Mahdollinen sauna ei ollut riskin arvoinen.

Hetken aikaa minua harmitti aivan oikeasti. Saunasta oli puhuttu jo niin kauan ja nyt se jäisi kokeilematta, koska emme lähteneet yrittämään kosken ylitystä. Päästyämme hetkeä aikaisemmin ohittamallemme tulipaikalle alkoi minunkin mieleni muuttua. Järki taisi ottaa jälleen tunteilta vallan. Koski olisi ollut todella vaarallinen ylittää. Emmekä tienneet oliko Vaskojoen tuvalla ihmisiä, joilla olisi saunan avain. Ja mikä pahinta, ylityksen jälkeen meillä olisi ollut vielä reilu legi perille. Ilta olisi siis ollut todella pitkällä, kun olisimme pääseet sinne. Kyllä parinkymmenen kilometrin matka riitti tälle päivälle.

Teltat pystyyn saatuamme keräsimme lähialueelta polttopuita ja sytytimme nuotion. Siinä iltaa istuessa tulen ääressä ja välillä jaloviinaa kupin pohjalta naukkaillessa loppukin harmitus hävisi. Emme olleet pääseet saunaan, mutta pitkästä aikaa saimme nauttia vaelluksen parhaasta annista eli rennosta illasta tulta tuijotellen. Tänä iltana kello oli huomattavasti edellisiä iltoja enemmän ennen kuin siirryimme nukkumaan.

Pitkästä aikaa tulilla.

Aamu Vaskojoen varressa alkoi todella kauniina ja sellaisena se myös pysyi koko päivän. Leirin purettuamme lähdimme seuraamaan edellisen päivän polkua, joka jatkui vielä jonkin matkaa kunnes hävisi hieman kosteammalla alueella. Tämä ei kuitenkaan haitannut sillä metsä oli pitkästä aikaa todella helppokulkuista.

Toisen legin jälkeen saavuimme Vaskojoen ja Postijoen risteykseen. Tässä kohtaa pääsimme Vaskojoen yli helposti kahden pienen saaren kautta, jolloin lyhyissä koskiosuuksissa ei ollut vettä kuin alle polveen asti. Tämä kohta oli sopivasti nimetty Saarisuvannoksi.

Ylityksen jälkeen pidimme lounastauon, joka venyi huomattavasti normaalia pidemmäksi. Mukava paikka, hyvä ilma ja huono motivaatio jatkaa kävelyä pitivät huolta, että otimme tauon kerrankin todella rennosti.

Vaskojoen yli kahden pienen saarekkeen kautta.

Lopulta matkaa oli kuitenkin jatkettava, jos perille halusi päästä. Seurasimme jonkun matkaa poroaidan viertä kulkevaa uraa, joka johdatti liikaa länteen, mutta sitä pitkin pääsimme todella pahan suoalueen ohi. Pahimmat suot ohitettuamme kömmimme poroaidan ali ja jatkoimme lounaaseen kohti Sankivaaraa.

Muutamaa pientä suota lukuunotammatta seuraavat kolme legiä menivät helppokulkuisessa metsämaastossa. Tässä vaiheessa pidimme suuntaa käytännössä koko ajan gepsin avulla, sillä kompassin kanssa suunnistaminen tuntui turhalta vaivalta. Muutenkin nämä legit menivät omassa hiljaisuudessa kävellessä, eikä meillä tainnut tauoillakaan olla ihmeempää sanottavaa. Kävely tai mikään vaeltamiseen liittyvä ei nyt vain kiinnostanut. Matkaa päivälle tuli vajaat viisitoista kilometriä.

Nyt on tasainen leiripaikka.

Leiriksi valitsemamme paikka oli kyllä tasainen teltoille, mutta se sijaitsi säälittävän kapean lirun vieressä. Vettä saimme rauhallisesti kauhomalla kohdasta, jolla oli leveyttä noin kaksikymmentä senttiä. Teltat pystyyn saatuamme ja pakolliset leirisäädöt tehtyämme kumpikin kömpi omaansa herkkuja syömään ja jurottamaan.

Pari tuntia myöhemmin keräsimme illallistarpeet telttojen välimaastoon ja söimme. Tämän jälkeen soittelin vielä kotiin ja siirryin takaisin telttaan lukemaan. Jotenkin motivaatio koko hommaan oli tänä iltana reissun alhaisimmillaan. Tälläisinä hetkinä on kyllä hyvä, että kumpikin meistä osaa olla myös omissa oloissaan, eikä jutun juurta tarvitse väkipakolla etsiä.

Taivallus metsässä jatkuu.

Seuraava aamu alkoi taas aurinkoisena ja tälle päivälle löytyi myös eilen kadoksissa ollut kävelymotivaatio. Suurimman osan päivää kuljimme metsäisessä maastossa gepsin avulla reittipisteeltä seuraavalle. Muuten tasapaksun kävelypäivän kruunasi lounaalla näkemämme maakotkan, jota seurasi kaksi korppia. Loppu lounastauon pitelin sitten kameraa valmiudessa, mutta lentue ei enää tullut takaisinpäin.

Hetki ennen maakotkan ylitystä.

Lounaan jälkeen metsää jatkui vielä muutaman legin verran, mutta jossain vaiheessa huomasimme maaston vaihtuneen huomattavasti enemmän Pöyrisjärven hiekkadyynien kaltaiseksi. Olimme aikaisemmin jo spekuloineet kuinka maaston vaihto tulisi ja yleinen arvaus oli ollut, että  metsän ja tasamaan välillä olisi varmasti joku aivan karmea suoalue. Onneksi olimme väärässä. Maastotyyppi vain vaihtui salakavalasti.

Tästä ei vaellusmaasto parane.

Vähän maaston muuttumisen jälkeen yhytimme taas Vaskojoen ja lähdimme jatkamaan sen eteläpuolella olevaa todella helppokulkuista ylänköä pitkin. Ennen Vaskolompolon tupaa ylitimme vielä yhden kalliosen alueen, jota ei oltu merkattu kartaan ja sen jälkeen oli enää viimeisen pikku-suoalueen kierto ja olimme Vaskolompolon tuvalla. Tällekin päivälle olimme olleet liikenteessä kymmenen tuntia, mutta maastosta johtuen päivä oli ollut huomattavasti edellisiä kevyempi.

Tuvalla kiehautimme kummallekin pesusoikollisen lämmintä vettä ja pidimme reissun toisen peseytymispäivän. Tämän jälkeen oli vielä illallinen, minkä jälkeen tutkimme hetken seuraavan päivän reittiä ja niin oli jälleen yksi vaelluspäivä takana.

Vaskolompolon autiotupa

Reissun kolmas lauantai alkoi todella kauniina. Edellisinä parina päivänä ilma oli ollut hyvä, mutta nyt se oli hämmentävän hyvä, kun otti huomioon että olimme Lapissa syyskuun puolessa välissä. Lähdin kävelemään t-paita, pitkähihainen vaelluspaita ja ohut shoftshell päällä, mutta jouduin ottamaan takin pois jo ensimmäisen kilometrin jälkeen.

Kolmisen kilometriä länteen päin käveltyämme saavuimme pohjois-eteläsuunnassa kulkevalle mönkijäuralle, jota seurasimme loppupäivän. Ura oli kyllä mukavaa vaihtelua parin päivän poluttomien reittien jälkeen, eikä tämä ura hävinnyt salakavalasti kosteammilla seuduilla. Tai hävisi se kerran, kun meinasimme lähteä tauon jälkeen vähän väärään suuntaan.

Koko päivä hyvää uraa seuraten.

Kävelyvauhti uralla oli todella hyvä, mikä oli hyvä juttu, sillä olihan päivälle tulossa matkaa hieman reilut kolmekymmentä kilometriä Naltijärven tuvalle. Reilut kymmenen kilometriä kuljettuamme saavuimme Peltotunturin itäpuolella kulkevalle poroaidalle. Aita oli käytännössä Lemmenjoen kansallispuiston läntinen raja, joten sen portista kuljettuamme oli reissun neljäs etappi takana.

Poroaita Lemmenjoen länsirajalla.

torstai 12. marraskuuta 2015

Vaellus 2015 - Muotkatunturi osa 2

Matka jatkuu kohti etelää.

Lepopäivän jälkeen lähdimme Stuorraäytsin tuvalta suoraan etelään päin. Alunperin meillä oli ollut tarkoitus kulkea idempänä ja seurata toissapäiväistä vaellusreittiä. Suorempi reitti lyhensi kuitenkin matkaa seuraavalle tuvalle 15 kilometriä, joten vaihdoimme suunnitelmaa ja kuljimme näin päivän ensimmäiset tunnit karttojemme ulkopuolella. Tämä ei kuitenkaan ollut isompi ongelma, sillä alkumatka meni hyvin gepsin ja kompassin avulla ja jossain vaiheessa tulimme jälleen kartalle.

Muotkatunturia parhaimmillaan

Ensimmäisen tauon jälkeen liikkeelle lähdettyämme minua meinasi harmittaa aivan oikeasti, sillä huomasin pudottaneeni juomapulloni. Olin jo lähdössä etsimään taukopaikkaamme, kun huomasin rinkan sadesuojan pullottavan. Pulloni oli pudonnut sinne, olipa minulle käynyt peikkomainen flaksi.

Lounas Ratnojohkan rannalla

Lounaalle asti matka eteni koivikosta ja tunturisatulan ylityksestä huolimatta todella hyvin, joten 25 kilometrin päivämatka ei tuntunut missään vaiheessa huonolta idealta. Matkan jatkuessa helppokulkuinen koivikko muuttui kivikkoisemmaksi ja puutkin vaikuttivat kuivemmilta käppyröiltä, jotka olivat kokoajan tiellä. Maisema oli kuin kauhuleffojen metsissä.

Vaellusmaasto voisi olla parempaakin

Lounaspaikalta oli vain kolmisen kilometriä Porttikaltion erotusaidalle. Tämän matkan taittaminen vei reilun tunnin vaikeakulkuisessa maastossa. Kun viimeinen saavuimme erotusaidalle vievälle tielle ei siitä ollut paljoa iloa, ylitimme tien ja jatkoimme matkaa vielä hankalampikulkuisessa maastossa. Tällä kertaa vieläpä ylämäkeen.

Kauhujen metsä

Kuossavaaran päälle noustessa maasto hieman helpottui ja kartan mukaan sen jälkeen piti alkaa tunturiylänkö, mutta vähän matkaa edettyämme totuus paljastui kaikessa kauheudessaan. Edessämme levisi noin puolentoista kilometrin edestä tiheää vaivaiskoivikkoa. Sitä sitten etenimme hyvin hitaasti käppyräisten koivujen tarrautuessa jalkoihin. Käytännössä jalkoja piti nostella kokoajan polven korkeuteen, jotta pääsi edes jotenkin eteenpäin.


Vaivaiskoivikon viimein loputtua tulimme hienolle paikalle Kivikaltionojan varteen jossa söimme päivällisen. Kello oli jo viiden pintaan, joten olimme olleet kahdeksan tuntia liikenteessä. Matkaa meillä oli jäljellä vielä kymmenen kilometriä.

Seuraavat tunnit menivät ensin Nuorttamus Gaisavarrin rinteille noustessa ja tunturin eteläpuolelle kierrettyämme oli vuorossa Jorba Gaisavarrin rinteet. Jorban etelärinteelle viimein päästyämme alkoi matkanteko tuntua todella pahalta. Olimme jo loppusuoralla, mutta aina kun Teemu tarkisti gepsistä jäljellä olevan matkan, olimme edenneet vain joitain satoja metrejä lisää.

Valoilmiö tuntureiden välissä.

Illan alkaessa jo hämärtää saavuimme Kurtojoen varteen suunnilleen gepsiin laittamiemme koordinaattien kohdalle, mutta tupaa ei näkynyt missään. Tässä vaiheessa meinasi harmittaa aivan oikeasti, mutta vähän aikaa karttaa tutkittuaan Teemu päätteli tunturin muodosta, että kannattaisi jatkaa itää kohti. Itse olin tullut samaan tulokseen joen varren suoaluetta karttaan vertaamalla. Varttia myöhemmin kävelimme melkein Kurtojoen tuvan pihapiiriin asti ennen kuin huomasimme tulleemme perille. Olimme käyttäneet kaksitoista ja puoli tuntia 25 kilometrin matkaan.

Vajaat pari tuntia meillä vielä meni ruuan laittamiseen ja muihin iltatoimiin, ennen kuin olimme viimeinen valmiita nukkumaan. Ja pitihän sitä ottaa pari kupin pohjallista jallua rentouttamaan kipeitä lihaksia. Tämä oli ensimmäinen yö reissun aikana, kun en käynyt vettä heittämässä tai nähnyt unia. Pitkä päivä oli ottanut oikein kunnolla veronsa.

Luksuselämää

Pitkä kävely maksoi itsensä takaisin aamutoimia tehdessä. Kaikki on vain niin paljon nopeampaa ja miellyttävämpää tuvassa. Kiirettä emme kuitenkaan pitäneet tänä aamuna, sillä edellisen päivän suorituksen jälkeen halusi kropan antaa heräillä niin rauhallisesti kuin vain mahdollista.

Kurtojoen tupa

Matkaan lähdimme tällä kertaa ilman pitkiä housuja ja sandaalit jalassa, sillä ensitöiksemme jouduimme ylittämään Kurtojoen. Ylitys oli todella helppo ja matala, mutta vaelluskengillä matalakin ylitys on yleensä liikaa.

Metsässä alkaa olla myös havupuita.

Päivän ensi kilometrit vaihtelivat soisessa ja metsäisessä maastossa. Vajaat viisi kilometriä käveltyämme aloimme kiertää Givkanjärveä. Sen ympärille levittäytyvässä soisessa maastossa päätimme, että järven toisella puolella olisi jo lounaan paikka. Selvästi edellinen päivä painoi sekä jaloissa että motivaatiossa, sillä pidemmän tauon pitäminen soisen järven rannalla tuntui todella hyvältä ajatukselta.

Ruskaa lounas-järven rannassa.

Lounaan jälkeen ylitimme mäntymetsän rajan ja sen kyllä huomasi, sillä edellisten päivien koivikot vaihtuivat näillä main mäntymetsäksi kuin leikaten. Loppupäivän kuljimme siis mäntymetsäisessä maastossa välillä soita ylitellen. Tuli tälle päivälle myös yksi hieman vuolaamman kosken ylitys, kun ylitimme eteläänpäin kääntyneen Kurtojoen uudelleen. Kahluu meni tälläkin kertaa todella helposti, koska osuimme juuri oikeaan ylityskohtaan.

Kahluu kutsuu

Päivälle oli tullut noin viisitoista kilometriä, kun päätimme pystyttää leirin Punkajärven pohjoisrannalle. Päätöstä helpotti sekä alkava tihkusade että täydellinen kiinnostuksen puute kävelyyn. Järven ranta oli todella soinen, joten teltat jäivät reilun sadan metrin päähän vedestä. Onneksi saimme tuotua kattiloilla, isoilla minigripeillä ja nalgeneilla niin paljon vettä järveltä teltoille, ettemme joutuneet kävelemään rantaan toista kertaa illan aikana.

Akan pystyttäminen vesisateessa meinasi hieman harmittaa tänä iltana, kun Teemu sai oman Aktonsa pystyyn parissa minuutissa ja vaihtoi jo lämmintä päälle minun vielä turatessa ison teltan kanssa. Illan aikana yltyvä sade oli kuitenkin hyvä muistutus miksi iso absidi oli iloinen asia vaelluksella. Kyllä siellä söi mielellään illallista.

Viimeinen osuus Muotkatunturilla oli viitisen kilometriä samaa metsäistä maastoa, jota olimme edellisenkin päivän taivaltaneet. Jalka nousi onneksi tänään paremmin ja mielialakin oli jälleen korkealla. Lyhyempi päivä ja kunnon yöunet olivat jälleen tehneet tehtävänsä.

Viimeinen aamupala Muotkatunturin maastossa

Muotkalle osui vielä yksi kurja kahluu, sillä Maunajoen ranta koostui kummaltakin puolelta korkeista heinätöppyröistä, joiden yli oli todella hankala päästä rinkka selässä. Joen ylitys tältä kohtaa kannatti, sillä tulimme sen jälkeen pienelle hiekkakuopalle, josta pääsi suoraan Angelin tielle. Näin olimme saaneet Muotkatunturin etapin taitettua ja loppupäivän kulkisimme Lemmenjoen takamaastossa kohti Vaskojoen saunaa.

Portin toisella puolella odottaa Angelin tie ja Lemmenjoki