sunnuntai 1. toukokuuta 2016

Vappuretki

Mitä kaunein vappupäivä oli hyvä syy lähteä kauden ensimmäiselle eväsretkelle lähimetsään. Paikaksi valitsimme lähikallion, jonne on sopivasti noin vartin kävelymatka.

Elina, Leeko ja Paavo kulkevat edellä.

Tulimme alkumatkan hieman perässä Aaron kanssa, sillä kyllähän kuhisevia muurahaispesiä piti pysähtyä katselemaan.

Eväsretki kallion päällä. Paikka ei sovellu kiipeilyyn, mutta maisemat siellä ovat kohdallaan.

Hämähäkkimieskö siellä kurkkii?

Pienin retkeilijä sai eväät syötyä ja päätti samantien, että matka voisi jatkua.

Polku on parissa kohtaa sangen kuvauksellinen.

Kotitalo häämöttää.