Itsenäisyyspäivän retki

Viimeiset kolme itsenäisyyspäivää olen viettänyt Korouoman rotkolaaksossa jäätä kiiveten. Tänä vuonna kyseinen reissu siirtyi kuitenkin helmikuun alkuun, joten itsenäisyyspäivälle piti keksiä jotain muuta ulkoilullista toimintaa. En kuitenkaan halunnut olla useampaa yötä poissa kotoa, joten Nuuksio soveltui mitä parhaiten kohteeksi.

Reissun teemaksi valitsin Nuuksion pohjois-eteläsuunnassa kävelyn ja yöpaikan suhteen päädyin Takalan laavuun. Aluksi meinasin viettää yön yksinäni, mutta sitten päätin kysyä Artoa mukaan tulta tuijottamaan märkään, kylmään ja pimeään metsään. Hän olikin heti idean kannalla, joten niin oli tällekin itsenäisyyspäivälle reissu tiedossa.

Itsenäisyyspäivää edeltävällä viikolla alkoi selvitä, ettemme joutuisi viettämään yötämme kovinkaan kylmässä, sillä lämpötila ei millään suostunut laskemaan nollan alapuolelle. Sitäkin märempää vuorokautta meille oli kuitenkin tiedossa, säätiedotusten luvatessa räntää jopa kolmen hiutaleen verran.

Torstaina 5.12. meidän oli viimein Arton kanssa aika lähteä vähän kävelemään ja laavulle istumaan. Jotta Nuuksion halki kulkeminen olisi sujunut mahdollisimman jouhevasti jouduimme kuitenkin ensin vähän siirtelemään autoja. Ajoimme ensin peräkanaa meidän ja Arton autolla Siikarannan kurssikeskukselle, jonne jätimme Arton auton. Sitten  kiersimme Nuuksion meidän autolla Nummelan kautta Salmijärven rannalle. Elina oli lähtenyt mukaan autojen siirtoon, joten meidät jätettyään hän pääsi lähtemään kotia kohti. Arto ja minä taas suuntasimme pimeään metsään otsalamput tietämme valaisten.

Päivän aikana satanut ohut lumipeite teki metsästä hieman valoisamman.

Seitsemän jälkeen olimme sitten Takalan laavulla ja aloitimme leirivalmistelut. Tämä tarkoitti käytännössä puiden hakkaamista ja nuotion sytyttämistä. Tulen sytyttyä piti myös vaihtaa lämpimämpää päälle. Vaikka ilma oli nollassa, niin yllättävän paljon sitä sai laittaa päälleen, jotta nuotiolla istuminen tuntuisi mahdollisimman mukavalta.

Kaiken ollessa valmiina pääsimme hetkeksi istumaan ja nauttimaan illan ensimmäiset oluet. Ja kylläpä olut maistuikin tulen loimotuksessa hyvältä. Tämän kauempaa emme kuitenkaan voineet vielä istua toimettomina, sillä seuraavaksi oli illallisen vuoro. Olimme tuoneet mukanamme vain kaksi litraa vettä miestä kohti, joten makaroonin keittoon ei näitä vesiä viitsinyt käyttää. Jouduimme siis tetsaamaan pimeässä metsässä reilun sadan metrin päässä virtaavalle purolle. Outoa kyllä, että laavu on rakennettu näin kauaksi purolta. Varsinkin takaisin laavulle tulo, kun kannoin vettä täynnä olevaa kattilaa, matka tuntui yllättävän pitkältä.

Suurin osa vedestä pysyi kuitenkin kattilassa ja niinpä ruuan laitto pääsi alkamaan. Tälle illalle olin varannut tämänhetkistä bravuuriani: makarooni, poronöde, sipuli, oliivi -muhennosta. Ruuan laittoa hidasti kuitenkin vähäinen kaasu. Olin ottanut kaksi sangen tyhjää kaasupulloa mukaan, jotta ne tulisivat vielä hyötykäyttöön. Enkä halunnut käyttää toista kaasua tähän ruokaan, jotta saisimme varmasti aamulla pekoni-kananmuna -aamiaisen. Loppujen lopuksi jouduin siis tekemään makaroonit tulella, jotta kaasu riittäisi paistinpannun käyttöön.

Ruuan laittoa ja tuleen tuijottamista.

Yhdeksän pintaan ruoka oli valmista ja hyväähän se jälleen oli. Syötyämme istuimme vielä melkein puolille öin niitä näitä höpötelle ja hieman jaloviinaa lämmikkeeksi naukkaillen, kuten tulilla istuessa on tapana. Ennen nukkumaan menoa säädimme vielä hetken aikaa nuotion kanssa, sillä se oli savuttanut koko illan laavuun. Jouduimme siis sammuttamaan nuotion ja odottelemaan hetken pahimpien savujen hälventymistä. Tämä oli toinen kerta tänä vuonna, kun nukuin laavulla ja kummallakin kerralla meillä oli ollut sama ongelma. Jossain vaiheessa pitää kyllä tuumailla onko tämä normaalia laavulla yöpymisessä vai onko nuotiomme jotenkin väärässä kohdassa laavua ajatellen. Sillä kummallakaan kertaan ei ole ihmeemmin tuullutkaan, joten en usko laavulle päin puhaltavan tuulen olevan tässä ongelma

Perjantai aamuna heräsimme seitsemältä lumiseen itsenäisyyspäivään. Lunta ei ollut kuitenkaan läheskään niin paljoa kuin säätiedotukset olivat pahimmallaan varoitelleet. Pekoni-kananmuna -aamiaisen jälkeen lähdimme liikenteeseen vähän ennen yhdeksää. Maassa oli tällöin ehkä pari senttiä lunta.

Puron varresta lähdettäessä lunta ei ollut paljoakaan maassa.

Ensimmäisen tauon pidimmekin jo edellisiltaisen puron rannalla, sillä kumpikin oli juonut viimeiset vetensä aamupalan aikana. Laavulla nukkuminen oli selvästi saanut kovan janon meissä aikaan. Purolta saimme siis vesipullomme täyteen ja pääsimme jatkamaan Kattilan pihapiiriin. Siellä teimme hiukan varustesäätöä piharakennuksen terassin suojassa, sillä lumisade oli yltynyt aamusta ja taivaalta tuli räntää isoina hiutaleina.

Tuntia myöhemmin lunta oli jo aivan eri tavalla.

Kattilasta jatkoimme Haukkalammelle hieman normaalia tylsempää ja suorempaa reittiä pitkin. Reitti, jota pitkin tämä etappi tuli yleensä kujettua oli sangen juurakoinen, eikä moinen maasto tuntunut yhtään hyvältä märässä ja liukkaasa metsässä rinkat selässä. Pääsimme siis Haukkalammelle hyvää vauhtia leveää uraa pitkin.

Haukkalammella pidimme päivän ainoan kunnollisen tauon Opastuvan terassin suojissa. Samalla myös ihmettelimme kuinka monenkirjavaa väkeä Nuuksiossa kulkee, jopa tälläisenä räntää satavana päivänä. Ottaen huomioon, että me olimme siellä rinkkoinemme liikenteessä, toiset ulkoiluttivat koiriaan tuulipuvuissa ja menipä ohitsemme pari trikoihin sonnustautunutta juoksijaakin.

Haukkalammelta oli Siikarantaan enää noin viisi kilometriä matkaa. Tämän loppumatkan kuljimme vain yhden hyvin lyhyen vedenjuontitauon pitäen. Räntää tuli tässä vaiheessa sen verran paljon, ettei pysähtyminen juurikaan kiinnostanut. Vähän vaille kaksitoista pääsimme Siikarantaan ja hetken aikaa Arton autoa lumen alta harjattuamme ajoimme jo kohti Kiloa ja itsenäisyyspäivän viettoa.

Tämä lyhyt pyrähdys Nuuksiossa oli jälleen hyvä esimerkki miten jokaisen reissun ei tarvitse kestää useampaa yötä ja viedä jonnekin kauas kotiovelta. Toisinaan, kun on tarve päästä tulille istumaan ja luontoon yöpymään riittää, että lähtee lähikansallispuistoon. Meidän matkamme vei ovelta ovelle 19 tuntia ja sinä aikana näimme Nuuksion kauniissa uudessa lumessa, söimme hyvin laavulla ja vietimme muutenkin erittäin onnistuneen vajaan vuorokauden. Ja vaikka räntäsade hieman loppumatkaa latistikin, niin tämäkin reissu teki hyvää ihmiselle, jonka pitää aina välillä päästä rinkka selässä metsään kävelemään.