Vaellus 2015 - Lemmenjoki

Muotkatunturin alueelta Angelin tielle tultuamme emme joutuneet kävelemään sen vartta kuin pari sataa metriä, kun jo pääsimme kääntymään Lemmenjoen kansallispuiston suuntaan vievälle metsäautotielle.

Lemmenjoelle tulimme metsäautotietä pitkin.

Metsäautotien alussa oli pieni lampi, jota olimme alustavasti suunnitelleet lounaspaikaksi, mutta lampi oli niin soinen, ettei siitä halunnut ottaa edes keitinvesiä. Onneksi olimme tehneet viimeiset leipämme tälle päivälle valmiiksi, joten tämä oli hyvä kohta syödä vähän tukevampaa välipalaa eli leipää, kuivalihaa ja hieman suklaata päälle.

Kuivaa ruisleipää järsiessään Teemu alkoi tehdä laskelmia loppumatkan ja ruokavarantojemme suhteen. Hän tuli siihen tulokseen, että meillä oli kolmen päivän edestä liikaa ruokaa mukana. Rinkkaa saisi siis kevennettyä useamman sadan gramman edestä pienellä säädöllä. Itse en olisi jaksanut alkaa ruokia käymään läpi tässä vaiheessa, mutta Teemu ehti räjäyttää oman ruokapussinsa tien sivuun ennen kuin ehdin asiaa tuomaan kunnolla esille. Eihän siinä ollut muutakaan mahdollisuutta kuin levittää omankin rinkkan sisältö samaan läjään ja alkaa jakamaan ruokia kolmeen pinkkaan: Teemulle, minulle ja metsään. Jaot tehtyämme pakkasimme rinkat uudestaan ja etsimme vähän matkan päästä tiestä montun, johon peittelimme ylimääräiset ruuat.

Välipalan ja ruokasäädön jälkeen jatkoimme metsäautotietä pitkin noin seitsemän kilometriä kohti Vaskojokea. Loppumatkasta nälkä alkoi olla jo melkoinen, mutta reittimme halki ei mennyt pienintäkään puroa, josta olisi saanut ruokavedet, eikä tässä vaiheessa kiinnostanut lähteä tekemään ylimääräisiä lenkkejä vesipaikoille.

Lopulta pääsimme Vaskojoen ja Sotavuomanojan risteykseen ja siellä meitä odotti mitä parhain lounaspaikka, jota selvästi olivat monet muutkin käyttäneet. Ei siis kestänyt kauaakaan, kun jokapäiväinen makaroni jauheliha -lounas jo porisi kattilassa.

Täydellistä hipova lounaspaikka Vaskojoen rannassa.

Lounaan jälkeen jouduimme näkemään hieman vaivaa, jotta pääsimme Sotavuomaojan toiselle puolelle. Ojan ylittävä polku kulki todella märässä paikassa ja sillä oli juuri sen verran leveyttä, että sandaalit piti pistää jälleen jalkaan toiselle puolelle päästäkseen.

Virallisesti Lemmenjoen kansallispuistossa.

Loppupäivän etenimme hyvää vauhtia Vaskojoen vartta seuraavaa polkua pitkin. Noin legin kuljettuamme saavuimme virallisesti Lemmenjoen kansallispuistoon. Tämän meille kertoi polun varressa kenottava vanha kansallispuistoliikennemerkki. Seuraavan legin aikana törmäsimme kahteen vaeltajaan, jotka näyttivät meille kartalta mistä olivat tulleet joen yli, joten hetken aikaa näytti todella hyvältä, että tänä iltana saunottaisiin Vaskojoen tuvalla.

Vene olisi paikallaan Vaskojokea ylittäessä.

Ylityspaikalle päästyämme unelmat saunasta alkoivat kuitenkin rapista, sillä koski oli todella voimakas ja syvä. Etsimme parhaan näköistä ylityspaikkaa hyvän tovin ja sen viimein löydyttyä oli aika vaihtaa housut, sukat ja kengät sandaaleihin ja lähteä yrittämään. Toisella askeleella vesi ylti jo puoleen reiteen ja syvempää oli vielä luvassa. Otin vielä pari pientä ja horjuvaa askelta koskessa, mutta siinä vaiheessa Teemu vihelsi pelin poikki. Hän ei lähtisi ylittämään tälläistä virtausta. Mahdollinen sauna ei ollut riskin arvoinen.

Hetken aikaa minua harmitti aivan oikeasti. Saunasta oli puhuttu jo niin kauan ja nyt se jäisi kokeilematta, koska emme lähteneet yrittämään kosken ylitystä. Päästyämme hetkeä aikaisemmin ohittamallemme tulipaikalle alkoi minunkin mieleni muuttua. Järki taisi ottaa jälleen tunteilta vallan. Koski olisi ollut todella vaarallinen ylittää. Emmekä tienneet oliko Vaskojoen tuvalla ihmisiä, joilla olisi saunan avain. Ja mikä pahinta, ylityksen jälkeen meillä olisi ollut vielä reilu legi perille. Ilta olisi siis ollut todella pitkällä, kun olisimme pääseet sinne. Kyllä parinkymmenen kilometrin matka riitti tälle päivälle.

Teltat pystyyn saatuamme keräsimme lähialueelta polttopuita ja sytytimme nuotion. Siinä iltaa istuessa tulen ääressä ja välillä jaloviinaa kupin pohjalta naukkaillessa loppukin harmitus hävisi. Emme olleet pääseet saunaan, mutta pitkästä aikaa saimme nauttia vaelluksen parhaasta annista eli rennosta illasta tulta tuijotellen. Tänä iltana kello oli huomattavasti edellisiä iltoja enemmän ennen kuin siirryimme nukkumaan.

Pitkästä aikaa tulilla.

Aamu Vaskojoen varressa alkoi todella kauniina ja sellaisena se myös pysyi koko päivän. Leirin purettuamme lähdimme seuraamaan edellisen päivän polkua, joka jatkui vielä jonkin matkaa kunnes hävisi hieman kosteammalla alueella. Tämä ei kuitenkaan haitannut sillä metsä oli pitkästä aikaa todella helppokulkuista.

Toisen legin jälkeen saavuimme Vaskojoen ja Postijoen risteykseen. Tässä kohtaa pääsimme Vaskojoen yli helposti kahden pienen saaren kautta, jolloin lyhyissä koskiosuuksissa ei ollut vettä kuin alle polveen asti. Tämä kohta oli sopivasti nimetty Saarisuvannoksi.

Ylityksen jälkeen pidimme lounastauon, joka venyi huomattavasti normaalia pidemmäksi. Mukava paikka, hyvä ilma ja huono motivaatio jatkaa kävelyä pitivät huolta, että otimme tauon kerrankin todella rennosti.

Vaskojoen yli kahden pienen saarekkeen kautta.

Lopulta matkaa oli kuitenkin jatkettava, jos perille halusi päästä. Seurasimme jonkun matkaa poroaidan viertä kulkevaa uraa, joka johdatti liikaa länteen, mutta sitä pitkin pääsimme todella pahan suoalueen ohi. Pahimmat suot ohitettuamme kömmimme poroaidan ali ja jatkoimme lounaaseen kohti Sankivaaraa.

Muutamaa pientä suota lukuunotammatta seuraavat kolme legiä menivät helppokulkuisessa metsämaastossa. Tässä vaiheessa pidimme suuntaa käytännössä koko ajan gepsin avulla, sillä kompassin kanssa suunnistaminen tuntui turhalta vaivalta. Muutenkin nämä legit menivät omassa hiljaisuudessa kävellessä, eikä meillä tainnut tauoillakaan olla ihmeempää sanottavaa. Kävely tai mikään vaeltamiseen liittyvä ei nyt vain kiinnostanut. Matkaa päivälle tuli vajaat viisitoista kilometriä.

Nyt on tasainen leiripaikka.

Leiriksi valitsemamme paikka oli kyllä tasainen teltoille, mutta se sijaitsi säälittävän kapean lirun vieressä. Vettä saimme rauhallisesti kauhomalla kohdasta, jolla oli leveyttä noin kaksikymmentä senttiä. Teltat pystyyn saatuamme ja pakolliset leirisäädöt tehtyämme kumpikin kömpi omaansa herkkuja syömään ja jurottamaan.

Pari tuntia myöhemmin keräsimme illallistarpeet telttojen välimaastoon ja söimme. Tämän jälkeen soittelin vielä kotiin ja siirryin takaisin telttaan lukemaan. Jotenkin motivaatio koko hommaan oli tänä iltana reissun alhaisimmillaan. Tälläisinä hetkinä on kyllä hyvä, että kumpikin meistä osaa olla myös omissa oloissaan, eikä jutun juurta tarvitse väkipakolla etsiä.

Taivallus metsässä jatkuu.

Seuraava aamu alkoi taas aurinkoisena ja tälle päivälle löytyi myös eilen kadoksissa ollut kävelymotivaatio. Suurimman osan päivää kuljimme metsäisessä maastossa gepsin avulla reittipisteeltä seuraavalle. Muuten tasapaksun kävelypäivän kruunasi lounaalla näkemämme maakotkan, jota seurasi kaksi korppia. Loppu lounastauon pitelin sitten kameraa valmiudessa, mutta lentue ei enää tullut takaisinpäin.

Hetki ennen maakotkan ylitystä.

Lounaan jälkeen metsää jatkui vielä muutaman legin verran, mutta jossain vaiheessa huomasimme maaston vaihtuneen huomattavasti enemmän Pöyrisjärven hiekkadyynien kaltaiseksi. Olimme aikaisemmin jo spekuloineet kuinka maaston vaihto tulisi ja yleinen arvaus oli ollut, että  metsän ja tasamaan välillä olisi varmasti joku aivan karmea suoalue. Onneksi olimme väärässä. Maastotyyppi vain vaihtui salakavalasti.

Tästä ei vaellusmaasto parane.

Vähän maaston muuttumisen jälkeen yhytimme taas Vaskojoen ja lähdimme jatkamaan sen eteläpuolella olevaa todella helppokulkuista ylänköä pitkin. Ennen Vaskolompolon tupaa ylitimme vielä yhden kalliosen alueen, jota ei oltu merkattu kartaan ja sen jälkeen oli enää viimeisen pikku-suoalueen kierto ja olimme Vaskolompolon tuvalla. Tällekin päivälle olimme olleet liikenteessä kymmenen tuntia, mutta maastosta johtuen päivä oli ollut huomattavasti edellisiä kevyempi.

Tuvalla kiehautimme kummallekin pesusoikollisen lämmintä vettä ja pidimme reissun toisen peseytymispäivän. Tämän jälkeen oli vielä illallinen, minkä jälkeen tutkimme hetken seuraavan päivän reittiä ja niin oli jälleen yksi vaelluspäivä takana.

Vaskolompolon autiotupa

Reissun kolmas lauantai alkoi todella kauniina. Edellisinä parina päivänä ilma oli ollut hyvä, mutta nyt se oli hämmentävän hyvä, kun otti huomioon että olimme Lapissa syyskuun puolessa välissä. Lähdin kävelemään t-paita, pitkähihainen vaelluspaita ja ohut shoftshell päällä, mutta jouduin ottamaan takin pois jo ensimmäisen kilometrin jälkeen.

Kolmisen kilometriä länteen päin käveltyämme saavuimme pohjois-eteläsuunnassa kulkevalle mönkijäuralle, jota seurasimme loppupäivän. Ura oli kyllä mukavaa vaihtelua parin päivän poluttomien reittien jälkeen, eikä tämä ura hävinnyt salakavalasti kosteammilla seuduilla. Tai hävisi se kerran, kun meinasimme lähteä tauon jälkeen vähän väärään suuntaan.

Koko päivä hyvää uraa seuraten.

Kävelyvauhti uralla oli todella hyvä, mikä oli hyvä juttu, sillä olihan päivälle tulossa matkaa hieman reilut kolmekymmentä kilometriä Naltijärven tuvalle. Reilut kymmenen kilometriä kuljettuamme saavuimme Peltotunturin itäpuolella kulkevalle poroaidalle. Aita oli käytännössä Lemmenjoen kansallispuiston läntinen raja, joten sen portista kuljettuamme oli reissun neljäs etappi takana.

Poroaita Lemmenjoen länsirajalla.

Vaellus 2015 - Muotkatunturi osa 2

Matka jatkuu kohti etelää.

Lepopäivän jälkeen lähdimme Stuorraäytsin tuvalta suoraan etelään päin. Alunperin meillä oli ollut tarkoitus kulkea idempänä ja seurata toissapäiväistä vaellusreittiä. Suorempi reitti lyhensi kuitenkin matkaa seuraavalle tuvalle 15 kilometriä, joten vaihdoimme suunnitelmaa ja kuljimme näin päivän ensimmäiset tunnit karttojemme ulkopuolella. Tämä ei kuitenkaan ollut isompi ongelma, sillä alkumatka meni hyvin gepsin ja kompassin avulla ja jossain vaiheessa tulimme jälleen kartalle.

Muotkatunturia parhaimmillaan

Ensimmäisen tauon jälkeen liikkeelle lähdettyämme minua meinasi harmittaa aivan oikeasti, sillä huomasin pudottaneeni juomapulloni. Olin jo lähdössä etsimään taukopaikkaamme, kun huomasin rinkan sadesuojan pullottavan. Pulloni oli pudonnut sinne, olipa minulle käynyt peikkomainen flaksi.

Lounas Ratnojohkan rannalla

Lounaalle asti matka eteni koivikosta ja tunturisatulan ylityksestä huolimatta todella hyvin, joten 25 kilometrin päivämatka ei tuntunut missään vaiheessa huonolta idealta. Matkan jatkuessa helppokulkuinen koivikko muuttui kivikkoisemmaksi ja puutkin vaikuttivat kuivemmilta käppyröiltä, jotka olivat kokoajan tiellä. Maisema oli kuin kauhuleffojen metsissä.

Vaellusmaasto voisi olla parempaakin

Lounaspaikalta oli vain kolmisen kilometriä Porttikaltion erotusaidalle. Tämän matkan taittaminen vei reilun tunnin vaikeakulkuisessa maastossa. Kun viimeinen saavuimme erotusaidalle vievälle tielle ei siitä ollut paljoa iloa, ylitimme tien ja jatkoimme matkaa vielä hankalampikulkuisessa maastossa. Tällä kertaa vieläpä ylämäkeen.

Kauhujen metsä

Kuossavaaran päälle noustessa maasto hieman helpottui ja kartan mukaan sen jälkeen piti alkaa tunturiylänkö, mutta vähän matkaa edettyämme totuus paljastui kaikessa kauheudessaan. Edessämme levisi noin puolentoista kilometrin edestä tiheää vaivaiskoivikkoa. Sitä sitten etenimme hyvin hitaasti käppyräisten koivujen tarrautuessa jalkoihin. Käytännössä jalkoja piti nostella kokoajan polven korkeuteen, jotta pääsi edes jotenkin eteenpäin.


Vaivaiskoivikon viimein loputtua tulimme hienolle paikalle Kivikaltionojan varteen jossa söimme päivällisen. Kello oli jo viiden pintaan, joten olimme olleet kahdeksan tuntia liikenteessä. Matkaa meillä oli jäljellä vielä kymmenen kilometriä.

Seuraavat tunnit menivät ensin Nuorttamus Gaisavarrin rinteille noustessa ja tunturin eteläpuolelle kierrettyämme oli vuorossa Jorba Gaisavarrin rinteet. Jorban etelärinteelle viimein päästyämme alkoi matkanteko tuntua todella pahalta. Olimme jo loppusuoralla, mutta aina kun Teemu tarkisti gepsistä jäljellä olevan matkan, olimme edenneet vain joitain satoja metrejä lisää.

Valoilmiö tuntureiden välissä.

Illan alkaessa jo hämärtää saavuimme Kurtojoen varteen suunnilleen gepsiin laittamiemme koordinaattien kohdalle, mutta tupaa ei näkynyt missään. Tässä vaiheessa meinasi harmittaa aivan oikeasti, mutta vähän aikaa karttaa tutkittuaan Teemu päätteli tunturin muodosta, että kannattaisi jatkaa itää kohti. Itse olin tullut samaan tulokseen joen varren suoaluetta karttaan vertaamalla. Varttia myöhemmin kävelimme melkein Kurtojoen tuvan pihapiiriin asti ennen kuin huomasimme tulleemme perille. Olimme käyttäneet kaksitoista ja puoli tuntia 25 kilometrin matkaan.

Vajaat pari tuntia meillä vielä meni ruuan laittamiseen ja muihin iltatoimiin, ennen kuin olimme viimeinen valmiita nukkumaan. Ja pitihän sitä ottaa pari kupin pohjallista jallua rentouttamaan kipeitä lihaksia. Tämä oli ensimmäinen yö reissun aikana, kun en käynyt vettä heittämässä tai nähnyt unia. Pitkä päivä oli ottanut oikein kunnolla veronsa.

Luksuselämää

Pitkä kävely maksoi itsensä takaisin aamutoimia tehdessä. Kaikki on vain niin paljon nopeampaa ja miellyttävämpää tuvassa. Kiirettä emme kuitenkaan pitäneet tänä aamuna, sillä edellisen päivän suorituksen jälkeen halusi kropan antaa heräillä niin rauhallisesti kuin vain mahdollista.

Kurtojoen tupa

Matkaan lähdimme tällä kertaa ilman pitkiä housuja ja sandaalit jalassa, sillä ensitöiksemme jouduimme ylittämään Kurtojoen. Ylitys oli todella helppo ja matala, mutta vaelluskengillä matalakin ylitys on yleensä liikaa.

Metsässä alkaa olla myös havupuita.

Päivän ensi kilometrit vaihtelivat soisessa ja metsäisessä maastossa. Vajaat viisi kilometriä käveltyämme aloimme kiertää Givkanjärveä. Sen ympärille levittäytyvässä soisessa maastossa päätimme, että järven toisella puolella olisi jo lounaan paikka. Selvästi edellinen päivä painoi sekä jaloissa että motivaatiossa, sillä pidemmän tauon pitäminen soisen järven rannalla tuntui todella hyvältä ajatukselta.

Ruskaa lounas-järven rannassa.

Lounaan jälkeen ylitimme mäntymetsän rajan ja sen kyllä huomasi, sillä edellisten päivien koivikot vaihtuivat näillä main mäntymetsäksi kuin leikaten. Loppupäivän kuljimme siis mäntymetsäisessä maastossa välillä soita ylitellen. Tuli tälle päivälle myös yksi hieman vuolaamman kosken ylitys, kun ylitimme eteläänpäin kääntyneen Kurtojoen uudelleen. Kahluu meni tälläkin kertaa todella helposti, koska osuimme juuri oikeaan ylityskohtaan.

Kahluu kutsuu

Päivälle oli tullut noin viisitoista kilometriä, kun päätimme pystyttää leirin Punkajärven pohjoisrannalle. Päätöstä helpotti sekä alkava tihkusade että täydellinen kiinnostuksen puute kävelyyn. Järven ranta oli todella soinen, joten teltat jäivät reilun sadan metrin päähän vedestä. Onneksi saimme tuotua kattiloilla, isoilla minigripeillä ja nalgeneilla niin paljon vettä järveltä teltoille, ettemme joutuneet kävelemään rantaan toista kertaa illan aikana.

Akan pystyttäminen vesisateessa meinasi hieman harmittaa tänä iltana, kun Teemu sai oman Aktonsa pystyyn parissa minuutissa ja vaihtoi jo lämmintä päälle minun vielä turatessa ison teltan kanssa. Illan aikana yltyvä sade oli kuitenkin hyvä muistutus miksi iso absidi oli iloinen asia vaelluksella. Kyllä siellä söi mielellään illallista.

Viimeinen osuus Muotkatunturilla oli viitisen kilometriä samaa metsäistä maastoa, jota olimme edellisenkin päivän taivaltaneet. Jalka nousi onneksi tänään paremmin ja mielialakin oli jälleen korkealla. Lyhyempi päivä ja kunnon yöunet olivat jälleen tehneet tehtävänsä.

Viimeinen aamupala Muotkatunturin maastossa

Muotkalle osui vielä yksi kurja kahluu, sillä Maunajoen ranta koostui kummaltakin puolelta korkeista heinätöppyröistä, joiden yli oli todella hankala päästä rinkka selässä. Joen ylitys tältä kohtaa kannatti, sillä tulimme sen jälkeen pienelle hiekkakuopalle, josta pääsi suoraan Angelin tielle. Näin olimme saaneet Muotkatunturin etapin taitettua ja loppupäivän kulkisimme Lemmenjoen takamaastossa kohti Vaskojoen saunaa.

Portin toisella puolella odottaa Angelin tie ja Lemmenjoki

Vaellus 2015 - Muotkatunturi osa 1

Kymmenen kilometrin kävely pikitietä Sulaojalta Karigasniemeen oli ilman epäilystä reissun tylsin taival. Kolmisen tuntia pitkiä suoria ja mitäänsanomattomia maisemia. Ja jalkapohjiinkin alkoi sattua hieman puolen välin jälkeen kovilla kengillä asvaltilla kävelemisestä.

Perille päästyämme etsimme ensimmäisenä ruokapaikan ja toiveissa oli yllättäen pitsa ja olut. Onneksemme Kalastajan majatalo tarjosi meille juuri tälläisen lounaan.

Kymmenen kilometrin asfalttitaival takana.

Söimme reissun parhaan lounaan yllättävän rauhallisesti matkaseuran huomioon ottaen. Ruuan päälle otimme vielä kahvit ja kirjoitimme kortit kotiin lähetettäviksi. Sitten oli aika aloittaa valmistelut loppureissua varten. Ensin kävimme paikallisessa K-marketissa ostamassa tuoremuonaa ja lisää kuivalihaa. Olimme myös suunnitelleet ostavamme muutamat oluet illalle, mutta Karigasniemeä kohti kävellessä olimme laskeskelleet kuinka painavat rinkat meillä loppujen lopuksi olisikaan täydennyksien jälkeen, josta syystä kumpikin tuli samaan lopputulokseen. Yhtään ylimääräistä grammaa ei Karigasniemeltä pois kannettaisi.

Kaupassa käynnin jälkeen oli vuorossa matkahuollon toimipiste, jossa paketit olivat odottaneet meitä jokusen päivän. Laatikot saatuamme purimme ne sekä alkumatkalta yli jääneet ruuat kaupan lastauslaiturille ja aloitimme niiden jakamisen. Muonatäydennyksiä rinkkaan pakatessa olimme todella tyytyväisiä, että tuorelihat, makkarapaketit ja oluet oli jätetty kauppaan, sillä tavaraa piti pakata enemmän kuin milloinkaan aikaisemmin. En usko, että rinkkani oli painanut näin paljon edes Olhavan viikonloppuina, kun mukaan piti pakata paljon ruokaa, juomaa ja kiipeilyvarusteita. Ilman epäilystä pakkaustemme koko ylitti 35:den kilon rajan.

Rinkkojemme koon huomasivat myös parkkipaikalle bussista purkautuvat saksalaiset turistit, sillä sen verran he meidän toimiamme tuijottivat ja tulipa lopulta yksi vanhempi täti kysymään, että saisiko ottaa meistä kuvan. Edellisestä kerrasta kuin pääsimme jonkun tuntemattoman lomakuviin olikin aikaa jokunen vuosi, mutta yhä osasimme vaivautuneina poseerata kuten ennen vanhaankin.

Lopulta olimme valmiita jatkamaan matkaa. Jos aikaisemmin olisi ollut jotain epäilystä, niin enää moista ei ollut. Rinkkamme olivat aivan liian paivavat, mutta ei siellä oikestaan ollut mitään ylimääräistäkään, joten painon kanssa oli vain elettävä seuraavat päivät.

Vaellusreitti Muotkalle alkaa.

Kävelimme reilun kilometrin Karigasniemeltä etelään tietä pitkin ja ennen tien varresta lähtevää Muotkan postipolulle pääsyä ehdimme jo pitämään kaksi rinkat pois selästä taukoa. Jälkeenpäin luin, ettei kyseessä ole mikään postipolku kuten olen aina luullut vaan kuusikymmentäluvulla tehty vaellusreitti. Sillä ei kuitenkaan ole väliä, ketkä ja miksi reitin ovat tehneet, mutta tien varresta nousevassa reilut kaksi tuntia kestävässä ylämäessä se oli silti ehdoton edellytys etenemiselle.

Tällä etapilla ei paljoa hymyilyttänyt. Koko ajan odotti, että mäki viimeinkin loppuisi ja rinkkaa tuli koko ajan säädettyä josko se tuntuisi edes hieman paremmalta. Mäen viimein loputtua päätimme, että leiri pystytetään seuraavan puron varteen. Silti saimme kulkea vielä jokusen kilometrin ennen kuin pääsimme pysähtymään, sillä seuraavat pari puroa olivat aivan liian soisia, jotta niistä olisi halunnut ottaa juomavettä.

Loppupäivän kilometrit kruunasi, ettemme olleet täyttäneet vesipulloja Karigasniemellä. Kävelimme siis pari tuntia ylämäkeen ja vielä jokusen kilometrin päälle Teemun pullon pohjalta löytyvän parin desin voimin. Luulisi, ettei Teemun ja minun kokemuksella varustetut vaeltajat tälläisiin lapsuksiin sortuisi. Mutta niin tuli taas saatua muistutusta kantapään kautta, vesipullo täytetään aina kun siihen on mahdollisuus.

Pieni leiripaikka rinteessä, jota oli varmasti käytetty kymmeniä kertoja ennen meidän paikalle tuloa.

Onneksi loppujen lopuksi saavuimme nätin pikkupuron varteen, jossa muutkin olivat tallatusta maasta ja kivikehästä päätellen pitäneet leiriä. Rinkat viimein selästä saatua, kunnon vesitankkauksen tehtyä ja teltat sangen kaltevaan paikkaan laitettuamme tuntui todella hyvältä, että päivän taival oli takana. Tällekin päivälle kertyi reilut parikymmentä kilometriä matkaa ja siitä viimeiset kahdeksan raskaiden rinkkojen kanssa.

Teemun teltta hieman omaani ylempänä. Hajurako se olla pitää.

Illallisen jälkeen emme montaa tovia odotelleet, kun kumpikin oli jo siirtynyt telttaansa unta odottelemaan.

Vaellusreitti näkyy juuri ja juuri tunturiylängöllä.

Perjantai aamu alkoi pilvisenä ja tuulisena. Jonkun aikaa käveltyämme olin todella tyytyväinen, että saimme seurata uraa, sillä sitä pitkin matka eteni sangen hyvää vauhtia raskaista rinkoista huolimatta. Jonkin aikaa kuljettuamme alkoi myös sataa kuuroina. Toisella legilla polku katosi hetkellisesti, mutta vähän aikaa etsittyämme löysimme sen taas.

Ylämäki, painava rinkka ja kuoritakki. Täydellinen yhdistelmä hikiliikunnalle.

Lounaaseen mennessa tuuli yltyi sangen kovaksi. Siihen päälle vielä märkä varvikko, joka kasteli housun lahkeet sekä välillä tulevat kuurot, joten mieliala alkoi olla aidosti pohjalukemissa makaroonia ja jauhelihaa matalan kallion antamassa tuulen suojassa syödessä.

Lounas melkein tuulen suojassa.

Matkan jatkuessa hävitimme taas polun soisessa maastossa, mutta tälläkin kertaa se löytyi pienen etsimisen jälkeen. Saimme kulkea uraa vielä pari legia kunnes se katosi jälleen, mutta enää emme sitä löytäneet vaikka hyvän tovin etsimme. Oli siis aika ottaa gepsi esiin ja tarkistaa paikkamme kartasta. Polkua kulkiessa olin pysynyt suunnilleen kartalla soiden, mäkien ja purojen avulla, joten yllätys oli melkoinen kun löysimme itsemme kartalta noin kilometrin päästä merkatusta reitistä.

Suunta siis kompassiin ja matka jatkui neulaa seuraten. Tässä vaiheessa myös sade yltyi ja jonkin aikaa tunturin kylkeä noustuamme jouduimme vielä pilveen ja niin näkyvyys hävisi lähes kokonaan. Seuraavan kerran gepsin kanssa itseämme paikallistaessa saimme huomata, että olimme sitten edenneet suoraan kohti tunturin korkeinta kohtaa. Stuorraäytsin autiotupa oli kuitenkin suoraan tunturin toisella puolella, joten emme enää viitsineet alkaa kiertämään sitä.

Nousimme siis tunturin huipulle josta löytyi kallionkolo, joka antoi hieman tuulen suojaa. Siellä pidimme päivän viimeisen tauon märkinä ja sangen uupuneina. Omalla kohdallani edellisenä päivänä alkanut polvikipu oli myös pahentunut. Onneksi loppumatka oli alamäkeä ja niinpä vajaan tunnin päästä olimme jo autiotuvan pihalla. Päivälle oli tullut matkaa viisitoista kilometriä, joten tästä tuli tähänastisen reissun lyhin päivä.

Olimme Stuorraäytsin tuvalla sen verran aikaisin, että ehdimme ottamaan edellisiä iltoja rennommin. Jonkin aikaa levättyämme sinne saapui myös yksinäinen vaeltaja, jonka kanssa turisimme illan aikana normaaleja vaelluskuulumisia eli mistä oltiin tulossa, minne menossa ja minkälaisia reissuja on tullut heitettyä. Illan aikana ehdittiin myös ottaa reissun ensimmäinen Magic the Gathering -peli.

Autiotupaelämää parhaimmillaan. MtG peli käynnissä ja kupin pohjalla hieman jallua.

Olimme käyneet jo nukkumaan, kun tuvan eteisestä alkoi kuulua kolinaa ja hetken päästä sisään tuli kaksi vaeltajaa lisää. Tietenkin olimme siinä vaiheessa jo levittäneet tavaramme sen verran hyvin tupaan, että jouduimme tekemään pikajärjestelyn, jotta uudet tulijat mahtuisivat lavereille.

Seuraavana aamuna meille selvisi, että yöllä tulleet vaeltajat olivat lähteneet Etelä-Saksasta vappuna ja heillä oli tarkoitus jatkaa vielä jäämeren rannalle. Heidän vaelluksen rinnalla meidän reissumme tuntui melko pieneltä pyrähdykseltä.

Koska meillä oli vuorossa lepopäivä, makoilimme aamulla pitkään lavereilla ja annoimme muiden vaeltajien hoitaa aamutoimensa rauhassa. Tänään meillä ei olisi mihinkään kiire.

Tuvan viimein tyhjennyttyä söimme reissun viimeisen muna-pekoni -aamiaisen ja aloimme valmistautumaan pesupäivään. Lämmitimme siis vettä ja kävimme vuorotellen ulkona peseytymässä saippuan kanssa. Vaikka peseytyminen oli sangen viileä kokemus tihkusateessa, niin kyllä se vain kannatti, sillä puhtaat alusvaatteet päälle saatua oli aidosti mukava olla. Vielä, kun ei tarvinnut tehdä mitään ihmeempää, niin päivä meni mukavasti kirjaa lukiessa, MtG:tä pelatessa ja ruokaa sekä herkkuja syödessä.

Jokusen kerran tuli päivän aikana myös karttaa tutkittua. Varsinkin sen jälkeen, kun huomasin tuvan pihassa vanhan kyltin, jossa luki Kurtojoen tuvalle olevan vain kaksikymmentä viisi kilometriä. Alusta suunnitelma oli ollut kiertää enemmän idän kautta ja näin matkaa seuraavalle tuvalle olisi tullut 40 kilometria, tähän olisi mennyt kaksi päivää. Tätä lyhyempää reittiä kulkien saisimme siis yhden päivän kiinni reittisuunnitelmaamme.

Stuorroäytsin tupa.

Illan aikana tuvalle tuli vielä kuuden vanhemman vaeltajan porukka, joten siellä alkoi olla siinä vaiheessa melko ahdasta. Odotimme rauhassa ylälavereilla makoillen, että uudet tulijat saivat vaihdettua kuivaa päälle ja syötyä. Sen jälkeen oli aika tehdä illallista ja käydä nukkumaan.

Lepopäivän aikana aurinkokin pilkisti pikaisesti pilvien raosta.