Kalliokausi avattu

Kalliokiipeilykauden piti alkaa tänä vuonna jo pääsiäisenä, mutta takatalvi siirsi suunnitellun Olhavan reissun tuonnemmaksi. Tämän jälkeen kesti sitten pari viikkoa, että säät muuttuivat sopiviksi ja kalliot ehtivät kuivua.

Viime sunnuntaina oli viimein tarkoitus lähteä Kauhalaan kiipeämään. Lauantai aamuna tuli kuitenkin vilkaistua säätiedotusta ja huomattua lähestyvä sadealue. Onneksi sekä Samilla että minulla oli lauantai vapaana ja niinpä istuimme puolilta päivin autossa, nokka kohti Kauhalan pohjoista parkkipaikkaa.

Viimeisen parin vuoden aikana olemme yrittäneet päästä Kauhalan vitossektorille muutaman kerran, mutta aina olemme onnistuneet mukeltamaan lähestymisen. On käännytty väärälle polulle ja tultu kolmossektorille tai ajettu auto vanhasta muistista eteläiselle parkkipaikalle, eikä jaksettu kävellä vitoselle asti.

Tänä keväänä tahtotila päästä vitossektorille oli kuitenkin edellisiä kertoja kovempi. Autolla ajettiin oikeaan parkkiin ja suunnistamaan lähdettiin kännykän karttasoftan kanssa. Ei edes puolikolmelta alkava päivystys ollut minulla este, koska otin läppärin metsään mukaan. Näin pystyin ottamaan etäyhteyden töihin kesken kiipeilypäivän ja varmistamaan, että kaikki siellä on kunnossa.

Läppärilaukku kuuluu päivystävien kalliokiipeilijöiden vakiovarustukseen.

Pieni navigointiapu olikin paikallaan, sillä vähän aikaa käveltyämme olimme jo kääntyneet jossain polun risteyksessä väärään suuntaan. Onneksi tekniikka toimi ja pystyin ottamaan meille suoran suunnan kallioden päälle, jonne saavuimme noin vartin metsärymistelyn jälkeen. Sitten vain valjaat päälle ja laskeutuminen pelipaikalle.

Rock Fall Alley oli hyvä alku kaudelle.

Tällä kertaa Sami aloitti kauden Direct Hitin onsightilla, minkä jälkeen oli minun vuoro ja reitiksi tuli viereinen Rock Fall Alley. Paha sanoa sainko onsightin vai flashin, sillä nämä kaksi reittiä yhtyvän alun jälkeen ja olen kiivennyt Direct Hitin jo pari vuotta sitten. Kumpi tahansa kyseessä olikin, oli reitti hyvä lämppäri, jonka alku oli sangen mielenkiintoinen.

Janitorin varmistukset olivat pieniä, mutta onneksi niitä ei tarvinnut laittaa montaa.

Sitten oli aika Samilla kerätä trädivarusteet valjaisiin ja lähteä viemään köyttä Janitorin yläankkuriin. Reitti ei ollut kovinkaan vaikea, mutta eipä sille saanut paljoa varmistuksiakaan. Nousun jälkeen oli aika pitää pieni evästauko ja minun piti ottaa etäyhteys työpaikan testikentälle. Tulipahan käytettyä ensimmäisen kerran tietokonetta kiipeilykallion alla keskellä metsää. Kokemus siis sinänsä.

Harvoin tulee käytettyä tietokonetta kypärä päässä.

Töissä kaikki sujui niin kuin pitikin, joten oli aika siirtyä päivän pääkohteen eli Scary Monstersin kimppuun. Olen kiivennyt sen yläköydellä pari vuotta sitten ja silloin jäi sellainen fiilis, että olisi se varmaan mennyt liidatenkin. Silloin en jaksanut liidiä kuitenkaan kokeilla ja niin pari vuotta ehti vierähtää ennen kuin oli aika antaa reitille uusi yritys.

Ensin kiipesin reitin yläköydellä ja muutamaan kertaan jouduin uumoilemaan miten pääsisin eteenpäin. Sen verran selkeä reitti kuitenkin oli loppujen lopuksi, että Sami päätti lähteä kokeilemaan sen liidaamista. Samin nousu terävässä päässä oli sitten todella tyylipuhdas. Tietyissä kiipeilijäpiireissä hän olisi siis ansainnut nousullaan skumppaoikeudet.

Samin nousun jälkeen minulla ei tietenkään ollut muuta mahdollisuutta kuin vetää köysi alas ja lähteä viemään sitä vielä kertaalleen tälle päivälle ylöspäin. Myös oma nousuni meni erittäin tyylipuhtaasti, eikä ensimmäisen yritykseni hapuilusta ollut nyt mitään merkkiä. Scary monsters tuli siis viimein omaankin tikkilistaani. Samalla siitä tuli ensimmäinen 6A sporttireitti, jonka olin kiivennyt puhtaasti viimeiseen pariin vuoteen, mikä on aika hämmentävää vaikka itse sanonkin.

Hienojen nousujen jälkeen oli aika pakata reput ja suunnata takaisin autolle päin. Niin oli kausi saatettu alkuun.

Kelkalla Ukonkivelle

Viimeisen kymmenen vuoden aikana on tullut käytyä Lapissa yhdestä kolmeen kertaa vuodessa, mutta koskaan en ole moottorikelkalla ajanut. Olen kyllä hiihtänyt satoja kilometrejä kelkkaurilla, mutta itse ajaminen ei ole oikeastaan käynyt mielessäkään. Omin voimin eteneminen erämaassa on ollut aina se juttu miksi pohjoiseen lähdetään.

Valmiina kelkka-safarille

Tämänvuotinen talviloma oli kuitenkin jo perusperiaatteeltaan sen verran erilainen, että pitihän sille saada muitakin uusia kokemuksia kuin hieno mökki. Oli siis aika olla oikea turisti ja lähteä oppaan kanssa kelkka-safarille.

Valitsemamme reitti oli kyllä mitä helpoin eli Inarista suoraan Ukonkivelle. Matkaan lähdimme koko seurueen voimin eli neljä meistä ajoi kelkoilla ja kaksi istui Aaron kanssa oppaan vetämässä reessä. Matkaa Ukonkivelle tuli yksitoista kilometriä, joten siihen meni suuntaansa noin kaksikymmentä minuuttia. Kyllähän sitä kelkalla hieman nopeampaa tämän matkan tekee, sillä Elinan kanssa hiihdimme samaa reittiä kolme vuotta sitten kolmisen tuntia.

Ukonkiven rantaan päästyämme minä otin Aaron kantoon ja kapusimme koko seurueen voimin saaren päälle maisemia katselemaan. Otimme myös eväät ylös mukaan, mutta sinne päästyämme oli selvää ettei pienen retkeilijän kanssa tällä sangen terävällä saaren huipulla kannattaisi alkaa niitä syömään. Sen verran tarkkaan vilkasta pikku-poikaa piti siellä seurata.

Ukonkiven päällä ei ole liikaa tilaa.

Maisemat Ukonkiven huipulla ovat kohdallaan.

Katselimme siis huipulla hetken aikaa maisemia ja opas kertoi vanhemmalle väelle saaresta ja sen historista. Elinan kanssa olimme käyneet täällä jo aikaisemmin, joten muutamia maisemakuvia tuli otettua ja loppu aika meni Aarolle seuraa pitäessä.

Isä, poika ja Ukko

Eväiden takiahan sitä tännekin tultiin.

Kelkkahaalari-turisteja parhaimmillan.

Sitten oli aika laskeutua alas jäälle, jossa aloitimme eväiden syönnin. Reilut puoli tuntia taisimme saada aikaa sielläkin vielä kulumaan ja sitten oli aika laittaa taas kypärät päähän ja suunnata takaisin Inariin.

Kypärät pähän ja Inaria kohti.

Vaikka tällä kertaa ajettiin jäällä hyvin suoraa reittiä, niin kyllä retkestä jäi vähän tuumituttamaan, että joskus voisi ehkä lähteä vähän pidemmälle ja vaativammallekin kelkka-safarille. Lähivuosina sitä ei varmaan tule tapahtumaan, sillä kyllä suksilla kulkeminen on yhä se minun juttuni Lapissa kulkiessa.

Kyllähän se kelkalla ajo ihan mukavaa oli.