torstai 24. joulukuuta 2015

Aurinkoinen jouluretki

Tällekään vuodelle ei tullut Etelä-Suomeen lumista joulua, mutta onneksi saatiin toiseksi paras vaihtoehto eli aurinkoinen aatto-päivä. Jouluvalmistelut olivat myös sen verran hyvällä mallilla, että pystyimme käyttämään päivän aurinkoisimman hetken hyväksi ja lähteä koko porukalla pienelle retkelle.

Tonttu-konkkaronkka polulla.


Matka taittuu hyvin rinkassa.

Kotiovelta läheiselle näköalapaikalle on matkaa vajaa kilometri, joten se sopi mitä parhaiten retken kohteeksi. Meno matkan Aaro kulki rinkassa, jolloin alun ylämäki meni joutuisasti. Perille päästyämme katseltiin maisemia, Aaro teki omat seikkailunsa ja syötiin eväät eli joulupiparit ja pari palaa suklaata.

Maisemat ovat kohdallaan kallion päällä.

Kalliolla on myös paljon seikkailtavaa.


Matka kotiinpäin on alamäkeä, joten sen Aaro sai kävellä kokonaan. Kyllähän sitä saa kivisellä polulla välillä vähän jännittää, kun pikku-jätkän vauhti alkaa kiihtyä, mutta hyvin päästiin takaisin kotiovelle. Pari kertaa tietenkin sattui pieniä pyllähdyksiä, mutta ne nyt kuuluvat asiaan.

Kävellen kotia kohti.

Välillä pitää vähän levähtää.

Reilun tunnin metsäretken jälkeen voikin sitten ottaa loppupäivän rennosti syöden ja pukkia odotellen.

Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta 2016 kaikille blogin lukijoille!

torstai 3. joulukuuta 2015

Vaellus 2015 - Pöyrisjärvi

Lemmenjoelta siirryimme hetkellisesti Puljun erämaahan. Käytännössä kuljimme Puljun alueella Peltotunturin yli eli noin kuusi kilometriä, minkä jälkeen alkoi reissun viimeinen etappi Pöyrisjärven erämaassa.

Hetki Puljun erämaassa

Pari legia Pöyrisjärvellä kuljettuamme söimme päivällisen Hietajärven rannalla, jonka jälkeen matka jatkui hiekkaisella uralla vielä kolme legiä. Viimeisen legin aikana ilta alkoi jo hämärtää ja kiinnostus kävelemistä kohti oli sangen matala. Onneksi meillä ei ollut enää kuin hiekkadyyneiltä pienen lammen rantaan laskeutuminen ja vajaan kilometrin matka soisessa maastossa Naltijärven autiotuvalle. Matkaa päivälle tuli lopulta kolmekymmentä kilometriä ja sen kyllä tunsi jaloissa.

Tällä osuudella ei ihan helposti eksy uralta

Perillä meitä odotti neljä kalastajaa ja yksi metsästäjä koiransa kanssa, sekä todella kuuma tupa. Metsästäjä oli saanut riekkoja päivän aikana ja paistoi niitä nyt tuvan kaminalla. Tämä tarkoitti, että kaminaa oli pidetty hyvän tovin hehkuvana.

Metsästäjä oli saapunut tuvalle kävellen, mutta kalastajat olivat tulleet autolla. He olivat myös olleet siellä jo useamman päivän ajan. Tämä oli siis malliesimerkki autiotuvan väärinkäytöstä. Pystyimme antamaan tämän heille tällä kertaa helposti anteeksi, sillä saimme pummattua heiltä oluet iltajuomiksi. Voinpa sanoa, että olut maistui tässä vaiheessa reissua todella hyvältä.

Illallisen jälkeen oli aika käydä nukkumaan ja tällä kertaa tein kyllä todella huonon päätöksen nukkumapaikan suhteen. En jaksanut alkaa laittamaan telttaa pystyyn, joten tein punkan tuvan ylälaverille. Ja kuten arvata saattoi, usean tunnin päällä pidetystä kaminasta hohkava kuumuus piti huolen, että saimme nukkua reilusti yli kolmenkymmenen asteen lämpötilassa. Tähän kun vielä lisätään viiden miehen kimppa-kuorsaus, niin surkeiden yöunien resepti oli täydellinen.

Onneksi olimme Teemun kanssa huomattavasti kalastajia tehokkaampia aamutoimissa, joten saimme tehdä aamupalan rauhassa pöydän ääressä heidän vielä heräillessä. Metsästäjä oli hoitanut omat aamutoimensa ennen kuin sain edes silmiä auki, joten hän jatkoi jo reissua, kun me söimme vielä aamupuuroa.

Koko aamun minulla teki mieli vähän piikitellä kalastajia autiotupien käyttöetiikkaan liittyen, mutta pidin tuumailut omana tietonani. He olivat myös lähtemässä tämän päivän aikana ja mitäpä kommenttini olisivat oikeastaan auttaneet. Mukavia miehiä he kuitenkin olivat.

Olimme päässeet vajaan kilometrin päähän tuvasta, kun mieleeni tuli surullinen huomio. Olin ensimmäisen kerran tällä reissulla unohtanut ottaa kuvaa yöpaikastamme. Onneksi minulla on useita kuvia Naltijärven tuvasta, joten tilanne ei ollut kovin paha katastrofi.

Muutamaa sataa metriä myöhemmin saavuimme päivän ensimmäisen joen rannalle. Aikaisempina vuosina joen yli oli mennyt huonokuntoinen silta, mutta nyt se oli vedetty maihin. Kapean, mutta hieman liian syvän joen ylitystä tuumaillessani Teemu teki yllättävän ratkaisun. Hän otti hieman vauhtia ja juoksi joen yli. Kyllähän ne kengän varret hänelläkin kävivät jokusen kerran pinnan alla, mutta suhteellisen kuivin jaloin hän taisi ylityksestä selvitä. Tässä vaiheessa en itsekkään jakanut enää sandaaleita vaihtaa vaan juoksin myös joen yli. Minun matalammista varsista sitten pääsi jonkin verran vettä sisään, joten seuraavat tunnit sain kävellä märillä sukilla.

Käkkälöjoen ylitys

Pari kilometriä myöhemmin oli vuorossa Käkkälöjoen ylitys, joka oli sen verran leveä, että vaihdoimme suosiolla sandaaleihin. Seuraavat kolme legia menivät Lenkihaan tunturin ylitykseen. Pari vuotta aikaisemmin tämä osuus oli mennyt todella nopeasti, mutta nyt tuntui, ettei Lenkihaan tupa meinannut millään tulla näkyviin.

Jälleen Lenkihaan tuvalla

Lopulta pääsimme tuvalle asti lounaan syöntiin. Tässä vaiheessa alkoi olla sellainen nälkä, että lounasta ei olisi halunnut odottaa enää yhtään kauempaa. Tuvalla istuminen oli sen verran mukavaa, että lounaan jälkeen meillä meni melkein tunti ennen kuin pääsimme taas liikenteeseen.

Loppupäivä oli sitten samaa helppoa uraa kuin viimeiset neljäkymmentä kilometriä olivat olleet. Edellisen päivän pituus ja huonosti nukuttu yö vaikuttivat kuitenkin ainakin minuun todella pahasti ja kävely oli tänään todellista tervan juontia. Ei jaksanut, eikä kiinnostanut. Tauoilla huomasin, että oli parempi keskittyä vain suklaan syöntiin, sillä kaikki mitä Teemu sanoi tai teki tuntui tänään ärsyttävän. Myös tuuli yltyi päivän aikana todella kovaksi, joten kauniit syyspäivät olivat tältä reissulta takana.

Hieno leiripaikka Retkajärven rannalla

Leirin pystytimme sangen hyvissä ajoin Retkajärven rannalle. Ja vaikka kävely ei kiinnostanutkaan koko päivänä, niin matkaa sille kertyi noin 20km. Meillä oli ollut alunperin tarkoitus kävellä hieman pidemmälle, mutta seuraavalle leiripaikalle olisi ollut vielä turhan paljon matkaa. Valitsemamme paikka osoittautui myös sen verran tasaiseksi ja sen vedenottopaikka helpoksi, että olisi ollut sääli jättää se käyttämättä. Pieni miinuspuoli paikassa oli, että joku oli jättänyt puolet kalansaaliistaan leirin viereiseen kivikkoon. Onneksi kalat eivät vielä haisseet, joten niistä oli vain visuaalista haittaa jos vettä hakiessa katsoi väärässä kohdassa väärään suuntaan.

Tällekään illalle ei leirielämä ihmeemmin kiinnostanut kumpaakaan. Söimme makaroonia heti leirin pystyyn saatuamme ja sen jälkeen siirryimme telttoihin jurottamaan. Yhdeksän maissa kömmimme ulos ruuan laittoon, jonka jälkeen jaoin jalluni viimeiset sentit kristillisesti kummankin kuppeihin.

Makuupussiin päästyäni taisi ainoa ajatus ennen nukahtamista olla, "Olen niin valmis lähtemään kotiin täältä."

Reissun toiseksi viimeinen aamu alkoi harmaana ja tuulisena, mutta kävelyhalut olivat jälleen hyvin nukutun yön jäljiltä korkealla. Mikä oli hyvä juttu, sillä kartan mukaan tästä päivästä tulisi yksi matkan rankimmista.

Edessä suota, koivikkoa ja ylitettäviä jokia.

Kävelyn aloitimme suuntaamalla suoraan länttä kohti ja näin jätimme pari päivää seuraamamme uran taakse. Päivän ensimmäinen kahluu oli Suukisjoen yli ja sille päästäksemme jouduimme jo kävelemään tunturikoivikossa, joka muuttui välillä hyvinkin soiseksi.

Päivän ensimmäinen kahluu rauhallisen, mutta syvän Suukisjoen yli.

Suukisjoki oli tältä kohti sangen syvä, eikä lähimailla ollut yhtään koskea. Menimme siis yli mahdollisimman matalasta kohtaa, mutta siinäkin meinasi boksereiden lahkeet kastua. Ylitys itsessään oli todella helppo, sillä joki virtasi laiskasti ja siinä oli hyvä hiekkapohja.

Ylityksen jälkeen oli vuorossa jonkin matkaa todella vetistä suota, minkä jälkeen pääsimme taas nousemaan tunturiylängölle. Sinne päästyämme pidimme lounastauon ensimmäisen vastaan tulleen lammen rannalla.

Joutsenia

Matkaa jatkaessamme törmäsimme seuraavalla lammella uivaan joutsenperheeseen. Harmaan poikasen uidessa meistä poispäin, piti lentoon lähtenyt äiti-joutsen melkoista elämää lammen ympärillä. Yritimme siis pitää niin hyvää vauhtia, kun soisessa maastossa pystyimme, jotta pääsimme perhettä häiritsemästä.

Hetken aikaa maisemat olivat todellakin kohdallaan.

Legiä myöhemmin ohitimme Rautujärven, jonka rannalla olimme pitäneet leiriä kymmenen vuotta aikaisemmin. Näillä main alkoi myös nousta mieleen ymmärrys, että parin tunnin päästä odottava Pöyrisjoen ylitys olisi samaisesta paikasta, josta emme päässeet yksitoista vuotta sitten yli. Päätimme kuitenkin, ettemme vaihtaisi suuntaa. Varma ylityspaikka olisi vaatinut yli viiden kilometrin koukkauksen, emmekä halunneet moista enää tehdä. Luotimme siis, että vedet olisivat alhaalla ja että olimme nyt kokeneempia kahlaajia kuin edellisellä kerralla, joka oli ollut Teemulle toinen vaellus ja minulle ensimmäinen.

Päivän ainoa osuus mukavaa etemistä

Rautujärven jälkeen laskeuduimme Valkamajoen rantaan, joka oli päivän toinen kahluu. Tällä kerralla osuimme mitä parhaimman pikkukosken kohdalle ja joki ylitettiin heittämällä.

Valkamajoen yli pääsimme helpon pikku kosken kohdalta.

Valkamajoen jälkeen jatkoimme matkaa seuraavat kilometrit suossa rämpien, kunnes saavuimme Majavajoen rannalle. Se meinasikin olla todella paha este, sillä joki oli hyvin syvä ja mutainen. Itse uumoilin jo joen ylitystä paria kaatunutta koivua käyttäen, mutta onneksi järki voitti ja seurasimme jokea alavirtaan kunnes löysimme matalamman kohdan, josta pääsi kiviä pitkin taiteillen yli.

Majavajoelta ei ollut pitkäkään matka Pöyrisjoelle, mutta koko matka oli todella ärsyttävää pajukkoa, joten matkan teosta ei tällä osuudella meinannut tulla mitään. Lopulta pääsimme kuitenkin Pöyrisjoen rannalle ja edessämme kohisi Mellakoski.

Pöyrisjoki antoi vastusta ihan kunnolla

Pienen uumoilun jälkeen valitsimme parhaanoloisen kohdan ylittää kosken ja niin alkoi pitkä kahluu. Matka oli tällä kertaa huomattavasti muita reissun ylityksiä pidempi, sillä emme päässeet suoraan yli vaan jouduimme kulkemaan pitkän matkaa koskessa parasta väylää etsien.

Lopulta Pöyrisjoki ylitettiin ja niin oli reissun viimeinen vaarallisempi osuus takana. Ylityksen pituuden huomasi jalkoja kuivatessa, kun veri alkoi niissä taas kiertää ja varpaita kihelmöi oikein kunnolla. Housut ja kengät päälle saatuamme siirryimme hieman parempaan paikkaan ja nautimme reissun viimeisen voi-makaroni -päivällisen.

Päivällisen jälkeen pääsimme vähän matkaa uraa pitkin, jota ei oltu merkattu karttaan. Ura vei kuitenkin liikaa pohjoiseen, joten jouduimme jättämään sen taakse ja kääntymään jälleen länttä kohti. Tämän jälkeen kuljimme kolmisen kilometriä ensin soistuneessa koivikossa ja sen jälkeen muuten vain märällä ja kuoppaisella maaperällä.

Reissun viimeinen ja huonoin leiripaikka.

Vuomajärvien välissä kulkevan kannaksen kohdalle päästyämme alkoi olla aika löytää leiripaikka, mikä ei ollut ihan helppoa. Vaikka maasto oli kuivaa näillä main, oli se kaltevaa ja kuoppaista. Aikamme etsiskeltyämme löysimme kummallekin teltalle välttävän paikan. Oma telttapaikkani oli reilusti reissun surkein, joten jouduin nukkumaan mennessä laittamaan vaatteita makuualustan alle saadakseni sen edes suunnilleen suoraan.

Viimeisenä aamuna suoritimme aamutoimet ennätysajassa ja lähdimme seuraamaan polkua, joka johti Vuomavaaran päälle. Toivoimme, että polku kääntyisi enemmän länteen, mutta niinhän se ei tietenkään tehnyt. Jouduimme siis jättämään tämänkin polun taakse ja nousemaan Mahkuvaaran kivisiä rinteitä poluttomassa maastossa.

Reilun parin viikon sänki alkaa näkyä.

Mahkuvaaran toisella puolella meitä odotti iloinen yllätys, sillä siellä kulki todella vahva mönkijäura juuri oikeaan suuntaan. Sitä pitkin etenimme hyvää vauhtia kohti Ainuppivaaraa. Reissun viimeisen lounaan söimme pienen Lompolon rannalla ennen vaaran ja sen takana nousevan Palkisoivin päälle nousemista.

Viimeisen päivän kruunasi juuri oikeaan suuntaan kulkeva ura.

Lounaan jälkeiset pari legia etenivät todella hyvää tahtia tunturiylängöllä kulkevaa uraa seuraten. Kolmisen kilometriä ennen Näkkälää saimme vielä vähän jännitystä, kun Enontekiön kaksi taksia olivat varattuja ja kolmannelle emme meinanneet saada numeroa. Lopulta saimme tähän taksiin yhteyden ja kuski lupasi tulla hakemaan meitä Näkkälästä noin neljänkymmenen minuutin kuluttua.

Viimeiset kilometrit kuljimme siis melkoista pikamarssia, jotta ehtisimme taksille ajoissa. Saimme kulkea alamäkeen, mutta silti tämä legi tuntui todella pitkältä. Näkkälään pääsimme hieman taksin tulon jälkeen ja muutamaa minuuttia myöhemmin ajoimme jo hyvää vauhtia kohti Hettaa ja Hotelli Jussan tupaa.

Puoli tuntia jäljellä.

Hotellin pihasta löysimme Passatin, kuten tarkoitus olikin, mutta pieneksi pettymykseksi saimme havaita, että siihen oli jätetty valot päälle. Akkuhan oli tyhjentynyt viikon aikana täydellisesti, joten jouduimme hakemaan laturin läheisestä moottorikelkkojen huoltoliikkeestä. Onneksi auto oli hotellin pihassa, eikä tunturin kupeessa jonkun pikkutien varressa, joten tämä loppusäätö ei harmittanut paljoakaan.

Akun alkaessa latautua siirryimme saunomaan ja sen jälkeen syömään. Illan aikana joimme vielä muutamat oluet, joiden jälkeen unta ei tarvinnut kauaa puhtaiden lakanoiden välissä houkutella.

Keskiviikkona starttasimme auton kahdeksan maissa ja suuntasimme etelää kohti. Teemu jäi kyydistä Vaajakoskella, josta Sari kävi hänet hakemassa kotiin. Itse ajoin vielä loppumatkan Espooseen ja olin kotona yhdeksän pintaan.

Niin oli useamman vuoden suunnitteilla ollut pitkä vaellus viimein tehty. Tällä kertaa vaellus ei loppunut heti alkuun vaan lopussa oli jo aidosti valmis pääsemään kotiin. Reissu oli myös huomattavasti rankempi, mitä olimme osanneet odottaa. Kaiken kaikkiaan vaellus oli kuitenkin onnistunut ja juuri niin täysivaltainen kokemus kuin olin toivonutkin.