sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Keväinen Nuuksio retki

Lauantaina suuntasimme Nuuksioon pitkästä aikaa koko perheen voimin. Aamu oli alkanut jo vaille kuusi, joten olimme Haukkalammen lähes tyhjällä parkkipaikalla heti yhdeksän jälkeen. Elina otti Leekon ja Paavon talutusnuorat ja minä Aaron Deuterin lapsenkantorinkkaan. Olimme käyttäneet rinkkaa joitain kertoja kauppareissuilla ja koiruuksia ulkoiluttaessa, mutta tämä oli ensimmäinen kerta kun se pääsi tosi toimiin, vaikka ei tänäänkään ollut tarkoitus pitkää lenkkiä kiertää. Ensin kahden kilometrin Nahkiaspolku ja sitten Mustalammen nuotiopaikalle makkaran paistoon.

Metsään siirrytään portaita pitkin.

Nahkiaspolku alkoi mukavasti portailla ja helposti kuljettavalla polulla. Siinä kävelessämme Aaro kertoili juttujaan rinkassa ja Leeko sekä Paavo haistelivat lähes jokaisen puun juuren ja saivat flexien narut sotkuun tasaiseen tahtiin.

Jäinen alamäki.
 
Sitten matkateko vaikeutui yllättäen, sillä polku lähti laskeutumaan alamäkeä, joka oli monin paikoin vielä jäässä. Tätä alamäkeä sitten laskeuduimme hyvin varovasti ja monesti polun vierestä parempaa reittien etsien. Ilman Aaroakin olisin joutunut keskittymään tähän pätkään, mutta nyt kaatuminen ei ollut vaihtoehto, joten jokaiseen askeleeseen piti todella keskittyä. Myöskään Elina ei päässyt helpolla, sillä jäinen laskeutuminen ei nelijalkaisia ystäviämme ihmeemmin häirinnyt. He siis onnistuivat vetämään suuntaan jos toiseenkin ja näin jäisillä kohdilla sai olla varovainen, ettei nykäisy väärään suuntaan vaan tullut väärällä hetkellä.

Tasaisella kulkeminen helpottui huomattavasti.

Selvisimme lopulta alamäestä rauhakseltaan edeten ja tämän jälkeen alkoi tasaisempi osuus. Polku olikin tämän jälkeen sula ja kuiva, joten etenimme hyvää vauhtia. Tietenkin pakollisia kuvaus ja haistelutaukoja tuli vähän väliä.

Rinkasta on hyvä seurata ympäröivää luontoa.

Leeko ja Paavo tutkivat vielä jäässä olevaa puron vartta.

Ei näillä poluilla eksymään pääse.

Kaiken kaikkiaan Nahkiaispolkua voi suositella pienten lasten kanssa liikkuville, sillä sen varrella on paljon erilaista nähtävää ja se on niin hyvin merkattu, ettei reitin hakuun tarvitse keskittyä juuri ollenkaan.

Luontopolun jälkeen oli aika siirtyä aamupäivän päätapahtumaan eli makkaran paistoon Mustalammen rannalle. Olin ollut hyvin varma matkaan lähtiessämme, että tulipaikalla olisi jo joku, eikä minun tarvitsisi sytyttää tulia. Yllätykseksemme olin väärässä. Paikalla ei ollut vielä ketään. Elinan saatua pojat puuhun kiinni ja aloitellessa Aaron kanssa kallioisen tulipaikan tutkimista siirryin minä läheiselle puuvajalle sytykkeitä hakemaan. Takaisin puiden kanssa palatessani nuori retkeilijä alkoi olla jo sangen väsynyt. Päätimme siis tehdä pienet tulet ja paistaa makkarat nopeaan.

Isä sytyttää nuotiota ja Aaro vahtiin puukon tuppea.

Sainkin tulet syttymään nopeasti kuivilla klapeilla ja laitoimme makkarat ritilän päälle melkein samantien. Tässä vaiheessa alkoi tulipaikalle tulla myös muita ihmisiä. Paha sanoa oliko tämä sattumaan vai tulevatko monet nuotioille sen jälkeen, kun sieltä nousee savu näin päästen makkaran paistoon huomattavasti nopeammin.

Pikku-jätkä boulderoi..
Makkarat syötyämme ei ollut enää aikaa jäädä ihmettelemään vaan väsynyt retkeilijä nostettiin rinkkaan ja suunnattiin takaisin autolle. Vaikuttaa siltä, että Aaro todellakin pitää rinkassa matkustamisesta, sillä hetkeä aikaisemmin minulla oli ollut sylissä nukahtamispisteessä oleva poika, mutta nyt noin kuuden sadan metrin matka autolle täyttyi iloisesta jokeltamisesta.

Takaisin rinkkaan ja reissu alkaa olla ohi.

Automatkaa ei sitten ehtinyt mennä viittä minuuttia kauempaa, kun pikku jätkä jo nukkui istuimessaan tyytyväisesti tuhisten. Niin oli kevään ensimmäinen luontoretki onnellisesti takana.

Ensikerralla pitää kyllä ottaa Nuuksion helposti lähestyttäville nuotiopaikoille vaunut mukaan. Tällöin voimme laittaa väsähtäneen retkeilijän päiväunille vaunuihin ja itse istua vähän kauemmin tulilla.

maanantai 24. maaliskuuta 2014

Kevään ensimmäiset yläköysittelyt

- Tänään tuntuu, että kulkuset olisivat tavallistakin pienemmät.
- Nekö voivat vielä pienentyä?
Siinäpä hyvä summaus kauden ensimmäisestä köysikiipeilykerrasta.

Ei lauantai nyt ihan harakoille mennyt, mutta liidaamaan en itseäni saanut. Jotenkin oli liian kylmä, liian laiska, ja ennen kaikkea liian epävarma olo. Kotoa lähtiessä ei tällaisesta ollut vielä mitään tietoa, mutta niin nuo ajatukset vain nousivat pintaan puhdistaessani Januksen laittamia varmistuksia Rullaportaista. Kahta 5- reittiä katselin iltapäivän aikana useampaankin kertaan sillä silmällä, mutta trädivarusteet pysyivät repussa.

Yläköydellä tuli onneksi kiivettyä useampikin reitti. Spidermanin yläköysi-kokeilussa ensimmäinen nousu jäi kruksi kohdassa kesken, mutta uusi yritys Januksen nousun beetoilla vei lopulta ylös asti. Vaikka siinäkin meinasi puhti lopussa loppua kesken. Rollareille pitää kyllä palata kevään aikana, jotta reitti saisi vielä pari lisäyritystä.

Voimat vieneen Spidermanin jälkeen oli vuorossa Carte d'Or. Reitin alku ei avautunut sitten alkuunkaan ja hyvät ehdotuksetkin jätin käytännössä kokeilematta. Lopulta kiersin reitille sitten Rullaportaiden kautta minkä jälkeen loppu meni joten kuten siksakkaavia otteitta seuratessa. Reitiltä jäi hyvin samantyylinen maku kuin Krybtosta Nuuksiossa. Saa nähdä tuleeko sitä tulevilla kerroilla kokeiltua vähän lisää.

Loppuun kakkostelin vielä Rap Rap 6-:n. Senkin alku meinasi olla ylivoimainen, mutta kallion päällä palelevan varmistajan vinkit auttoivat seinälle. Sen jälkeen reitti meni sangen nätisti. Viimeisen pultin jälkeinen osuus oli kyllä mielenkiintoinen. Reitin päällä ei ollut ankkuria vaan minut varmistettiin viereisen reitin ankkurilta. Jos olisin livennyt kiivetessä, niin olisin saanut ihan kunnon heijarit. Mitään ei onneksi tapahtunut, joten toppiin pääsin ongelmitta.

Niin tuli saatua myös köysikiipeilykausi avattua. Vaikka päivän saavutukset jäivät valjuiksi, niin oli silti mukava saada jo maaliskuussa kätensä kallion hakeamiin, listoille ja kahvoille.

Kauden ensimmäinen köysipäivä pulkassa.

sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

Maaliskuista boulderointia

Tätä kirjoittaessani maa on taas valkea ja lisää lunta satelee rauhakseltaan. Pari päivää sitten tilanne oli kuitenkin aivan toinen, kun koko viikon jatkunut auringonpaiste oli sulattamassa viimeisiäkin lumia.

Kiville olisi siis päässyt jo maanantaina, mutta muiden kiireiden vuoksi ehdittiin Samin kanssa kiipeämään vasta perjantaina. Paikaksi valittiin Kivihaka, joka ei ole ehkä kiipeilyllisesti pääkaupunkiseudun mielenkiintoisimpiä tai kauneimpia, mutta varmasti kuiva aurinkoisesta sijainnistaan johtuen.

Kivihaassa olen halunnut käydä jo ensimmäisestä boulderointikesästä eli vuodesta 2006 asti, sillä siellä näytti topon mukaan olevan erittäin helppoja reittejä. Nyt kun sinne viimein ehdin kahdeksan vuotta myöhemmin sain huomata reittien greidien olevan melko kaukana totuudesta. Omasta mielestäni jokaisen reitin greidiin voisi lisätä ykkösen, jolloin ne olisivat hieman lähempänä totuutta.

Omalla kohdallani en ole niin yllättynyt, että 4+ reitti vaatii useamman yrityksen noustakseen, sillä talven aikana tuli käytyä ehkä puolen kymmentä kertaa sisällä kiipeämässä. Mutta kun myös Sami joutui näkemään vaivaa reittien eteen, niin kyllä minä niiden vaikeutta vähän ylöspäin nostaisin.

Perjantaina kivi oli kuivaa.

Kaiken kaikkiaan perjantaista tuli nätti parituntinen boulderilla ja niin tuli kesäkausin hetkellisesti aloitettua. Saa nähdä tuleeko Kivihakaan palattua kesän aikana, sillä pari reittiä jäi hieman kaivertamaan mieltä. Onhan sinne kyllä niin helppo lähestyminen, että nopea pyörähdys saattaa tulla tehtyä jossain vaiheessa.

Tikkilistaan tuli perjantaina saatua useampi reitti, mutta niiden greideillä ei paljoa leuhoteta: Hopeakivi (3), Claw marks (4), Pintteli (3), Mantteli (4), Yaminix (4+), Imolax variation (4+) ja Yasarix (4).
Sami lähetti näiden lisäksi vielä yhden reitin: Pihdit (4+).


Lauantaiaamuna keli oli muuttunut melko radikaalisti, mikä ei Leekoa ja Paavoa ainakaan haitannut.

perjantai 14. maaliskuuta 2014

Räntää ja jäätä

Räntää sataa taivaan täydeltä ja lämpötila on viisi astetta plussan puolella. Metsä on märkä ja putoukset huonossa kunnossa. Ei kestä kauaakaan, kun hanskat ovat litimärät. Myös kerrasto alkaa kastua hihansuista sisään tulevan veden johdosta. En kuitenkaan valita, sillä olemme vihdoin Varkauden lähellä olevilla putouksilla Teemun ja Januksen kanssa. Tälle kaudelle tulee siis vielä yksi jääkiipeily-päivä.

Onko se liidattavissa? Vastaus oli kielteinen.

Ensimmäiseksi putoukseksi valitsimme rännin, jonka loppuosassa ei ole jäätä ollenkaan. Siellä kulki kuitenkin hakeama, jossa pitäisi saada hakku pysymään kiinni. Minulle reitti oli kuin tehty yläköydellä kiivettäväksi eli normaalista poikkeava putous jollaista en ilman treenaamista liidaisi. Alun jääosuus meni ongelmitta. Piti vain pitää lyönnit rauhallisina, ettei pudottaisi vielä kiinni olevia jäitä. Halkeamaan päästyäni eteneminen sitten vaikeutui. Pitkän aikaa olin viimeisessä jäänokareessa kiinni olevan hakun varassa ja yritin saada toista hakkua pysymään halkeamassa. Hakkuni leveä varsi ei kuitenkaan mahtunut syvälle halkeamaan, enkä meinannut millään löytää kalliosta kohtaa johon luottaisin. Aikani ihmeteltyä ja jätkien heiteltyä hyviä ohjeita alhaalta, sain kuin sainkin hakun kiinni sen verran, että sain itseni vedettyä vähän ylemmäksi. Hetken aikaa tunsin epävarmuutta hakkujen pitämisen suhteen, mutta sitten pääsin halkeamaan kiilautuneen kiven kohdalle. Sain hakkuni kiven taakse pomminvarmasti ja sen jälkeen viimeiset metrit olivatkin helppoja. Tästä tuli lopulta yksi kiinnostavimpia yläköysinousuja pitkään aikaan. Olisihan se ollut hieno liidikin, mutta silloin jäätä olisi opitänyt olla enemmän ja loppuosa paremmin varmistettavissa. Reitille täytyy siis palata ensi kaudella.

Yläköydellä halkeamasta oli hyvä etsiä pitävää kohtaa hakuille.

Kaikkien kokeiltua kynsiään rännissä siirryimme kallion vasempaan laitaan, josta löytyi puoliksi pudonnut puikko. Tälläkin kertaa jouduimme turvautumaan yläköyteen, sillä varmoja ruuveja ei olisi reitille saanut ennen viimeisiä metrejä.

Ensimmäinen yritykseni loppui lyhyeen, sillä alun hyllylle noustessani hakut korkkasivat ja sitten heiluin jo köyden varassa. Irtoaminen tapahtui niin varoituksetta, etten pysty sanomaan mitä oikeasti tapahtui. Irtosiko jäätä hakkujen alta vai olinko lyönyt ne vain huonosti kiinni.

Hetken aikaa heiluttuani Teemu laski minut alas ja oli aika yrittää uudelleen. Tällä kertaa pääsin hyllylle ilman ongelmia, mutta katkenneelle puikolle nouseminen meinasi pysäyttää nousuni. En luottanut voimiini, enkä hakun pitoon vaan uumoilin jään alla hyvän tovin.

Pienellä kannustuksella katkenneen puikon päälle.

Sitten Januksen kannustus ajoi minut oikeasti yrittämään nousemista. Ensin oikea hakku kiinni ja siihen piti vain luottaa. Vasen jalka viereiselle kalliolle ja toinen hakku jäähän ensimmäistä ylemmäksi. Luottamus hakkuihin ja oikea jalka varovasti ohuelle puikolle. Vielä oikea hakku ylemmäs ja loppu menikin helposti. Tästäkin noususta jäi hyvä fiilis alun uumoilusta huolimatta. Ehkä ensi kaudella sitä pääsisi oikeasti yrittämään ennen kuin puikon alaosa putoaa.

Näytösluontoinen puikolle nousu.

Seuraavaksi Janus nuosi reitin lähes näytösluontoisesti ja sitten lähdimme katsastamaan kallion oikeasta laidasta löytyvän kolmannen putouksen.

Tällekin päivälle yhdet nousut köyden terävässä päässä.

Putous oli huomattavasti edellisiä matalampi, mutta tällä kertaa jäätä oli liidattavaksi asti. Janus otti reitin ensimmäisenä haltuun ja teki helponnäköisen nousun. Minua alkoi jo sen verran laiskottaa, että pyysin häntä jättämään ruuvit jäähän kiinni. Oma nousuni oli siis helppo ja rento köyttä valmiisiin jatkoihin klippaillessa. Viimeisenä Teemu vielä puhdisti reitin ja niin olimme valmiit siirtymään mökille loppuillaksi saunomaan ja urheilujuomaa nauttimaan.

Niin ja se räntäsade sitten loppui viimeisen nousun aikoihin ja autolle päästessämme aurinko tuli pilvien takaa esiin. Ilta siis vietettiin aurinkoisessa kelissä ja hyvä niin, sillä jäätä kiipeää säässä kuin säässä, mutta kyllä olutta nauttii ulkona mieluummin auringon paistaessa.

lauantai 1. maaliskuuta 2014

Kausi lähestyy loppua


Maanantaina tuli käytettyä pekkaspäivä kiipeilyyn ja ajettua Lintojanvuorelle Valkealaan. Viimeiset pari talvea on ollut tarkoitus käydä kyseinen paikka katsastamassa, mutta jotenkin se on vain aina jäänyt. Tämäkin talvi meinasi loppua ennen kuin putouksille ehdittiin, sillä jää oli jo kovaa vauhtia sulamassa noin viiden asteen lämpötilassa, mutta onneksi muutama hyvä linja oli vielä kiivettävässä kunnossa.

Sopiva lähestyminen

Vielä riittää jäätä vähäksi aikaa

Mukava linja

Samin nousu samalla reitillä

Mahdollisesti kauden viimeisiä putouskuvia.