maanantai 10. elokuuta 2015

Vierailu Julmakallion laavulla

Vuosi sitten vaeltaessamme Simojärveltä Korouomaan Ville kanssa jätimme reitin lopussa Julmakallion laavun väliin, sillä pitkä ylämäki uoman päälle siinä vaiheessa ei juurikaan kiinnostanut. Jälkeen päin tämä päätös on hieman harmittanut, sillä olen ymmärtänyt laavun olevan todella hienolla paikalla.

Onneksi Posio kuuluu meidän jokavuotiseen lomasuunnitelmaan, joten tänä vuonna oli vuorossa viimein vierailu Julmakallion laavulla. Saavuin sunnuntaina perheemme yöpaikaan Lampelan tilalle ja maanantaina lähdin puolilta päivin ajamaan kohti Korouomaa. Yksin en tälläkään kertaa joutunut lähtemään, sillä mukaan sain Leekon ja Paavon.

Jälleen Koivukönkäällä

Auton jätin Koivukönkään parkkipaikalle ja niin pääsi päiväretki alkamaan. Tälläkin kertaa ihmettelin jonkin aikaa itse köngästä, mutta otin siitä vuosi sitten sen verran kuvia, että jätin kuvaamisen tällä kertaa väliin.

Jatkaessani matkaa vastaani tuli perhe, jolla oli jokaisella itikkaverkkot päässä. Heidät ohitettuani minua vähän hymyilytti. Eihän täällä nyt niin paljon itikoita ollut. Tämän  jälkeen etenin hyvää vauhtia Pirunkirkon laavulle, jossa piti taas ihailla joen toisella puolella nousevia kiipeilykallioita. Joskus pitäisi kyllä päästä niitä testaamaan. Silloin pitäisi kyllä olla mukana itseäni kovempi kiipeäjä köysiä viemässä, sillä sen verran hankalia olen ymmärtänyt kallion reittien olevan.

Taustalla Korouoman kesäkiipeilykalliot

Tämän jälkeen jatkoin vielä vähän matkaa ja tulin uoman eteläreunalle nousevien portaiden päähän. Edessä oli reilun viidenkymmenen metrin edestä portaita. Nousimme portaita rauhalliseen tahtiin välillä pitäen yhden lepo- ja kuvaustauon. Hieman minua tällä välillä harmitti, ettei pojille ollut vettä mukana. Sen verran läähätystä oli ilmassa. Onneksi uoman päälle päästyämme ja vielä vähän matkaa kuljettuamme ylitimme pienen puron, jossa koiruudet kahlasivat mielellään vettä juoden ja heinää syöden.

Portaat uoman päälle

Jokunen sata metriä puron jälkeen saavuimme Julmakallion laavulle ja se oli todellakin niin hienolla paikalla kuin olin ymmärtänyt. Laavu oli aivan jyrkäänteen reunalla ja Korouomaa näkyi sieltä pitkälle molempiin suuntiin. Tänne oli siis hyvä laittaa pienet makkaranpaisto tulet. Myös itikoita oli tässä vaiheessa alkanut kerääntyä sen verran enemmän, että tulen savulle oli tilausta. Varsinkin kun vieno tuuli kävi uomasta metsään päin, piti se itikat todella hyvin loitolla meistä.

Julmakallio on yksi hienoimmista laavupaikoista jossa olen vieraillut.

Paistettuani makkarat otin vielä joitain kuvia alueelta ja onnistuin myös pudottamaan kamerani. Tällä kertaa tuuri oli kuitenkin puolellani, eikä se pudonnut kanjoniin, eikä edes hajonnut tulipaikan ympäristössä oleviin kiviin.

Korouoma laavulta

Viimeisen halon palaessa loppuun tutkailin hieman karttaa ja päätin jatkaa vielä vähän matkaa ja tulla alas toista polkua pitkin. Kulkemani polku olisi ollut vähän lyhyempi ja olin ollut reissussa jo kauemmin mitä puhuin liikenteeseen lähtiessäni. En kuitenkaan pidä saman polun edes takaisin kävelystä vaan kuljen mieluummin rengasreittejä. Ja nythän oli ainoa kesään osuva lomaviikkoni, joten kiireen pitäminen ei missään nimessä olisi ollut oikea ratkaisu.

Vähän laavun jälkeen näkymä Korouoman vihannalle pohjalle

Vielä vähän maisemien katselua ennen kuin laskeudun joen varteen.

Jatkoin siis vielä vähän matkaa polkua joka tästä eteenpäin muuttui huomattavasti hankalammaksi. Kevyen päivärepun kanssa se ei kuitenkaan haitannut vaan pääsin sangen näppärästi eteenpäin. Sitten edessäni oli pitkä laskeutuminen jyrkkää polkua pitkin takaisin uoman pohjalle, jossa minulle viimein selvisi miksi aikaisemmin näkemäni perhe oli käyttänyt hyttyshuppuja. Todennäköisesti suurin osa Posion itikoista asusti pohjalla kiemurtevan vihannan puron rannoilla. Loppumatka oli siis melkoista pikamarssi, sillä hetkeksikin paikalleen jääminen tarkoitti todella suureen ystäväparveen joutumista.

Vauhdilla pois hyttysmerestä.

Selvisin polkua pitkin lopulta takaisin Pirunkirkon laavulle minkä jälkeen itikoiden määrä alkoi taas hieman laskea. Puolisen tuntia myöhemmin olin sitten jo autolla ja jälleen oli takana yksi hieno retkipäivä Posion maisemissa.

tiistai 4. elokuuta 2015

Palotunturin tuvalla

Olin juuri ihmettelemässä kartasta Rovaniemen ja Posion välisellä tiellä reittiä lounaspaikkalle, kun koputus Passatin ikkunaan säpsäytti minut. Serkkuni Ville oli myös ehtinyt paikan päälle, joten yhden yön retki Palotunturille pääsi alkamaan. Jonkin matkaa jouduimme vielä ajamaan perä kanaa, jotta pääsimme yöpaikalle vievän polun päähän. Jätimme Villen Saabin parkkiin ja jatkoimme vielä jokusen kilometrin yhdellä autolla Väätimö järven rannalla sijaitsevalle kodalle lounasta syömään. Meillä oli sen verran vähän käveltävää tälle päivälle, että pieni lisälenkki sopi suunnitelmaan mitä parhaiten. Varsinkin, kun samalla pääsimme tarkistamaan kummallekin entuudestaan käymättömän kodan.

Sopivan helppo lähestyminen Väätimön kodalle.

Puolisen tuntia myöhemmin olimme Väätimö kodalla. Se oli sangen nätillä paikalla järven rannalla ja jälleen osoitus kuinka hyvät retkeilypalvelut Posion kunnasta löytyi. Varsinkin kun tänne pääsi sekä suoraan autolla että järven yli veneellä.

Kotaan ja sen ympäristöön tutustuttuamme oli aika aloittaa lounaan teko. Ja kyllä minua vain tässä vaiheessa harmitti, että olimme ottaneet muutamaa tuntia aikaisemmin Villen luota vain muutamat oluet illaksi, päivä-olut olisi nyt maistunut. Hetkeä myöhemmin harmitus kuitenkin unohtui, kun Ville kaivoi saappaastaan villasukat sekä oluet esiin. Hänkin oli tuumaillut juuri ennen lähtöä, että yksi extra-olut lounaan kanssa voisi maistua. Kumisaapas ja villasukka olivat tuntuneet hänestä hyviltä eristeitä, jotta olut pysyisi viileänä. Siinähän sitä oli sitten hyvä maistella olutta ja odotella pastan valmistumista.

Syötyämme Ville vielä kasteli vähän aikaa siimaa järvessä, mutta harmiksemme emme saaneet ylimääräistä iltapalaa. Sitten oli aika kerätä tavarat autoon ja suunnata muutaman kilometrin matka takaisin päin, jotta pääsisimme Palotunturin tuvalle iltaa istumaan. Automatkan aikana Ville huomasi pienen muovinpalan kohdassa, jossa Passatin pohja oli raapaissut kiveä lounaalle ajaessamme. Ensin epäilin, että ei kai pohjasta mitään voinut irrota niin pienestä osumasta, mutta huomattuani VW-lyhenteen palasessa, ei epäilykselle enää ollut juurikaan sijaa. Ei siis tullut ihan ilmaiseksi tämäkään pastalounas.

Hyvä reissu alkaa aina pönötyskuvalla

En kuitenkaan antanut irronneen muovin pilata hyvää reissua vaan reitin alkuun päästyämme oli aika nostaa rinkat selkään ja suunnata Palotunturin päällä sijaitsevalle tuvalle. Matkaa sinne tuli vain kaksi kilometriä helppokulkuista polkua, joten vajaan tunnin päästä laskimme jo kantamukset selästä ja aloitimme yöpaikkaan tutustumisen.

Palotuntunturin tupa

Palotunturin tupa oli hyvin pieni. Varmasti pienin jossa olen yöni viettänyt. Sinne sopi kerrossängyt kahdelle, pieni pöytä ja kamina. Tupaa oltiin myös kunnostettu lähivuosina, sillä sen sisäkatto ja sängyt olivat sangen uutta puutta.

Maisema Palotunturin huipulta.

Maisemat tuvalta olivat näyttävät käytännössä joka suuntaan ja tulipaikka oli elämää nähnyt, mutta toimiva. Ainoa miinus oli vedenottopaikka, joka oli pieni vesiallas noin sadan metrin päässä. Aluksi vähän epäilin olisiko siinä juotavaa vettä, mutta sen verran hyvä polku sen rannalle tuli tuvalta, että varmasti vettä oli muutkin vuosien varrella juoneet. Koska vesi ei ollut juoksevaa, päätimme keittää sen ennen juomista varmuuden varalle.

Ville säätää nuotiota folioperunoiden ympärille.

Tulet sytytettyämme ja iltaoluet avattuamme Ville laittoi folioperunat valmistumaan, sillä niissä menisi seuraavat pari tuntia. Tämän jälkeen loppuilta meni käytännössä turistessa vanhoja ja uusia juttuja. Jossain vaiheessa perunatkin olivat valmiita, joten paistoin meillä niiden lisäksi naudan ulkofilepihvit. Vaikka tulen ääressä oli mukavan lämmintä, tuli illan aikana silti laitettua kaikki rinkasta löytyneet vaatteet päälle. Sen verran viileksi ilta kääntyi. Jossain vaiheessa tarkistin mittarista, että lämpötila oli pudonnut viiteen asteeseen. Melko rapsakka keli kesäloman ensimmäiselle illalle näin heinäkuun puolessa välissä.

Tämän takiahan tänne tultiin.

Kuten tapoihin kuuluu piti jossain vaiheessa aloittaa unten maille siirtyminen. Keittelimme vielä tuvassa iltateet ja pistimme pari puuta kaminaan palamaan, jotta tupa kuivuisi. Joko kamina oli aivan liian tehokas tai onnistuimme laittamaan sinne pari puuta liikaa. Sen verran kuuma tuvassa oli yön aikana. Onneksi aamuyöstä tovin auki pidetty ovi auttoi tilanteeseen.

Aamulla herätessäni sain ilokseni huomata, ettei selkäni ollut yhtään kipeä vaikka päätä hieman jomottikin. Uusi Thermarest Neoair All Season -alusta oli siis toiminut todella hyvin, sillä selkä tulee monesti normisängyssäkin makaamisesta kipeäksi.

Aamuun kuului vielä  muna-pekoni -aamiainen, viestin jättö tupakirjaan, varusteiden pakkaus ja tuvan siivous. Niin olimme valmiit lähtemään autoille päin ja loman ensimmäinen retki oli viimeistä etappia vaille takana.