Palotunturin tuvalla

Olin juuri ihmettelemässä kartasta Rovaniemen ja Posion välisellä tiellä reittiä lounaspaikkalle, kun koputus Passatin ikkunaan säpsäytti minut. Serkkuni Ville oli myös ehtinyt paikan päälle, joten yhden yön retki Palotunturille pääsi alkamaan. Jonkin matkaa jouduimme vielä ajamaan perä kanaa, jotta pääsimme yöpaikalle vievän polun päähän. Jätimme Villen Saabin parkkiin ja jatkoimme vielä jokusen kilometrin yhdellä autolla Väätimö järven rannalla sijaitsevalle kodalle lounasta syömään. Meillä oli sen verran vähän käveltävää tälle päivälle, että pieni lisälenkki sopi suunnitelmaan mitä parhaiten. Varsinkin, kun samalla pääsimme tarkistamaan kummallekin entuudestaan käymättömän kodan.

Sopivan helppo lähestyminen Väätimön kodalle.

Puolisen tuntia myöhemmin olimme Väätimö kodalla. Se oli sangen nätillä paikalla järven rannalla ja jälleen osoitus kuinka hyvät retkeilypalvelut Posion kunnasta löytyi. Varsinkin kun tänne pääsi sekä suoraan autolla että järven yli veneellä.

Kotaan ja sen ympäristöön tutustuttuamme oli aika aloittaa lounaan teko. Ja kyllä minua vain tässä vaiheessa harmitti, että olimme ottaneet muutamaa tuntia aikaisemmin Villen luota vain muutamat oluet illaksi, päivä-olut olisi nyt maistunut. Hetkeä myöhemmin harmitus kuitenkin unohtui, kun Ville kaivoi saappaastaan villasukat sekä oluet esiin. Hänkin oli tuumaillut juuri ennen lähtöä, että yksi extra-olut lounaan kanssa voisi maistua. Kumisaapas ja villasukka olivat tuntuneet hänestä hyviltä eristeitä, jotta olut pysyisi viileänä. Siinähän sitä oli sitten hyvä maistella olutta ja odotella pastan valmistumista.

Syötyämme Ville vielä kasteli vähän aikaa siimaa järvessä, mutta harmiksemme emme saaneet ylimääräistä iltapalaa. Sitten oli aika kerätä tavarat autoon ja suunnata muutaman kilometrin matka takaisin päin, jotta pääsisimme Palotunturin tuvalle iltaa istumaan. Automatkan aikana Ville huomasi pienen muovinpalan kohdassa, jossa Passatin pohja oli raapaissut kiveä lounaalle ajaessamme. Ensin epäilin, että ei kai pohjasta mitään voinut irrota niin pienestä osumasta, mutta huomattuani VW-lyhenteen palasessa, ei epäilykselle enää ollut juurikaan sijaa. Ei siis tullut ihan ilmaiseksi tämäkään pastalounas.

Hyvä reissu alkaa aina pönötyskuvalla

En kuitenkaan antanut irronneen muovin pilata hyvää reissua vaan reitin alkuun päästyämme oli aika nostaa rinkat selkään ja suunnata Palotunturin päällä sijaitsevalle tuvalle. Matkaa sinne tuli vain kaksi kilometriä helppokulkuista polkua, joten vajaan tunnin päästä laskimme jo kantamukset selästä ja aloitimme yöpaikkaan tutustumisen.

Palotuntunturin tupa

Palotunturin tupa oli hyvin pieni. Varmasti pienin jossa olen yöni viettänyt. Sinne sopi kerrossängyt kahdelle, pieni pöytä ja kamina. Tupaa oltiin myös kunnostettu lähivuosina, sillä sen sisäkatto ja sängyt olivat sangen uutta puutta.

Maisema Palotunturin huipulta.

Maisemat tuvalta olivat näyttävät käytännössä joka suuntaan ja tulipaikka oli elämää nähnyt, mutta toimiva. Ainoa miinus oli vedenottopaikka, joka oli pieni vesiallas noin sadan metrin päässä. Aluksi vähän epäilin olisiko siinä juotavaa vettä, mutta sen verran hyvä polku sen rannalle tuli tuvalta, että varmasti vettä oli muutkin vuosien varrella juoneet. Koska vesi ei ollut juoksevaa, päätimme keittää sen ennen juomista varmuuden varalle.

Ville säätää nuotiota folioperunoiden ympärille.

Tulet sytytettyämme ja iltaoluet avattuamme Ville laittoi folioperunat valmistumaan, sillä niissä menisi seuraavat pari tuntia. Tämän jälkeen loppuilta meni käytännössä turistessa vanhoja ja uusia juttuja. Jossain vaiheessa perunatkin olivat valmiita, joten paistoin meillä niiden lisäksi naudan ulkofilepihvit. Vaikka tulen ääressä oli mukavan lämmintä, tuli illan aikana silti laitettua kaikki rinkasta löytyneet vaatteet päälle. Sen verran viileksi ilta kääntyi. Jossain vaiheessa tarkistin mittarista, että lämpötila oli pudonnut viiteen asteeseen. Melko rapsakka keli kesäloman ensimmäiselle illalle näin heinäkuun puolessa välissä.

Tämän takiahan tänne tultiin.

Kuten tapoihin kuuluu piti jossain vaiheessa aloittaa unten maille siirtyminen. Keittelimme vielä tuvassa iltateet ja pistimme pari puuta kaminaan palamaan, jotta tupa kuivuisi. Joko kamina oli aivan liian tehokas tai onnistuimme laittamaan sinne pari puuta liikaa. Sen verran kuuma tuvassa oli yön aikana. Onneksi aamuyöstä tovin auki pidetty ovi auttoi tilanteeseen.

Aamulla herätessäni sain ilokseni huomata, ettei selkäni ollut yhtään kipeä vaikka päätä hieman jomottikin. Uusi Thermarest Neoair All Season -alusta oli siis toiminut todella hyvin, sillä selkä tulee monesti normisängyssäkin makaamisesta kipeäksi.

Aamuun kuului vielä  muna-pekoni -aamiainen, viestin jättö tupakirjaan, varusteiden pakkaus ja tuvan siivous. Niin olimme valmiit lähtemään autoille päin ja loman ensimmäinen retki oli viimeistä etappia vaille takana.