perjantai 10. lokakuuta 2014

Lofootit - Kolmas kiipeilypäivä

Kaksi ja puoli kuukautta Lofoottien reissun jälkeen on viimein aika kirjoittaa viimeinen teksti. Mitään ihmeempää syytä pitkälle välille ei ole. Ei ole vain ehtinyt / jaksanut / saanut aikaiseksi.

Gollumin kiivettyä oli reissu allekirjoittaneen osalta käytännössä nähty. Halusin nousta pari hienoa multi-pitch reittiä ja ne olin nyt kiivennyt. Kelit suosivat yhä, mutta enää en ollut valmis lähtemään pitkälle reitille köyden terävään päähän. Muutaman päivän levon jälkeen se olisi saattanut olla vaihtoehto, mutta niin paljoa ei aikaakaan enää ollut.

Keskiviikkona pidimme siis lepopäivän Svolvaerin kaupungissa. Päivä meni mukavasti kaupunkiin tutustuessa, kylmästä oluesta nauttiessa ja ihmisten ilmoilla syömässä käydessä. Niin ja tutustuimme myös paikalliseen historiaan museossa. Hieno ja rento päivä kaiken kaikkiaan.

Gollumin jälkeen ei varusteiden välppäys kiinnostanut. Seuraavan päivän peräkontti näytti tältä.

Torstaina oli sitten viimeinen kiipeilypäivä. Tällä kertaa emme lähteneet merta edemmäksi kalaan vaan kävelimme aamusta Paradisetin kiipeilyalueelle, josta löytyy paljon lyhyitä reittejä. Päivän aikana tuli kiivettyä neljää reittiä. Sami sai kaksi hienoa onsightia ja minä yhden, sekä siihen päälle tuli otettua vielä yhdet pakit.

Sami aloittaa päivän Butter Balls:lla.

Minä ja Butter fingers. Aivan loistava vitosen halkeama.

Maisema Butter fingersin päältä leirintäalueelle päin.

Ja merelle päin.

Samin toinen liidi, Too Wide for Paradise. Hieno ja mukava halkeama. Juuri sopivan rento lopetus reissulle.

Serkukset pitävät hauskaa viimeisenä iltana.

Perjantaina oli sitten aika purkaa leirin ja lähteä kotia kohti. Omalla kohdalla matka kesti kaksi päivää. Samilla reilut parikymmentä päivää.

Lapin portti. Ei sitten huomattu tätä muodostelmaa pohjoiseen päin ajaessa.

tiistai 7. lokakuuta 2014

Lokakuinen retki Pikku-Parikkaalle

Hyvä ilma ja sunnuntai ilman ihmeempää ohjelmaa olivat hyvä syy lähteä käymään pitkästä aikaa Pikku-Parikas -järvellä. Liikenteeseen lähdimme vasta Aaron päikkäreiden jälkeen, joten olimme Etelälahden parkkipaikalla neljän maissa.

Reitti Pikku-Parikkaalle pohjoisesta päin on sopivan helppo.

Matkaa Pikku-Parikkaan keittokatokselle Etelälahdesta tulee noin puolitoista kilometriä. Reitti on kapeaa hiekkatietä, joten rattaiden kanssa kulkeminen onnistui ongelmitta. Ensi kesänä samaista reittiä voinee jo kokeilla niin, että Aaro kävelee itse. Aikaa saattaa silloin mennä vähän enemmän kuin puoli tuntia, mutta sitä sitten vain pitää varata enemmän.

Valmiista hiilloksesta sai helposti ja nopeasti nuotion aikaiseksi.

Paikan päälle päästyämme sieltä oli juuri lähdössä isompi porukka, joten meillä oli hiillos valmiina odottamassa. Muutamalla puulla sain siis sopivat tulet aikaiseksi ja hetkeä myöhemmin laitoin jo makkarat paistumaan.

Eväiden purku menossa.

Makkarat paistumassa. Tulipaikan edessä oleva poikkipuu toimi hyvänä rajana pikku-jätkälle.

Makkaroiden paistuessa tutkimme hieman ympäristöä Aaron kanssa ja sen verran kova meno pikku-jätkällä jälleen oli, että tarkkana sai olla rantaviivan kanssa. Muutamaa jyrkempää kohtaa lukuunottamatta keittokatoksen ympäristo on kyllä todella toimiva paikka pienille seikkailuille.

Omatoiminen metsäseikkailu menossa.

Sitten siirryimme koko porukalla retkipöydän ääreen. Tämänkertaisina herkkuina oli eväsleivät, peruna- ja aurinkosalaattia, sekä tietenkin makkaraa. Aarolle oli vielä lisäksi vähän perunamuussia mahan täytteeksi.

Se tärkein eli eväiden syönti menossa.

Kyllä pojatkin makkarat saivat.

Tavarat alkaa olla kasassa.




Kaikkien syötyä oli aika kerätä tavarat kasaan ja suunnata takaisin autolle. Paikan päällä olimme noin tunnin, joka riitti mainiosti syksyisenä iltapäivänä. Kaiken kaikkiaan tästä tuli jälleen todella onnistunut retki ja hyvä muistutus, että toisinaan metsäretkeen ei tarvitse varata kovinkaan montaa tuntia. Pitää vain hieman miettiä valmiiksi minne haluaa ja kuinka paljon eväitä otetaan mukaan.


Kotia kohti.

Pikku-Parikkaalla on maisemat kohdallaan.