tiistai 7. lokakuuta 2014

Lokakuinen retki Pikku-Parikkaalle

Hyvä ilma ja sunnuntai ilman ihmeempää ohjelmaa olivat hyvä syy lähteä käymään pitkästä aikaa Pikku-Parikas -järvellä. Liikenteeseen lähdimme vasta Aaron päikkäreiden jälkeen, joten olimme Etelälahden parkkipaikalla neljän maissa.

Reitti Pikku-Parikkaalle pohjoisesta päin on sopivan helppo.

Matkaa Pikku-Parikkaan keittokatokselle Etelälahdesta tulee noin puolitoista kilometriä. Reitti on kapeaa hiekkatietä, joten rattaiden kanssa kulkeminen onnistui ongelmitta. Ensi kesänä samaista reittiä voinee jo kokeilla niin, että Aaro kävelee itse. Aikaa saattaa silloin mennä vähän enemmän kuin puoli tuntia, mutta sitä sitten vain pitää varata enemmän.

Valmiista hiilloksesta sai helposti ja nopeasti nuotion aikaiseksi.

Paikan päälle päästyämme sieltä oli juuri lähdössä isompi porukka, joten meillä oli hiillos valmiina odottamassa. Muutamalla puulla sain siis sopivat tulet aikaiseksi ja hetkeä myöhemmin laitoin jo makkarat paistumaan.

Eväiden purku menossa.

Makkarat paistumassa. Tulipaikan edessä oleva poikkipuu toimi hyvänä rajana pikku-jätkälle.

Makkaroiden paistuessa tutkimme hieman ympäristöä Aaron kanssa ja sen verran kova meno pikku-jätkällä jälleen oli, että tarkkana sai olla rantaviivan kanssa. Muutamaa jyrkempää kohtaa lukuunottamatta keittokatoksen ympäristo on kyllä todella toimiva paikka pienille seikkailuille.

Omatoiminen metsäseikkailu menossa.

Sitten siirryimme koko porukalla retkipöydän ääreen. Tämänkertaisina herkkuina oli eväsleivät, peruna- ja aurinkosalaattia, sekä tietenkin makkaraa. Aarolle oli vielä lisäksi vähän perunamuussia mahan täytteeksi.

Se tärkein eli eväiden syönti menossa.

Kyllä pojatkin makkarat saivat.

Tavarat alkaa olla kasassa.




Kaikkien syötyä oli aika kerätä tavarat kasaan ja suunnata takaisin autolle. Paikan päällä olimme noin tunnin, joka riitti mainiosti syksyisenä iltapäivänä. Kaiken kaikkiaan tästä tuli jälleen todella onnistunut retki ja hyvä muistutus, että toisinaan metsäretkeen ei tarvitse varata kovinkaan montaa tuntia. Pitää vain hieman miettiä valmiiksi minne haluaa ja kuinka paljon eväitä otetaan mukaan.


Kotia kohti.

Pikku-Parikkaalla on maisemat kohdallaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti