Kelkalla Ukonkivelle

Viimeisen kymmenen vuoden aikana on tullut käytyä Lapissa yhdestä kolmeen kertaa vuodessa, mutta koskaan en ole moottorikelkalla ajanut. Olen kyllä hiihtänyt satoja kilometrejä kelkkaurilla, mutta itse ajaminen ei ole oikeastaan käynyt mielessäkään. Omin voimin eteneminen erämaassa on ollut aina se juttu miksi pohjoiseen lähdetään.

Valmiina kelkka-safarille

Tämänvuotinen talviloma oli kuitenkin jo perusperiaatteeltaan sen verran erilainen, että pitihän sille saada muitakin uusia kokemuksia kuin hieno mökki. Oli siis aika olla oikea turisti ja lähteä oppaan kanssa kelkka-safarille.

Valitsemamme reitti oli kyllä mitä helpoin eli Inarista suoraan Ukonkivelle. Matkaan lähdimme koko seurueen voimin eli neljä meistä ajoi kelkoilla ja kaksi istui Aaron kanssa oppaan vetämässä reessä. Matkaa Ukonkivelle tuli yksitoista kilometriä, joten siihen meni suuntaansa noin kaksikymmentä minuuttia. Kyllähän sitä kelkalla hieman nopeampaa tämän matkan tekee, sillä Elinan kanssa hiihdimme samaa reittiä kolme vuotta sitten kolmisen tuntia.

Ukonkiven rantaan päästyämme minä otin Aaron kantoon ja kapusimme koko seurueen voimin saaren päälle maisemia katselemaan. Otimme myös eväät ylös mukaan, mutta sinne päästyämme oli selvää ettei pienen retkeilijän kanssa tällä sangen terävällä saaren huipulla kannattaisi alkaa niitä syömään. Sen verran tarkkaan vilkasta pikku-poikaa piti siellä seurata.

Ukonkiven päällä ei ole liikaa tilaa.

Maisemat Ukonkiven huipulla ovat kohdallaan.

Katselimme siis huipulla hetken aikaa maisemia ja opas kertoi vanhemmalle väelle saaresta ja sen historista. Elinan kanssa olimme käyneet täällä jo aikaisemmin, joten muutamia maisemakuvia tuli otettua ja loppu aika meni Aarolle seuraa pitäessä.

Isä, poika ja Ukko

Eväiden takiahan sitä tännekin tultiin.

Kelkkahaalari-turisteja parhaimmillan.

Sitten oli aika laskeutua alas jäälle, jossa aloitimme eväiden syönnin. Reilut puoli tuntia taisimme saada aikaa sielläkin vielä kulumaan ja sitten oli aika laittaa taas kypärät päähän ja suunnata takaisin Inariin.

Kypärät pähän ja Inaria kohti.

Vaikka tällä kertaa ajettiin jäällä hyvin suoraa reittiä, niin kyllä retkestä jäi vähän tuumituttamaan, että joskus voisi ehkä lähteä vähän pidemmälle ja vaativammallekin kelkka-safarille. Lähivuosina sitä ei varmaan tule tapahtumaan, sillä kyllä suksilla kulkeminen on yhä se minun juttuni Lapissa kulkiessa.

Kyllähän se kelkalla ajo ihan mukavaa oli.