Vaellus 2015 - Lemmenjoki

Muotkatunturin alueelta Angelin tielle tultuamme emme joutuneet kävelemään sen vartta kuin pari sataa metriä, kun jo pääsimme kääntymään Lemmenjoen kansallispuiston suuntaan vievälle metsäautotielle.

Lemmenjoelle tulimme metsäautotietä pitkin.

Metsäautotien alussa oli pieni lampi, jota olimme alustavasti suunnitelleet lounaspaikaksi, mutta lampi oli niin soinen, ettei siitä halunnut ottaa edes keitinvesiä. Onneksi olimme tehneet viimeiset leipämme tälle päivälle valmiiksi, joten tämä oli hyvä kohta syödä vähän tukevampaa välipalaa eli leipää, kuivalihaa ja hieman suklaata päälle.

Kuivaa ruisleipää järsiessään Teemu alkoi tehdä laskelmia loppumatkan ja ruokavarantojemme suhteen. Hän tuli siihen tulokseen, että meillä oli kolmen päivän edestä liikaa ruokaa mukana. Rinkkaa saisi siis kevennettyä useamman sadan gramman edestä pienellä säädöllä. Itse en olisi jaksanut alkaa ruokia käymään läpi tässä vaiheessa, mutta Teemu ehti räjäyttää oman ruokapussinsa tien sivuun ennen kuin ehdin asiaa tuomaan kunnolla esille. Eihän siinä ollut muutakaan mahdollisuutta kuin levittää omankin rinkkan sisältö samaan läjään ja alkaa jakamaan ruokia kolmeen pinkkaan: Teemulle, minulle ja metsään. Jaot tehtyämme pakkasimme rinkat uudestaan ja etsimme vähän matkan päästä tiestä montun, johon peittelimme ylimääräiset ruuat.

Välipalan ja ruokasäädön jälkeen jatkoimme metsäautotietä pitkin noin seitsemän kilometriä kohti Vaskojokea. Loppumatkasta nälkä alkoi olla jo melkoinen, mutta reittimme halki ei mennyt pienintäkään puroa, josta olisi saanut ruokavedet, eikä tässä vaiheessa kiinnostanut lähteä tekemään ylimääräisiä lenkkejä vesipaikoille.

Lopulta pääsimme Vaskojoen ja Sotavuomanojan risteykseen ja siellä meitä odotti mitä parhain lounaspaikka, jota selvästi olivat monet muutkin käyttäneet. Ei siis kestänyt kauaakaan, kun jokapäiväinen makaroni jauheliha -lounas jo porisi kattilassa.

Täydellistä hipova lounaspaikka Vaskojoen rannassa.

Lounaan jälkeen jouduimme näkemään hieman vaivaa, jotta pääsimme Sotavuomaojan toiselle puolelle. Ojan ylittävä polku kulki todella märässä paikassa ja sillä oli juuri sen verran leveyttä, että sandaalit piti pistää jälleen jalkaan toiselle puolelle päästäkseen.

Virallisesti Lemmenjoen kansallispuistossa.

Loppupäivän etenimme hyvää vauhtia Vaskojoen vartta seuraavaa polkua pitkin. Noin legin kuljettuamme saavuimme virallisesti Lemmenjoen kansallispuistoon. Tämän meille kertoi polun varressa kenottava vanha kansallispuistoliikennemerkki. Seuraavan legin aikana törmäsimme kahteen vaeltajaan, jotka näyttivät meille kartalta mistä olivat tulleet joen yli, joten hetken aikaa näytti todella hyvältä, että tänä iltana saunottaisiin Vaskojoen tuvalla.

Vene olisi paikallaan Vaskojokea ylittäessä.

Ylityspaikalle päästyämme unelmat saunasta alkoivat kuitenkin rapista, sillä koski oli todella voimakas ja syvä. Etsimme parhaan näköistä ylityspaikkaa hyvän tovin ja sen viimein löydyttyä oli aika vaihtaa housut, sukat ja kengät sandaaleihin ja lähteä yrittämään. Toisella askeleella vesi ylti jo puoleen reiteen ja syvempää oli vielä luvassa. Otin vielä pari pientä ja horjuvaa askelta koskessa, mutta siinä vaiheessa Teemu vihelsi pelin poikki. Hän ei lähtisi ylittämään tälläistä virtausta. Mahdollinen sauna ei ollut riskin arvoinen.

Hetken aikaa minua harmitti aivan oikeasti. Saunasta oli puhuttu jo niin kauan ja nyt se jäisi kokeilematta, koska emme lähteneet yrittämään kosken ylitystä. Päästyämme hetkeä aikaisemmin ohittamallemme tulipaikalle alkoi minunkin mieleni muuttua. Järki taisi ottaa jälleen tunteilta vallan. Koski olisi ollut todella vaarallinen ylittää. Emmekä tienneet oliko Vaskojoen tuvalla ihmisiä, joilla olisi saunan avain. Ja mikä pahinta, ylityksen jälkeen meillä olisi ollut vielä reilu legi perille. Ilta olisi siis ollut todella pitkällä, kun olisimme pääseet sinne. Kyllä parinkymmenen kilometrin matka riitti tälle päivälle.

Teltat pystyyn saatuamme keräsimme lähialueelta polttopuita ja sytytimme nuotion. Siinä iltaa istuessa tulen ääressä ja välillä jaloviinaa kupin pohjalta naukkaillessa loppukin harmitus hävisi. Emme olleet pääseet saunaan, mutta pitkästä aikaa saimme nauttia vaelluksen parhaasta annista eli rennosta illasta tulta tuijotellen. Tänä iltana kello oli huomattavasti edellisiä iltoja enemmän ennen kuin siirryimme nukkumaan.

Pitkästä aikaa tulilla.

Aamu Vaskojoen varressa alkoi todella kauniina ja sellaisena se myös pysyi koko päivän. Leirin purettuamme lähdimme seuraamaan edellisen päivän polkua, joka jatkui vielä jonkin matkaa kunnes hävisi hieman kosteammalla alueella. Tämä ei kuitenkaan haitannut sillä metsä oli pitkästä aikaa todella helppokulkuista.

Toisen legin jälkeen saavuimme Vaskojoen ja Postijoen risteykseen. Tässä kohtaa pääsimme Vaskojoen yli helposti kahden pienen saaren kautta, jolloin lyhyissä koskiosuuksissa ei ollut vettä kuin alle polveen asti. Tämä kohta oli sopivasti nimetty Saarisuvannoksi.

Ylityksen jälkeen pidimme lounastauon, joka venyi huomattavasti normaalia pidemmäksi. Mukava paikka, hyvä ilma ja huono motivaatio jatkaa kävelyä pitivät huolta, että otimme tauon kerrankin todella rennosti.

Vaskojoen yli kahden pienen saarekkeen kautta.

Lopulta matkaa oli kuitenkin jatkettava, jos perille halusi päästä. Seurasimme jonkun matkaa poroaidan viertä kulkevaa uraa, joka johdatti liikaa länteen, mutta sitä pitkin pääsimme todella pahan suoalueen ohi. Pahimmat suot ohitettuamme kömmimme poroaidan ali ja jatkoimme lounaaseen kohti Sankivaaraa.

Muutamaa pientä suota lukuunotammatta seuraavat kolme legiä menivät helppokulkuisessa metsämaastossa. Tässä vaiheessa pidimme suuntaa käytännössä koko ajan gepsin avulla, sillä kompassin kanssa suunnistaminen tuntui turhalta vaivalta. Muutenkin nämä legit menivät omassa hiljaisuudessa kävellessä, eikä meillä tainnut tauoillakaan olla ihmeempää sanottavaa. Kävely tai mikään vaeltamiseen liittyvä ei nyt vain kiinnostanut. Matkaa päivälle tuli vajaat viisitoista kilometriä.

Nyt on tasainen leiripaikka.

Leiriksi valitsemamme paikka oli kyllä tasainen teltoille, mutta se sijaitsi säälittävän kapean lirun vieressä. Vettä saimme rauhallisesti kauhomalla kohdasta, jolla oli leveyttä noin kaksikymmentä senttiä. Teltat pystyyn saatuamme ja pakolliset leirisäädöt tehtyämme kumpikin kömpi omaansa herkkuja syömään ja jurottamaan.

Pari tuntia myöhemmin keräsimme illallistarpeet telttojen välimaastoon ja söimme. Tämän jälkeen soittelin vielä kotiin ja siirryin takaisin telttaan lukemaan. Jotenkin motivaatio koko hommaan oli tänä iltana reissun alhaisimmillaan. Tälläisinä hetkinä on kyllä hyvä, että kumpikin meistä osaa olla myös omissa oloissaan, eikä jutun juurta tarvitse väkipakolla etsiä.

Taivallus metsässä jatkuu.

Seuraava aamu alkoi taas aurinkoisena ja tälle päivälle löytyi myös eilen kadoksissa ollut kävelymotivaatio. Suurimman osan päivää kuljimme metsäisessä maastossa gepsin avulla reittipisteeltä seuraavalle. Muuten tasapaksun kävelypäivän kruunasi lounaalla näkemämme maakotkan, jota seurasi kaksi korppia. Loppu lounastauon pitelin sitten kameraa valmiudessa, mutta lentue ei enää tullut takaisinpäin.

Hetki ennen maakotkan ylitystä.

Lounaan jälkeen metsää jatkui vielä muutaman legin verran, mutta jossain vaiheessa huomasimme maaston vaihtuneen huomattavasti enemmän Pöyrisjärven hiekkadyynien kaltaiseksi. Olimme aikaisemmin jo spekuloineet kuinka maaston vaihto tulisi ja yleinen arvaus oli ollut, että  metsän ja tasamaan välillä olisi varmasti joku aivan karmea suoalue. Onneksi olimme väärässä. Maastotyyppi vain vaihtui salakavalasti.

Tästä ei vaellusmaasto parane.

Vähän maaston muuttumisen jälkeen yhytimme taas Vaskojoen ja lähdimme jatkamaan sen eteläpuolella olevaa todella helppokulkuista ylänköä pitkin. Ennen Vaskolompolon tupaa ylitimme vielä yhden kalliosen alueen, jota ei oltu merkattu kartaan ja sen jälkeen oli enää viimeisen pikku-suoalueen kierto ja olimme Vaskolompolon tuvalla. Tällekin päivälle olimme olleet liikenteessä kymmenen tuntia, mutta maastosta johtuen päivä oli ollut huomattavasti edellisiä kevyempi.

Tuvalla kiehautimme kummallekin pesusoikollisen lämmintä vettä ja pidimme reissun toisen peseytymispäivän. Tämän jälkeen oli vielä illallinen, minkä jälkeen tutkimme hetken seuraavan päivän reittiä ja niin oli jälleen yksi vaelluspäivä takana.

Vaskolompolon autiotupa

Reissun kolmas lauantai alkoi todella kauniina. Edellisinä parina päivänä ilma oli ollut hyvä, mutta nyt se oli hämmentävän hyvä, kun otti huomioon että olimme Lapissa syyskuun puolessa välissä. Lähdin kävelemään t-paita, pitkähihainen vaelluspaita ja ohut shoftshell päällä, mutta jouduin ottamaan takin pois jo ensimmäisen kilometrin jälkeen.

Kolmisen kilometriä länteen päin käveltyämme saavuimme pohjois-eteläsuunnassa kulkevalle mönkijäuralle, jota seurasimme loppupäivän. Ura oli kyllä mukavaa vaihtelua parin päivän poluttomien reittien jälkeen, eikä tämä ura hävinnyt salakavalasti kosteammilla seuduilla. Tai hävisi se kerran, kun meinasimme lähteä tauon jälkeen vähän väärään suuntaan.

Koko päivä hyvää uraa seuraten.

Kävelyvauhti uralla oli todella hyvä, mikä oli hyvä juttu, sillä olihan päivälle tulossa matkaa hieman reilut kolmekymmentä kilometriä Naltijärven tuvalle. Reilut kymmenen kilometriä kuljettuamme saavuimme Peltotunturin itäpuolella kulkevalle poroaidalle. Aita oli käytännössä Lemmenjoen kansallispuiston läntinen raja, joten sen portista kuljettuamme oli reissun neljäs etappi takana.

Poroaita Lemmenjoen länsirajalla.