Perille päästyämme etsimme ensimmäisenä ruokapaikan ja toiveissa oli yllättäen pitsa ja olut. Onneksemme Kalastajan majatalo tarjosi meille juuri tälläisen lounaan.
 |
| Kymmenen kilometrin asfalttitaival takana. |
Söimme reissun parhaan lounaan yllättävän rauhallisesti matkaseuran huomioon ottaen. Ruuan päälle otimme vielä kahvit ja kirjoitimme kortit kotiin lähetettäviksi. Sitten oli aika aloittaa valmistelut loppureissua varten. Ensin kävimme paikallisessa K-marketissa ostamassa tuoremuonaa ja lisää kuivalihaa. Olimme myös suunnitelleet ostavamme muutamat oluet illalle, mutta Karigasniemeä kohti kävellessä olimme laskeskelleet kuinka painavat rinkat meillä loppujen lopuksi olisikaan täydennyksien jälkeen, josta syystä kumpikin tuli samaan lopputulokseen. Yhtään ylimääräistä grammaa ei Karigasniemeltä pois kannettaisi.
Kaupassa käynnin jälkeen oli vuorossa matkahuollon toimipiste, jossa paketit olivat odottaneet meitä jokusen päivän. Laatikot saatuamme purimme ne sekä alkumatkalta yli jääneet ruuat kaupan lastauslaiturille ja aloitimme niiden jakamisen. Muonatäydennyksiä rinkkaan pakatessa olimme todella tyytyväisiä, että tuorelihat, makkarapaketit ja oluet oli jätetty kauppaan, sillä tavaraa piti pakata enemmän kuin milloinkaan aikaisemmin. En usko, että rinkkani oli painanut näin paljon edes Olhavan viikonloppuina, kun mukaan piti pakata paljon ruokaa, juomaa ja kiipeilyvarusteita. Ilman epäilystä pakkaustemme koko ylitti 35:den kilon rajan.
Rinkkojemme koon huomasivat myös parkkipaikalle bussista purkautuvat saksalaiset turistit, sillä sen verran he meidän toimiamme tuijottivat ja tulipa lopulta yksi vanhempi täti kysymään, että saisiko ottaa meistä kuvan. Edellisestä kerrasta kuin pääsimme jonkun tuntemattoman lomakuviin olikin aikaa jokunen vuosi, mutta yhä osasimme vaivautuneina poseerata kuten ennen vanhaankin.
Lopulta olimme valmiita jatkamaan matkaa. Jos aikaisemmin olisi ollut jotain epäilystä, niin enää moista ei ollut. Rinkkamme olivat aivan liian paivavat, mutta ei siellä oikestaan ollut mitään ylimääräistäkään, joten painon kanssa oli vain elettävä seuraavat päivät.
 |
| Vaellusreitti Muotkalle alkaa. |
Kävelimme reilun kilometrin Karigasniemeltä etelään tietä pitkin ja ennen tien varresta lähtevää Muotkan postipolulle pääsyä ehdimme jo pitämään kaksi rinkat pois selästä taukoa. Jälkeenpäin luin, ettei kyseessä ole mikään postipolku kuten olen aina luullut vaan kuusikymmentäluvulla tehty vaellusreitti. Sillä ei kuitenkaan ole väliä, ketkä ja miksi reitin ovat tehneet, mutta tien varresta nousevassa reilut kaksi tuntia kestävässä ylämäessä se oli silti ehdoton edellytys etenemiselle.
Tällä etapilla ei paljoa hymyilyttänyt. Koko ajan odotti, että mäki viimeinkin loppuisi ja rinkkaa tuli koko ajan säädettyä josko se tuntuisi edes hieman paremmalta. Mäen viimein loputtua päätimme, että leiri pystytetään seuraavan puron varteen. Silti saimme kulkea vielä jokusen kilometrin ennen kuin pääsimme pysähtymään, sillä seuraavat pari puroa olivat aivan liian soisia, jotta niistä olisi halunnut ottaa juomavettä.
Loppupäivän kilometrit kruunasi, ettemme olleet täyttäneet vesipulloja Karigasniemellä. Kävelimme siis pari tuntia ylämäkeen ja vielä jokusen kilometrin päälle Teemun pullon pohjalta löytyvän parin desin voimin. Luulisi, ettei Teemun ja minun kokemuksella varustetut vaeltajat tälläisiin lapsuksiin sortuisi. Mutta niin tuli taas saatua muistutusta kantapään kautta, vesipullo täytetään aina kun siihen on mahdollisuus.
 |
| Pieni leiripaikka rinteessä, jota oli varmasti käytetty kymmeniä kertoja ennen meidän paikalle tuloa. |
Onneksi loppujen lopuksi saavuimme nätin pikkupuron varteen, jossa muutkin olivat tallatusta maasta ja kivikehästä päätellen pitäneet leiriä. Rinkat viimein selästä saatua, kunnon vesitankkauksen tehtyä ja teltat sangen kaltevaan paikkaan laitettuamme tuntui todella hyvältä, että päivän taival oli takana. Tällekin päivälle kertyi reilut parikymmentä kilometriä matkaa ja siitä viimeiset kahdeksan raskaiden rinkkojen kanssa.
 |
| Teemun teltta hieman omaani ylempänä. Hajurako se olla pitää. |
 |
| Vaellusreitti näkyy juuri ja juuri tunturiylängöllä. |
Perjantai aamu alkoi pilvisenä ja tuulisena. Jonkun aikaa käveltyämme olin todella tyytyväinen, että saimme seurata uraa, sillä sitä pitkin matka eteni sangen hyvää vauhtia raskaista rinkoista huolimatta. Jonkin aikaa kuljettuamme alkoi myös sataa kuuroina. Toisella legilla polku katosi hetkellisesti, mutta vähän aikaa etsittyämme löysimme sen taas.
 |
| Ylämäki, painava rinkka ja kuoritakki. Täydellinen yhdistelmä hikiliikunnalle. |
Lounaaseen mennessa tuuli yltyi sangen kovaksi. Siihen päälle vielä märkä varvikko, joka kasteli housun lahkeet sekä välillä tulevat kuurot, joten mieliala alkoi olla aidosti pohjalukemissa makaroonia ja jauhelihaa matalan kallion antamassa tuulen suojassa syödessä.
 |
| Lounas melkein tuulen suojassa. |
Matkan jatkuessa hävitimme taas polun soisessa maastossa, mutta tälläkin kertaa se löytyi pienen etsimisen jälkeen. Saimme kulkea uraa vielä pari legia kunnes se katosi jälleen, mutta enää emme sitä löytäneet vaikka hyvän tovin etsimme. Oli siis aika ottaa gepsi esiin ja tarkistaa paikkamme kartasta. Polkua kulkiessa olin pysynyt suunnilleen kartalla soiden, mäkien ja purojen avulla, joten yllätys oli melkoinen kun löysimme itsemme kartalta noin kilometrin päästä merkatusta reitistä.
Suunta siis kompassiin ja matka jatkui neulaa seuraten. Tässä vaiheessa myös sade yltyi ja jonkin aikaa tunturin kylkeä noustuamme jouduimme vielä pilveen ja niin näkyvyys hävisi lähes kokonaan. Seuraavan kerran gepsin kanssa itseämme paikallistaessa saimme huomata, että olimme sitten edenneet suoraan kohti tunturin korkeinta kohtaa. Stuorraäytsin autiotupa oli kuitenkin suoraan tunturin toisella puolella, joten emme enää viitsineet alkaa kiertämään sitä.
Nousimme siis tunturin huipulle josta löytyi kallionkolo, joka antoi hieman tuulen suojaa. Siellä pidimme päivän viimeisen tauon märkinä ja sangen uupuneina. Omalla kohdallani edellisenä päivänä alkanut polvikipu oli myös pahentunut. Onneksi loppumatka oli alamäkeä ja niinpä vajaan tunnin päästä olimme jo autiotuvan pihalla. Päivälle oli tullut matkaa viisitoista kilometriä, joten tästä tuli tähänastisen reissun lyhin päivä.
Olimme Stuorraäytsin tuvalla sen verran aikaisin, että ehdimme ottamaan edellisiä iltoja rennommin. Jonkin aikaa levättyämme sinne saapui myös yksinäinen vaeltaja, jonka kanssa turisimme illan aikana normaaleja vaelluskuulumisia eli mistä oltiin tulossa, minne menossa ja minkälaisia reissuja on tullut heitettyä. Illan aikana ehdittiin myös ottaa reissun ensimmäinen Magic the Gathering -peli.
 |
| Autiotupaelämää parhaimmillaan. MtG peli käynnissä ja kupin pohjalla hieman jallua. |
Olimme käyneet jo nukkumaan, kun tuvan eteisestä alkoi kuulua kolinaa ja hetken päästä sisään tuli kaksi vaeltajaa lisää. Tietenkin olimme siinä vaiheessa jo levittäneet tavaramme sen verran hyvin tupaan, että jouduimme tekemään pikajärjestelyn, jotta uudet tulijat mahtuisivat lavereille.
Seuraavana aamuna meille selvisi, että yöllä tulleet vaeltajat olivat lähteneet Etelä-Saksasta vappuna ja heillä oli tarkoitus jatkaa vielä jäämeren rannalle. Heidän vaelluksen rinnalla meidän reissumme tuntui melko pieneltä pyrähdykseltä.
Koska meillä oli vuorossa lepopäivä, makoilimme aamulla pitkään lavereilla ja annoimme muiden vaeltajien hoitaa aamutoimensa rauhassa. Tänään meillä ei olisi mihinkään kiire.
Tuvan viimein tyhjennyttyä söimme reissun viimeisen muna-pekoni -aamiaisen ja aloimme valmistautumaan pesupäivään. Lämmitimme siis vettä ja kävimme vuorotellen ulkona peseytymässä saippuan kanssa. Vaikka peseytyminen oli sangen viileä kokemus tihkusateessa, niin kyllä se vain kannatti, sillä puhtaat alusvaatteet päälle saatua oli aidosti mukava olla. Vielä, kun ei tarvinnut tehdä mitään ihmeempää, niin päivä meni mukavasti kirjaa lukiessa, MtG:tä pelatessa ja ruokaa sekä herkkuja syödessä.
Jokusen kerran tuli päivän aikana myös karttaa tutkittua. Varsinkin sen jälkeen, kun huomasin tuvan pihassa vanhan kyltin, jossa luki Kurtojoen tuvalle olevan vain kaksikymmentä viisi kilometriä. Alusta suunnitelma oli ollut kiertää enemmän idän kautta ja näin matkaa seuraavalle tuvalle olisi tullut 40 kilometria, tähän olisi mennyt kaksi päivää. Tätä lyhyempää reittiä kulkien saisimme siis yhden päivän kiinni reittisuunnitelmaamme.
 |
| Stuorroäytsin tupa. |
Illan aikana tuvalle tuli vielä kuuden vanhemman vaeltajan porukka, joten siellä alkoi olla siinä vaiheessa melko ahdasta. Odotimme rauhassa ylälavereilla makoillen, että uudet tulijat saivat vaihdettua kuivaa päälle ja syötyä. Sen jälkeen oli aika tehdä illallista ja käydä nukkumaan.
 |
| Lepopäivän aikana aurinkokin pilkisti pikaisesti pilvien raosta. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti