Nätti ulkoilupäivä edessä. |
Jätimme putoukset vielä jäätymään. |
Toivo ei kuitenkaan auttanut tällä kertaa vaan Nuuksion pääputoukset vaativan vielä pari viikkoa hyvää talvea, jotta niille kannattaisi hakkuja näyttää.
Emme kuitenkaan halunneet tehdä tästä vain ulkoilupäivää, johon kuuluisi yksi pikainen nousu, joten päätimme kiivetä tällä kertaa myös pienet putoukset. Olihan niitä tullut viimeiset kymmenen vuotta katseltua, mutta koskaan niille ei ole pysähdytty.
Sami hoiti tällä kertaa päivän ensimmäisen liidin. Hänen pikaisen suorituksensa jälkeen oli minun vuoroni, joka ei sekään montaa hetkeä ottanut. Alas päästyäni keräsimme varusteet ja siirryimme parikymmentä metriä seuraavalle putoukselle, jossa Sami nousi jälleen ensin.
Sami pikkuputouksella |
Myös minun käytyä putouksen päällä oli kahvitauon paikka, minkä jälkeen Sami kiipesi putouksen vielä toistamiseen. Tällä kertaa tulin kakkosena reitin puhdistaen, joten pääsimme nopeasti jatkamaan matkaa vasemman sektorin jäärännille.
Jääränni seuraavana. |
Päivän viimeinen nousu oli monesti toistettu, mutta joka kerta omalla tavallaan mukava jäätynyt ränni. Sen alku oli sangen sohjoinen, mutta loppuosa hyvää, mutta kapeaa jäätä. Olen kiivennyt linjan ensimmäisen kerran kymmenen vuotta sitten ja sen jälkeen se on tullut noustua melkein joka talvi ja aina siitä jää hyvä fiilis.
Kapea, mutta mukava linja. |
Päivälle ei siis tullut ihmeempiä suorituksia, mutta kyllä hyvä ilma ja pari mukavaa nousua ovat mitä parhain syy lähteä ulkoilemaan.