Kesäreissu osa 2 - Pari yötä Korouomassa

Vaasasta alkaneen ja kymmenen tuntia kestäneen ajomatkan päätteeksi saavuimme Sadun kanssa Korouomaan Koivukönkään parkkipaikalle. Siellä retkiseurueemme kolmas jäsen Ville jo odotti meitä. Ajettavaa oli kuitenkin vielä hieman jäljellä, joten pakkasimme Villen varusteet Passattiin jä jätimme hänen Saabin parkkipaikalle odottamaan.

Kohti Pajupuron tupaa

Päivän viimeinen ajettu etappi vei Saukkovaaran pysäköintialuetta kohti, mutta vähän sitä ennen käännyimme kapealle metsäautotielle, jota ajoimme vielä pari kilometriä kunnes saavuimme Pajupuron tuvalle vievän polun alkuun.

Nyt oli viimein päivän ajot ajettu ja oli aika korkata hyvin ansaitut oluet, joita nauttiessa vaihdoimme vaellusvaatteet päälle ja pakkasimme rinkat kävelykuntoon.

Puolisen tuntia autolla säädettyämme pääsimme päivän kävelyosuudelle, joka ei onneksi ollut pituudella pilattu. Alas kanjoniin vievä puolitoista kilometriä pitkää polkua oli ilo kävellä vaikka rinkkamme olivatkin sangen painavat. Polku oli hyvässä kunnossa ja parin pienen suopätkän yli meni pitkospuut. Puolituntia myöhemmin olimme jo Pajupuron autiotuvalla, jossa viettäisimme retken ensimmäisen yön.

Seuraava tunti meni puuhatessa, kuten tapana on kun päästään yönviettopaikalle. Piti hakata puita, laittaa pedit valmiiksi, vaihtaa vaatteet ja valmistautua ruuanlaittoon.

Pajupuron autiotuvalla

Lopulta pakolliset toimet oli hoidettu ja meillä oli ruokakipoissa pommeliperunoita, ulkofilettä ja foliossa haudutettuja kasviksia sekä punaviiniä kupeissa. Tästä eteenpäin sai ottaa rennosti ja keskittyä kuulumisiin ja tuumailuihin loppuillaksi. Ja pitkäksihän ilta loppujen lopuksi meni, mutta niinhän sen kuuluukin kun serkukset pitkästä aikaa näkevät.

Perjantaiaamu alkoi reilusti kymmenen jälkeen. Onneksi tälle päivälle ei ollut kuin kymmenen kilometriä käveltävää, joten kiire ei ollut mihinkään. Söimme siis rauhassa tuhdin kananmuna-pekoni -aamiaisen ja pakkasimme rinkat lähtövalmiuteen.

Näissä maisemissa ilman itikoita!

Liikenteeseen pääsimme puolen päivän maissa. Pitkälle menneestä illasta huolimatta käveleminen oli tänään todella mukavaa. Keli oli niin lämmin, että sortsit ja t-paita riittivät. Rinkat olivat nyt keveät, kun kaikki painava oli sieltä syöty, eikä oluttakaan ollut kuin kahdet kullekin jäljellä. Myös hyttysten määrä oli niin vähäinen, että ensimmäisen tunnin aikana muistimme mainita sen useampaan kertaan. Käytännössä niitä ei ollut.

Kävelimme reilut kaksi kilometriä samaa polkua, jota olimme seuranneet Villen kanssa pari vuotta aikaisemmin. Sitten saavuimme uuden Koronjää reitin risteykseen ja lähdimme seuraamaan kanjonin pohjalla kulkevaa haaraa.

Korojoki sillalta kuvattuna

Uutta reittiä oli aidosti ilo edetä. Sen pohja oli koko matkan hyvä kulkea. Korojoen ylittävät sillat olivat tukevia. Ja olipa reitillä jyrkissä mäissä ihan köysikaiteet kävelijää auttamassa. Niitä emme onneksi kuitenkaan tarvinneet. Reitiltä myös näki Korouoman hienot kalliot, joille talvella muodostuu upeita jääputouksia. Pari kilometriä uutta reittiä talsittuamme saavuimme Kanjonilaavuille, jossa pidimme lounastauon.

Kanjonilaavut.

Nuudeli-tonnikala -lounaan, kahvin ja pienen lepohetken jälkeen jätimme rinkat Piippukodan taakse piiloon ja lähdimme nousemaan vesipullojen kanssa Piippukallion laavulle. Tämä osa reitistä oli suljettu huonokuntoisten portaiden takia, mutta uskoin että pääsisimme ongelmitta ylös jos olisimme vain varovaisia.

Hyvä syy miksi reitti Piippukallion laavulle on suljettu.

Portaat olivat todellakin huonossa kunnossa, mutta rauhallisesti edeten pääsimme ne ylös. Harmillista, ettei reittiä oltu kunnostettu ajallaan, sillä sen verran hienot maisemat meitä ylhäällä odotti. Varsinkin eteläisemmän näköalatasanteen maisema on ilman epäilystä yksi hienoimmista, jota olen Suomessa nähnyt.

Piippukallion näköalatasanne on aivan jyrkänteen reunalla.

Maisema näköalatasanteelta.

Laskeutuminen takaisin rinkkojen luokse piti tehdä vielä varovaisemmin kuin ylöspäin tullessa, mutta tämäkin osuus meni ongelmitta.

Neljän pintaan nostimme rinkat jälleen selkään ja lähdimme päivän viimeiselle etapille kohti Julmakallion laavua. Polku kulki nyt uoman vehreällä pohjalla Korojokea seuraten. Myöskään aurinko ei enää porottanut polulle samalla tavalla kuin aikaisemmin päivällä. Pääsimme siis viimein kokemaan Korouoman hyttyspaljouden ja niinpä seuraavat kilometrit olivat täyttä tuskaa.

En muista koska kaksi kilometriä olisi tuntunut niin pitkältä matkalta, kuin tällä kertaa hyttysiä hätistellessä. Asiaa ei tietenkään auttanut, että olimme vielä liikenteessä shortseilla ja lyhythihaisilla. Lopulta saavuimme Julmakallion risteykseen ja lähdimme kiipeämään ylös uoman pohjalta.

Nousu Korouomasta maan tasolle oli yllättävän rankka vaikka rinkat eivät paljoa enää painaneetkaan, mutta kyllä se oli vaivan värtti, sillä jossain vaiheessa huomasimme itikoiden kadonneen. Ylös päästyä meille tuli aivan uudenlainen ongelma, jota en ollut tullut ajatelleeksikaan. Satu ja Ville kärsivät pahasta korkeanpaikankammosta ja polku meni aivan kanjonin reunalla.

Parhaat päivänsä nähneet pitkospuut

Maisema Korouoman reunalla menevän polun varresta.

Minulle polku laavulle oli hankalakulkuista, mutta ei se ihmeempiä ongelmia tuottanut. Serkkuni taas kävelivät koko matkan katse visusti ylämäessä ja lähes paniikinomaista korkeanpaikankammoa tuntien. Onneksi tästä osuudesta lopulta selvittiin ja pääsimme Julmakallion laavulle, joka oli juuri niin hienolla paikalla kuin muistelinkin.

Aivan heti emme voineet tälläkään kertaa rentoutua iltaa viettämään vaan ensin jouduimme lähtemään veden hakuun. Leiripaikan ainoa huono puoli oli vesipaikka, jolle oli matkaa kolmisen sataa metriä. Otimme siis mukaan kaikki vesipullot, kattilat ja pannut, jotta emme joutui käymään purolla kovin montaa kertaa illan aikana.

Veden haun jälkeen oli viimein ruoka-aika ja vuorossa oli minun tämän hetkistä retkiherkkuani eli makaroonia, nödeä, sipuli ja oliiveja. Tämä on ruoka, joka uppoaa allekirjoittaneeseen kuin leka laatokkaan ja taisi se maistua serkuillenikin.

Julmakallion laavu

Laavun tulipaikka

Maisema laavulta pohjoiseen.

Villeltä löytynyt hyttysverkko oli iso etu nukkumismukavuuden kannalta.

Loppuilta meni rauhallisesti niitä näitä höpötellen, Villen tekemiä lettuja syöden ja parista kupin pohjallisesta Jaloviinaa nautiskellen.Vaikka mitään kummempaa tekemistä ei illalle ollutkaan, niin nukkumaanmeno meni puolillle öin.

Aurinko pistäytyy taivaanrannan takana

Lauantaiaamuna herätys oli seitsemältä, sillä meillä oli vielä matkaa käveltävänä ja saunassakin piti ehtiä käymään ennen kuin seurueemme tiet erkanisivat. Söimme siis puuroaamiaisen ja keräsimme varusteet rinkkoihin. Sen jälkeen lähdimme seuraamaan polkua, joka ensin kulki jonkin matkaa Korouoman reunalla ja sitten laskeutui pitkiä puisia portaita kanjonin pohjalle.

Alhaalla saimme iloksemme huomata, ettei yhdeksän pintaan itikoita ollut vielä kovin paljoa. Kulku oli siis huomattavasti mukavampaa kuin edellisenä iltana ja sangen nopeasti tulimme Pirunkirkon laavulle. Emme jääneet tänne tällä kertaa taukoa pitämään vaan jatkoimme rauhalliseen tahtiin taas nousevaa polkua.

Turisti ja Koivuköngäs

Jonkin ajan kuluttua saavuimme Koivukönkään laavulle, missä pidimme päivän ainoan tauon hienoa putousta kuvaille. Tarpeeksi kuvia otettuamme oli jäljellä vielä viimeiset sadat metrit ja pääsimme parkkipaikalle. Siellä ahtauduimme Saabiin ja ajoimme Passatin luokse, joka löytyi juuri sieltä mihin olimme sen pari päivää aikaisemmin jättäneet.

Vielä oli jäljellä saunassa käynti Villen porukoiden mökillä ja niin oli aika erkaantua eri suuntiin kesää viettämään. Ville heitti Sadun juna-asemalle ja jäi itse Rovaniemelle. Minä lähdin pariksi päiväksi Posion toiselle laidalle sukuloimaan ja sieltä auto lähtisi taas maanantaina kohti Kiilopäätä.

Tämä oli minulle kolmas kesäretki Korouomassa yhtä monena vuotena enkä näe mahdottomana, että tulisin taas ensi vuonna jonkinlaista lenkkiä alueelle heittämään. Sen verran hienosta paikasta on kyse.