Luolaseikkailu

Reilu viikko sitten törmäsin juoksulenkillä luolaan. En kuitenkaan käynyt silloin siellä sisällä. Vilkaisin vain suuaukolta, että kyllä sinne sisälle pari seikkailijaa sopisi.

Luolalla käynnistä oli seuraavan viikon aikana useampaan kertaa puhetta Aaron kanssa. Joka kerta pikku-jätkä muisti kysyä olisiko luolassa luuranko. Utelu johtui melko varmasti Mauri Kunnaksen merirosvokirjasta, jossa seikkaillaan luurankoluolalla. Vastasin aina, ettei siellä taida luurankoa olla, sillä ne ovat satuolentoja.

Polku alkaa

Sunnuntaina oli viimein aikaa lähteä tutkimaan luolaa tarkemmin, joten pakkasimme eväät mukaan ja lähdimme metsäpolulle. Aaro kulki matkan rinkassa ja Paavo oli mukana vainukoiran ominaisuudessa.

Rinkan kanssa kaatuneiden puiden alituksissa saa olla tarkkana.

Saavumme luolalle vievälle luontopolulle.

Noin kahden kilometrin matka kotiovelta luolalle oli mäkistä ja välillä myös hyvin märkää maastoa. Aikaa matkaan meni noin viisikymmentä minuuttia. Sen aikana Aaro huomasi monien kaatuneiden puiden näyttävän lohikäärmeiltä. Tuumailimme myös, että kääpä on sangen hankala sana. Myös suunnistustusvirhettäni, joka vei meidät hetkeksi väärälle polulle, pohdittiin useampaan kertaan. Tämä oli siis hyvin tavallinen metsäkävely. Paljon oli asiaa ja tuumailtavaa ennen perillepääsyä.

Kivinen ylämäki ei paljoa pikku-seikkailijaa hidastanut.

Luolalle nousevan kivisen mäen alla laskin Aaron pois rinkasta ja laitoin Paavon kiinni puuhun. Tätä tehdessäni oli Aaro noussut jo puoleen väliin rinnettä, joten minulla meinasi tulla kiire saada hänet kiinni.

Paavo jätettiin vahtimaan rinkkaa ja eväitä.

Luolan suuaukkolle päästyämme kaivoimme taskulamput esille ja sukelsimme sisään. Aukko oli niin kapea, että minä jouduin menemään siitä sivuttain läpi, mutta sen jälkeen luola suureni hyvän kokoiseksi.

Valmiina luolan suulla.

 

Yhteiskuva luolassa

Taskulamppu oli tarpeellinen luolan sisällä.

Tutkimme luolan seiniä lamppujen valossa ja mikä sieltä löytyikään.. Seinään oli maalattu merirosvojen pääkallo ja ristikkäisluut. Tämä oli melkoinen yllätys minulle, mutta Aaron mielestä täysin päivänselvää. Olimmehan luolassa ja merirosvot ja luurangot kuuluivat niihin tärkeänä osana. Aarretta emme kuitenkaan löytäneet vaikka sitä vähän etsimmekin.

Merirosvoja?

Luolasta pois tultuamme oli eväiden aika. Kaakao, leivät ja keksit maistuivat hyvin kummallekin. Ja tietenkin myös Paavo sai omia herkkujaan. Olihan hän vartioinut varusteitamme.

Väliprojektia.

Evästauko

Eväiden jälkeen kävimme vielä toisen kerran luolaa tutkimassa ja sitten oli aika lähteä kotia kohti. Tällä kertaa pysyimme oikealla polulla ja vajaata tuntia myöhemmin olimme jo pinaattikeittolautasten ääressä.

Kotia kohti