Luolaseikkailu osa 2

Tänä vuonna lähdin Aaron kanssa tekemään perinteistä itsenäisyyspäivän retkeä ja kohteeksi valittiin Vähä-Hauklammen luola. Tämä oli helppo valinta, sillä Aaro oli tykännyt pari kuukautta aikaisemmasta luolaseikkailustamme. En ollut itsekkään käynyt luolalla, vaikka olinkin kävellyt siitä ohi vain muutaman sadan metrin päästä useampaan kertaan.

Pitkoksia on aina mukava kulkea.

Lähdimme Haukkalammen parkkipaikalta nätissä pakkassäässä vähän kymmenen jälkeen. Aaroa rinkkaan nostaessa sain huomata, ettei rinkan vyöt enää meinanneet riittää hänelle toppavaatteiden kanssa, joten tämä taisi olla viimeisiä retkiä, kun Aaro istuu rinkassa.

Aaro halusi jalkautua Mustalammen keittokatoksen luona, joten tämän jälkeen etenemisemme hieman hidastui, mutta seikkailun tunnetta tuli reilusti lisää. Onneksi meillä oli koko päivä aikaa ja hyvät eväät, joten  kiirettä ei ollut.

Ninja-asento -poseeraus polun varrella

Seuraavassa risteyksessä Aaro lähti seuraamaan oikeanpuoleista uraa, eikä leveämpää vasenta, jota minulla on aina tapana kulkea. Meinasin jo pysäyttää hänet, mutta nopealla kartan vilkaisulla selvisi, että tämäkin reitti tulee vähän ajan päästä takaisin pääuralle.

Hieman myöhemmin selvisi, että uran vaihto todella kannatti, sillä tulimme kallion päälle, josta oli todella hienot maisemat. Olin siis kävellyt tämän paikan ohi kaikki nämä vuodet, koska valitsin aina suoremman reitin.

Pieni hauskannäköinen puro

Kallion päältä jatkoimme matkaa lohikäärmeen näköisiä puita ja pieniä puroja ihmetellen kunnes tulimme seuraavaan risteykseen. Tässä kohtaa meinasimme jälleen lähteä oikeaan vievälle polulle, mutta onneksi tälläkin kertaa tuli tutkittua karttaa tarkemmin, sillä ura vei selvästi liikaa oikeaan. Palasimme siis takaisin risteykseen, josta löytyi sangen kapea ja huonosti erottuva suoraan kulkeva polku.

Tässä vaiheessa Aaro nousi takaisin rinkkaan, joten jatkoimme hieman nopeampaan tahtiin. Polku oli huomattavasti edellisiä hankalampi kulkuinen ja kapeampi, mutta puihin maalatuista haaleista  keltaisista merkeistä näki sen olleen joskus merkitty ulkoilureitti.

Vanhoja polkumerkintöjä

Viitisensataa metriä kuljettuamme alkoi oikella puolella jälleen jyrkkä kallioharjanne. Olimme siis jo sangen lähellä luolaa. Kuljimme vielä hetken merkattua polkua ja sitten lähdimme seuraamaan alaspäin vievää polkua. Tämä polku hävisi muutamaan kertaan ja sille oli kaatunut useampia puita. Vähä vähältä pääsimme kuitenkin oikeaan suuntaan ja lopuksi jäljellä oli enää jyrkkä ja jäinen osuus.

Laskeuduin viimeisen osuuden todella varovasti ja niin olimme kallion juurella ja edessä avautui suuri luolan suu. Kallion päältä valuneet vedet olivat jäädyttäneet alueen todella liukkaaksi, mutta onneksi löysimme pienen kuivan paikan johon perustaa väliaikainen tukikohta. Aaron laskeuduttua rinkasta oli pienen suklaa ja pulla välipalan aika.

Vähä-Hauklammen luola

Sitten oli aika ottaa lamput mukaan ja lähteä tutustumaan luolaan. Sen suuaukon edessä oli iso kivi, jonka ylittäminen Aaron kanssa olisi ollut sangen hankalaa, mutta onneksi paikalle saapui nuori pariskunta, jolla oli myös tarkoitus tutustua luolaan.

Valmiina sisään siirtymiseen

Minä menin siis ensin kiven toiselle puolelle ja sitten pariskunnan mies auttoi Aaron luokseni. Luola oli niin iso, että me kaikki neljä mahduimme sinne todella hyvin. Koska vain meillä oli lamput mukana, myös pariskunta pääsi tutustumaan paikkaan paremmin. Varsinkin luolan kallion puoleinen seinä oli todella hieno, sillä se oli täysin jäässä.

Luolan jäinen seinä

Luolan perällä oli kapea halkeama, josta pääsi toiseen huoneeseen. Uumoilin hetken aikaa pitäisikö siitä ahtautua, mutta onneksi pariskunnan mies päätti yrittää halkeamaa ensin. Hän pääsikin sen toisella puolelle kyljellään ryömien ja pääsipä hän vielä takaisin päinkin, joten pitihän kaikkien tämän jälkeen siirtyä syvemmälle luolaan.

Miehen jälkeen toiseen huoneeseen ryömi pariskunnan nainen, joka auttoi Aaron peremmälle. Minä ryömin sinne sitten viimeisenä. Ja voin sanoa, ettei hakeamassa ollut minulle yhtään liikaa tilaa. Läpi silti pääsin. Huone oli hieman edellistä pienempi ja sen yläosassa oli aukko, josta olisi varmaan päässyt kesällä ulos. Nyt se oli kuitenkin sen verran liukkaan oloinen, että jätimme reitin suosiolla kokeilematta.

Kapea halkeama toiseen huoneeseen

Aaro siirtyi takaisin etummaiseen huoneeseen ensimmäisenä, minkä jälkeen pariskunta. Minä tulin jälleen viimeisenä, jonka jälkeen oli aika jättää luolalle hyvästit. Nostimme jälleen Aaron yhteispelillä pois luolasta. Minun kiivetessä suuaukon kivelle, laski Aaro jo toisella puolella jäistä pyllymäkeä rinkalle.

Söimme vielä pienet välipalat, minkä jälkeen Aaro nousi rinkkaan ja suuntasimme Mustalammen keittokatokselle makkaran paistoon. Päästyämme takaisin pääuralle alkoi Aaro valitella kylmästä, joten laskin hänet alas rinkasta ja laitoin oman taukotakkini hänelle. Niin etenimme rauhalliseen tahtiin tulipaikkaa kohti ja kyllähän minä tässä vaiheessa toivoin melko vahvasti, että löytäisimme tulet paikan päältä.

Pieni sininen mies polulla

Ja kyllähän me tulet löysimme, kuten arvata saattoi kauniina päivänä Nuuksiossa. Söimme eväsleivät ja joimme lämmintä kaakaota makkaroiden valmistumista odotellessa. Aaro ehti myös tutkia tulipaikan ympäristön sangen tarkkaan ja taisipa hän saada muutaman ihmisen siinä välissä myös hymyilemään jutuillaan.

Ninja-poseeraus makkaran paistossa

Makkaroiden valmistuttua söimme ne ja joimme vielä kupilliset kaakaota. Sitten oli aika lähteä autoa ja kotia kohti.