Pölykeuhkon selätys

Välillä on vaikea itsekkään ymmärtää miten jokin kallion halkeama voi jäädä vaivaamaan. Sitä vain vatvoo mielessään, että kuinka alhaalla se viimeinen varmistus oikein olikaan ja miten hyvin sen sekvenssin osasinkaan? Alanko taas jännittää ja muuttuuko yläköydellä nätisti mennyt kohta jälleen aivan mahdottomaksi.

Luulisi, että aikuisella ihmisellä olisi tärkeämpääkin tekemistä ja moiset tuumailut häviäisivät muutamassa päivässä. Reittiä voisi sitten joskus kokeilla jos siltä tuntuu ja jos ei huvita, niin sitten saa olla.

Jokin tässä kiipeilyssä on vain niin hienoa, että ainakaan allekirjoittanut ei moiseen pysty. Jos jokin reitti alkaa todella pyöriä mielessä, niin siitä pääsee vain yhdellä tapaa eroon. Se on kiivettävä.

Joten kauden kolmaskin kiipeilykerta suuntautui Rollareille. Tällä kertaa en jättänyt mitään sattuman varaan vaan kävin laittamassa heti alkuun yläköyden reitille. Ja kuten aikaisemmillakin kerroilla nousu meni ilman ongelmaa. Reitti oli siis hallussa, muuvit menivät ongelmitta, eikä jalka tai käsi tuntunut missään vaiheessa lipsahtavan paikaltaan.

Silti alas päästyäni uumoilin ja epäilin itseäni. Päätös oli kuitenkin oikea. Yrittäisin kerran ja jos en onnistuisi, niin sitten myöntäisi tappioni. Antaisin olla ja keskittyisin johonkin muuhin.

Reitin alku meni nätisti ja varmistuksia sai sopivin välein. Sitten olin jälleen jännän äärellä ja oli kruksia edeltävän kiilan vuoro. Tällä kertaa en päässyt edes sovittelemaan omaani paikalleen vaan joku oli onnistunut jumittamaan oman kiilansa halkeamaan. Hetken sitä jatkon kanssa kiskottuani päätin luottaa siihen. Varsinkin, kun laitoin vähän sen alle yhden camalotin lisä-varmistukseksi.

Pieni itsensä keräily ja varmistajalta tullut huuto, ettei reitissä ole yhtään kohtaa joka ei minulla menisi sujuvasti, riittivät. Oli aika kokeilla pääsisinkö Pölykeuhkosta eroon tavalla tai toisella.

Sami Pöykeuhkolla

Tästä kohtaa ei siis kannata jatkaa eteenpäin, josko ei halua Pölykeuhkon betaa..

Hyvä kahva kummallekin kädelle, jalat oikein, oikean käden kaksi sormenpäätä halkeamaan.. Ei ajatustakaan sille, että jonkun muun paikalle jättämä kiila on nyt jalkojen alla. Vasen käsi kulmaa pitkin ylös hyvälle sivuvedolle ja oikean siirto hyllylle. Vasen perään ja jalka hyvään koloon. Varmistus paikalleen ja mies hyllylle. Se oli siinä. Vielä oli jäljellä yksi klippi ja viimeiset muuvit toppiin.

Sehään meni tällä kertaa nätisti, eikä jännittänytkään juuri yhtään. Yläankkuriin itseni kinnitettyäni tiesin miksi harrastan kiipeilyä. En ehkä osaa sitä tässä kunnolla sanoiksi laittaa, mutta on se vaan hienoa.

Pölykeuhkon hyllylle from Jani on Vimeo.

Tämän jälkeen en tuntenut enää ihmeemmin tarvetta suorittaa, mutta kiipesin vielä Viemärin. Siinäpä oli reitti, joka oli nimensä ansainnut. Helppo halkeama, johon sain vain yhden kunnon varmistuksen. Onsighti, joka ei antanut mitään tuntemuksia.