Tästä eteenpäin ei pidä lukea jos pelkää saavansa betaa reitistä. En kerro suoraan jokaista muuviani, mutta jotain apua tekstistä saattaa olla niille, joille flashi on tärkeintä kiipeämisessä.
Sunnuntaina siis seisoin jälleen Kreikkalaisen kirjanpidon edessä. Yritin tihrustaa olisinko jättänyt jonkin jalkapaikan huomaamatta tai olisiko sittenkin jokin toinen tapa nousta loppuosa, jota en ollut vielä tähän mennessä sisäistänyt. Ja tällä kertaa sainkin mahdollisia uusia ajatuksia reitin suhteen. Ylhäällä oli selvästi sivuveto, joka olisi minulle huomattavasti tärkeämpi kuin olin alunperin ajatellut. Myös halkeaman oikealla puolella oli muutama röpelö kalliossa, jotka saattaisivat auttaa tälle sivuvedolle yltämisessä.
En kuitenkaan alkanut yrittää reittiä samantien vaan kiersin sen päälle tutkimaan myös yläosaa tarkkemin. Viimeiset otteet olivat kuitenkin sangen korkealla, eikä alastulokaan ollut mikään mainioin. Ylhäällä näin jopa vähän vaivaa, että pääsin niin lähelle toppimuuveja kuin mahdollista. Myös täältä löytyi vähän apuja ja ehkä reitin ainoa hyvä kahva. Jos siis ylettyisin sille asti, olisi loppu helppoa.
Palasin siis takaisin reitin alapuolelle ja asettelin padini oikeaan kohtaan. Sen jälkeen vielä siirtelin sitä hieman, jotta se antaisin mahdollisimman hyvän suojan, josko sattuisin putoamaan. Laitoin myös reppuni ja fleeceni kiven päälle, jolle padi ei ylettynyt. Jos nyt sattuisin sinne asti kaatumaan alastullessani.
Sitten oli aika aloittaa. Mankkapussi housun kaulukseen kiinni, tossut jalkaan ja oikean jalan alin tarranauhan kiinnitys katkesi. Sitä sitten ihmettelin hetken, mutta päätin ettei reitin nousu jäisi kiinni yhden kiinnityksen irtoamisesta. Matkaan siis.
Alku meni helposti kuten viimeksikin. Sormihalkeaman jammit pitivät ja sain itseni samaan kohtaa jossa olin jo useampaan kertaan ihmetellyt omaa huonouttani ja reitin vaikeutta. En myöskään nähnyt jalkojeni kohdalla olevia prötöjä, joiden piti tässä kohtaa auttaa. En kuitenkaan ollut aivan jumissa, sillä sain nostetua toista jalkaani kymmenen senttiä edellistä kertaa korkeammelle. Tämä ei kuitenkaan riittänyt. Käteni hipaisi hyvää sivuvetoa, mutta pitoa ei vielä ollut. Myös hakeama oli ylhäältä hieman kostea, joten sormijammi ei tuntunut niin varmalta kuin edellisillä kerroilla.
Tässä kohdassa menetin uskon mahdollisuuteeni nousta reitti puhtaasti ja siirsin jalkani halkeaman vasemmalla puolella olevalle eliminaatille. Tämän jälkeen yletin sivuvetoon, sain jalkani ylemmäs ja kahva löytyi. Hetken kuluttua olin kallion päällä, mutta reittiä en ollut kiivennyt.
Alas jälleen päästyäni meinasin jo kerätä tavarani ja jättää reitin rauhaan tältä vuodelta. Olisihan se täällä vielä ensi keväänäkin.
Kokosin kuitenkin itseni vielä kerran. Yksi yritys siis vielä ja sitten Elinan porukoille kahvin juontiin ja herkkujen syöntiin.
Tällä kertaa en kuitenkaan luottanut itseeni vaan merkkasin kalliossa olevat pikku röpelöt. Josko niistä olisi hyötyä, niin ainakin ne löytyvät. Aloitin siis vielä kerran tälle kaudelle ulkoreitin nousemisen ja ilman ihmeempää ongelmaa olin vanhassa tutussa jumi-paikassani. Tällä kertaa kuitenkin näin mankkajäljen, mihin jalka pitäisi seuraavaksi siirtää. Nostin siis jalkani pienen pienelle jalitsulle enkä jäänyt ihmettelemään miten se siinä pysyisi vaan luotin sormijammiini. Sitten toinen käsi sivuvedolle ja jalat vähän ylöspäin. Tämän jälkeen toinen käsi ylsi ongelmitta kahvalle ja siihen täysin luottaen vedin itseni toppiin. Reitti oli kiivetty.
Suoritustani yksin tuulettaessa tiesin ilman epäilystä, että tämän syksyn ulkokiipeilyt olivat sitten tässä. Tulkoon vettä. Kastukoon reitit. Ennen ensi kevättä minä en enää välitä.
 |
| Kaunis syyspäivä |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti