Jäätä etsimässä

Joulukuun alussa sain karttalinkin potenttiaaliseen jääkiipeilypaikkaan Kangaslammilla. Kyseiset kalliot olivat Kangaslamminkin mittapuulla keskellä ei mitään, mutta pitihän ne lähteä tarkistamaan, kun joulun pyhinä vietimme paikkakunnalla useamman päivän.

Elina ja Aaro siirtyivät Jyväskylään sunnuntaina 29.12. mutta minä jäin Kangaslammille vielä yhdeksi päiväksi, joten oli aika pakata reppuun kiipeilyvarusteet ja lähteä etsimään jääputouksia. Oikeastaan lämpimistä säistä johtuen lähdin ennemminkin etsimään potenttiaalisia kallioita putouksille, sillä jäätä en oikeasti uskonut löytäväni.

Paikan päälle päästäkseni piti kirkolta ensin ajaa reilut kymmenen kilometriä, josta noin puolet oli  todella jäistä hiekkatietä, minkä jälkeen alkoi kävely yhtä liukasta ja vielä hieman kapeampaa tietä pitkin "laguunille". Sinne päästyäni lähdin kiertämään laguunia sen vastakkaiselle reunalle, josta sitten siirryin suunnistustaipaleelle.

Kangaslammin laguuni

En ollut kuitenkaan tullut varanneeksi suunnistamista varten kompassia. Minulla oli vain netistä tulostettu paperikartan palanen, jonka avulla oli tarkoitus päästä perille. Yritin siis käännellä sitä suunnilleen oikeaan asentoon laguunin suhteen ja päättää sen avulla mihin suuntaan pitäisi lähteä. Sitten vain reittiä etsimään. Noin viisitoista minuuttia pusikoita väisteltyäni, lumilämpäreitä kierreltyäni ja soisten kohtien yli hypeltyäni alkoi reittini hieman epäilyttää. Olinkohan enää ollenkaan oikeassa suunnassa? Tässä vaiheessa pelkkä kartta ei kuitenkaan enää auttanut, sillä lähimailla ei näkynyt mitään maamerkkiä, jolla olisin voinut laittaa itseni kartalle. Otin siis kännykän esiin ja yritin suunnistaa Nokian autonavigaattoria käyttäen. Kalliot olivat lähellä järveä, joten pystyin ottamaan summittaisen suunnan navigaattorin kartasta.

Tämäkään tapa ei kuitenkaan meinannut tuottaa tulosta ja olin ollut varmaan puolituntia liikenteessä, kun viimein muistin kännykässäni olevan kompassiappsin. Sitä käyttäen pääsin sitten viimein kallion päälle, eikä aikaakaan tainnut mennä tähän viimeiseen vaiheeseen kuin kymmenisen minuuttia. Opinpahan seikkailustani jälleen kerran, että kartan seuraksi kannattaa ottaa se kompassi.

Nyt oli siis päästävä kallion alapuolelle, jotta mahdolliset jääreitit löytyisivät. Onneksi siedettävä laskeutumisreitti löytyi sangen nopeasti. En sitä ehkä aivan kaikille suosittelisi varsinkin kun lunta oli vielä jonkin verran kallion suojaisessa notkelmassa, mutta hyvin alaspääsy silti sujui.

Reitti alas kallion päältä.

Heti alas päästyäni näin ensimmäisen pienen putousjään laskeutumispaikkani vieressä. Se oli kuitenkin vielä niin vähäinen, etten halunnut jäädä käyttämään vähäistä päivän valoa siihen. Jatkoin siis kallion sivua ja voinpa sanoa, etten ole vähään aikaan niin vaikeassa maastossa kulkenut. Lumi, kivet, kolot maassa ja kaatuneet puut pitivät siitä huolen. Tämä ei ollut missään nimessä kaunis tai mukava paikka kulkea.

Ensimmäinen potenttiaalinen jääputous

Vähän aikaa reittiä etsittyäni kuulin viimein veden tiputusta kallion sivulta ja näin myös hyvin märän kallion, jota pitkin vesi valui. Jäätä ei paikalla ollut, mutta se ei yllättänyt pitkän plus jakson jälkeen. Vähän matkaa jatkettuani tulin toiselle samantyyliselle kallioseinämän kohdalle. Jälleen vettä valui seinää pitkin sen oloisesti, että pakkanen saattaisi hyvin saada aikaan putouksen myös tälle kohdalle.

Toisen putouksen paikka, mutta myös mahdollisesti kesäkiipeily kallio

Seuraavan kallion mutkan takana minua sitten odotti reissun suurin yllätys. Kaksi pientä, mutta kiivettävissä olevaa jääputousta. Oikean puoleinen putous oli sangen kapea, mutta huomattavasti pidempi. Vasen oli lyhyempi, mutta hieman tukevamman oloinen. Sitäkään en olisi mielelläni lähtenyt liidaamaan, mutta yksi yläköysinousu sillä piti kuitenkin päästä tekemään.

Ongelma oli kuitenkin, että kallion päälle kiertäminen vaatisi suhteellisen paljon aikaa ja juuri sitä minulla ei enää ollut. Sillä vajaan tunnin päästä olisi jo pimeä ja siihen mennessä minun oli päästävä takaisin autolle.

Löytyihän sitä jäätäkin

Vasemman puoleisen putouksen vierestä lähti kuitenkin kapea ramppi kalliota ylöspäin. Ramppi loppui kuitenkin muutamaa metriä ennen kallion harjaa. Koska halusin ensimmäisen jäänousun tälle vuodelle, niin minulla ei ollut muuta mahdollisuutta kuin ottaa hakut esille ja lähteä ramppia ylöspäin. Alku menikin hyvin puista hakuilla hookkaillen ja näin tukea saaden, mutta sitten ramppi loppui ja huipulle oli vielä matkaa.

Pienellä tutkimisella löysin kalliosta hyviä paikkoja sekä hakuille, että raudoille. Tämän lisäksi noin puolitoista metriä pääni yläpuolella oli ohut puu. Jos saisin hakkuni sen ympärille voisin vetää itseni kallion päälle. Laskeuduin siis hieman alemmas tasaisempaan kohtaan ramppia, jotta sain raudat jalkoihini. Sitten palasin takaisin kallion juureen ja aloin etsiä ensimmäistä hakun paikkaa. Se löytyikin helposti ja tämän lisäksi minulla oli selän takana kelo johon pystyin tukemaan selkääni. Vedin siis itseäni varovasti ylöspäin ja samalla tukeuduin keloon. Tämän jälkeen sain rautojen kärkipiikit hieman ylemmäs pienille listoille ja toisen hakun myös kallion koloon. Siitä sitten sain hakun ohuen puun ympärille ja pystyin vetämään itseäni ylemmäs.

Jouduin vielä kerran etsimään rautojen kärkipiikeille paikat ja sitten upotin kummatkin hakut turpeeseen etsien niille painoani pitävät kohdat ja vedin itseni huipulle. Reitti oli kyllä helppo, mutta silti jouduin hieman puhaltelemaan huipulla. Sen verran harvinaisia turve-mixta reitit minulle olivat.

Päivää ei kuitenkaan ollut enää paljoa jäljellä, joten oli aika solmia köysi mäntyyn kiinni ja laskeutua takaisin alas sitä pitkin. Sitten kiinnitin itseni edellisellä viikolla ostamallani mini-traxionilla köyteen ja kauden ensimmäinen jääkiipeily pääsi alkamaan. Itse nousu ei montaa minuuttia kestänyt, mutta vähän jännitystä nousuun toi uudella varmistuslaitteella nouseminen. Myös nousu itsessään koostui hyvin rauhallisesta hakun käytöstä. Sen verran kumisevaa jää oli ja putouksen pudottaminen olisi harmittanut aivan oikeasti.

Viimein hakut jäässä

Niin oli kauden ensimmäinen jäänousu tehty ja oli aika kerätä varusteet reppuun ja ottaa kompassisuunta takaisin laguunille. Kävely sinne vei tällä kertaa vain vajaat viisitoista minuuttia. Vielä piti kiertää Laguunin alaosaan ja kävellä sieltä autolle, jossa olinkin juuri ennen kuin hämärä vaihtui pimeäksi. Niin oli reilut neljä tuntia kestänyt jäänetsintäretkeni päätöksessä.

Tällä kertaa päivään ei kuulunut kovinkaan paljoa kiipeilyä, mutta minulla on tarkoitus tulla seuraavan kerran paikan päälle maaliskuun alussa. Toivottavasti saan silloin seuraa mukaan, sillä uskon vahvasti, että se reissu tulee olemaan kiipeilyllisesti huomattavasti antoisampi.