Sopivan jäinen viikko

Pirunkallio avattiin viime sunnuntaina, joten pitihän sitä päästä heti maanantaina nakuttamaan. Töistä kun lähti neljältä niin paikan päälle pääsi juuri ennen kuin hämärä alkoi laskeutua. Tämä ei tietenkään ollut ongelma, sillä putous on hyvin valaistu.

Jäätilanne putouksella alkoi olla jo todella hyvä eli reilussa viikossa oli melkoinen määrä kallion päälle siirrettyä vettä valunut alas. Liidatessa sai kyllä pariin kertaan huomata, ettei jää ollut kaikissa kohdin vielä kovin hyvälaatuista. Kyllä se vähän laittaa jännittämään, kun ruuvi painuu jäähän, eikä sitä tarvitse pyörittää. Onneksi näistä ilmavan jään kohdista pääsi aina sen verran siirtymään, että ruuveille löytyi hyvät paikat. Putouksen yläosassa jää oli myös sangen ohutta parissa kohtaa, minkä seuraksena jään läpi iskeytyvä hakku teki hienoja kipinäsuihkuja.

Kaiken kaikkiaan maanantaista tuli kuitenkin hyvä kiipeilypäivä, johon mahtui kolme mukavaa liidiä. Niiden jälkeen kello alkoi olla kuitenkin sen verran, että piti pitää vähän kiirettä kotiin ehtiäkseen. Olinhan aamulla luvannut Aarolle olla kotona viimeistään hyvää yötä toivottamassa ja onhan sitä isän lupauksista kiinni pidettävä.

Kotona olin sitten vähän vaille kahdeksan, joten lupaus tuli pidettyä. Samalla tuli tällekin kaudelle todistettua Pirunkallion hyödyllisyys viikolla tapahtuvassa kiipeilyssä. Jos jääkiipeilyreissu ovelta ovelle kestää kolme tuntia, niin ei ole mitään tarvetta mennä talven aikana sisälle muovia kiipeämään.

Pirunkallio kymmenen päivän jäädyttämisen jälkeen

Lauantaina oli sitten vuorossa Nuuksion Romvuoren jäätilanteeseen tutustuminen. Olin kuullut, että edellisenä viikonloppuna jäätä oli ollut todella vähän, mutta nyt oli kulunut yksi viikko pakkasia lisää, joten tilanne oli saattanut muuttua jo paljonkin.

Pari viikkoa kestäneet pakkaset ja vähäinen lumen tulo myös helpottivat paikan päälle pääsy, sillä Nuuksion Pitkäjärvessä oli jäätä jo parikymmentä senttiä ja lunta sen päällä ei ollut varmaan viittä senttiä enempää. Tämän olivat myös retkiluistelijat havainneet, sillä heitä oli todella paljon järven jäätä halkomassa.

Vasemman sivun putouksia

Kävely Nuuksion luontokeskukselta pelipaikalle oli siis tällä kertaa todella helppo. Paikan päälle päästyämme tarkistimme ensin jääkiipeilyalueen vasemmassa laidassa olevat loivemmat putoukset ja siellä olikin pari kolme kiivettävissä olevaa linjaa. Emme kuitenkaan jääneet niille vaan jatkoimme vähän matkaa jyrkemmille putouksille.

Nuuksion pääputoukset olivat saaneet jo hyvin jäätä, mutta vielä ne eivät olleet siinä kunnossa, että minä olisin niitä ollut valmis liidaamaan. Vasen suora vaati huomattavasti jäätä alaosaansa, jotta sitä kannattaisi edes miettiä. Vasta pieni luiro jäätä oli päässyt alas asti, vaikka yläosa olikin jo paksussa jäässä. Oikea suora oli jo ylös asti jäässä, mutta alku oli hyvin jyrkkää ja loppu vain kapea puikko. Yläköydellä tämä putous olisi ollut jo kiivettävissä, mutta ei missään nimessä minulle liidattavissa. Jätimme siis putoukset kasvamaan ja siirryimme takaisin loivemmille reiteille.

Vasen ja oikea suora alkavat ottamaan muotoaan

Ensimmäisenä kiipeämisvuorossa oli perinteisesti kapea jääränni, johon oli tullut jo sangen hyvä jäävirta. Tämän reitin olen kiivennyt useampana talvena, mutta jotenkin olen siitä aina pitänyt. Itse kiipeäminen on todella helppoa, mutta se on hieman erilaista koska reitti on kapea ja sen kummallakin puolella on kalliota.

Allekirjoittaneen ränni-liidi

Ylös päästyäni laitoin ankkurin puuhun ja varmistin Samin ylös. Varmistaessa piti taas vähän fiilistellä, miten jääkiipeily on muuttunut taas pykälän mukavammaksi nyt kun kädessä on hieman paksummat hanskat, joiden kanssa pystyy käsittelemään ruuveja. Samalla jouduin kuitenkin surukseni havaitsemaan, että ruuvit ovat jo alkaneet kuluttaa oikean Punisherin etusormen sivua puhki.

Ja Sami putsaa reitin

Samin päästyä ylös teimme ankkurin hieman enemmän vasempaan ja siirryimme seuraavan putouksen kimppuun. Tämä olikin huomattavasti mielenkiintoisempi tapaus kuin edellinen ja juuri sellainen reitti, jossa ensimmäisen nousun tekeminen yläköydellä on juuri oikea ratkaisu (ainakin allekirjoittaneelle).

Köysi valmiina päivän toiselle reitille

Reitin alku oli siis pystysuora ja sangen ohut verho. Sitä kiivetessä ei paljoa voimaa uskaltanut käyttää. Sen verran se kumisi hakun lyönnistä. Sen jälkeen piti kiertää vasemmalta puolen iso kivi. Tämä osuus meni mixta kiipeilyksi, sillä jäätä ei käytänössä ollut vain hakuilla piti kiven sivusta etsiä pitäviä paikkoja. Tälle pätkälle olisi myös saanut muutaman kiilan, joten reitti olisi ollut liidattavissa pienellä harjoittelulla jos tarvittavaa rautaa olisi ollut mukana. Kiven päälle päästyään oli jäljellä vielä vähän turvetta ja ohutta jäätä. Kaiken kaikkiaan reitti oli todella hienoa ja hyvin erilaista kiipeilyä, johon olen tottunut.

Sami etsii otteita kivenkolosta

Tämän jälkeen oli taas aika siirtää ankkuria vähän vasempaan ja ottaa työn alle seuraava putous. Reitin alussa piti kiivetä muutaman kiven päälle ja sitten pääsi itse jääosuudelle. Tällä kertaa jäätä oli ylös asti, mutta sitä oli vain ohut rantu slouppaavan kallion päällä. Nousu piti siis tehdä rauhallisesti ja hakun lyöntien piti olla herkkiä napautuksia. Edellisellä reitillä kädet olivat olleet kovilla pystyllä jäällä ja kiven kolosta hakun paikkoja etsiessä. Tällä kertaa taas pohkeet tekivät eniten töitä, kun slouppaavalla jäällä oltiin käytännössä kokoajan niiden varassa.

Släbiä ja ohutta jäätä tiedossa

Sitten oli päivän viimeisen reitin vuoro. Uskon vahvasti, että moni tuntemani kiipeilijä olisi jättänyt sen väliin kokonaan, mutta pitihän sitä lähteä yrittämään. Kyseessä oli epämielyttävän näköinen ränni, jossa oli jäätä käytännössä alussa sekä lopussa.

Reitin alku ja ensimmäinen jääosuus olivat todella helpot. Ensin kivien päälle nousu ja sitten muutama metri jäätä. Tämä jälkeen kiersin slingin varmistukseksi pienen risukon ympärille ja lähdin kiertämään sitä. Risukon oikealla puolella oli ohuita jääpuikkoja, joita en halunnut tiputtaa, joten vasenta puolta piti mennä. Nousin siis rännistä kallion päälle ja risukon kierrettyäni palasin takaisin ränniin. Tässä vaiheessa onnistuin kuitenkin saamaan jalkani risukon ja kallion väliin jumiin. Olin juuri repimässä jalkaani irti, kun alapuolelle tuli retkiluistelijoita katsomaan kiipeämistämme. Siinä sitä sitten yritettiin rauhallisesti jalkaa irrottaa ja näyttää siltä, että tiesin mitä olin tekemässä. Jalka lähti onneksi lopulta irti ja pääsin jatkamaan rännissä. Seuraavat pari metriä etenemistä haittasi kuitenkin kaatuneen puun oksat, jotka tukkivat reittiäni. Niiden ohi piti luikerrella ja samalla yrittää saada hakkuja sellaisiin kivenkoloihin, jotka pitäisivät. Tästäkin esteestä pääsin ohi ja sitten olin jo parin sentin paksuisella puulla, johon pystyin kietaisemaan seuraavan slingini.

Viimeinen ränni. Jäätä, pusikkoa ja kiveä mielenkiintoisella reitillä.

Loppu nousu meni onneksi loivaa jäätä kiiveten. Sain tälle osuudelle myös pari ruuvia ja yhden puun slingauksen, ja niin olin ylhäällä. Kävin vielä hakemassa edellisen reittimme ankkurin ja laitoin sen paremmin linjaan tämän reittin kanssa. Sitten kävin varmistamaan Samia, joka tuntui välillä ähisen ja puhisevan ihan kunnolla nousunsa aikana. Ylös päästyään Sami kuvasikin reittiä kirosanalla. Itse en ollut aivan niin negatiivinen. Minusta se oli mielenkiintoinen, mutta minuun tälläiset seikkailulliset reitit tuntuvat uppoavan. En silti pysty kenellekään kehumaan nousua. Paitsi jos haluaa kiipeilypäivän loppuun vielä yhden hyvin mielenkiintoisen liidin.

Siten meidän kiipeilypäivämme oli viimein pulkassa ja lähdimme kävelemään autolle. Kaiken kaikkiaan olimme jäällä noin kuusi tuntia eli tästä tuli sekä hyvä kiipeily että ulkoilu päivä. Seuraavan kerran jäätä hakataan sitten Posiolla Korouoman maisemissa noin viikon päästä.