Sateista mökkeilyä Pikkuvuomajärvellä

Kesän ensimmäinen Lapin reissu alkoi viiden aikaan maanantai aamuna, kun nousimme JPeen kanssa taksiin ja suuntasimme Helsinki-Vantaan lentokentälle. Lento lähti seitsemältä ja kahdeksalta olimme jo Oulussa, jossa Toni oli meitä vastassa.

Autossa istumista riitti jälleen tälle päivälle. Rovaniemellä kävimme syömässä ja kaupassa, Sodankylän jälkeen kahvilla, Inarissa pysähdyimme päivälliselle ja tankkaamaan auton. Inarin jälkeen oli enää parikymmentä kilometriä matkaa Kittilän tietä mökin avainta hakemaan. Se löytyi vuokraajan talon kuistilla olevan puupöllön kaulasta, kuten meille oli aikaisemmin puhelimessa luvattu.

Avaimen haettua ajettiin vielä parikymmentä kilometriä, minkä jälkeen käännyttiin metsäautotielle. Tien alku oli todella hyvässä kunnossa, mutta viimeiset kilometrit olivat sellaista ryttyytystä, että olin todella tyytyväinen, että olimme liikenteessä Tonin nelivedolla emmekä Passatilla.

Iltapäivällä seitsemän pintaan tie viimein loppui ja oli aika jalkautua Hammastunturin erämaahan. Jonkin aikaa saimme perinteiseen tapaan auton luona säätää, että varusteet, ruuat ja virvoikkeet saatiin mahtumaan rinkkoihin. Lopulta kaikki oli valmista ja pääsimme aloittamaan kävelyn.

Kävely alkaa kolmen kilometrin ylämäellä.

Sulamisvedet pitivät uran todella märkänä.

Emme ehtineet edetä montaakaan sataa metriä, kun vettä alkoi tihuuttaa ja tätä sitten jatkui aina mökille asti. Kävely ei ollut muutenkaan mukavimmasta päästä, sillä ensimmäiset kolme kilometriä kahden tunturin väliseen satulaan olivat ylämäkeä. Mönkijän ura oli myös sangen hankalakulkuinen, sillä lumien sulamisvedet olivat kertyneet uralle tehden siitä liejuisen ja todella märän.

Kyllä ulkoilu on mukavaa.

Sateinen maisema satulasta.

Rauhallisesti edeten ja taukoja pidellen pääsimme lopulta polun korkeimpaan kohtaan. Maisemia sieltä ei kuitenkaan tarvinnut katsella sateesta ja alhaalla olevista pilvistä johtuen. Jatkoimme siis alamäkeen, kunnes tulimme Pikkuvuomajoen rantaan. Mönkijä oli ylittänyt joen helposti, mutta meille tämä kohta olisi tarkoittanut kahlaamista, mikä ei oikein kiinnostanut tällä hetkellä. Jatkoimme siis matkaa seuraten jokea parempaa ylityspaikkaa etsiskellen. Sellainen löytyi viimein, joten pääsimme taiteilemaan joen yli märkiä kiviä pitkin.

Viimeiset kolme kilometriä päivän taivalluksesta olivat todella mieli maassa etenemistä. Vain mökille pääsyllä oli enää väliä. Kaikki muu tuntui täysin turhalta. Lopussa päätimme vielä oikaista vähän ja suohonhan se meidät vei, mökin viimein tultua näköpiiriin ei käveleminen olisi voinut vähempää kiinnostaa.

Viimein mökillä.

Mutta niinpä se masentunut olotila jälleen katosi, kun rinkan sai selästä ja hetken mökin terassilla levätä. Olotilaa saattoi tietenkin parantaa myös olut ja muutamat tilanteeseen sopivat Jallu-hömpsyt. Tässä vaiheessa kello oli jo yksitoista, joten kovin pitkäksi aikaa ei voinut paikalleen jäädä. Pistimme siis porukalla saunan ja tuvan lämpiämään, sekä purimme rinkat. Ehdimme myös paistaa makkarat muun säätämisen yhteydessä, joten saunaan päästessä elämä tuntui jo yllättävän hyvältä.

Nämä oluet on ansaittu.

Olimme varanneet jokaiselle kaksi saunaolutta iltaa kohti, mutta reissun ensimmäinen oli kyllä yksi parhaita Sandelsseja mitä olen koskaan nauttinut. Vähän yhden jälkeen oli saunomiset hoidettu ja oli viimein aika käydä nukkumaan, eikä kaksikymmentä tuntisen päivän jälkeen tarvinnut todellakaan montaa hetkeä unta houkutella.

Tiistai aamuna heräsimme yhdeksän pintaan ja hoidimme aamupalan ja muut toimet hyvin rauhallisesti. Pilvet olivat yhä niin alhaalla, ettei mökkiä ympäröiviä maisemia vieläkään oikein nähnyt. Vettä ei aamun aikana tullut, mutta oli selvää ettei tästä päivästä selvittäisi ilman sateita.

Tiistai aamupäivä.

Saimme päiväreput selkään vasta yhdentoista jälkeen ja lähdimme nousemaan mökiltä kohti läheistä lapinkylää. Tämän päivän suunnitelma oli kävellä kolme kilometriä Apisjärven rantaan ja ottaa sieltä käyttöön mökin vuokraan kuuluva vene. Veneellä sitten soutaisimme järven eteläpäähän ja sieltä kävelisimme pari kilometriä pienelle autiotuvalle lounasta syömään.

Hökkelikylä

Mäen päältä löytyi puolen kymmentä tupaa ja vähän matkaa edettyämme ohitimme vielä toisen ryppään tupia. Kylän jälkeen matka jatkui alamäkeen hyvin märkää uraa. Välillä tuntui, että olisimme kävelleet ojassa. Myös vettä oli alkanut tihuuttaa jossain vaiheeessa, joten tämä ei ollut missään nimessä mieltä ylentävin retkireitti.

Tämän märemmäksi urat eivät voi enää mennä..

 

Mutta se ei etenemistä estä.

Reitin hieman kuivaessa saavuimme puron varteen ja tälläkin kertaa vettä oli niin paljon, ettei uran kohdalla ollut mitään mahdollisuutta päästä siitä yli. Olimme unohtaneet myös sandaalit ja pyyhkeen mökille, joten kahlaaminen ei tälläkään kertaa kiinnostanut. Lähdimme siis seuramaan puroa alavirtaan josko siitä pääsisi jossain vaiheessa yli.

Puron yli heittämällä.

Kauaa emme onneksi joutuneet kulkemaan, kun tulimme pienen saareen kohdalle. Tässä vaikutti mahdolliselta, että ensin voisi hypätä saarelle ja sitten sen vastarannalle. Koska parempaakaan paikkaa ei näkynyt, päätimme yrittää tupla-hyppyä. Minä menin ensin ja hyvän vauhdin kanssa pääsin saarelle. Minun jälkeen tuli Toni ja sitten JPee. Kaikki suorittivat kunnialla kummatkin hypyt, vaikka paljosta ei huonompi vaihtoehto jäänytkään kiinni toisella hypyllä.

Puron jälkeen oli vielä vajaan kilometrin kävely ja olimme venerannassa. Siellä meitä odotti erittäin epämieluisa yllätys. Vene oli lukossa. Mökillä oli ollut nippu avaimia, mutta niissä ei ollut lukenut mitään, joten emme olleet ajatelleetkaan yhden avaimen olevan venettä varten. Tässä sitä sitten oltiin soisessa rannassa lukittujen veneiden kanssa.

Yksi ankeimmista kahvihetkistä ikinä.

Toni otti tässä vaiheessa ongen esille ja JPee kanssa aloitimme kahvin keiton. Tällä säällä ei kiinnostanut lähteä kävelemään järven eteläpäähän soisessa rantakoivikossa, eikä avaimen hakukaan tullut kysymykseen. Oli siis sama juoda kahvit ja syödä eväsleivät.

Välipalan jälkeen Toni jatkoi heittelyä ja käveli samalla järven pohjoisrantaa kohden. Me seurasimme häntä jonkun aikaa JPeen kanssa, kunnes tulimme hieman kuivemmalle kohdalle, jossa joku oli pitänyt tulipaikkaa. Tässä vaiheessa päätimme, että samahan se oli lounas tehdä, kun välineet kerta tuotiin mukana.

Olisiko tuonne oikeastaan halunnutkaan lähteä soutelemaan?

Lounaan syötyämme lähdimme takaisin mökille päin. Päiväretki ei ollut ollut missään nimessä sellainen, kun olimme suunnitelleet, mutta onneksi oli vielä pari mökkeilypäivää jäljellä. Eikä päivä ollut mennyt aivan hukkaan, sillä Toni nosti taimenen ja harjuksen järvestä. Meille oli siis tiedossa hyvää ruokaa tälle illalle.

Toisen kerran onnistunutta puron ylitystä juhlistettiin todella hyvällä vedellä.

Päivän viimeinen etappi.

Illalla saunaa lämmittäessä pilvimassa alkoivat hälvetä ja saunan jälkeen terassilla istuessamme oluet käsissä ilma oli jo aurinkoinen. Tässä vaiheessa näimme ensimmäisen kerran Pikkuvuomajärven ympärillä nousevat tunturimaisemat ja olivathan ne komeat. Keskiviikosta tulisi hyvä tunturin huiputuspäivä.

Maisema tuli illalla esiin.