Ahkion vetoa Nuuksion Pitkäjärvellä

Sunnuntaina oli ohjelmassa ahkioiden ja varusteiden testausta Nuuksion Pitkäjärven jäällä. Tällä kertaa ahkioon piti saada vähän enemmän painoa kuin muutamaa viikkoa aikaisemmin, joten olin ottanut mukaan vesikanistereita ja metallilevyjä neljänkymmenen kilon edestä.

Kokoonnuimme Haltian parkkipaikalla puoli kymmeneltä ja pienen ahkion kasaus ja pakkaus -säädön jälkeen siirryimme hyvin varovasti jyrkkää alamäkeä järven jäälle. Aluksi hiihdimme noin kilometrin pohjoiseen ja kävimme katsomassa missä kunnossa Romvuoren putoukset olivat. Sieltä käännyimme etelään ja hiihdimme Urokallion juurelle kahvipaussia pitämään.

Hiihto vie etelää kohti

Hiihdon alkuvaiheessa ohitimme noin kymmenen ahkionvetäjän letkan, joten vaikutti että muutkin olivat harjoittelemassa pidempää reissua varten. Letkan mentyä ohi meillä olikin mitä parhain reitti hiihdettävänä. Sen verran hyvin heidän uransa oli tamppautunut.


Urovuorelle päästyämme otimme eväät esille ja minä laitoin joulupukin tuoman kahvipannun tulille. Tämä olikin omalla kohdallani yksi tärkeimmistä testeistä ennen vaellusta, sillä eihän sitä viitsisi viikkoa hiihtää, jos ei tietäisi saavansa hyvää kahvia. Onneksi pannu ei pettänyt, joten sekin osuus on nyt varmistettu.

Kahvitauko

Ahkiot kestivät hiihdon, mitä nyt jokaiseen tulee pieniä parannuksia, mutta sitä vartenhan niitä testattiin. Ja mikä tärkeintä myös miehet jaksoivat, joten kolmen viikon päästä voi lähteä hyvillä mielin hiihtämään, tietäen ettei sillä kertaa matka lopu ensimmäinen kahvitauon jälkeen.

Ahkiotesti lähilammella

Kuukauden päästä pitäisi lähteä pitkästä aikaa hiihtämään Inarijärvelle. Matka pohjoiseen taitetaan tällä kertaa lentäen ja suurimman osan varusteista sekä ahkiot tuo matkahuolto. Tämä oli siis mitä parhain tekosyy tehdä uusi kevyempi ahkio, jota olin muutenkin jo pidemmän aikaa haikaillut.

Uusi ahkio tuli valmiiksi viikko sitten, joten pitihän sitä lähteä viime viikonloppuna kokeilemaan. Ja mikä olisi parempi tapa koeajaa järven selälle tarkoitettu ahkio kuin pieni eväsretki meidän lähilammelle.

Pakkasimme siis eväät reppuun ja Aaro lähti mukaan ahkion painoksi ja retkiseuraksi. Reissun logistiikka oli tällä kertaa onneksi todella helppo. Ahkio ja sukset vain kotitien kääntöpaikalta lähtevän polun päähän ja reissu pääsi alkamaan.

Ahkio toimii

Ensimmäiset parisataa metriä oli ylämäkeä, joka meni pitopohjaisilla suksilla sangen joutuisaan. Sen jälkeen alkoi pitkä alamäki, jonka tulin auraten alas, ettei vauhti olisi liikaa kiihtynyt. Sitten olimmekin jo lammen rannassa. Hiihdin vielä lammen ympäri ja samalla sain rauhassa tutkailla miten hienoja mökkejä ihmisillä on vain muutaman kilometrin päässä Espoon keskustasta.

Jääpuikkojen ihmettelyä

Lammen kierrettyämme oli aika reissun tärkeimmälle annille eli evästauolle. Ennen syöntiä Aaro halusi leikkiä, joten kävimme läpi pari Nexo knight taistelua sekä ihmettelimme hieman viereisen kallion jääpuikkoja. Oikeastaan Aaro keskittyi enemmän puikkoihin ja minä itse kallion pintaan muodostuneeseen ohueen jääkerrokseen. Tässä olisi siis seuraavalle lähijääkiipeilylle mahdollinen kohde. Ei seinämään ruuveja saisi, mutta yläköydellä se olisi kiivettävissä.

Sitten oli eväiden aika, joten istuimme ahkioon ja söimme eväsleivät sekä suklaarusinoita. Kyytipoikana toimi tietenkin kaakao.

Eväät syöty

Syötyämme oli aika kerätä tavarat reppuun. Aaro pääsi jälleen ahkioon viltin alle, minä laitoin sukset jalkaan ja lähdin vetämään meitä kotia kohti.

Kotia kohti

Eväsretkemme kesti noin puolitoista tuntia ja sen jälkeen uskon vahvasti ahkion ja vetäjän olevan valmiita pohjoisen reissuun. Tai ehkä sitä voisi vielä muutaman kerran käydä hiihtämässä jos lunta vain riittää.