Uusi ahkio tuli valmiiksi viikko sitten, joten pitihän sitä lähteä viime viikonloppuna kokeilemaan. Ja mikä olisi parempi tapa koeajaa järven selälle tarkoitettu ahkio kuin pieni eväsretki meidän lähilammelle.
Pakkasimme siis eväät reppuun ja Aaro lähti mukaan ahkion painoksi ja retkiseuraksi. Reissun logistiikka oli tällä kertaa onneksi todella helppo. Ahkio ja sukset vain kotitien kääntöpaikalta lähtevän polun päähän ja reissu pääsi alkamaan.
Ahkio toimii |
Jääpuikkojen ihmettelyä |
Lammen kierrettyämme oli aika reissun tärkeimmälle annille eli evästauolle. Ennen syöntiä Aaro halusi leikkiä, joten kävimme läpi pari Nexo knight taistelua sekä ihmettelimme hieman viereisen kallion jääpuikkoja. Oikeastaan Aaro keskittyi enemmän puikkoihin ja minä itse kallion pintaan muodostuneeseen ohueen jääkerrokseen. Tässä olisi siis seuraavalle lähijääkiipeilylle mahdollinen kohde. Ei seinämään ruuveja saisi, mutta yläköydellä se olisi kiivettävissä.
Sitten oli eväiden aika, joten istuimme ahkioon ja söimme eväsleivät sekä suklaarusinoita. Kyytipoikana toimi tietenkin kaakao.
Eväät syöty |
Syötyämme oli aika kerätä tavarat reppuun. Aaro pääsi jälleen ahkioon viltin alle, minä laitoin sukset jalkaan ja lähdin vetämään meitä kotia kohti.
Kotia kohti |
Eväsretkemme kesti noin puolitoista tuntia ja sen jälkeen uskon vahvasti ahkion ja vetäjän olevan valmiita pohjoisen reissuun. Tai ehkä sitä voisi vielä muutaman kerran käydä hiihtämässä jos lunta vain riittää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti