Ensimmäinen metsäyö

Kesäloman ensimmäisen telttaretken paikaksi tuli Nuuksio tai oikeastaan Karjakaivon ulkoilualue. Seuraksi retkelle sain Aaron, jolle tämä oli ensimmäinen yö metsässä ja toinen telttayö kaiken kaikkiaan.

Valmiina retkelle.

Matkaan lähdimme päivällisen jälkeen. Automatkaa polun alkuun tuli vain kymmenen kilometriä, joten kuuden aikaa olimme valmiit kävelemään. Minulla oli rinkassa kaikki tarvitsemamme varusteet leiriintymisvälineistä vaihtovaatteisiin ja ruoista vesipyssyihin. Aarolla oli intoa ja vauhtia retkelle lähtöön.

Hyvää polkua eteenpäin.

Matkaa leiripaikalle oli noin 700 metriä. Aluksi kuljimme Kolmperä -lammen viertä seurailevaa polkua. Matka eteni tällä pätkällä hyvin rauhalliseen tahtiin, sillä melkein jokaisesta puskasta piti syödä mustikoita.

Ei tässä ensimmäistä kertaa pitkoksia kuljeta.

Lammen pohjoispäädyn jälkeen lähdimme nousemaan kahden kumpareen satulaan, jonne päästyä oli aika pitää pieni tauko. Reippaasti nousevalle retkeilijälle oli tullut tässä vaiheessa mieleen, että meillä oli keksejä rinkassa ja kyllähän ne sopivatkin taukopalaksi hyvän nousun päälle.


Keksien ja vesitilkan jälkeen jatkoimme vielä noin sata metriä ja pääsimme viimeiselle esteelle ennen leiripaikkaa. Tällä kohtaa polku nousi noin puolitoista metrisen kallion päälle. Kalliossa oli hyvä porras puolessa välissä, mutta silti piti olla tarkkana, kun ensin autoin Aaron ylös ja sitten tulin perässä painavan rinkan kanssa.

Viimeinen este ja päästään leiripaikalle.

Leiripaikka oli todella toimiva. Se oli sangen tasainen ja sieltä löytyi kaikki tarvittava eli tulipaikka, liiteri ja puucee. Paikan päällä oli jo kolme nuorta miestä nuotiolla, joiden kanssa vaihdoimme muutaman sanan. Sitten oli aika etsiä tasainen paikka ja pystyttää teltta.


Aaro auttoi vähän aikaa teltan kanssa, mutta sitten läheinen mustikkapuska vei hänen huomionsa hetkeksi. Aivan pystyttämisen loppumetreillä leirialueelle tuli vielä kaksi naista ja heitä Aaron piti lähteä seuraavaksi jututtamaan. Sain siis pistää loppuleirin itsekseni kuntoon.

Telttassa on hyvä pitää sadetta.

Sain teltan pystyyn ja narut kireälle juuri kun hetken jo kestänyt pisarointi muuttui kunnon sateeksi. Singahdimme siis Aaron kanssa teltan suojaan ja sateen aikana laitoimme makuualustat paikoilleen ja söimme hieman keksejä.

Sateen jälkeen käytiin ihmettelemässä leiripaikkaa tarkemmin.

Sade ei onneksi kestänyt kauaa, joten seuraavaksi oli illallisen vuoro. Puiden sahaamisen ja halkomisen aikana pikku-retkeilijän reviiri alkoi jo laajeta vähän turhankin paljon, mutta hyvin hän aina palasi seikkailuiltaan katsomaan joko sitä oltaisiin valmiita.

Noin vartin kestäneiden puutöiden viimein valmistuttua päästiin sitten tulia laittamaan ja syömään. Meillä oli illaksi makkaraa, eväsleipiä ja kaakaota. Tässä vaiheessa tulipaikalle tuli muutkit alueella telttailijat, joille Aaro piti omaa pientä showtaan yllä.

Illallinen nuotiolla

Kello alkoi tässä vaiheessa olla jo sen verran, että minun vielä syödessä viimeistä makkaraani oli Aaro jo saanut tarpeekseen tulilla istumisesta ja väsy alkoi ajaa häntä teltaa kohti. Hotkaisin siis oman illalliseni ja siirsin tavaramme teltalle.

Vähän piti vielä teltasta kurkkia ennen iltatoimien aloitusta.

Vajaan tunnin jaksoimme vielä olla teltalla hereillä ja sitten oli aika siirtyä makuupusseihin. Retki oli tainnut olla sen verran jännittävä, että nukahtaminen kesti tällä kertaa hieman normaalia pidempää. Jonkun ajan päästä viereisestä pussista kuului kuitenkin rauhallinen tuhina. Tässä vaiheessa nousin vielä hetkeksi teltan ulkopuolelle kuvailemaan ja nauttimaan rinkasta löytyvän oluen.

Yksi olut oli juuri sopiva määrä tähän hetkeen ja sen jälkeen oli oma aikani tehdä iltatoimet ja siirtyä nukkumaan.

Leiri on hiljentynyt.

Yö meni todella hyvin ja vähän kuuden jälkeen teltassa oltiin valmiita heräämään. Vaatteet vaihdettuamme siirryimme teltan eteen aamiaista laittamaan. Kattaus oli perinteinen puuroa ja mehukeittoa, sekä kahvia ja kaakaota.

Aamupalalla

Aamiaisen jälkeen oli vuorossa leirin purku. Tämä tapahtui hyvin samaan tapaan kuin pystyttäminenkin eli minä purin ja Aaro seikkaili lähimaastossa. Ennen liikenteeseen lähtöä luimme vielä hetken kirjaa ja vähän puolen yhdeksän jälkeen lähdimme kävelemään autoa kohti.

Tuonne päin lähdetään.

Ja taas maistuu meno..

Keksitaukoa ehdotettiin jo samassa paikassa kuin tulomatkalla, mutta tällä kertaa emme pysähtyneet parisataa metriä käveltyämme. Kuljimme siis vielä jonkun aikaa ja nätin näköiselle nyppylälle päästyämme pidimme tauon.

Keksitauko

 
Tauon jälkeen matkaa oli jäljellä enää muutama sata metriä, joten yhdeksän jälkeen olimme autolla ja vaille kymmenen kotona.

Ensimmäinen yhteinen telttaretki onnistui todella hyvin. Aaro osoittautui reippaaksi ja omatoimiseksi retkeiljäksi, joten yhteinen retkeilyharrastus jatkuu vielä varmasti. Varsinkin, kun kotona nukuttujen päikkäreiden jälkeen Aaron ensimmäisiä kysymyksiä oli, että mentäisiinkö tänäänkin metsään nukkumaan.

Löysimme myös uuden tulipaikan, jolle on mukava tulla päiväseltään tai yöksi. Se soveltuu myös pienen viikonloppuretken kohteeksi, sillä kotiovelta polkuja pitkin matkaa sinne tulee noin kymmenen kilometriä.

Viimeinen silta autolle.

Aurinkoista mökkeilyä Pikkuvuomajärvellä

Edellinen ilta venähti sen verran pitkäksi, että keskiviikkoaamuna pääsimme kävelemään vasta puolen päivän maissa. Tänään myös puolipilvinen sää ja hyvä näkyvyys antoivat meille viimein mahdollisuuden lähteä huiputtamaan lähialueen korkeimman tunturin huippua eli Apistunturia.

Uran vieressä oli monesti mukavampi kävellä.

Ensimmäiset neljä kilometriä tuntuivat olevan tällä kertaa itse kullekin sangen raskaita, joten pidimme kahvitauon päästyämme Pikkuvuomajoen varteen. Tauko pidettiin suunnilleen samalle paikalla, josta olimme tulleet ensimmäisenä päivänä joen yli.

Tunturien rinteillä oli vielä runsaasti lumilaikkuja

Kahvin ja eväsleivän jälkeen alkoi Apistunturin päälle nouseminen. Pidempi tauko oli ollut selvästi hyvästä, sillä nyt nousu tuntui kulkevan paremmin kuin hetki sitten tasamaalla käveleminen. Nousimme vajaan tunnin lumilänttejä kierrellen ja kuvia ottaen. Sää oli niin hyvä, että uskalsin ottaa hetkellisesti jopa takin pois. Kauaa en näin voinut kuitenkaan kävellä, sillä sen verran tuuli yltyi ylöspäin mentäessä.

Kyllä tämä suolla tallaamisen voittaa.

Pääsimme juuri Apistunturin toiseksi korkeimmalle huipulle, kun ensimmäiset vesipisarat alkoivat tippua. Vedimme sadevaatteet päälle ja pääsimme juuri pienen kivitöppyrän taakse tuulen suojaan, kun vettä alkoi tulla oikein kunnolla. Siinä kyhnöttäessämme oli hyvin aikaa syödä loput eväät. Eihän se mukavin mahdollinen eväshetki ollut, mutta eipä siinä istuessa ollut parempaakaan tekemistä. Hyvältä ne eväsleivät, poron kuivaliha ja vesi maistuivat. Sisäistä lämmitystä hoidettiin myös parilla Jallu-hömpsyllä, joten loppujen lopuksi vesisade ei ihmeemmin vaeltajia haitannut.

Vesisadetta pitämässä

Sade loppui melkein heti eväiden jälkeen, joten lähdimme taittamaan viimeistä pariasataa metriä tunturin korkeimmalle kohdalle, missä ihmettelimme ja kuvailimme maisemia. Ensimmäistä kertaa erämaatunturin huipulle päässyt Toni teki sen minkä jokaisen uuden tunturituristin kuuluu tehdä eli lisäsi kiven huipun kummelin päälle.

Vain sukset puuttuu.

Huipulla

Sitten oli aika lähteä takaisin mökille päin. Vaihtelun vuoksi valitsimme suoremman reitin tuvalle vaikka se ei näyttänytkään yhtä hyvältä käveltävältä kuin saapumisreittimme. Tällä osuudella oli myös enemmän lunta, mutta päätimme kiertää ne tai kahlata yli.

Nyt olisi ollut kultaruukku lähellä.

Laskeutuminen Apistunturilta meni hyvin joutuisaan, emmekä edes uponneet kovin syvälle lumeen missään vaiheessa. Tasaiselle päästyämme pidimme vielä yhden lyhyen tauon, mutta muuten kävely mökille meni sangen joutuisasta. Hetkellisesti pääsimme myös perinteiseen vaellusmoodiin eli kuvia ei otettu, pari reittikommenttia lukuun ottamatta kukaan ei sanonut mitään. Kuljimme vain omiin ajatuksiimme uppoutuneina mukavassa vaellusmaastossa.

Pikkuvuomajärven rantaan päästyämme oli viimein lounaan aika. Ja kyllähän sitä noin kymmenen kilometrin tunturilenkin jälkeen alkoi jo lämmin ruoka maistua. Sytytimme siis takkaan tulen ja sen hiillokseen asti päästyä laitoimme sinne folioon käärittyä possun sisäfilettä. Jouduimme tekemään lihan takassa, sillä mökin ainoa huonompi puoli oli, ettei sen pihapiirissä ollut kunnon nuotiopaikkaa. Siellä oli kyllä kota, johon pystyi laittamaan nuotion, mutta kota oli niin märän ja kalsean oloinen tässä vaiheessa vuotta, ettei siellä istuminen kiinnostanut.

Saunaa lämmittämässä

Loppu ilta meni sitten perinteisesti niitä näitä höpötellen, MtG:tä pelaillen ja saunoen. Myöhäisen illallisen jälkeen olimme jälleen valmiita nukkumaan, eikä tälläkään kertaa tainnut montaa hetkeä mennä, kun tuvassa jo kuorsattiin triona.

Perinteistä erämaapeliä eli Magic the Gathering

Torstaina lähdimme puolen yhdentoista maissa uudelleen kohti Apisjärveä. Omalla kohdallani epäonnistunut lähtö piti kyllä uusia, sillä unohdin vesipulloni mökille ja näin jouduin tekemään pienen sakkolenkin. Sain Tonin ja JPeen kiinni lapinkylän kohdalla ja siitä sitten jatkoimme yhtä matkaa soista uraa pitkin.

Pikku Kaarreojan varrella pidettiin aina tauko

Puolipilvisestä kelistä johtuen reitti Apisjärvelle ei tuntunut läheskään yhtä ankealta kuin toissa päivänä. Myös Pikku Kaarreojan yli hyppääminen oli tällä kertaa huomattavasti helpompaa, sillä vesi oli selvästi laskenut parissa päivässä.

Rantaan päästyämme otimme esiin mökiltä löytyneen avainnipun ja hetkeä myöhemmin olimme jo vesillä. Veneellä pääsimme hyvää tahtia kohti järven eteläpäätyä.

Pienen kartan tutkimisen jälkeen päädyimme rantautumaan ennen järven eteläkärjen suota. Näin pääsimme nopeimmin tunturiylängölle, jota oli helppo kulkea lopun matkaa. Ratkaisu kannatti, sillä valitsemastamme rantautumispaikasta oli parin sadan metrin suopätkä ja sitten alkoi ylänkö, jota oli todella mukava kävellä.

Pulppuava lähde suon laidassa

Loistavaa kävelymaastoa

Matkan teko sujui todella helposti hienoissa maisemissa ja pari kilometriä kuljettuamme saavuimme jo pienen Ylimmäisen Apislompolon autiotuvan pihapiiriin. Alueelle oltiin selvästi rakentamassa uutta tupaa, sillä siellä oli sekä lautaa että hirttä odottamassa työmiehiä. Tällä hetkellä alue oli kuitenkin hiljainen, joten oli lounaan aika. Ruoan päälle nautimme vielä kahvit ja Jallu-hömpsyt.

Pienen pieni tupa (LaVu67)

Paluumatkalla ylänköosuus oli jälleen mitä mukavinta kävelyä ja venekin löytyi juuri siitä paikasta mihin olimme sen jättäneet. Tällä kertaa JPee otti soutajan paikan ja hänen arvionsa veneestä oli sama kuin Tonin oli ollut. Veneen airot oli huonoimmat, joita hän oli koskaan käyttänyt. Onneksi matkaa ei ollut paljoa, joten puolisen tuntia hän joutui niitä vain käyttämään.

Vene löytyi sieltä mihin se jätettiin

Rantaan päästyämme nostimme veneen paikoilleen ja lähdimme viimeistä kertaa mökkiä kohti. Tällä kertaa Pikku Kaarreojan ylitys meni jo todella helposti, sillä löysimme kohdan, jossa sen yli pystyi kävelemään kiviä pitkin.

Kivillä taiteilua

Pidimme vielä perinteeksi tulleen tauon puron varressa ja kävelimme loppumatkan mökille. Päivälle oli tullut noin kymmenen kilometriä kävelyä, sekä pari kilometriä soutua.

Illan aikana siivosimme mökin siihen kuntoon, että aamulla pääsisimme lähtemään mahdollisimman nopeasti kotia kohti. Siivoamisen jälkeen oli vuorossa sauna ja reissun viimeiset oluet.

Loppu ilta meni hyvin rauhallisesti kirjoja lukiessa ja illallisen jälkeen oli taas aika siirtyä unten maille.

Kello soi perjantai aamuna kuudelta, eikä tällä kertaa jääty ihmettelemään heräämistä vaan puurovesi kiehui jo hetkeä myöhemmin. Aamupalan syötyä pakkasimme rinkat ja teimme mökin loppusiivouksen. Vaille kahdeksan olimme jo kävelemässä autolle päin.

Kotimatkalla

Aamu oli aurinkoinen, eikä rinkatkaan painaneet liikaa tähän suuntaan mennessä, joten tunnin kuluttua olimme jo Pikkuvuomajoen varressa taukoa pitämässä. Liikkeelle taas lähtiessämme löysimme joen ylityspaikan helposti ja hieman myöhemmin nousimme jo kohti Jänkäpään ja Rahpesoaivin satulaa. Tällä kertaa maisemat olivat satulassa kohdallaan ja niitä olikin mukava hetken katsella ennen kuin tunturit jäisivät jälleen taakse.

Viimeinen silmäys tunturimaisemiin.

Kolmen kilometrin alamäki autolle oli huomattavasti kuivempi kuin alkuviikosta, joten sitä oli ilo edetä. Viimeisen lumilämpäreen kohdalla tunsin yllättävää lapsetusta ja lumipallothan siitä piti tehdä. Kohteina oli tietenkin puoluskyvyttömät vaelluskaverit. Tämän pidemmälle lumisota ei sitten edennyt, joten matka jatkui taas kohti autoa.

Viimeisen parinsadan metrin matkalla kohtasimme vielä yhden yllätyksen. Poroaidan portti oli ollut maanantaina verkosta ja rautalangasta kyhätty. Nyt portti oli tehty tukevista metallitangoista. Hetken aikaa jopa epäilin, että olimme poikenneet väärälle uralle, mutta kyllä reitti oli aivan oikea. Portti oli vaihdettu viikon aikana.

Kävely autolle vei tällä kertaa kolme tuntia eli tunnin vähemmän kuin mökille päin mentäessä. Pääsimme siis ajamaan etelää kohti yhdentoista pintaan. Ilta oli jo pitkällä, kun söimme pitsaa Tonin kämpässä, mutta vielä sitä jaksoi parit oluet nauttia saunan päälle ja sitten oli aika käydä unten maille, sillä lauantai aamuna oli vuorossa aikainen lento pääkaupunkiseudulle.

Sateista mökkeilyä Pikkuvuomajärvellä

Kesän ensimmäinen Lapin reissu alkoi viiden aikaan maanantai aamuna, kun nousimme JPeen kanssa taksiin ja suuntasimme Helsinki-Vantaan lentokentälle. Lento lähti seitsemältä ja kahdeksalta olimme jo Oulussa, jossa Toni oli meitä vastassa.

Autossa istumista riitti jälleen tälle päivälle. Rovaniemellä kävimme syömässä ja kaupassa, Sodankylän jälkeen kahvilla, Inarissa pysähdyimme päivälliselle ja tankkaamaan auton. Inarin jälkeen oli enää parikymmentä kilometriä matkaa Kittilän tietä mökin avainta hakemaan. Se löytyi vuokraajan talon kuistilla olevan puupöllön kaulasta, kuten meille oli aikaisemmin puhelimessa luvattu.

Avaimen haettua ajettiin vielä parikymmentä kilometriä, minkä jälkeen käännyttiin metsäautotielle. Tien alku oli todella hyvässä kunnossa, mutta viimeiset kilometrit olivat sellaista ryttyytystä, että olin todella tyytyväinen, että olimme liikenteessä Tonin nelivedolla emmekä Passatilla.

Iltapäivällä seitsemän pintaan tie viimein loppui ja oli aika jalkautua Hammastunturin erämaahan. Jonkin aikaa saimme perinteiseen tapaan auton luona säätää, että varusteet, ruuat ja virvoikkeet saatiin mahtumaan rinkkoihin. Lopulta kaikki oli valmista ja pääsimme aloittamaan kävelyn.

Kävely alkaa kolmen kilometrin ylämäellä.

Sulamisvedet pitivät uran todella märkänä.

Emme ehtineet edetä montaakaan sataa metriä, kun vettä alkoi tihuuttaa ja tätä sitten jatkui aina mökille asti. Kävely ei ollut muutenkaan mukavimmasta päästä, sillä ensimmäiset kolme kilometriä kahden tunturin väliseen satulaan olivat ylämäkeä. Mönkijän ura oli myös sangen hankalakulkuinen, sillä lumien sulamisvedet olivat kertyneet uralle tehden siitä liejuisen ja todella märän.

Kyllä ulkoilu on mukavaa.

Sateinen maisema satulasta.

Rauhallisesti edeten ja taukoja pidellen pääsimme lopulta polun korkeimpaan kohtaan. Maisemia sieltä ei kuitenkaan tarvinnut katsella sateesta ja alhaalla olevista pilvistä johtuen. Jatkoimme siis alamäkeen, kunnes tulimme Pikkuvuomajoen rantaan. Mönkijä oli ylittänyt joen helposti, mutta meille tämä kohta olisi tarkoittanut kahlaamista, mikä ei oikein kiinnostanut tällä hetkellä. Jatkoimme siis matkaa seuraten jokea parempaa ylityspaikkaa etsiskellen. Sellainen löytyi viimein, joten pääsimme taiteilemaan joen yli märkiä kiviä pitkin.

Viimeiset kolme kilometriä päivän taivalluksesta olivat todella mieli maassa etenemistä. Vain mökille pääsyllä oli enää väliä. Kaikki muu tuntui täysin turhalta. Lopussa päätimme vielä oikaista vähän ja suohonhan se meidät vei, mökin viimein tultua näköpiiriin ei käveleminen olisi voinut vähempää kiinnostaa.

Viimein mökillä.

Mutta niinpä se masentunut olotila jälleen katosi, kun rinkan sai selästä ja hetken mökin terassilla levätä. Olotilaa saattoi tietenkin parantaa myös olut ja muutamat tilanteeseen sopivat Jallu-hömpsyt. Tässä vaiheessa kello oli jo yksitoista, joten kovin pitkäksi aikaa ei voinut paikalleen jäädä. Pistimme siis porukalla saunan ja tuvan lämpiämään, sekä purimme rinkat. Ehdimme myös paistaa makkarat muun säätämisen yhteydessä, joten saunaan päästessä elämä tuntui jo yllättävän hyvältä.

Nämä oluet on ansaittu.

Olimme varanneet jokaiselle kaksi saunaolutta iltaa kohti, mutta reissun ensimmäinen oli kyllä yksi parhaita Sandelsseja mitä olen koskaan nauttinut. Vähän yhden jälkeen oli saunomiset hoidettu ja oli viimein aika käydä nukkumaan, eikä kaksikymmentä tuntisen päivän jälkeen tarvinnut todellakaan montaa hetkeä unta houkutella.

Tiistai aamuna heräsimme yhdeksän pintaan ja hoidimme aamupalan ja muut toimet hyvin rauhallisesti. Pilvet olivat yhä niin alhaalla, ettei mökkiä ympäröiviä maisemia vieläkään oikein nähnyt. Vettä ei aamun aikana tullut, mutta oli selvää ettei tästä päivästä selvittäisi ilman sateita.

Tiistai aamupäivä.

Saimme päiväreput selkään vasta yhdentoista jälkeen ja lähdimme nousemaan mökiltä kohti läheistä lapinkylää. Tämän päivän suunnitelma oli kävellä kolme kilometriä Apisjärven rantaan ja ottaa sieltä käyttöön mökin vuokraan kuuluva vene. Veneellä sitten soutaisimme järven eteläpäähän ja sieltä kävelisimme pari kilometriä pienelle autiotuvalle lounasta syömään.

Hökkelikylä

Mäen päältä löytyi puolen kymmentä tupaa ja vähän matkaa edettyämme ohitimme vielä toisen ryppään tupia. Kylän jälkeen matka jatkui alamäkeen hyvin märkää uraa. Välillä tuntui, että olisimme kävelleet ojassa. Myös vettä oli alkanut tihuuttaa jossain vaiheeessa, joten tämä ei ollut missään nimessä mieltä ylentävin retkireitti.

Tämän märemmäksi urat eivät voi enää mennä..

 

Mutta se ei etenemistä estä.

Reitin hieman kuivaessa saavuimme puron varteen ja tälläkin kertaa vettä oli niin paljon, ettei uran kohdalla ollut mitään mahdollisuutta päästä siitä yli. Olimme unohtaneet myös sandaalit ja pyyhkeen mökille, joten kahlaaminen ei tälläkään kertaa kiinnostanut. Lähdimme siis seuramaan puroa alavirtaan josko siitä pääsisi jossain vaiheessa yli.

Puron yli heittämällä.

Kauaa emme onneksi joutuneet kulkemaan, kun tulimme pienen saareen kohdalle. Tässä vaikutti mahdolliselta, että ensin voisi hypätä saarelle ja sitten sen vastarannalle. Koska parempaakaan paikkaa ei näkynyt, päätimme yrittää tupla-hyppyä. Minä menin ensin ja hyvän vauhdin kanssa pääsin saarelle. Minun jälkeen tuli Toni ja sitten JPee. Kaikki suorittivat kunnialla kummatkin hypyt, vaikka paljosta ei huonompi vaihtoehto jäänytkään kiinni toisella hypyllä.

Puron jälkeen oli vielä vajaan kilometrin kävely ja olimme venerannassa. Siellä meitä odotti erittäin epämieluisa yllätys. Vene oli lukossa. Mökillä oli ollut nippu avaimia, mutta niissä ei ollut lukenut mitään, joten emme olleet ajatelleetkaan yhden avaimen olevan venettä varten. Tässä sitä sitten oltiin soisessa rannassa lukittujen veneiden kanssa.

Yksi ankeimmista kahvihetkistä ikinä.

Toni otti tässä vaiheessa ongen esille ja JPee kanssa aloitimme kahvin keiton. Tällä säällä ei kiinnostanut lähteä kävelemään järven eteläpäähän soisessa rantakoivikossa, eikä avaimen hakukaan tullut kysymykseen. Oli siis sama juoda kahvit ja syödä eväsleivät.

Välipalan jälkeen Toni jatkoi heittelyä ja käveli samalla järven pohjoisrantaa kohden. Me seurasimme häntä jonkun aikaa JPeen kanssa, kunnes tulimme hieman kuivemmalle kohdalle, jossa joku oli pitänyt tulipaikkaa. Tässä vaiheessa päätimme, että samahan se oli lounas tehdä, kun välineet kerta tuotiin mukana.

Olisiko tuonne oikeastaan halunnutkaan lähteä soutelemaan?

Lounaan syötyämme lähdimme takaisin mökille päin. Päiväretki ei ollut ollut missään nimessä sellainen, kun olimme suunnitelleet, mutta onneksi oli vielä pari mökkeilypäivää jäljellä. Eikä päivä ollut mennyt aivan hukkaan, sillä Toni nosti taimenen ja harjuksen järvestä. Meille oli siis tiedossa hyvää ruokaa tälle illalle.

Toisen kerran onnistunutta puron ylitystä juhlistettiin todella hyvällä vedellä.

Päivän viimeinen etappi.

Illalla saunaa lämmittäessä pilvimassa alkoivat hälvetä ja saunan jälkeen terassilla istuessamme oluet käsissä ilma oli jo aurinkoinen. Tässä vaiheessa näimme ensimmäisen kerran Pikkuvuomajärven ympärillä nousevat tunturimaisemat ja olivathan ne komeat. Keskiviikosta tulisi hyvä tunturin huiputuspäivä.

Maisema tuli illalla esiin.

Vappuretki

Mitä kaunein vappupäivä oli hyvä syy lähteä kauden ensimmäiselle eväsretkelle lähimetsään. Paikaksi valitsimme lähikallion, jonne on sopivasti noin vartin kävelymatka.

Elina, Leeko ja Paavo kulkevat edellä.

Tulimme alkumatkan hieman perässä Aaron kanssa, sillä kyllähän kuhisevia muurahaispesiä piti pysähtyä katselemaan.

Eväsretki kallion päällä. Paikka ei sovellu kiipeilyyn, mutta maisemat siellä ovat kohdallaan.

Hämähäkkimieskö siellä kurkkii?

Pienin retkeilijä sai eväät syötyä ja päätti samantien, että matka voisi jatkua.

Polku on parissa kohtaa sangen kuvauksellinen.

Kotitalo häämöttää.