Isät ja lapset Nuuksiossa

Viime lauantaina tuli lähdettyä hieman tavallisesta poikkeavalla kokoonpanolla retkeilemään. Olin päättänyt lähteä Aaron kanssa parin tunnin kävelylle, koska Elina oli koiratapahtumassa talkoolaisena. Töissä tuli puhuttua suunnitelmasta ja Tomek sitten kysyi, että mahtuisiko mukaan? Ja kyllähän se seura kelpasi. Aaron kanssa on kyllä mukavaa metsäpoluilla, mutta juttuseuraksi hänestä ei oikein vielä ole.

Yhdeksän pintaan lauantaiaamuna olimme Haukkalammen parkkipaikalla valmiina lähtöön. Minä nostin Aaron rinkassa selkään ja Tomek otti heidän pienokaisensa mahan päälle tulevaan reppuun. Sitten isät suuntasivat polulle ja kohti Iso-Holman tulipaikkaa.

Reipasta tahtia Iso-Holmaa kohti. (c)Tomek

Käveltävää meillä oli suuntaansa noin kaksi ja puoli kilometriä, mikä meni mukavasti hyviä polkuja kulkien. Kävelyn aikana Aaro tuttuun tyyliinsä höpötteli rinkassa niitä näitä ja minä vastailin parhaani mukaan tietämättä yhtään mistä minulle kerrottiin. Retkikavereittemme meno oli hieman rauhallisempaa, mutta kyllä hekin taisivat ihmetellä kaunista Nuuksiota. Tämä olikin Tomekille ensimmäinen kerta Nuuksion metsissä. Minulle taas tämä oli ensimmäinen kerta Iso-Holman rannalla. Ja koska loppumatkaa sinne ei ole merkattu, jouduin myös seuraamaan etenemistämme kännykän kartasta.

Eväshetki

Oikea reitti löytyi onneksi ongelmitta ja pääsimme hyvissä ajoin määränpäähämme. Siellä alkoi sitten päivän tärkein osa eli eväshetki. Aarokin jaksoi istua hetken aloillaan ja syödä vähän hedelmiä ja leipää, mutta kauaa tämä ei kuitenkaan kestänyt. Selvästi pahin nälkä tuli nopeasti täytettyä ja sitten jaksoi aloittaa tutkimusmatkailun. Siinä sitä sitten yritin syödä omia leipiäni ja juoda kahvia, samalla pikku-jätkän perässä juosten. Vajaan tunnin viihdyimme Iso-Holman rannalla, minkä jälkeen oli aika pakata leiri ja lähteä kävelemään autoille päin.

Eväät syöty ja tulipaikka tutkittu, joten on aika lähteä kotiin päin. (c)Tomek

Ennen kotiin lähtöä kävimme vielä tarkistamassa toisen järven rannalla olevan tulipaikan, sillä se oli vain muutaman sadan metrin päässä meidän taukopaikastamme. Nopean tutustumisen perusteella pidin meidän valitsemastamme paikasta hieman enemmän, mutta tällä toisella paikalla oli huomattavasti paremmat telttapaikat. Joskus pitää siis palata yötä viettämään Iso-Holman rantaan.

Metsän siimeksessä on vielä vihreää.

Noin kilometrin autoille päin kuljettuamme alkoi Aaron elämä rinkassa käydä rauhattomaksi, joten annoin hänelle tutin suuhun. Tämä rauhoitti odotetusti tilannetta, mutta sitä en odottanut että viitisen minuuttia myöhempään rinkasta kuului jo rauhallinen tuhina. Vähän tämän jälkeen myös Tomekin reppumatkaajan pää alkoi painua ja isä joutui tukemaan sitä kädellään. Niin se vain luontoretki uuvutti kummatkin pikku-retkeilijät.

Autoille päästyämme piti lapsen siirto rinkasta ja repusta tehdä mahdollisimman rauhallisesti, jotta hyvin alkaneet päiväunet jatkuisivat myös kotimatkan. Aaro kyllä heräsi, kun laitoin häntä turvaistuimeen, mutta ei tainnut auto päästä montaakaan sataa metriä, kun takapenkillä jo nukuttiin. Ymmärtääkseni sama tapahtui myös Tomekin autossa.

Niin tuli jälleen vietettyä yksi hieno retkipäivä ja huomattua että sopiva kävelymatka ja hyvät eväät mukaan, niin isätkin selviävät perheen pienimpien kanssa metsäretkellä.

Pikku-seikkailija ja luonnon ihmeet.