Simojärveltä Korouomaan

Noin vuosi sitten istuttiin iltaa serkkuni Villen kanssa Rovaniemellä. Illan aikana Ville otti puheeksi, että hän voisi joskus kokeilla vaeltamista. Kalassa käynti ja tulilla istuminen olivat hänelle tuttua puuhaa, mutta muutaman päivän reissua, jossa kaikki varusteet piti kokoajan kantaa mukana, ei hän ollut koskaan kokeillut.

Puolisen vuotta sitten ilmoittelin Villelle, että ajatuksenani oli kävellä Simojärveltä Korouoman Koivukönkäälle. Olisiko hän kiinnostunut?

Serkukset valmiina matkaan Simojärven rannalla.

Kolme viikkoa sitten jätimme Passatin Simojärven rannalle ja lähdimme kävelemään kohti Korouomaa rinkat selässä. Ensimmäiset puoli tuntia käveltyämme alkoi sitten vesisade, jota kesti seuraavat tunnit.

Hieman tylsää, mutta helposti kuljettavaa metsämaastoa.

Muistelin, että ensimmäisellä tulipaikalla, jolle saapuisimme, oli laavu. Päätimme siis kävellä sinne asti lounasta syömään. Mutta pari tuntia myöhemmin saimme havaita minun muistaneen väärin, Tuppilammelta löytyi vain tulipaikka ja pieni puuliiteri. Hetken aikaa pidimme taukoa istuen liiterissä, mutta ruuan laittoon se ei oikein soveltunut. Päätimme jatkaa matkaa seuraavalle tulipaikalle, josko siellä olisi parempaa suojaa tai josko sade vaikka loppuisi sinne päästyämme.

Odotimme laavua, mutta saimme pienen puuvajan. Vaan kylläpä sielläkin piti hetken sadetta

.

Reilun tunnin päästä meitä sitten odotti huomattavasti edellistä rumempi tulipaikka, jossa ei ollut minkäänlaista suojaa, eikä kyllä vettäkään. Myös hetkeä aikaisemmin loppunut sade alkoi uudelleen. Nälkä alkoi kuitenkin olla tässä vaiheessa sen verran kova, että lounasta oli saatava. Onneksi tulipaikka sijaitsi hiekkatien varressa ja vajaan puolen kilometrin päässä sen ali virtasi joki. Kävelimme kyseisen joen varteen ja teimme siellä pikaisen lounaan. Voin sanoa, ettei lounaan jälkeen tehnyt mieli jäädä kahveja keittelemään. Ruuat mahaan ja matka jatkui.

Tällä etapilla pitkokset olivat ensiluokkaisia.

Koska kävelymatka ennen lounasta oli venähtänyt, ei meillä ollut enää montaakaan kilometriä kuljettavana loppupäivälle. Se ei haitannut, sillä tässä vaiheessa kenkäni olivat aivan läpimärät ja kulkemamme maasto sangen tylsää talousmetsää. Onneksi vesisade sentään loppui vähän ennen kuin pääsimme leiriksi valitulle Paha-Paason järvelle.

Loppuilta järven rannalla meni sitten tulilla istuessa ja kastuneita kenkiä ja sukkia kuivatessa. Sain myös havaita syyn todella märkiin kenkiini. Kummankin vaelluskengän kärjet irvistivät. Minulla oli edessä useampi päivä kävelyä epävakaissa keleissä kengillä, joista oli pohjat osaksi irti. Mukavaa.

Sukat kuivuivat illan aikana, mutta kengät jäivät täysin märiksi, mikä olikin odotettavissa. Ja mitäpä niiden kuivuminen olisi auttanut, sillä märällä maalla ne kastuivivat samantien uudelleen.

Ilta Paha-paaso järven rannalla.

Lauantaiaamu alkoi perinteisesti pekoni kananmuna -aamiaisella, jonka jälkeen oli vuorossa leirin purku ja erittäin märkien kenkien jalkaan vetäminen.

Edellisenä ilta oltiin ihmetelty kartasta, että merkitty reitti Korouomaan meni poluttomassa maastossa ja samaan suuntaan soitten yli meni myös polku, jossa oli todella paljon pitkospuita. Pohdimme siis pidemmän aikaa oliko reitti merkattu väärin vai pitkospuut esimerkiksi niin huonossa kunnossa, ettei niille haluttu opastaa.

Matka jatkuu hyvää ja helposti kuljettavaa polkua.

Käveltyämme Paha-Paaso järven itäiseen päähän saimme tähän mysteeriin pienen lisävinkin. Retkeilyreitti kääntyi kyllä pohjoiseen päin, mutta risteyksen kylteissä ei lukenut Korouomaan. Pitkospuille vievälle polulle oli kuitenkin laitettu pari puuta ristiin, joten näytti vahvasti, että meidän haluttiin kääntyvän ja kiipeävän Paasonvaaran päälle. Vaaran päältä voisimme sitten kääntyä takaisin jos Korouoman kylttiä ei näkyisi.

Tämän tauon jälkeen saimme edetä seuraavan tunnin ilman polkuja.

Emme onneksi joutuneet kääntymään takaisin, sillä vaaran päällä oli seuraavat kyltit ja niissä luki jälleen Korouoma. Käännyimme uudelle reitille ja saimme havaita sen olevan todella uusi ja erittäin hyvin merkattu. Seuravat kilometrit seurasimme oransseja merkkejä, joita näkyi parhaimmillaan neljä yhtä aikaa. Polkua reitille ei ollut vielä muodostunut, joten saimme kulkea metsäpohjaa, joka tietenkin hidasti etenemistä, mutta oli mukavaa vaihtelua normaaliin tallaamiseen.

Uusi reitti yhdistyi lopulta vanhaan ja syy reitin uudelleen vetoon selvisi, sillä jouduimme huonokuntoisimmille pitkospuille, joilla olen koskaan kävellyt. Niitä ei olisi pitänyt seurata kuin lyhyen matkaa, mutta emme huomanneet missä kohtaa uusi reitti taas poikkesi, joten jatkoimme vanhaa reittiä Korouomaan asti. Tänä aikana neljä lautaa katkesi allamme, joten jouduimme kulkemaan todella varovaisesti.

Nämä pitkokset alkavat olla tiensä päässä.

Tuohon kaiteeseen en olisi valmis nojaamaan.

Kahden jälkeen Simojärveltä Korouomaan reitti oli kuljettu ja tulimme Pajupuron autiotuvalle lounastamaan. Hetken aikaa tuvan edustalla oli melkoinen härdelli päällä, kun useamman naisen polttariporukka valmistautui jatkamaan sieltä matkaansa. Kyllä siinä oli kahdelle vaeltajalle ihmettelemistä, mutta lopulta piha rauhoittui ja saimme syödä lounaan rauhassa.

Pajupuron autiotupa

Lounaan aikana oli kyllä luksusta saada läpimärät vaelluskengät ja -sukat pois jalasta. Tupa oli sen verran lämmin, että nostin ne sinne katon rajaan. Tiesin, etteivät ne tässä ajassa kuivuisi, mutta toivoin kenkien olevan edes hieman lämpimämmät, kun ne lounaan jälkeen jalkaani laittaisin.

Matkan jatkuessa, sain todeta ettei tunti katonrajassa ollut millään tavalla vaikuttanut kenkiini. Onneksi matkaa oli enää nelisen kilometriä, joten vajaan parin tunnin päästä saisin kengät loppupäiväksi pois jalasta.

Korouoman pohjalla virtaa paljon vettä.

Päivän viimeiset kilometrit Korouoman kanjonin reunaa pitkin kuljettiin todella komeissa maisemissa. Uoman pohjalla virtasi vuolas virta ja kummallakin puolellamme nousivat korkeat seinämät. Tätä reitti ei voi kuin suositella kaikille ulkoilusta ja retkeilystä kiinnostuneille. Matkan aikana minulla oli tarkoitus bongata jääputousten paikkoja, mutta ympäristö oli niin erilainen kuin talvella etten tunnistanut ensimmäistäkään paikkaa. Vasta Ruskean virran sillan kohdalla tiesin missä kohtaa olimme menossa. Sitten ei ollutkaan enää kuin parisataa metriä matkaa Kanjoni laavuille, joten päivän kävelyt oli hoidettu.

Ruskea virta kesällä

Kanjoni laavut

Ilta kului perinteisen kaavan mukaan tulen ääressä istuen ja niistä näistä jutustellen. Tällä kertaa en jaksanut edes yrittää kuivatella kenkiäni, sillä sen verran turhaa hommaa se olisi ollut. Sukkien kuivatus riitti, joten saisinpahan laittaa ainakin ne kuivana aamulla jalkaan.

Ville huolehti reissun herkuista. suklaakaurakeksejä ja kuivattua poroa.

Sunnuntai aamuna huomasin ensimmäisenä plakaatin laavun seinässä, jossa kerrottiin että laavujen luokse ei saa pystyttää telttaa vaan se pitää laittaa kauemmaksi polun varteen merkatulle paikalle. Ketä lie teltta laavun takana haittaisi, en osaa sanoa. Enkä kyllä huomannut telttapaikan merkkiäkään, kun aamupalan jälkeen jatkoimme matkaa.

Polku vehreydessä

Tämän päivän reitti oli hyvin erilainen kuin edellisen loppupäivän, jolloin olimme kulkeneet uoman seinämällä ylös ja alas mutkittelevaa polkua. Nyt etenimme Korouoman pohjalla vehmaassa maisemassa. Ville löysi polun varrelta jopa punaisia viinimarjoja, jotka maistuivat sangen hyviltä.

Jo on puut asentoon päätyneet.

Aikamme kuljettua puiden takaa alkoi taas näkyä todella komeita kallioota. Niille muodostui melko varmasti hienoja jääputouksia, joilla en ollut aikaisempina vuosina käynytkään. Sitten saavuimme Pirunkirkon laavulle, jossa meitä odotti komea sarvinen poro. Hieman närkästyneen oloisesti se luovutti laavun meille käyttöön. Pääsimme suojaan viime hetkellä, sillä rinkat selästä saatuamme vettä alkoi sataa taivaan täydeltä.

Odottelimme jonkin aikaa sateen loppumista, sillä meillä oli enää vajaat kaksi kilometriä kuljettavana ja pari tuntia aikaa ennen kuin kyytimme saapuisi. Sitten jatkoimme matkaa ylämäkeen kohti Koivuköngästä. Vähän ennen könkäälle pääsyä sade alkoi uudelleen, joten jouduimme laittamaan vielä takit päälle.

Koivuköngäs

Könkään päällä olevalla laavulla tapasimme vanhemman miehen, joka oli lähtenyt päiväkävelylle. Hän sytytti tulet sadetta pidellessämme ja rupatellessamme, joten reissun viimeinen lounas oli mukava syödä tulen lämmittäessä. Mies sai kyllä tulen syttymään näppärästi sateessa. Ensin hän puhalteli pieniin liekkeihin, mutta sitten hän keksi käyttää Villen lierihattua palkeina ja tuli syttyi todella komeasti.

Lounaan syötyämme edessä oli viimeiset pari sataa metriä parkkipaille, jonne päästyämme sade loppui sopivasti. Noin kymmenen minuuttia myöhemmin kyytimme kurvasi paikalle ja pääsimme lähtemään Passatin hakuun.

Olimme katsoneet ennen reissua, että Korouoman toiselle puolelle pääsee metsäautotietä. Yritin löytää tätä reittiä kännykän navigaattorilla, mutta se tarjosi vain reittiä joka olisi kulkenut Korouoman pohjan kautta. Mitähän lie polkua se halusi meidän ajavan. Koukkasimme siis Aholan kautta isoja teitä pitkin, mikä oli varmasti paras ratkaisu. Varsinkin kun jälkeen päin kuulin, että metsäautotiellä olisi ollut portti.

Simojärven rantaan päästyämme, toinen auto suuntasi Rovaniemielle ja minä Kuusamoon, jossa Elina ja Aaro jo odottivat. Siellä oli sitten nopea varustehuolto ja kuivaus, koska maanantaina lähtisimme Elinan kanssa Riisitunturin kansallispuistoon loman seuraavalle parin päivän vaellukselle.