Tulilla Päijänteellä

Tänä vuonna retkeily pääsi vauhtiin heti vuoden toisena viikonloppuna, sillä olimme sopineet Teemun ja Mikon kanssa jo reilua kuukautta aikaisemmin reissusta. Paikaksi olimme valinneet Päijänteen kansallispuiston kolmesta syystä: Kukaan meistä ei harrastanut melontaa, joten sinne ei tulisi lähdettyä sulan aikana. Se oli sopivasti pääkaupunkiseudun, Kuopion ja Jyväskylän välissä. Ja alueella oli todella kattavasti tulipaikkoja.

Perjantaina 11.1. noin seitsemän maissa kurvasin Padasjoen ABC:lle, jossa Mikko ja Teemu olivat juuri saaneet syötyä. Sieltä sitten lähdimme ajamaan viimeistä pariakymmentä kilometriä Padasjoen pohjois-puolelta löytyvälle Höysniemen venelaitureille, josta meillä oli tarkoitus lähteä hiihtämään. Aivan laiturille asti emme kuitenkaan päässeet, sillä tietä ei oltu aurattu sinne asti. Onneksi tie oli kuitenkin aurattu läheiselle mökille. Emme tietenkään jättäneet autoja mökin pihaan vaan kävimme kääntymässä vain siellä ja kaivoimme autoille paikat vajaan kilometrin päähän mökistä.

Puolen yhdeksän maissa meillä oli viimein hiihtovarusteet päällä ja ahkiot pakattuina. Sitten hiihto edellä mainitun mökin pihan kautta jäälle ja lyhyt etappi Pitkäniemen laavulle.

Pitkäniemeen päästyämme alkoikin sitten laavun etsintä. Kartasta näki, että se oli niemen kärjessä, mutta pimeässä metsässä sitä ei näkynyt vaikka kuinka yritimme jäältä otsalampuilla metsää valaista. Ensin kiersimme niemen nokan toisella puolella huomaamatta rantakaistaletta tai polkua, joka voisi tuoda laavulle. Sitten Teemu pyörähti pienen lenkin metsässä löytämättä mitään. Hiihdimme vielä takaisin niemen nokkaan ja jätimme Teemun kanssa sukset jäälle ja sukelsimme pimeään metsään, löytämättä laavuamme. Takaisin jäälle ja sukset jalkaan. Tässä vaiheessa aloimme olla melko varmoja, että ensimmäisenä yönä ei tulia poltettaisi. Hiihdimme kuitenkin takaisin toiselle puolella nimen nokkaa, koska se oli tuulen suojassa.

Tällä kertaa huomasimme pienen kohouman rannassa, joka saattoi olla laituri. Taasen sukset pois jalasta ja miehet metsään. Jonkin aikaa ryteikössä haahuiltuani törmäsin viimein laavuun. Jos olisin kävellyt kymmenen metriä kauempaa en olisi sitä varmasti huomannut, mutta onneksi en kävellyt. Palasin jäälle kertomaan löydöstäni ja samalla päätimme, että nukkuisimme laavussa.

Pienellä pusikkorymistelyllä saimme vedettyä ahkiot laavulle ja pääsimme viimein aloittamaan reissun päätarkoituksen eli tulilla istumisen. Tai ennen kuin meillä oli tuli palamassa piti vielä sahata ja halkoa reilun metrin mittaisia puita ja tietenkin vaihtaa lämpimämpää vaatetta päälle. Mutta viimein kaikki oli valmista ja puolen yhdentoista aikaan saimme istahtaa tulen ääreen.

Seuraavat tunnit menivätkin joutuisaan tulta tuijottaessa, maailmaa parantaessa ja makkaraa paistellessa. Viimein oli kuitenkin aika käydä nukkumaan. Makuualustat ja -pussit laavuun ja miehet unten maille. Vaikka pakkasta oli vajaat kaksikymmentä astetta, ei se haitannut tuplamakuupussiin kääriytyessä ja tupla-alustojen ala eristäessä. Kerran jouduin yön aikana tulemaan pois pussista helpottaakseni oloani, mutta muuten yö meni todella hyvin ja kohta kello olikin jo yhdeksän ja meidän oli pakko nousta ylös jos aioimme hiihtääkin tänään.

Seuraavat pari tuntia menivät normaalilla tavalla. Ensin muna/pekoni -aamiainen ja sitten varusteiden pakkaus ja hiihtovaatteiden vaihto. Teemu oli jo edellisenä iltana huomannut unohtaneensa yhden hyvin tärkeän pussin autoon. Siinä olivat hänen virvokkeet sekä meidät kahvit. Hän siis lähti hiihtämään autolle vähän ennen kuin me olimme Mikon kanssa valmiita.

Parikymmentä minuuttia myöhemmin olimme Mikonkin kanssa hiihtämässä kohti mökkirantaa johon Teemu oli jättänyt ahkionsa. Emme kuitenkaan hiihtäneet ahkion luokse vaan hitaasti Kelvenne saaren pohjois-kärkeä kohti. Kohta myös Teemu ilmaantui taas jäälle ja alkoi ottaa meitä kiinni.

Saaren pohjois-kärkeä kiertäessämme porukka oli taas kasassa. Jatkoimme siis hiihtoa todella upeassa ja täysin tyynessä kelissä. Pakkasta oli noin 18 astetta, mutta se ei menoa haitannut. Kuten ei myöskään liika lumi, jota oli vain muutamana sentti jäällä. Saimme siis nauttia parhaasta mahdollisesta talviretkeilystä.

Pari tuntia hiihdettyämme oli aika pitää lounastauko. Teemu oli ottanut kairan mukaan, joten saimme ruuan laitto- sekä juomavedet helposti ja nopeasti, emmekä joutuneet sulattamaan lunta normaaliin tapaan. Siitäkin huolimatta saimme tuhlattua makarooni/lihapulla -lounaaseen yli tunnin. Hyvällä kelilla sitä ei vaan oikein osaa pitää kiirettä ja miksipä pitäisikään.

Lopulta meidän piti kuitenkin jatkaa taas hiihtämistä. Tässä vaiheessa kello alkoi kuitenkin olla sen verran, ettemme uskoneet enää kerkeävämme kiertämään Kelventeen eteläkärkeä ja päästä suunnittelemallemme tulipaikalle ennen pimeän tuloa. Päätimme siis oikaista ja näin jättää Kelventeen eteläkärjen kiertämättä. Lähestyessämme maakannasta, jonka yli oikaisisimme alkoi reitti kuitenkin epäilyttää. Ranta oli sellaista ryteikköä, ettei sen läpi meneminen tuntunut yhtään hyvältä idealta ahkioiden kanssa.

Takaisin ei kuitenkaan ollut enää kääntymistä. Kaapeli kyltti näytti olevan saaren kapeimmassa kohdassa. Siitä siis pyrkisimme ylittämään kannaksen. Ratkaisu olikin todella hyvä, sillä ihan rannassa oli kyllä paljon ohuita koivuja, mutta niiden jälkeen saaren läpi kulki sangen leveä kaistale, jota pääsimme etenemään. Se oli tietenkin kaapelin maahan kaivamisen yhteydessä tullut ura.

Pääsimme siis hyvin saaren toiselle puolella ja sitten edessä oli enää puolisen tuntia hiihtoa Kyyränlahden tulipaikalle. Auringon alkaessa laskea puiden taakse olimme perille ja oli taas aika aloittaa leirin pystytys. Koska lunta oli niin vähän jouduimme kasaamaan sitä sangen paljon telttanarujen tukina toimivien suksien, sauvojen ja halkojen päälle. Lopulta kaikki oli kuitenkin valmista ja oli taas aika vaihtaa lämmintä päälle ja sytyttää tulet.

Tänäkin iltana ehdimme istuskella ja seisoskella tulen ympärillä useamman tuntia, mutta viimein vaille kymmenen syötyämme illallisen oli koko porukka valmis nukkumaan.

Sunnuntai aamuna heräsimme sitten kahdeksan maissa. Puuro-aamiaisen jälkeen purimme leirin ja vajaat kaksi tuntia teltoista ulos tulon jälkeen olimme jo hiihtämässä autoja kohti. Matkaa tällä päivälle kertyi vajaat pari tuntia, joten sen verran saimme hiihtää, että yksi vedenjuontitauko teki mieli pitää.

Lähestyessämme rantaan, josta olimme lähteneet perjantaina iltana näimme siellä liikettä. Juuri sen mökin edustalla, jonka pihan läpi olimme tulleet jäälle, oli vanhempi mies verkkoja katsomassa. Ensin pohdimme nousisimmeko jäältä jotain toista reittiä, mutta eihän siinä olisi ollut mitään mieltä. Tervehdimme siis miestä ja kysyimme voisimmeko hiihtää taas hänen pihansa läpi autoillemme. Se ei miestä haitannut, joten edessä oli reissun viimeinen ponnistus.

Varttin yli yhdentoista olimmekin sitten purkamassa ahkioita, ja sitten minä starttasin kohti  pääkaupunkiseutua ja Mikko sekä Teemu Jyväskylään ja Lempyylle.

Vuoden 2013 ensimmäinen retki onnistui siis yli odotusten kaikissa suhteissa. Taisimme toistella useampaan kertaa viikonlopun aikana miten talviretkeilykin on todella mukavaa ja helppoa oikeilla varusteilla. Niin ja kyllähän se sääkin reissun onnistumiseen melkoisesti vaikuttaa.