Kauhalan putouksilla

Viime sunnuntaina tuli käytyä Kauhalassa ensimmäisen kerran tälle talvelle. Pakko myöntää, ettei kyseinen putous anna kovinkaan paljoa kauden ollessa parhaimmillaan. Mielenkiintoisempia putouksia on käytännössä kaikki muut tietämäni Etelä-Suomen putoukset ehkä lentokentän jäätä lukuun ottamatta. Kauhalaan lähtee mielellään ensimmäisten jäiden muodostuessa, sillä sinne sitä tulee heti alku talvesta sen verran, että kiipeämään pääsee ainakin yläköydellä. Myös kevään viimeiset nousut voi käydä tekemässä varjoisessa Kauhalassa. Jää on silloin jo pehmyttä, eikä niihin kahteen ruuviin, jotka laittaa ihan periaatteesta uskaltaisi missään nimessä pudota, mutta silti pääsee vielä kerran nakuttamaan.

Miksi siis heräsin sunnuntaina seitsemältä ja Octavia oli jo yhdeksän aikaa Turun väylällä, jos paikka ei ihmeemmin sytytä? Syy tähän oli hyvin yksinkertainen. Sami halusi tehdä ensimmäiset liidinsä ja siihen positiivinen ja paksussa jäässä oleva Kauhala sopi kuin nenä päähän. Itselläni taisi mennä ainakin kolme kautta ennen kuin liidaus tuli edes puheeksi. Näiden ensimmäisten talvien aikana ei kyllä jääkiipeily kertojakaan paljoa kertynyt. Vaikka omistin tarvittavat varusteet, niin se oli ihan kivaa, mutta ei sen enempää. Vasta, kun löysin sen jännityksen (ja varsinkin pelon), joka odottaa vain löyden terävässä päässä alkoi kiipeily kertoja tulla kaudelle lisää. Viimeiset pari vuotta jäätä onkin sitten tullut nakutettua lähes viikottain, kunhan vain putouksissa riittää jäätä.

Kiipeäisinkin nyt kovempaa jos olisin aloittanut heti toisella kaudella eli 2007 liidauksen. Sitä on paha sanoa, mutta uskoisin kiipeilykertoja kertyneen niille ensimmäisille kausille huomattavasti enemmän. Josko putouksessa ei ole jotain erityiden vaikeaa piirrettä, niin kyllähän jään kiipeäminen on sangen suoraviivaista puuhaa pelkästään yläköysitellen. Ehkä tämä kiipeilyn ala-laji ei alussa herättänyt tästä syystä enempää intohimoa.

Mutta miten sunnuntain kiipeilyt sitten menivät.. Sami olisi halunnut ensin kokeilla nousua yläköydellä, mutta muistutin häntä ettei se ole viime vuodesta muuttunut ja hän on tehnyt huomattavasti haastavampia yläköysi nousuja jo tällä kaudella. Raudat siis jalkaa ja ruuvit varustelenkkeihin ja serkkuni oli valmis aloittamaan.

Ensimmäinen nousu Samilla meinasi hyytyä puoleen väliin, mutta pienellä lepäämisellä ja kovalla kannustamisella mies saatiin ylös asti. Toinen nousu olikin sitten jo puhdas vaikka sekin meinasi hyytyä kesken. Erittäin hyviä suorituksia kuitenkin toista kauttaan kiipeävältä.

Omalla kohdallani päivän toinen nousu oli sitten surullisinta jääkiipeilyä mitä olen vähän aikaan harrastanut. Onnistuin tiputtamaan kaksi ruuvia aivan alussa. Tämän jälkeen jouduin siirtämään seuraavan ruuvin jo oikeaan käteen, että sain sen varmasti jäähän kiinni. Pitäisi vain ruuvata enemmän vasemmalla, jotta saisi siihen varmuutta, sillä samaan ongelmaan törmään aina käyttäessäni vasenta vähänkään kovempaan jäähän ruuvatessa.

Onneksi kolmas nousu putouksen oikealla laidalla oli huomattavasti onnistuneempi, joten päivästä jäi minullekin sangen hyvä maku.

(C) Sami Pusa