Aivan ilman metsässä liikkumista ei pääsiäinen onneksi mennyt. Sillä heti perjantaina kävelimme Sadun kanssa Haukkalammelta Veikkolaan Elinan porukoiden mökille. Kulkemamme reitti onkin aivan uusi. Ymmärtääkseni se avattiin vasta viime kesänä.
Perjantai aamupäivästä Octaviaan ahtautui neljä aikuista, vauva ja kaksi borderterriäriä, sekä yllättävän paljon tavaraa päivän reissulle. Meidät kävelijät jätettiin ensimmäisen etapin jälkeen Haukkalammen parkkipaikalle ja paremmat puoliskomme ajoivat sieltä sitten mökille, johon saapuisimme Sadun kanssa noin kahden ja puolen tunnin kuluttua.
Kuten arvata saattaa Haukkalammen parkkipaikalla oli yhdeltätoista jo todella paljon autoja, mutta kun niiden läheiset tulipaikat jäivät taaksemme, saimme kävellä omassa rauhassa.
Reittimme kulki Haukkalammelta Holma-Saarijärven tulipaikalle ja sieltä jatkoimme Poro-kolmoislampien ohi. Lampien jälkeen käännyimme oikeaan kohti Siikarantaa, joka oli minullekin uusi reitti. Tämä oli mukavaa vaihtelua, sillä edellisestä kerrasta kun olen kulkenut Nuuksiossa täysin uutta reittiä, onkin useampi vuosi aikaa. Hetken aikaa kuljettuamme saavuimme kaatuneen puun luokse ja koska lähdöstämme oli kulunut jo noin tunti, oli aika pitää pieni evästauko.
Laitoimme istuma-alustat rungon päälle ja kaivoimme repuista vettä, leipää sekä sangen mauttomia pähkinöitä. Tämä kattaus ei olisi ihmeemmin kotioloissa sukkia saanut pyörimään, mutta kyllä ne huonommatkin eväät aina ulkoillessa hyvältä maistuu.
Evästauon jälkeen jatkoimme matkaa, mutta emme ehtineet kävellä montaakaan minuuttia, kun törmäsimme kunnon turistiletkaan. Noin kaksikymmentä ulkomaalaista tuli meitä vastaan opas etunenässä. Siirryimme Sadun kanssa polulta sivuun odottamaan heidän ohimarssia. Se oli kyllä heidän onnensa, sillä näiden ulkoilijoiden kengät eivät olisi missään nimessä sopineet kovan polun ulkopuolella kävelyyn. Kohteliaita he kuitenkin olivat. Käytännössä jokainen kiitti meitä ohittaessaan.
Turreletkan hävittyä näkyvistä jatkoimme vielä vähän aikaa polkua pitkin kunnes saavuimme seuraavan Veikkola-kyltin kohdalle. Tässä kohtaa hyvin tallattu polku sitten loppui ja vain yksinäinen puoliksi hävinnyt latu kulki oikeaan suuntaan. Onneksi reissu ei mennyt kuitenkaan ihan suunnistamiseksi, sillä puissa oli uudet reittimerkinnät hyvillä välein. Jatkoimme siis ladun päällä jonkin aikaa kunnes tulimme kelkkauralle. Hetken tallusteltuamme ura haarautui kahteen suuntaan ja jouduimme uumoilemmaan kumpi polku olisi meille parempi. Onneksi Satu huomasi seuraavaan Veikkola-kyltin vähän matkan päässä ja lähdimme jälleen oikeaan.
Pitkään emme joutuneetkaan kävelemään, kun tulimme Kaislammen rannalle. Tässä jätimme polun ja oikaisimme jään yli vastaranalle. Matkaa mökille oli jäljellä enää noin kilometri, josta muutama sata metriä metsässä ja loput mökkitietä pitkin.
Noin puoli kahden pintaan olimme sitten mökillä. Kävelyllemme tuli noin kymmenen kilometriä mittaa, mikä olikin hyvä päiväretken mitta.
Reitti itsessään oli parista kohtaa sangen tylsää tikkumetsää, mutta suurimmaksi osaksi komeaa suomalaista metsämaisemaa. Varsinkin jos lähtee Veikkolan suunnalta, niin että tulipaikat tulevat vasta loppupuolella, reittiä voi suositella varauksetta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti