Kaksi viikkoa sitten tuli käytyä Lintukalliolla Lempyyn kylän kovimman boulderoijan kanssa. Päivässä oli kaikki hyvän kiipeilysession palaset kohdallaan, sillä aurinko lämmitti mukavasti, useampi hyvä reitti tuli kiivettyä ja kumpikin meistä omistaa BD:n Mondot, joten reittien alle riitti kerrankin kunnolla pehmustetta.
Settilistaan kuului useampia helpompia nousuja, jotka menivät flashinä, sekä kaksi hienoa 6A:ta, joita joutui vähän yrittämäänkin. Ensimmäinen 6A oli Pikatikka. Sen kruksi on aivan alussa ja muutaman yrityksen jälkeen reitti taipui nätisti.
 |
| Pikatikka ja sormihalkeama |
Pikatikan jälkeen oli vuorossa Maailmanrakastaja SS. Tällä kertaa sai taas huomata miten erilaisia kaksi saman greidin reittiä voi olla. Reittiä tuli tahkottua varmaan parempi osa seuraavaa tuntia ja vähä vähältä se alkoi aueta. Lopulta minulla oli muuvit hallussa, mutta en meinannut saada niitä linkattua sitten millään. Olin jo antanut periksi tältä päivältä ja laittanut tennarit jalkaan seuraavalle reitille siirtyäkseni, kun päätin antaa Maailmanrakastajalle vielä yhden yrityksen.
Lepo taisi tehdä tehtävänsä sillä tällä kertaa alun vaikeat muuvit menitä nätisti ja sitten olin reitin loppuosassa, jonka piti olla todella helppo. Olin kokeilemassa sitä nyt ensimmäistä kertaa, mutta onneksi viimeisetkin moovit menivät ja niin oli jälleen yksi Lintukallion boulderongelma selätetty.
Jotta onnistumiset eivät nousisi liikaa hattuun piti seuraavaksi kokeilla El Clasicoa, joka ei avautunut edellisenä kesänä sitten alkuunkaan. Ja sama suunta jatkui tälläkin kertaa.. Kumpainenkin meistä sai takapuolen reitillä ilmaan, mutta siihen se sitten jäi. Käytännössä ei siis tullut kertaakaan päästyä edes reitin toista muuvia kokeilemaan. Aika surullista yrittämistä siis. Jonkin aikaa ihmeteltyämme ja erilaisia toinen toistaan kauempaa haettuja lähtöjä yritettyämme jouduimme myöntämään tappion. El Classico ei taipuisi tälläkään kertaan.
Sitten tuli noustua vielä pari vitosen loppulämppää ja oli aika lähteä Kiloa kohti saunomaan ja kultaamaan päivän kiipeilymuistoja.
Viikko sitten tuli pyörähdettyä Kauhalassa Samin kanssa. Tarkoitukseni oli yrittää viime syksyn viimeistä köysireittiäni Cornflakea, mutta sen alaosa oli vielä märkä. Reitti jäi siis hautumaan ja yläköysi laitettiin edellisen kesän toiseksi viimeiselle reitille eli Welsh Wizards:lle. Se tuli liidattua viimeksi hyvin hitaasti ja hankalat kohdat kiertäen. Tällä kertaa halusin kokeilla sitä ensin yläköydellä ja sitten katsoa pitäisikö reittiä yrittää oikeasti.
Welsh Wizards:in yläköysi nousu meni ilman ongelmia, joten eihän siinä muukaan auttanut kuin räkätä ensimmäisen kerran tälle kaudelle trädivermeet valjaisiin ja lähteä kiipeämään.
 |
| Ensimmäinen halkeama, josta puhalsi kylmä viima. |
Reitti on yksi Kauhalan seikkailullisimmista minun mielestäni ja siksi se varmaan olikin kiehtonutkin jo jonkin aikaa. Alku noustiin leveää halkeamaa pitkin blokin päälle. Tällä etapilla meinasi sormet jäätyä, sillä sen verran kylmä viima halkeaman takaa aukeavasta luolasta puhalsi. Tämä osuus meni kuitenkin hyvin ja tällä kertaa tuli sekä pysyttyä reitillä, että saatua muutama lisävarmistus paikoilleen, joita en ollut huomannut laittaa viime syksynä.
 |
| Toinen blokki sammalalueen yläpuolella. Sen ja kallion välistä löytyi leveä halkeama. |
Sitten oli vuorossa hylly, jonka päällä olevalle isolle kivelle piti seuraavaksi päästä. Tämän kiven ja kallion välissä oli todella leveä halkeama, jonka pohjalta löytyi paikka parille varmistukselle, sekä hyvät jammit, kun ne vaan tajusi. Syksyllä tämä kohta ei ollut avautunut allekirjoittaneelle alkuunkaan vaan olin kiertänyt sen ja nousut kiven päälle loivemmasta kohdasta. Nyt oikea tapa kuitenkin löytyi ja kiven päälle noustessa tuli käytettyä jopa heal-hookkia, mitä en ole varmaan koskaan millään trädireitillä tehnyt.
Kolmas osuus oli nätti jammihalkeama. Se meni tällä kertaa ongelmitta. Mitä nyt köyteni juoksutti camun niin syvälle halkemaan, että Sami joutui tekemään aivan oikeasti kiila-avaimen kanssa töitä sen pois saadakseen.
Päästyämme reitiltä alas jouduimme vielä vetämään köyttä oikein yhteispelillä, sillä niin hyvin se jäi jumiin johonkin reitin päällä olevaan juurakkoon tai kiven koloon. Kahteen nousuun kului sen verran aikaa, että saatuamme köyden viimein alas oli aika pakata kamppeet ja lähteä kotia kohti.
