keskiviikko 17. elokuuta 2016

Kesäreissu osa 2 - Pari yötä Korouomassa

Vaasasta alkaneen ja kymmenen tuntia kestäneen ajomatkan päätteeksi saavuimme Sadun kanssa Korouomaan Koivukönkään parkkipaikalle. Siellä retkiseurueemme kolmas jäsen Ville jo odotti meitä. Ajettavaa oli kuitenkin vielä hieman jäljellä, joten pakkasimme Villen varusteet Passattiin jä jätimme hänen Saabin parkkipaikalle odottamaan.

Kohti Pajupuron tupaa


Päivän viimeinen ajettu etappi vei Saukkovaaran pysäköintialuetta kohti, mutta vähän sitä ennen käännyimme kapealle metsäautotielle, jota ajoimme vielä pari kilometriä kunnes saavuimme Pajupuron tuvalle vievän polun alkuun.

Nyt oli viimein päivän ajot ajettu ja oli aika korkata hyvin ansaitut oluet, joita nauttiessa vaihdoimme vaellusvaatteet päälle ja pakkasimme rinkat kävelykuntoon.

Puolisen tuntia autolla säädettyämme pääsimme päivän kävelyosuudelle, joka ei onneksi ollut pituudella pilattu. Alas kanjoniin vievä puolitoista kilometriä pitkää polkua oli ilo kävellä vaikka rinkkamme olivatkin sangen painavat. Polku oli hyvässä kunnossa ja parin pienen suopätkän yli meni pitkospuut. Puolituntia myöhemmin olimme jo Pajupuron autiotuvalla, jossa viettäisimme retken ensimmäisen yön.

Seuraava tunti meni puuhatessa, kuten tapana on kun päästään yönviettopaikalle. Piti hakata puita, laittaa pedit valmiiksi, vaihtaa vaatteet ja valmistautua ruuanlaittoon.

Pajupuron autiotuvalla

Lopulta pakolliset toimet oli hoidettu ja meillä oli ruokakipoissa pommeliperunoita, ulkofilettä ja foliossa haudutettuja kasviksia sekä punaviiniä kupeissa. Tästä eteenpäin sai ottaa rennosti ja keskittyä kuulumisiin ja tuumailuihin loppuillaksi. Ja pitkäksihän ilta loppujen lopuksi meni, mutta niinhän sen kuuluukin kun serkukset pitkästä aikaa näkevät.

Perjantaiaamu alkoi reilusti kymmenen jälkeen. Onneksi tälle päivälle ei ollut kuin kymmenen kilometriä käveltävää, joten kiire ei ollut mihinkään. Söimme siis rauhassa tuhdin kananmuna-pekoni -aamiaisen ja pakkasimme rinkat lähtövalmiuteen.

Näissä maisemissa ilman itikoita!


Liikenteeseen pääsimme puolen päivän maissa. Pitkälle menneestä illasta huolimatta käveleminen oli tänään todella mukavaa. Keli oli niin lämmin, että sortsit ja t-paita riittivät. Rinkat olivat nyt keveät, kun kaikki painava oli sieltä syöty, eikä oluttakaan ollut kuin kahdet kullekin jäljellä. Myös hyttysten määrä oli niin vähäinen, että ensimmäisen tunnin aikana muistimme mainita sen useampaan kertaan. Käytännössä niitä ei ollut.

Kävelimme reilut kaksi kilometriä samaa polkua, jota olimme seuranneet Villen kanssa pari vuotta aikaisemmin. Sitten saavuimme uuden Koronjää reitin risteykseen ja lähdimme seuraamaan kanjonin pohjalla kulkevaa haaraa.


Korojoki sillalta kuvattuna

Uutta reittiä oli aidosti ilo edetä. Sen pohja oli koko matkan hyvä kulkea. Korojoen ylittävät sillat olivat tukevia. Ja olipa reitillä jyrkissä mäissä ihan köysikaiteet kävelijää auttamassa. Niitä emme onneksi kuitenkaan tarvinneet. Reitiltä myös näki Korouoman hienot kalliot, joille talvella muodostuu upeita jääputouksia. Pari kilometriä uutta reittiä talsittuamme saavuimme Kanjonilaavuille, jossa pidimme lounastauon.

Kanjonilaavut.

Nuudeli-tonnikala -lounaan, kahvin ja pienen lepohetken jälkeen jätimme rinkat Piippukodan taakse piiloon ja lähdimme nousemaan vesipullojen kanssa Piippukallion laavulle. Tämä osa reitistä oli suljettu huonokuntoisten portaiden takia, mutta uskoin että pääsisimme ongelmitta ylös jos olisimme vain varovaisia.

Hyvä syy miksi reitti Piippukallion laavulle on suljettu.


Portaat olivat todellakin huonossa kunnossa, mutta rauhallisesti edeten pääsimme ne ylös. Harmillista, ettei reittiä oltu kunnostettu ajallaan, sillä sen verran hienot maisemat meitä ylhäällä odotti. Varsinkin eteläisemmän näköalatasanteen maisema on ilman epäilystä yksi hienoimmista, jota olen Suomessa nähnyt.

Piippukallion näköalatasanne on aivan jyrkänteen reunalla.


Maisema näköalatasanteelta.

Laskeutuminen takaisin rinkkojen luokse piti tehdä vielä varovaisemmin kuin ylöspäin tullessa, mutta tämäkin osuus meni ongelmitta.

Neljän pintaan nostimme rinkat jälleen selkään ja lähdimme päivän viimeiselle etapille kohti Julmakallion laavua. Polku kulki nyt uoman vehreällä pohjalla Korojokea seuraten. Myöskään aurinko ei enää porottanut polulle samalla tavalla kuin aikaisemmin päivällä. Pääsimme siis viimein kokemaan Korouoman hyttyspaljouden ja niinpä seuraavat kilometrit olivat täyttä tuskaa.

En muista koska kaksi kilometriä olisi tuntunut niin pitkältä matkalta, kuin tällä kertaa hyttysiä hätistellessä. Asiaa ei tietenkään auttanut, että olimme vielä liikenteessä shortseilla ja lyhythihaisilla. Lopulta saavuimme Julmakallion risteykseen ja lähdimme kiipeämään ylös uoman pohjalta.


Nousu Korouomasta maan tasolle oli yllättävän rankka vaikka rinkat eivät paljoa enää painaneetkaan, mutta kyllä se oli vaivan värtti, sillä jossain vaiheessa huomasimme itikoiden kadonneen. Ylös päästyä meille tuli aivan uudenlainen ongelma, jota en ollut tullut ajatelleeksikaan. Satu ja Ville kärsivät pahasta korkeanpaikankammosta ja polku meni aivan kanjonin reunalla.

Parhaat päivänsä nähneet pitkospuut

Maisema Korouoman reunalla menevän polun varresta.

Minulle polku laavulle oli hankalakulkuista, mutta ei se ihmeempiä ongelmia tuottanut. Serkkuni taas kävelivät koko matkan katse visusti ylämäessä ja lähes paniikinomaista korkeanpaikankammoa tuntien. Onneksi tästä osuudesta lopulta selvittiin ja pääsimme Julmakallion laavulle, joka oli juuri niin hienolla paikalla kuin muistelinkin.

Aivan heti emme voineet tälläkään kertaa rentoutua iltaa viettämään vaan ensin jouduimme lähtemään veden hakuun. Leiripaikan ainoa huono puoli oli vesipaikka, jolle oli matkaa kolmisen sataa metriä. Otimme siis mukaan kaikki vesipullot, kattilat ja pannut, jotta emme joutui käymään purolla kovin montaa kertaa illan aikana.



Veden haun jälkeen oli viimein ruoka-aika ja vuorossa oli minun tämän hetkistä retkiherkkuani eli makaroonia, nödeä, sipuli ja oliiveja. Tämä on ruoka, joka uppoaa allekirjoittaneeseen kuin leka laatokkaan ja taisi se maistua serkuillenikin.
Julmakallion laavu

Laavun tulipaikka

Maisema laavulta pohjoiseen.

Villeltä löytynyt hyttysverkko oli iso etu nukkumismukavuuden kannalta.

Loppuilta meni rauhallisesti niitä näitä höpötellen, Villen tekemiä lettuja syöden ja parista kupin pohjallisesta Jaloviinaa nautiskellen.Vaikka mitään kummempaa tekemistä ei illalle ollutkaan, niin nukkumaanmeno meni puolillle öin.


Aurinko pistäytyy taivaanrannan takana

Lauantaiaamuna herätys oli seitsemältä, sillä meillä oli vielä matkaa käveltävänä ja saunassakin piti ehtiä käymään ennen kuin seurueemme tiet erkanisivat. Söimme siis puuroaamiaisen ja keräsimme varusteet rinkkoihin. Sen jälkeen lähdimme seuraamaan polkua, joka ensin kulki jonkin matkaa Korouoman reunalla ja sitten laskeutui pitkiä puisia portaita kanjonin pohjalle.

Alhaalla saimme iloksemme huomata, ettei yhdeksän pintaan itikoita ollut vielä kovin paljoa. Kulku oli siis huomattavasti mukavampaa kuin edellisenä iltana ja sangen nopeasti tulimme Pirunkirkon laavulle. Emme jääneet tänne tällä kertaa taukoa pitämään vaan jatkoimme rauhalliseen tahtiin taas nousevaa polkua.

Turisti ja Koivuköngäs

Jonkin ajan kuluttua saavuimme Koivukönkään laavulle, missä pidimme päivän ainoan tauon hienoa putousta kuvaille. Tarpeeksi kuvia otettuamme oli jäljellä vielä viimeiset sadat metrit ja pääsimme parkkipaikalle. Siellä ahtauduimme Saabiin ja ajoimme Passatin luokse, joka löytyi juuri sieltä mihin olimme sen pari päivää aikaisemmin jättäneet.

Vielä oli jäljellä saunassa käynti Villen porukoiden mökillä ja niin oli aika erkaantua eri suuntiin kesää viettämään. Ville heitti Sadun juna-asemalle ja jäi itse Rovaniemelle. Minä lähdin pariksi päiväksi Posion toiselle laidalle sukuloimaan ja sieltä auto lähtisi taas maanantaina kohti Kiilopäätä.


Tämä oli minulle kolmas kesäretki Korouomassa yhtä monena vuotena enkä näe mahdottomana, että tulisin taas ensi vuonna jonkinlaista lenkkiä alueelle heittämään. Sen verran hienosta paikasta on kyse.

keskiviikko 3. elokuuta 2016

Kesäreissu osa 1 - Boulderointia Vaasassa

Kesälomareissun ensimmäinen etappi vei Vaasaan ja varsinkin sieltä löytyville bouldereille. Seuraksi tälle osuudelle sain serkkuni Sadun, jolle kyseessä oli ensikosketus kiipeilyyn.

Liikenteeseen lähdimme sen verran aikaisin tiistai aamuna, että saimme teltan leirintäalueelle alkuiltapäivästä pystyyn ja ehdimme vielä hyvissä ajoin Hautuumaa-alueelle paikallisia kiviä katsomaan.

Parkkipaikalta metsään sukellettuamme ei jäänyt epäilystäkään, etteikö tällä reissulla riittäisi kiivettävää, sillä metsässä näkyi isoja kiviä joka puolella. Nyt piti vielä löytää kivi, jolla olisi meille kummallekin tekemistä.

Hautuumaalla riitti kiviä.

Hetken aikaa polkua seurattuamme osuimme ensimmäiselle boulderille, jonka tunnistin hetken aikaa 27crags aplikaatiota tutkittuani Night Shift -sektoriksi. Tässä vaiheessa jo huomasin, ettei kivi ollut aivan sillä kohdalla missä me olimme aplikaation mukaan, mutta tällä kertaa heitto ei minua ihmeemmin haitannut.

Kiipesin kiveltä pari helpompaa reittiä. Sieltä ei kuitenkaan löytynyt sopivaa noustavaa ensikertalaiselle, joten pienen topo-tutkiskelun jälkeen oli aika siirtyä Bidoigt -sektorille. Tällä alueella riittikin todella paljon eri tasoisia nousuja, joten seuraavat pari tuntia saimme siellä hyvin kulumaan.

Helpoillakin reiteillä oli melkoisesti korkeutta ensikertalaiselle.

Satu sai alueella muutaman hyvän nousun, joissa oli oikeasti ensikertalaiselle tekemisen meininkiä. Omalla kohdallani päivä ei ollut mitään lähetysjuhlaa, mutta en moista onneksi odottanutkaan. Olihan kesään sopinut vain surulliset puolenkymmentä kiipeilykertaa. Pari hyvää nousua tuli kuitenkin tehtyä. Varsinkin Via Fissuresta ja Dalle Moyen SS:sta jäi hyvä maku suuhun. Dallen kohdalla jouduin jo hieman yrittämään, jotta reitti taipui.

Reiteillä oli sen verran pituutta, että mankkapussi oli hyvä ottaa nousulle mukaan.

Sangen teatraalinen toppauskuva.

Kovin myöhään emme kuitenkaan halunneet kiipeillä, sillä tämä oli kummallekin ensimmäinen kerta Vaasassa. Siirryimme siis hyvissä ajoin leirintäalueen kautta keskustaan, jossa kävimme syömässä ja istuimme iltaa sangen monella terassilla.

Mukava ilta otti jälleen seuraavana päivänä veronsa kiipeilystä, joten pääsin Hautuumaalle keskiviikkona vasta iltapäivän puolella. Ensimmäiseksi kohteeksi otin Opeliskin. Uumoilin pitkään sen juurella nousua, mutta olin tänään yksin liikenteessä, joten päädyin lopulta jättämään kiven väliin. Sen verran sillä oli korkeutta.

Jonkin aikaa seuraavaa sektoria etsittyäni sain todeta, että 27cragsin karttatoiminto oli täysin turha tällä alueella. Kivet eivät oleet lähelläkään sitä kohtaa, johon aplikaatio ne sijoitti. Onneksi alueella on yllin kyllin kiviä ja seuraavaksi saavuin Uberhänk -sektorille. Täällä olisi ollut loppupäiväksi kiivettävää, mutta tämänhetkinen boulderointikuntoni rajoitti vaihtoehtoja huomattavasti.

Kiipesin sektorilta Sex Dream -reitin, jonka jälkeen uumoilin jonkin aikaa seuraavaa kohdetta. Lopulta kokeilin vielä yhden 6a:n istumalähdöä, mutta en saanut edes takapuoltani ylös maasta, joten päätin jatkaa jälleen matkaa. Oli selvää, ettei tälle päivälle tulisi elämää suurempia suorituksia. Lähdin siis mieluummin katsastamaan erilaisia kiviä kuin rimpuilemaan projektin kanssa, joka ei tällä reissulla todennäköisesti taipuisi.

Cherry cokea kokeilemassa

Seuraava polku toi minut kiven luo, jonka tunnistin pienellä topojen tutkailulla Bosoniksi.Tältä kiveltä otin työn alle Cherry Coken. Pari kertaa piti tätäkin reittiä yrittää ennen kuin pääsin kiven päälle ihmettelemään, että mistähän tällä kertaa pääsisi alas. Reitti oli myös ainoa reissun aikana, kun olin aidosti tyytyväinen, että minulla oli iso padi mukana. Sen verran yllättäen tulin reitin puolivälistä alas yhden kokeilun aikana.

Seuraava sektorin vaihto oli huomattavasti aikaisempia hankalampi. Ohitin aluksi pari kiveä, joille en kuitenkaan jäänyt kiipeämään. Yritin vielä käyttää 27cragsin karttaa sektorien löytämiseen, mutta sain huomata, ettei valitsemani polun varressa ollut enää yhtään kiveä. Jonkun aikaa käveltyäni oli aika kääntyä takaisinpäin ja yrittää uusia polkuja. Reilun parikymmentä minuuttia etsittyäni pääsin viimein kivelle, jota olin alunperinkin etsinyt eli Taskuvaras -sektorille.

Nousu Tawasstholen hyllylle.


Täällä olisi ollut useampikin reitti kiivettäväksi, mutta kyytini oli tulossa noin puolen tunnin päästä ja nälkäkin alkoi jo vaivata, joten päivän viimeiseksi nousuksi valitsin Tawasstholen. Jouduin antamaan reitin alulle muutaman yrityksen ennen kuin pääsin sen puolessa välissä olevalle tasanteelle. Tästä eteenpäin tuntui, että nousisin sen verran korkealle, etten haluaisi yrittää loppua. Pari kertaa alas hypättyäni ja taas tasanteelle noustuani otin kuitenkin itseäni niskasta kiinni ja tempaisin reitin lopun. Kiven päällä oli sopivasti pieni vesilammikko, jossa uitin sormiani, näin antaen nousulle vielä vähän lisää jännitystä. Hyvin se lopulta kuitenkin nousi ja niin oli Vaasan kiipeilyt tältä erää tehty.

Kiipeilyt tältä erää takana.

En ehtinyt kiivetä montaakaan reittiä parin päivän aikana, mutta eipä se loppujen lopuksi haitannut. Pääsinpähän viimein tutustumaan boulderointiin Vaasassa. Ensi kerralla on sitten helpompi löytää kiivettävää, kun kivet ovat hieman tutumpia. Kiipeilyjen lisäksi kelit suosivat ja tuli vietettyä pari mukavaa iltaa hyvässä seurassa, joten lomareissun ensimmäisiä päiviä voi pitää sangen onnistuneina.

Pitäähän sitä hetkeksi rantakiville rauhoittua, kun on kerta Vaasaan asti ajettu.

Torstai aamuna kello soi seitsemältä ja oli aika lähteä Oulun kautta kohti Posiota ja Korouoman retkeilymaastoja.