Syysretki

Kaunis syyspäivä oli mitä parhain tekosyy lähteä pitkästä aikaa koko perheen voimin retkelle. Kohteeksi valitsimme Urjan tulentekopaikan, jossa olimme käyneet Aaron kanssa telttailemassa, mutta Elinalle paikka oli uusi. Tämä oli myös ensimmäinen pidempi eväsretki, johon laumamme uusin jäsen Uula pääsi mukaan.

Koko lauma polulla.

Jätimme auton parkkipaikalle kymmenen maissa ja suuntasimme polulle. Minulla oli selässä Aaron rinkka varmuuden varalle, mutta tarkoitus oli, että koko porukka kävelisi. Noin puoli tuntia kestäneen matkan aikana ei kertaakaan tarvinnut miettiä tarvittaisiinko rinkkaa, sillä sen verran joutuisasti se eteni. Välillä Aaron ja Uulan meno oli kyllä melkoisen holtitonta, mutta onneksi kiville kiipeämiset menivät haavereitta ja purojen ylitykset mulahtamatta.

Tiukka poseeraus matkan varrella.

Tämän otoksen saaminen ei onnitunut ihan ensimmäisellä yrityksellä.

Urja järvi hieman ennen tulipaikkaa

 

Reitin viimeisellä ruksilla eli noin puolitoistametriselle kallionkielekkeelle nousussa jouduin hieman auttamaan seurueen muita jäseniä. Aaro halusi kiivetä itse, joten spottasin hänen nousunsa. Vaikka rukkaset eivät olekkaan parhaat kiipeilyhanskat, meni nousu hänellä todella hyvin. Paavo pääsi kielekkeen ensimmäiselle portaalle pariinkin kertaan, mutta viimeiseen ponnistukseen ei bortsun kiipeilijän taidot riittäneet. Pienellä avustuksella myös Paavo saatiin kallion päälle.

Elina tuli viimeisenä Uulan kanssa Aaron, Paavon ja minun siirtyessä jo tulipaikalle. Onneksi Uula ei vielä paljoa paina, joten heidän yhteisnousunsa meni myös ongelmitta. Ensi keväänä tilanne taitaa olla jo toinen, kun Uula on päässyt lopulliseen noin 25 kilon painoonsa.

Koko porukka perillä.

Tulipaikalla oli sitten melkoinen sotku. Vajaan kymmenen partiolaistytön aamupalavarusteet oli ripoteltu maahan ja penkeille. Vaikka he loppujen lopuksi siivosivatkin jälkensä, niin olisihan se suotavaa, ettei niitä ruuanlaiton yhteydessäkään levitellä ylt'ympäriinsä.

Päätimme tässä vaiheessa, että meille oli helpompaa perustaa oma leiri vähän kauemmaksi tulipaikasta. Löysimmekin sitä varten hyvän kohdan pienen kalliojyrkänteen luota. Elina jäi leiriimme pitämään koiruuksille seuraa ja ottamaan eväitämme esille. Aaro ja minä siirryimme takaisin tulipaikalle makkaran paistoon.

Partiolaisilla oli onneksi hyvät aamiaistulet, joten sain makkarat samantien paistumaan. Aaro piti minulle ja tytöille hetken aikaa seuraa, mutta siirtyi sitten etsimään johtolankoja läheisien puiden luota. Makkaroiden paistuttua hän olikin jo löytänyt kaksi hyvän mittaista johtolangaksi sopivaa narua.

Aaro löytää johtolangan.

Sitten oli aika siirtyä takaisin leiriin eväitä syömään. Makkarat, eväsleivät, perunasalaatti ja kaakao maistuivatkin tässä vaiheessa päivää jo todella hyviltä. Aivan rennoin syömähetki tämä ei kuitenkaan ollut, sillä pienin retkeilynharjoittelija yritti koko ajan saada lautasiltamme jotain syötävää.

Tulipaikka ei oikein sopinut meille, joten valitsimme sopivamman eväspaikan hieman syrjempää.

 

Kyllä maistuu.

Loppujen lopuksi vain yksi puolikas eväsleipää joutui väärään kitaan, joten eväshetkeä pystyi pitämään sangen onnistuneena. Vielä yhdet suklaat ja keksit syötyämme oli aika siirtyä Aaron kanssa tutkimaan järven rannassa nousevia matalia kallioita.

Urja tulipaikalta.

Mehutauko rantakalliolla

Myös Elina ja Uula tutustuivat rantakallioihin.

Puolisen tuntia kallioden luona kiipeiltyä ja tutkimusmatkailtua oli aika kerätä tavarat reppuihin ja suunnata autoa kohti.

Perhe-poseeraus

Tälläkin kertaa piti leiripaikalta laskeutuminen hoitaa mahdollisimman hallitusti. Ensin menin minä, sitten oli Aaron vuoro. Hän halusi kiivetä alas, joten siitä selvisin jälleen tarkalla spottaamisella. Tämän jälkeen nostin Paavon alas ja annoin hänet Aarolle hetkeksi pideltäväksi. Uula ei selvästikään ollut aivan varma miksi häntä piti nostella, mutta onneksi tämäkin siirto onnistui ongelmitta. Viimeisenä tuli Elina, joka otti sitten Uulan hihnan, jotta minä sain Paavon Aarolta.

Kotia kohti

Matka autolle meni samalla vauhdikkaalla rytmillä kuin tulomatkakin ja jälleen pahimmilta haavereilta selvittiin. Pari kiven päältä hyppyä taisi johtaa sekä Aaron että Uulan tapauksessa pyllähtämisiin, mutta nehän kuuluvat lajin luonteeseen.

Autolla olimme taas vähän kahdentoista jälkeen ja siitä vartia myöhemmin jo kotona. Eikä tainnut mennä puolta tuntiakaan, kun kaikki retkeilijät olivat jo päiväunilla.