Kangaslammin kalliolla

Lofoottien kuvat ja videot vaativat vielä vähän ihmettelyä, joten palataanpa parin viikon takaisiin tunnelmiin Kangaslammin kalliolla. Näillä parikymmentä kilometriä mökiltä olevilla seinillä tuli käytyä talvella jäätä nakuttamassa, joten tällä reissulla piti tarkistaa sopisivatko ne myös kesäkiipeilyn. Vastaus oli, että hyvin sopivat.

Kalliolla tuli käytyä kaksi kertaa Kangaslampi -viikon aikana. Ensimmäisellä kerralla mentiin sinne veljeni Petrin kanssa. Tulimme tällä kertaa samalle kohdalle, jossa olimme myös talvella jäätä kiipeämässä. Reitti oli sangen likainen, mutta silti kiivettävissä. Kävin siis virittämässä yläköyden ja laskeutuessani harjailin kalliota sen verran, että uskoin ylös pääseväni.

Sitten vain tekemään yläköysinousua, joka meni sangen mukavasti. Lisää harjausta reitti tietenkin kaipaisi ennen liidi yritystä, mutta tälle päivälle saimme siitä jo parit hyvät kiikut. Pete ei tällä kertaa päässyt aivan ylös asti, mutta tämä taisi olla hänelle toinen kerta ulkokalliolla ja edellisestä oli jo jokunen vuosi, joten hyvältä hänenkin kiipeämisensä näytti. Itse tein muutaman nousun paikalla olomme aikana ja joka kerta puhdistin kalliota hieman lisää.

Mukava halkeama, mutta vaatii hieman puhdistamista.

Petrillä meni alun släbi loppujen lopuksi, mutta multainen halkeama ei herättänyt tällä kertaa työstöinnostusta.

Pari päivää myöhemmin tultiin kalliolle uudelleen ja tällä kertaa Teemun kanssa. Edellisen kerran multainen halkeama ei kuitenkaan herättänyt Teemussa ihmeemmin kiipeilyhaluja. Pienen työstön jälkeen hän leimasi sen liian likaiseksi. Allekirjoittanutta se kuitenkin yhä kiehtoi. Näytin sille siis jälleen hieman lisää harjaa ja tulipa ensimmäiset piissitkin kokeiltua yläköydessä riippuen.

Reitti vaatii kuitenkin oikeaa harjausta ennen ensimmäistä liidiäni, joten pitää tulla vielä kolmannen kerran paikalle yksinään, jotta voi keskittyä täydellä tarmolla halkeaman putsaamiseen. Pidän tätä siis omana projektinani ja jatkan kun ehdin.

Sillä aikaa kun laskeuduin ja harjailin halkeamaa oli Teemu käynyt ihmettelemässä kalliota vähän lisää. Hän löysikin sieltä pari selvästi harjattua reittiä. Toinen niistä oli halkeama ja toinen sporttireitiksi sopiva fleikki.

Siirsimme ensin köyden halkeaman päälle ja kumpainenkin kiipesi reitin yliksellä. Vähän aikaa uumoilin, mutta tein onneksi oikean ratkaisun, joten ei kun piissit valjaisiin ja halkeaman kimppuun. Reitti oli todella hyvin varmistettavissa ja sopivan kiipeilyllinen. Hieman jopa harmittaa, etten lähtenyt hakemaan siitä on-sightia. Hyvää kiipeilyä siis ja antaisin sille gradeksi 5-. En usko olevani kuitenkaan ensimmäinen sen kiivennyt, sillä sen verran hyvin se oli puhdistettu. Myös reitin päällä olevassa puussa oli selviä köyden jälkiä. Nimeämään en siis sitä ala.

Yksi kesän parhaista helpoista liideistä. Kuvaajalle kiitos, että onnistui piilottamaan naamani kuvasta.

Tämän jälkeen siirsimme köyden vielä fleikille. Teemu lähti kokeilemaan reittiä, mutta sen ruksi ei vielä taipunut. Koska tiesin, ettei pikku nykeröillä ja listoilla kiipeämistaitoni olleet Teemun kanssa aivan samalla tasolla, päätin jättää tämän reitin kokeilematta. Ensi kerralla sitten.

Tähän tulisi varmasti hyvä reilun kuutosen sporttireitti.

Paikka itsessään on sangen pusikkoinen ja varjoisa. Vaatinee siis useamman kuivan päivän, että nämä kalliot kuivuvat.

Aaro ja tennarimysteeri

Kesälomamme alkuun tultiin koko perheellä Kangaslammille mummolaan. Koska sää suosi heti maanantaina otimme mummon mukaan ja lähdimme aamupäivästä pienelle luontoretkelle Harjurannan maisemista löytyvälle Peisin laavulle.

Itse laavulle pääseminen oli helppoa, sillä autotie toi aivan sen eteen. Emme kuitenkaan halunneet jäädä heti makkaran paistoon, joten Aaro otettiin lapsenkantorinkkaan ja suuntasimme luontopolulle, jonka piti viedä Peisi Immosen luolalle. Luontopolun alkupäästä löytyi myös luontokirkko, mutta senkin tarkemman tarkastelun jätimme myöhempään.

 

Lähdimme siis kävelemään luontopolkua, ensimmäisenä minä Aaron kanssa, sitten mummo ja viimeisenä Elina. Polkua ei ollut erikseen merkattu ensimmäisen viitan jälkeen, mutta onneksi alueella ei risteillyt muita reittejä, joten oikeaan suuntaan kulkeminen oli hyvin helppoa.

Maisemaa Joenmäenvuorelta

Laavu sijaitsi Joenmäenvuoren päällä, joka on Varkauden alueen korkein kohta. Tästä syystä polku kulki tasaiseen tahtiin alaspäin. Vaikka ympärillä oli paljon pusikkoa, näkyi maisemat kuitenkin sen verran, että paikan korkeus tuli todella hyvin esille.

Luontopolulla

Jonkin aikaa kuljettuamme alkoi itse kullakin hieman epäilyttää, että paljonkohan sinne luolalle pitikään olla matkaa. Minulla oli kartan palanen mukana, joten siitä pystyin suunnilleen katsomaan, että risteyksen pitäisi olla lähellä, mutta aivan varma matkasta en ollut. Varsinkin, kun olimme vain hetken aikaisemmin kulkeneet risteävän polun ohi, joka meni suunnilleen oikeaan suuntaan.

Viitta luolalle löytyi

Epävarmuus polusta oli kuitenkin ennenaikainen, sillä vain vajaat sata metriä myöhemmin tulimme risteykseen, johon oli selvästi viitalla osoitettu polku luolalle. Tämän jälkeen oli vielä muutama sata metriä hieman kivikkoisempaa polkua kuljettavana ja tulimme luolalle.

Luolan suuaukkoa tutkimassa

Luola oli noin metrin korkuinen ja jokusen metrin syvä, joten päätimme jäädä paikalle vain hetkeksi ja lähteä takaisin laavulle. Paikalta löytyi infotaulu, jossa kerrottiin Peisi -nimisen erakon asuneen luolassa 1900-luvun alussa. Legendan mukaan hänellä oli ollut jopa kulta-aarre, jota ei oltu koskaan löydetty. Sen lisäksi Peisiä pidettiin syyllisenä monenmoisiin ilkitekoihin.

Elinan luettua infotaulun sisällön, hän huomasin meihin kohdistuneen epäonnen. Rinkassa istuvalta Aarolta oli hävinnyt toinen tennari!

Tutkimme nopeasti luolan ympäristön ja koska tennaria ei näkynyt lähdimme palaamaan jälkiämme takaisin päin. Luolan kyltille asti olimme Aaron kanssa kulkeneet ensimmäisinä, joten jos kenkä olisi pudonnut silloin, olisi se huomattu. Kyltin jälkeen tulimme kuitenkin viimeisinä, joten tällä pätkällä pudonnut kenkä olisi jäänyt helposti huomaamatta.

Tällä kertaa Elina kulki ensimmäisenä kenkää polulta etsien. Minä ja Aaro tultiin seuraavina ja mummo tuli viimeisenä varmistaen ettei toinen tennari putoaisi. Näin saavuimme kyltimme, eikä kenkää näkynyt. Eihän siinä sitten ollut muuta mahdollisuutta kuin jatkaa ylämäkeä laavulle ja toivoa, että tennari näkyisi polulla tai jossain kiven kolossa, johon aikaisemmin perässä tulijat eivät olleet huomanneet sen pudonneen.

Muutaman sata metriä ehdimme kulkea ja vähän polun vieriäkin katsastaa, mutta tennaria ei vain näkynyt. Sitten kuulin miten jotain putosi aivan Aaron ja minun takana. Käännyin ja näin pienen tenniskengän polulla. Ensin luulin, että toinenkin kenkä oli pudonnut, mutta nopea tarkistus varmisti tilanteen. Aarolla oli yhä toisessa jalassa kenkä. Tämä oli siis kadonnut tenniskenkä. Mistä se oli pudonnut taaksemme? Yksi vaihtoehto olisi, että se oli jotenkin jäänyt kiinni rinkan putkien väliin, mutta se tuntui aika epätodennäköiseltä. Olihan takanamme kulkenut melkein koko ajan joku, joka olisi tossun putkien välissä huomannut. Vai oliko Peis vienyt kengän aikaisemmin ja palauttanut sen, koska se ei sopinut hänelle?!?!

Harjurannan luontokirkko sisältä

Tätä mysteeria pohdiskellen kuljimme viimeiset sadat metrit luontokirkolle, joka olikin erittäin kaunis paikka. Pistimme siellä myös puumerkkimme vieraskirjaan ja Aaro pääsi mustikoiden makuun. Polun varressa oli kasvanut mustikoita ja mummo oli kerännyt pari varpua mukaan, joista Aaro nyt mieleellään nyppi marjoja irti. Todellinen luontokirkko elämys siis pienelle retkeilijälle.

Ja ulkoa.

Kirkon jälkeen siiryimme laavulle, mutta siellä saimme huomata, että makkaran paistoon olisi pitänyt tuoda omat puut. Makkarat siis jäi tällä kertaa syömättä, mutta onneksi meillä oli kahvia, mehua ja keksejä mukana. Söimme siis niitä ja kävimme syömässä hieman lisää mustikoita lähimetsässä. Sitten olikin aika pakata tavarat ja retkeilijät autoon ja suunnata takaisin mummolaan mukavan retkiaamupäivän  päätteksi.

Keksi maistuu pienemmälle ja isommalle retkeilijälle.

Peisin laavulle pääsee näppärästi autolla. Omat puut pitää ottaa mukaan.