Pöyrisjärvi 2013 - Kahdeksas päivä ja kotiin paluu

Viimeinen aamu tunturissa alkoi harmaana, mutta vesisade oli onneksi loppunut jossain vaiheessa aamuyötä. Koska maa oli märkä, teimme Tonin kanssa aamupalan teltan absidissa samalla tavaroita pakkaillen. Pyrimme myös hoitamaan homman rivakasti, jotta pääsisimme nopeasti liikenteeseen.

Tässä kohtaa voin myöntää itsekin olleeni hyvin valmis jättämään tunturin taakse. Tieto jokusen tunnin päässä odottavista saunasta, oluesta ja pitsasta menee ilman epäilystä rennon maastoaamiaisen edelle. Varsinkin kun näitä aamiaisia oli jo jokunen tullut nautittua.

Vajaat pari tuntia heräämisen jälkeen olimme taas tallustamassa uraa pitkin kohti Kalmankaltiota. Matka etenikin hyvää vauhtia ja päivän ainoaa taukoa pitäessämme ei matkaa autolle ollut enää muutamaa kilometriä enempää.

Hetkellisesti yksinäinen vaeltaja

Matkalla taukopaikalle jätkillä oli riittänyt juttua koko ajan. Myöskään viimeiselle etapille lähdettäessä tarina ei tauonnut hetkeksikään. Tässä vaiheessa halusin kuitenkin nauttia vielä hetken vaeltamisesta hiljaisuudessa, joten jättäydyin seurueestamme jälkeen. En oikeastaan jaksanut ihmeemmin kuviakaan ottaa. Kävelin vain omassa rauhassa, uppoutuneena ajatuksiini. Pariin kertaan minua jäätiin odottamaan, mutta jossain vaiheessa muut taisivat päättää, että enköhän minä autolle osaa. Sain siis kävellä omassa rauhassa.

Kalmankaltion autiotuvan kohdalla erämaa sitten viimein loppui ja ura vaihtui hiekka-autotieksi. Kuten edellisilläkin kerroilla tässä kohtaa tulee tunne, että reissu on ohi, joten viimeiset pari kilometriä parkkipaikalle tuntuvat yllättävän pitkiltä. Myös auton kohtalo alkoi jännittää näillä main. Olisiko se odottamassa Kalmankaltiossa?

Erämaa takana

Noin yhdentoista maissa pitkät kilometrit lopulta loppuivat ja autokin oli odottamassa sovitussa paikassa. Tälle päivälle tuli matkaa noin kahdeksan kilometriä ja niin olimme saaneet onnellisesti tämän vuotisen vaelluksen päätökseen. Auton luokse sitä ei voinut kuitenkaan jäädä juhlistamaan, sillä siellä oli itikoita enemmän kuin missään muualla koko reissun aikana ja ne olivat todella ärhäköitä. Pakkasimme siis tavarat nopeasti autoon ja vaihdoimme kuivat paidat hikisten tilalle. Sitten auto käyntiin ja matkaan.

Hettaan päästyämme pysähdyimme hetkeksi kauppaan. Tässä vaiheessa tekee aina mieli limonaadia ja herkkuja. Sitten matka jatkui vielä noin tunnin Muonioon, missä meillä oli mökki varattuna. Kävimme siellä uudestaan kaupassa hakemassa illalle evästä ja olutta.

Aivan Muonion keskustassa sijaitsevan mökkimme avaimet saatuamme pistettiin sauna lämpiämään ja alkoi varustehuolto. Onneksi aurinko paistoi, joten saimme teltat kuivumaan. Saunan viimein lämmettyä alkoi pitkällinen peseytyminen ja muutenkin itsensä sivistykseen sopivaksi saattaminen.

Reissun viimeinen leiri.

Porukan saatua siviilivaatteensa päälle oli aika siirtyä pitsan syöntiin. Muoniosta löytyy israelilaisten pitämä pitseria, jossa olemme käyneet useampaan kertaan vuodesta 2004 lähtien. Aluksi paikasta sai sangen hyviä lättyjä, mutta viimeisinä parina vuotena sen taso on tippunut todella paljon. Uskon siis, että tämä oli viimeinen kerta, kun sinne eksymme.

Muonion keskusta

Pitsan jälkeen kävimme vielä ostamassa tuliaisia paikallisesta krääsämyymälästä ja ST1:sellä kahvilla. Sitten loppuilta meni mökillä jurottaessa, olutta nauttiessa ja Youtube videoita tabletilta katsoessa. Varsinkin Roudasta rospuuttoon ja Kahden juopon joulu tuntuivat sopivat hyvin illan ohjelmaan.

Keskiviikko aamuna auto starttasi etelää kohti jo seitsemän maissa. Tämäkin on meille perinne. Aamiaista ei jäädä syömään, eikä muutenkaan ihmettelemään. Halu päästä kotiin on tässä vaiheessa suuri ja kiinnostus reissua kohtaan hyvin pieni.

Oulussa Toni ja minut jätettiin juna-asemalle ja Teemu ja Mikko jatkoivat nelostietä pitkin Jyväskylää kohti. Tonin kanssa ehdimme vielä käydä Oulun keskustassa syömässä ja sitten piti hypätä bussiin, joka vei ensimmäiset satakilometriä. Sen jälkeen pääsimme pendoliinoon, joka vei loppumatkan. Illalla kymmenen jälkeen olin viimein kotona.

Pöyrisjärvi 2013 - Kohti pohjoista

Tämän vuotinen reissumme kulki kymmenvuotisvaelluksen nimellä, sillä Teemu lähti ensimmäiselle vaellukselleen vuonna 2003. Silloin hän heitti reissun vielä yksin, vaikka saman vuoden juhannuksena yrittikin houkutella meitä muita mukaan. Ajatus vaelluksesta kuulosti silloin ainakin allekirjoittaneesta mielenkiintoiselta, mutta juhannuksen jälkeen se ei tainnut käydä enää edes mielessä. Teemu siis sai lähteä yksin tunturiin sinä vuonna. Silti vuotta 2003 on pidetty vaellus harrastuksemme alkamisvuotena, sillä ilman Teemun ensimmäistä matkaa ja silloista lajiin tutustumista ei meistä olisi varmaan kukaan muukaan tulevina vuosina tunturiin eksynyt.

2004 meitä olikin sitten jo useampi matkassa mukana ja sen jälkeen ei itselläni ole tullut yhtään vuotta, etten olisi käynyt Lapissa vaeltamassa. Yleensä reissuja on tullut heitettyä keskimäärin kaksi vuoteen.

Tämän vuotinen vaelluksemme seurasi siis juhlavuoden kunniaksi sangen tarkasti Teemun ensimmäistä reittiä. Yhden pienen muutoksen teimme puolessa välissä reissua alkuperäiseen reittiin ja viihdyimme myös tunturissa hieman kauemmin kuin Teemu ensimmäisellä vaelluksellaan.

Oma matkani kohti Pöyrisjärveä alkoi sunnuntaina 21.7. kun hyppäsin Tampereelle menevään IC-junaan. Ensimmäisen etapin jälkeen vaihdoin sitten Rovaniemen yöjunaan, jossa Toni jo odotteli minua. Saatuamme rinkat makuuvaunuun siirryimme ravintolan puolelle iltapalaa nauttimaan.

Muutamaa tuntia myöhemmin tulimme takaisin hytille ja huonohkosti nukutun yön jälkeen olimme seitsemän aikaan aamusta Rovaniemen asemalla. Sieltä kävelimme sitten bussiasemalle, jossa söimme aamupalan ja jätimme sinne rinkat odottamaan matkan jatkumista.

Aamuinen Kemijoki Rovaniemellä

Vaille yhdeksän olimme sitten Rovaniemen hiljaisessa keskustassa. Otimme lisää kahvia R-kioskilta ja siirryimme joen rantaan niitä juomaan. Kahvin juonnin yhteydessä kävelimme rantaa pitkin Arktikumille, joka olikin ollut vajaat puoli tuntia auki, kun saavuimme sinne kymmenen pintaan.

Arktikum

Arktikumissa saimme yllättävän helposti kolmatta tuntia kulumaan ja olihan siellä sangen mukavia Lappi aiheisia näyttelyitä. Varsinkin tiloista löytyvä teltta, jossa pystyi kuuntelemaan sateen ropinaa ja itikoiden ininää, herätti meissä suurta hilpeyttä. Myös revontuli ja valokuva -filmit veivät mukavasti aikaa, vaikkakin kummatkin niistä voisi kohta puoleen uudistaa nykytekniikalla. Sen verran yhdeksänkymmentä lukulaisia ne olivat.

Näyttelyt läpi kierrettyämme oli lounaan aika. Minkä jälkeen kello alkoikin olla sen verran, että kävimme nauttimassa vielä päivä-oluet ja aloimme siirtyä takaisin bussiasemalle. Sinne päästyämme joimme kahvit ja laitoimme rinkat kuntoon matkan jatkumista silmällä pitäen.

Noin puolen kolmen maissa Mikko ja Teemukin ehtivät Rovaniemelle. He olivat lähteneet ajamaan Jyväskylästä seitsemän pintaan aamulla. Noin kymmenen minuutin säädön jälkeen myös Tonin ja minun tavarat olivat mersussa ja niin matka jatkui kohti Enontekiötä.

Yhden välipysähdyksen jälkeen olimme Muonion ST1:llä. Siellä meidän piti tehdä vain nopea tankkaus ja vessassa pyörähdys, mutta eihän se onnistunut. Neljän hengen pysähdykset eivät voi koskaan olla kovin nopeita. Aina jotakuta odotetaan.

Jossain vaiheessa olimme kuitenkin taas kaikki autossa ja päivän viimeinen etappi Enontekiöön menikin sangen nopeasti. Hetan kirkonkylällä olimme kirjautumassa Jussan Tuvalle jo puoli seitsemältä ja vähän sen jälkeen nautimme jo porokäristyksiä hotellin turhan kliinisessä ravintolassa. Hotellin peruskorjauksen tekijä olisi voinut edes vähän yrittää saada persoonallisuutta paikkaan.

Jussan tupa

Ruuan jälkeen kävimme vielä nopealla ja hyvin lyhyellä Hetan kylän kiertokäynnillä.  Sitten olikin aika ottaa vielä parit ilta oluet, joita saimmekin nauttia mitä parhailla nahkasohvilla. Mikähän siinä on, että nahkasohvalla olut vain maistuu paremmalla kuin perinteisillä baarijakkaroilla.

Tiistai aamuksi olimme sopineet aamiaisen puoli yhdeksäksi, mutta kun olimme Tonin kanssa istuutumassa aamiaispöytään, niin Teemu ja Mikko ilmaantuivat jo ravintolan puolelle laukut mukanaan. He olivat käyneet aamiaisella aikaisemmin ja maksaneet huoneensakin. Kauaa he eivät kuitenkaan jaksaneet meidän syömistä seurata vaan lähtivät hoitamaan auton siirtoa. Ajatuksena oli siis, että ajaisimme auton Näkkälään ja se sitten siirrettäisiin viikon aikana Kalmankaltioon odottamaan meitä.

Aamupalan jälkeen oli vielä viimeisten ostosten aika juuri yhdeksäksi avautuneesta K-kaupasta tien toiselta puolelta. Saimme myös todeta, että aivan kaikkea haluamaamme ei ollut saatavilla, sillä kaupan täydennysauto ei ollut vielä käynyt tällä viikolla. Esimerkiksi kananmuna-pekoni -aamiaisesta jäi tällä reissulla kananmunat pois.

Viimein oli kuitenkin ostoksetkin tehty ja istuimme autossa matkalla kohti Näkkälän kylää. Kaikkien kahvihammasta kolotti kuitenkin vielä sen verran, että halusimme pysähtyä kupposelle ennen tunturiin siirtymistä. Tiesimme Ruijantien varressa kaksi kahvilakioskia, mutta ensimmäinen niistä oli vielä kiinni ja toisen pihaan vievän tien edessä oli iso kuorma-auto, joten emme tienneet oliko se auki vai kiinni. Hetkellisesti siis näytti, että emme saisi enää kahvia tällä automatkalla.

Toisin kuitenkin kävi, sillä juuri ennen Näkkälän tienristeystä oli kyltti, joka johdatti kohti Galdotievaa. Muutaman kilometrin päästä pysähdyimmekin SEO:n pihaan. Sieltä saimme sekä kahvit ja patongit että minulle ja Tonille kuivattua poron sydäntä matkaevääksi.

Galdotievan kahvila

Erittäin hyvien kahvien jälleen ajoimme hieman takaisin päin ja käännyimme Näkkälän tielle, jonka päästä löytyi tuttu parkkipaikka, johon jättää auto.