torstai 27. marraskuuta 2014

Lumisella nevalla

Viime viikonloppuisella Pohjanmaan vierailulla tuli pyörähdettyä pitkästä aikaa Paukanevalla. Alueella on tullut käytyä muutamaan otteeseen reilut viisi vuotta sitten, joten nyt oli hyvä aika vierailla tällä helposti lähestyttävällä nevalla uudelleen. Vielä kun lumisade alkoi muutamaa tuntia ennen ulkoilun alkua, niin olipa vaan mukava päästä oikein kunnolla pitkoksille kävelemään.


Paukanevan kartta

Kävelyn aloitimme Paukanevan itäiseltä laidalta metsäistä pururataa pitkin noin kilometrin verran. Isosaloksi nimetyn pikkumetsikön jälkeen tulimme nevan laitaan ja kävely pitkoksia pitkin pääsi alkamaan.

Pitkokset alkavat

Puolisen kilometriä käveltyämme saavuimme lintutornille, johon piti tietenkin nousta maisemia katsomaan. Ja kyllähän sitä on myönnettävä, että avosuota riitti melkoisen paljon joka suuntaan. Sähkölinjoja lukuun ottamatta alue näytti myös sangen erämaiselta.

Paukaneva lintutornista

Lintutornin jälkeen matka jatkui sangen epätasaisesti tehtyjä pitkoksia. Välillä niissä meni kaksi ja välillä kolme lautaa vierekkäin. Lautojen liitokset olivat myös välillä vähän sinnepäin tehtyjä. Olikohan tänä syksynä uusitut puut vielä kesken tai sitten ne oli pistettu maahan nopeammin mihin olen muualla tottunut.

Pitkoksia riitti useamman kilometrin verran

En kuitenkaan valita, sillä hyvähän niitä oli kävellä, eikä ohut lumipeitekään tehnyt niistä liian liukkaita. Maisemat olivat kyllä lumesta johtuen vielä normaaliakin hienommat.

Jonkun aikaa kuljettuamme saavuimme risteykseen, josta olisi päässyt suoraan reitin loppuun tai läheiselle laavulle. Päätimme käydä vilkaisemassa ensin laavua ja sitten palata takaisin risteykseen ja jatkaa sen kautta reitti loppuun. Meillähän ei ollut mihinkään kiire, joten näin saisimme nähdä Paukanevan kokonaisuudessaan.

Mukavan oloinen laavu. Harmillista, ettei tällä kertaa tullut mitään evään tapaista mukaan.

Koska meillä ei ollut eväitä mukana, otimme laavulla vain muutamat kuvat ja sitten käännyimme takaisin päin. Risteykseen uudelleen päästyämme aurinkokin pilkisti pilvien välistä, joten lumisateisena alkanut päivä yritti vaihtui sangen nätiksi.

Kyllä se aurinko siellä yrittää pilkistää.

Tämän jälkeen pitkokset jatkuivat enemmän metsittyvälle suolle eli nevan korkeammalla oleva keskikohta oli viimein jäänyt taakse. Nyt kun maisemat alkoivat jäädä puiden taaksen piiloon, niin saimme uutta ihmeteltävää, sillä pitkokset muuttuivat muovisiksi. Kyllähän muovisillakin käveli, mutta jotenkin niistä lähtevä ääni ei sopinut luontoon. Ymmärrän miksi kalliita pitkoksia halutaan tehdä kestävämmästä materiaalista, mutta toivon silti etteivät ainakaan muoviset yleisty. Varsinkin, kun niiden liitokset olivat alkaneet jo irrota ja niinpä reitillä törrötti teräviä ruuveja siellä täällä.

Muovipitkokset vaihtuvat leveään lankku-uraan.

Muovista reittiä riitti kilometrin verran minkä jälkeen saavuimme leveälle lankkutielle, joka oli tarkoitettu liikuntarajoitteisille ja lastenrattaille. Tätä viimeistä pikataivalta saavuimme sitten autolle ja niin oli noin kahdeksan kilometrin reitti takana.

Reitin lopussa jännän muotoinen info-katos