Korouoma 2016 - Mammutti

Perjantai alkoi ehkä torstaitakin harmaampana. Siihen kun vielä lisätään kevyt räntäsade, niin eipä ollut tästäkään tulossa liian mieltä ylentävä ulkoilupäivä.

On sitä tullut kauniimmassakin säässä kiivettyä.

Tänään suuntasimme Mammutti-putoukselle. Tarkoitus oli ensin kiivetä vasemman puolen helppo linja ja siirtyä sitten oikealle reunalle, josta olin pakittanut edellisenä vuonna. Paikan päälle päästyämme saimme kuitenkin todeta, ettei putouksen vasemmalle reunalle tarvinnut mennä. Vesi valui siellä valtoimenaan putousta alas ja jää oli muutamissa kohdissa niin ohutta, että siitä näki läpi. Mammutti oli varmaan huonoimmassa kunnossa, mitä olin koskaan nähnyt. Käytännössä vain oikea reuna oli kiivettävissä, sillä jyrkän keskiosuudenkin jää oli todella heikkonoloista.

Mammutti oli erittäin märkä ja ohuessa jäässä.

Päätimme hoitaa ensinousun tällä kertaa kahdessa osassa. Sami liidasi ensin putouksen ensimäiselle hyllylle ja minä aloitin siitä oman nousuni putouksen jyrkentyessä. Oman osuuteni alku oli kyllä todella hankalaa kiivettävää, sillä jää ei ollut hetkeäkään tasaista vaan se oli täynnä ohuita puikkoja ja syvennyksiä. Hakuthan siihen upposivat ongelmitta, mutta jalkojen kanssa sain tuskailla koko ajan.  Kenkiä ei vaan meinannut saada puikkojen väliin niin että niihin olisi voinut aidosti luottaa. Tämän osuuden aikana jalkani irtosivatkin monesti, mutta onneksi pysyin joka kerta seinällä sen verran, että ehdin potkia kärkipiikit takaisin jäähän. Nousua ei myöskään auttanut edellisen päivän suoritus, joten pohkeet olivat todella kovilla. Räntäsade oli onneksi loppunut jossain vaiheessa, joten kiivetessä ei kastunut aivan samalla tavalla kuin eilen.

Jyrkän osuuden jälkeen pääsin loivalle jäälle, joka kulki kallion vieressä. Loppumatka olisi ollut rentoa nakuttelua, mutta pari moovia tehtyäni jää päästi pahaenteisen rasahduksen. Kohta ääni toistui, emmekä olleet aivan varmoja mistä se pääsi, mutta epäilin vahvasti, ettei allani oleva jää ollut kunnolla kalliossa kiinni. Jouduin etenemään vielä muutaman varovaisen metrin ylöspäin ennen kuin pääsin viereiseltä kallioosuudelta tulevan ohuen jääluiron kohdalle. Siihen pystyin sitten kiinnittämään seuraavan varmistukseni ja jos allani oleva putous olisi lähtenyt irti, olisi tämä jää siitä erillään ja pitäisi minut varmasti putoamasta.

Viimeiset parikymmentä metriä etenin siis rauhallisesti ruuveja aina kalliolta tuleviin jääluiroihin kiinnittäen. Loppu nousun aikana en kuullut enää rasahduksia, mutten uskaltanut siltikään luottaa allani olevaan jäähän.

Lopulta epäilyttävä jääosuus oli takana ja jäljellä oli viimeinen vajaan parin metrin ponnistus pystyllä jäällä lumihankiosuudelle. Tässä vaiheessa meinasi alkaa harmittaa, sillä olin käyttänyt kaikki ruuvini ja loppuosuudelle piti nousta hakut kiinni turpeessa - ei jäässä. Myös viimeinen varmistus oli tässä vaiheessa jo usemman metrin päässä.

Reitti kulki suunnilleen köyden osoittamaa linjaa.

Juuri ennen kuin lähdin vetämään itseäni turpeesta muistui mieleeni, että olin sujauttanut umpeen jäätyneen ruuvin takin alle aivan reitin alussa. Sieltähän se nyt löytyi ja niin minulla oli viimeisessä jääosuudessa ruuvi kiinni. Tämän jälkeen loppu oli helppoa ja myös hangessa kahlaaminen ankkuripuulle meni huomattavasti edellistä päivää tuskattomammin.

Tälläkään kertaa emme saaneet Samin kanssa puheyhteyttä kuulumaan, mutta onneksi olimme sopineet köysimerkit valmiiksi. Niin muutamaan tiukan nykäisyn jälkeen pääsin varmistamaan Samia toppia kohti.

Evästauko

Loppupäivän kiipeilyt menivät tutuissa merkeissä. Ensin toimme eväät putouksen päälle ja ne syötyämme kiipesimme muutaman nousut yläköydellä. Kodalla olimme takaisin neljän pintaan ja siinä vaiheessa kumpainenkin oli samaan mieltä. Kaksi päivää kiipeilyä riitti tällä kertaa.

Kiipeilyt tältä erää hoideltu.

Illan aikana kävimme vielä pienellä kävelyllä katsomassa josko Ruskeasta virrasta olisi saanut hienoja iltakuvia. Tämä ei tietenkään onnistunut, sillä taivas oli pilvessä ja lumisade oli alkanut uudelleen. Pari pimeässä räpsittyä lumimaisemaa tuli silti ikuistettua.

Korojoen silta.

Kävelylenkin jälkeen oli illallisen vuoro, minkä jälkeen pakkasimme rinkat niin valmiiksi kuin mahdollista. Meillä oli tarkoitus tehdä aamulla nopea lähtö, sillä illalla olisi pääkaupunkiseudulla synttärijuhlat, joita emme halunneet jättää väliin.

Lauantai aamuna kello soi kuudelta. Auto starttasi kahdeksalta ja yhdeksältä illalla olimme jo juhlissa boolilasit täytettyinä.

Hyvissä ajoin kohti etelää.

Lähiputouksella

Alkuviikosta kävin läheisellä ulkoilureitillä pitkästä aikaa lenkillä koiruuksien kanssa ja noin puolessa välissä matkaa huomasin hakkuuaukean toisella laidalla yllättävän näyn. Sinne oli kehittynyt mukavanoloiset putoukset. Niiden korkeutta oli paha arvioida matkasta ja illan hämäryydestä johtuen, mutta sen verran hyviltä ne näyttivät, että seuraavan lähiretkemme kohteesta ei ollut enää epäilystäkään.

Jääputous pongattu iltalenkillä

Sunnuntai aamupäivällä keräsimme siis reppuihin kiipeilyvarusteet ja evästä putouksen tarkistusretkeä varten. Myös Aarolle otettiin valjaat mukaan, josko kalliolla olisi annettavaa myös pienimmälle seikkailijalle.

Retkeilijöillä vauhti päällä..

..kohti putouksia.

Putouksille tuli kotiovelta matkaa vajaa kilometri ja suurin osa siitä oli alamäkeä, joten pulkan kanssa olimme perillä melkoisen nopeasti. Ainoa vähän hitaampi osuus oli hakkuuaukea ja siitä oli joku mennyt yli lumikengillä, joiden uraa seuraten pääsimme  helposti tämän pätkän.

Viimeiset metrit perille.

Itse putoukset olivat huomattavasti hienommat, mitä olin uskaltanut toivoa. Korkeutta oli vajaat kahdeksan metriä ja parin helpon linjan lisäksi löytyi myös yhdeksänkymmentä asteinen kohta.

Jäälinjojen tarkastelua.

Hetken kulutta minulla oli jo kiipeilyvarusteet päällä ja lähdin sooloamaan loivinta kohtaa ylöspäin köyttä perässä vetäen. Tällä välin Elina ja Aaro laittoivat pulkan ja istuma-alustan vähän kauemmaksi ja katselivat nousua. Reitti ylös oli todella helppo, mutta kyllä sitä vaan ottaa nousun normaalia varovaisemmin, kun ei ole löydessä kiinni ja korkeutta tulee kuitenkin jonkin verran.

Köyden vienti soolonousuna.

Ylös päästyäni tein ankkurin puuhun ja laskeuduin alas. Näin meillä oli yläköysi helpoimmalla kohdalla ja seuraavana oli kiipeilyvuorossa Aaro. Edellisenä kesänä ostamani kokovartalovaljaat sopivat nyt hänelle todella hyvin ja niinpä pikku-jätkä oli hetken kuluttua köydessä kiinni ja valmiina nousuun. Putouksen loivimmalla kohdalla oli sen verran lunta, että Aaro ei tarvinnut muita apuvälineitä kuin kädet ja jalat. Vaikka taisi nousua helpottaa melkoisesti, että vedin häntä köydellä vähä vähältä ylöspäin. Puoleen väliin päästyään Aaro oli valmis, joten laskin hänet alas. Vielä ei jalat seinällä taktiikka oikein toiminut, mutta onneksi putousta pääsi hyvin alaspäin myös peppumäkeä.

Valjaat pikku-seikkailijalle.

Alas päästyään Aaro päätti, ettei yksi kerta vielä riittänyt, joten oli aika hänen toistonousulle. Jälleen edettiin samalla tavalla eli Aaro käytti jalkoja ja vähän käsiä ja minä vedin köydellä nousijaa ylöspäin. Tällä kertaa etenimme jo putouksen puoleen väliin ja olisi pikku-jätkä halunnut ylemmäskin, mutta päätimme tämän korkeuden jo riittävän. Myös luvatut kaakao ja keksit auttoivat kiipeilyinnon laannuttamisessa.

Ja ei kun kiipeämään.

Aaron ja minun juodessa kaakaota oli Elinan vuoro laittaa pitkästä aikaa valjaat päälle, raudat jalkoihin ja tarttua hakkuihin. Kaiken ollessa valmista Aaro siirtyi vähän kauemmaksi pulkan päälle keksejä nauttimaan ja Elina aloitti kauden ensimmäisen jäänousunsa. Kiipeily meni todella hyvin ja sen aikana saimme myös treenata vähän normaalista poikkeavaa köysitoimintaa, kun minun piti laittaa Aarolle rukkaset käsiin yhdessä välissä. Onneksi tämä tapahtui Elinan seisoessa hyllyllä, joten hän ei joutunut roikkumaan minun säätäessä Aaron rukkasten kanssa.

Elinan vuoro aloittaa kiipeilykausi.

Nousu etenee tyylipuhtaasti.

Elinan päästyä alas oli kuulemma jälleen Aaron vuoro, joten selvästi laji oli ensikertalaiselle mieleen. Sitten oli vielä kerran minun vuoro, joten pääsin viimein kokeilemaan putouksen jyrkintä kohtaa. Se meni sen verran mukavasti, että ensi viikolla voisi vielä pyörähtää paikan päällä parin ruuvin kanssa ja hommata siitä kauden viimeinen liidi.

Nousuni jälkeen kaikki olivat saaneet kiivettyä hienot linjat ja eväätkin oli syöty, joten oli aika lähteä kotia kohti. Tulomatkan pulkkamäki oli nyt minulle hyvä sunnuntai-treeni, sillä Aaro istui mielellään pulkassa myös ylämäkeen.

Reitit noustu ja eväät syöty, joten kotia kohti.

Niin oli onnistunut ulkoiluaamupäivä taas takana ja mikä hienointa, meille löytyi hyvät treeniputoukset kävelymatkan päästä. Vaikka niillä ei paljoa korkeutta olekkaan, niin kyllä vajaan kilometrin matkan kotiovelta mielellään kävelee, jotta vähän pääsee nakuttelemaan.