lauantai 28. helmikuuta 2015

Korouoma 2015

Jos pitäisi valita yksi kiipeilypaikka ylitse muiden Suomessa, olisi se ilman epäilystä Korouoma, sillä sinne kulminoituu koko oman kiipeilyni ydin. Korouoma antaa ulkoilua hienoissa maisemissa, seikkailullista kiipeilyä omia rajoja hipoen, sekä luonnonrauhaa että hyvää kiipeilyhenkistä seuraa.

Tänä vuonna Korouoman reissu oli kokonaisvaltaisempaa paikan päällä oloa kuin muutamana edellisenä kertana, sillä olimme varanneet Samin kanssa Piippukodan kolmeksi yöksi. Siinä sitä sitten sai kiivetä hämärään asti ilman että aina tarvitsi raahautua viimeisillä voiman rippeillä pois kanjonista. Illat sai ottaa tällä kertaa kodalla rauhallisesti, syöden ja juoden hyvin. Myöhään ei iltaisin tarvinnut kuitenkaan kukkua, sillä pitkän ulkoilupäivän jälkeen uni tuli kymmenen pintaan ilman ongelmaa.

Piippukota

Pohjoiseen tulimme edellisen vuoden tapaan autojunalla, joten Korouoman parkkipaikalla olimme sopivasti puolenpäivän maissa. Ja siellä meitä odottikin melkoinen yllätys kun normaalien parin henkilöauton sijaan parkkipaikalla seisoi kaksi isoa bussia. Viimeisiä varustesäätöjä tehdessämme alkoi kanjonista nousta ensimmäiset kelkkahaalarituristit ja alaspäin kävellessämme heitä tuli vastaan tasaisena letkana.

Jaska Jokuselle suunnatessamme turistilaumat jäivät onneksi taakse. Ruskeassa virrassa taisi olla heille tarpeeksi ihmeteltävää, joten syvemmälle kanjoniin ei tarvinnut mennä. Siirtyminen Jaskalle oli huomattavasti edellisiä vuosia helpompaa, sillä sinne oli tehty moottorikelkalla uusi ulkoilureitti. Normaalin syvän ja vaikeakulkuisen polun sijaan saimme siis tallusta leveää uraa.

Saapuminen Jaska jokunen -putoukselle

Putouksen alle päästyämme jatkoin siitä mihin edellisen talven reissu jäi eli oikean reunan linjasta, jota en ollut saanut kiivettyä puhtaasti kolmen kiipeilypäivän väsyttämänä. Tällä kertaa nousu meni sangen nätisti vaikka kyllähän se meinasi jälleen loppumetreillä raskaaksi käydä. Huomattavasti edellistä tyylipuhtaampi nousu tästä kuitenkin tuli. Viimeisiä metrejä jyrkässä lumihangessa kahlatessani, viimeisen varmistuksen jäätyä kauas taakse ja jäätyneiden sormien alkaessa tuottaa melkoista kipua, tuli kyllä hetken tuumattua, että onko tämä tosiaan pitkän reissun arvoista. Ankkurin puun ympärille tehtyäni ja sormien alkaessa saada tuntoa takaisin, oli vastaus kuitenkin itsestään selvä. Onpa vaan hienoa olla jälleen Korouomassa.

Reissun eka nousu.

Liidini jälkeen Sami puhdisti reitin ja pidimme pienen tilannekatsauksen. Sami oli alustavasti miettinyt, että voisi siirtyä vuorostaan köyden terävään päähän, mutta kello alkoi olla sen verran, että päätimme ennemmin virittää yläköyden. Näin saisimme kiivetä yhdet jyrkemmät linjat, joita ei tulisi muuten kiivettyä. Kummankin tehtyä yhdet nousut hämärä alkoi olla jo päällämme, joten oli aika siirtyä Piippukodalle iltaa viettämään.

Alas tullessa ilta alkoi jo hämärtää

Perjantaina aamutoimet etenivät rauhallisesti, joten pääsimme Ruskean virran alle vasta kymmenen pintaan. Varusteita päälle pukiessamme alkoi kanjonin pohjalle jo kerääntyä ensimmäisiä turisteja. Onneksi kovin moni heistä ei lähtenyt nousemaan putouksen juurelle. Päivän aikana ylhäällä kävi kyllä muutama uhkarohkea, joita ei näyttänyt haittavaan kiipeilijöiden putouksesta irroittama jää. Ilman kypärää ja joidenkin tapauksessa jopa ilman pipoa tulleet ihmettelijät eivät antaneet sen pikku seikan häiritä, että osuessaan putoavat jäämurikat olisivat saattaneet tehdä todella pahaa jälkeä.


Ruskea virta


Ruskea Virta from Jani on Vimeo.

Oma ensinousuni alkoi todella hyvin. Hakut ja raudat upposivat luottamusta herättävästi, eikä sangen märkä jääkään haitannut. Alkujyrjänteen puolen välin jälkeen sain kuitenkin taas huomata, ettei harjoitusmäärät olleet riittäneet tälläkään kertaan Ruskean virran kiipeämiseen. Olin siis aivan puhki ja ähisin ja puhisin oikein kunnolla viimeisillä metreillä ennen jyrkän osuuden loppua.

(c) Henri Länsipuro

(c) Henri Länsipuro

(c) Henri Länsipuro

Olimme sopineet, että teen jyrkän osuuden jälkeen ankkurin ja Sami jatkaa siitä sitten köyden terävässä päässä. Näin teimme ja onneksi minulla oli kevyt taukotakkini mukana, sillä sen verran kauan sain nauttia maisemista Samia varmistellessa. Loppujen lopuksi ylös kuitenkin päästiin ja niin oli Ruskea virta tällekin talvelle kiivettynä.

Alas päästyäni päätin, etten enää millään jaksaisi uudelleen kiivetä tätä putousta. Pidimme siis evästauon ja siirryimme Mammutille. Koska sinne meni hyvä kelkkaura, ei kesken päivän tapahtuva putouksen vaihto kestänyt kauaakaan.

Mammutilla lähdin yrittämään putouksen oikeaa reunaa, jota en ollut aikaisemmin kiivennyt. Alhaalta katsottuna se vaikutti sangen helpolta ja puolen välin jälkeen reitti näytti lähes käveltävissä olevalta.

Heti reitin alussa sain kuitenkin todeta, ettei tästä tulisikaan niin helppoa nousua. Putouksen ensimmäisellä osuudella jäätä irtosi todella paljon ja sain koko ajan hakata sitä isoina paloina irti, jotta pystyin luottamaan hakkuihin ja rautoihin.

Mammutti-putous

Alun jyrkän osuuden jälkeen oli vuorossa lumihanki kahlaus ja sitten nousu jatkui mielenkiintoista linjaa, jossa pääsi käyttämään jäätä ja kalliota ylöspäin kammetessa. Tämän osuuden jälkeen reitin luonne muuttui sitten huomattavasti huonompaan suuntaan. Putous oli kyllä loivempaa, mutta aluksi jää hävisi kokonaan parin metrin matkalta ja sen jälkeen jatkuva osuus näytti olevan irti kalliosta. Pariin kertaan nousin vähän matkaa viimeiseltä ruuvilta ja kallio osuus vaikuttikin tehtävissä olevalta, mutta irrallisenoloinen jää sai minut tekemään oikean ratkaisun. Oli aika pakittaa.

Alas päästyäni piti sitten lähteä hakemaan ruuveja. Hyvänä puolena oli että Mammutin päälle pystyy kävelemään vasemman laidan polkua pitkin. Ylhäällä eteneminen vaikeutui sitten oikein kunnolla, kun sain kahlata munahangessa, todella jyrkässä mäessä putouksen oikeaan laitaan.

Lopulta sain köyden oikean puun ympärille ja pääsin laskeutumaan. Alaspäin tullessa tiesin tehneeni oikean ratkaisun, sillä jää oli koko putouksen oikeassa laidassa todella sohjoisen oloista ja aivan varmasti irti kalliosta. Jos sitä olisi lähtenyt yrittämään, niin todennäköisyys kiipeäjän alla irtoavalle jäälautalle olisi ollut aivan liian korkea.

Ruuvien kohdalle laskeuduttuani sain vielä tapella oikein kunnolla saadakseni ne mukaani. Sen verran sivussa niistä laskeutumislinjani oli. Köysi siis veti minua kokoajan poispäin ruuveista, mikä teki niiden irti ruuvaamisen todella hankalaksi. Lopulta sain varmistukset irti, mutta tässä vaiheessa kello oli jo sen verran, että oli aika lähteä kodalle päin. Toiseen kiipeilypäivään oli siis mahtunut vain yksi onnistunut nousu. Huonoa makua siitä ei kuitenkaan jäänyt, sillä sää oli ollut mitä mainioin ja kyllähän Mammutin säädöstä tuli taas hieman erilainen kiipeilykokemus.

Viimeinen kiipeilypäivä alkoi hieman edellistä aikaisemmin, mutta kukon laulun aikaan emme olleet tälläkään kertaa liikenteessä. Ja hyvä niin, sillä kolmen päivän kiipeilyreissulla ehtii kyllä nukkua sen verran kuin nukuttaa.

Tämän päivän kiipeilyt tapahtuivat jälleen Jaska Jokusella. Tällä kertaa Sami otti ensimmäisenä vetovastuun ja lähti nousemaan samaa linjaa, jonka minä olin kiivennyt muutamaa päivää aikaisemmin. Reitin alku menikin hänellä todella hienosti, mutta sitten epävarmuus alkoi jälleen nostaa päätään. Onneksi pienen uumoilun jälkeen nousu jatkui ja hieman myöhemmin oli jo minun aika lähteä puhdistamaan reittiä.

Jaska Jokusen yläosa oli melkoista lumessa kahlausta

Alas päästyämme oli minun vuoro aloittaa osuuteni köyden päässä. Nousuksi valitsin perinteisen linjan putouksen keskiosasta. Alun portaikkoinen osuus meni nätisti, kuten olin uskonutkin. Sitten oli vuorossa viitisen metriä nouseva ränni, joka osoittautui olevan huomattavasti hankalammassa kunnossa kuin aikaisempina vuosina. Se oli todella puikkoinen ja jyrkkä, minkä lisäksi edellisten päivien kiipeily alkoi jo tuntua kropassa.

Hieman uumoiltuani tein jyrkimmän osuuden kohdalla pienen poikkarin ja nousin viimeiselle jäiselle tasanteelle. Tämän jälkeen oli jäljellä vain torstaina tekemämme jyrkkä polku ankkuripuulle.

Samin päästyä ylös pidimme pikapalaverin loppupäivän kiipeilyistä ja päätimme tehdä vielä muutamat nousut yläköydessä. Näin tuli tehtyä vielä muutama nousu putouksen jyrkimmillä osuuksilla.

Neljän pintaan kumpainenkin oli antanut kaiken mitä Korouomalle oli tällä kertaa antaa ja oli aika suunnata takaisin Piippukodalle.

Piippukodan oleskelutilat





Ja keittiö


Meillä oli ollut vähän puhetta, että viimeisenä iltana voisi istua jonkin aikaa laavulla tulen ääressä. Illan pimetessä, kun pakkanen alkoi nousta ja muutenkin oli sangen loppuun käytetty olo, ei tulille lähtö olisi voinut vähempää kiinnostaa. Vietimme siis myös kolmannen illan kodan lämmössä.

Tätä tämä loppujen lopuksi on.. Vaahtokarkkeja ja kaakaota.

Pakkanen nousikin illan aikana lähemmäs kolmeakymmentä astetta, eikä aamu siitä paljoakaan lämmennyt. Emme kuitenkaan halunneet laittaa tulia kaminaan viimeisenä aamuna, jotta saisimme tuhkat siivottua. Hoidimme siis aamutoimet raikkaassa noin miinus viisi asteisessa kodassa. Hyvä puoli lämpötilassa oli, ettei missään vaiheessa aamua tehnyt mieli jäädä ihmettelemään vaan pois lähtö tahti oli koko ajan sopivan reipas.

Tällä kertaa ei myöskään tullut hiki uoman pohjalta parkkipaikalle tuovalla polulla vaikka selässä oli täysi rinkka. Ja kun autokin lähti toisella startilla käyntiin, reissua pystyi pitämään erittäin onnistuneena.