Aaro ja tennarimysteeri

Kesälomamme alkuun tultiin koko perheellä Kangaslammille mummolaan. Koska sää suosi heti maanantaina otimme mummon mukaan ja lähdimme aamupäivästä pienelle luontoretkelle Harjurannan maisemista löytyvälle Peisin laavulle.

Itse laavulle pääseminen oli helppoa, sillä autotie toi aivan sen eteen. Emme kuitenkaan halunneet jäädä heti makkaran paistoon, joten Aaro otettiin lapsenkantorinkkaan ja suuntasimme luontopolulle, jonka piti viedä Peisi Immosen luolalle. Luontopolun alkupäästä löytyi myös luontokirkko, mutta senkin tarkemman tarkastelun jätimme myöhempään.

 

Lähdimme siis kävelemään luontopolkua, ensimmäisenä minä Aaron kanssa, sitten mummo ja viimeisenä Elina. Polkua ei ollut erikseen merkattu ensimmäisen viitan jälkeen, mutta onneksi alueella ei risteillyt muita reittejä, joten oikeaan suuntaan kulkeminen oli hyvin helppoa.

Maisemaa Joenmäenvuorelta

Laavu sijaitsi Joenmäenvuoren päällä, joka on Varkauden alueen korkein kohta. Tästä syystä polku kulki tasaiseen tahtiin alaspäin. Vaikka ympärillä oli paljon pusikkoa, näkyi maisemat kuitenkin sen verran, että paikan korkeus tuli todella hyvin esille.

Luontopolulla

Jonkin aikaa kuljettuamme alkoi itse kullakin hieman epäilyttää, että paljonkohan sinne luolalle pitikään olla matkaa. Minulla oli kartan palanen mukana, joten siitä pystyin suunnilleen katsomaan, että risteyksen pitäisi olla lähellä, mutta aivan varma matkasta en ollut. Varsinkin, kun olimme vain hetken aikaisemmin kulkeneet risteävän polun ohi, joka meni suunnilleen oikeaan suuntaan.

Viitta luolalle löytyi

Epävarmuus polusta oli kuitenkin ennenaikainen, sillä vain vajaat sata metriä myöhemmin tulimme risteykseen, johon oli selvästi viitalla osoitettu polku luolalle. Tämän jälkeen oli vielä muutama sata metriä hieman kivikkoisempaa polkua kuljettavana ja tulimme luolalle.

Luolan suuaukkoa tutkimassa

Luola oli noin metrin korkuinen ja jokusen metrin syvä, joten päätimme jäädä paikalle vain hetkeksi ja lähteä takaisin laavulle. Paikalta löytyi infotaulu, jossa kerrottiin Peisi -nimisen erakon asuneen luolassa 1900-luvun alussa. Legendan mukaan hänellä oli ollut jopa kulta-aarre, jota ei oltu koskaan löydetty. Sen lisäksi Peisiä pidettiin syyllisenä monenmoisiin ilkitekoihin.

Elinan luettua infotaulun sisällön, hän huomasin meihin kohdistuneen epäonnen. Rinkassa istuvalta Aarolta oli hävinnyt toinen tennari!

Tutkimme nopeasti luolan ympäristön ja koska tennaria ei näkynyt lähdimme palaamaan jälkiämme takaisin päin. Luolan kyltille asti olimme Aaron kanssa kulkeneet ensimmäisinä, joten jos kenkä olisi pudonnut silloin, olisi se huomattu. Kyltin jälkeen tulimme kuitenkin viimeisinä, joten tällä pätkällä pudonnut kenkä olisi jäänyt helposti huomaamatta.

Tällä kertaa Elina kulki ensimmäisenä kenkää polulta etsien. Minä ja Aaro tultiin seuraavina ja mummo tuli viimeisenä varmistaen ettei toinen tennari putoaisi. Näin saavuimme kyltimme, eikä kenkää näkynyt. Eihän siinä sitten ollut muuta mahdollisuutta kuin jatkaa ylämäkeä laavulle ja toivoa, että tennari näkyisi polulla tai jossain kiven kolossa, johon aikaisemmin perässä tulijat eivät olleet huomanneet sen pudonneen.

Muutaman sata metriä ehdimme kulkea ja vähän polun vieriäkin katsastaa, mutta tennaria ei vain näkynyt. Sitten kuulin miten jotain putosi aivan Aaron ja minun takana. Käännyin ja näin pienen tenniskengän polulla. Ensin luulin, että toinenkin kenkä oli pudonnut, mutta nopea tarkistus varmisti tilanteen. Aarolla oli yhä toisessa jalassa kenkä. Tämä oli siis kadonnut tenniskenkä. Mistä se oli pudonnut taaksemme? Yksi vaihtoehto olisi, että se oli jotenkin jäänyt kiinni rinkan putkien väliin, mutta se tuntui aika epätodennäköiseltä. Olihan takanamme kulkenut melkein koko ajan joku, joka olisi tossun putkien välissä huomannut. Vai oliko Peis vienyt kengän aikaisemmin ja palauttanut sen, koska se ei sopinut hänelle?!?!

Harjurannan luontokirkko sisältä

Tätä mysteeria pohdiskellen kuljimme viimeiset sadat metrit luontokirkolle, joka olikin erittäin kaunis paikka. Pistimme siellä myös puumerkkimme vieraskirjaan ja Aaro pääsi mustikoiden makuun. Polun varressa oli kasvanut mustikoita ja mummo oli kerännyt pari varpua mukaan, joista Aaro nyt mieleellään nyppi marjoja irti. Todellinen luontokirkko elämys siis pienelle retkeilijälle.

Ja ulkoa.

Kirkon jälkeen siiryimme laavulle, mutta siellä saimme huomata, että makkaran paistoon olisi pitänyt tuoda omat puut. Makkarat siis jäi tällä kertaa syömättä, mutta onneksi meillä oli kahvia, mehua ja keksejä mukana. Söimme siis niitä ja kävimme syömässä hieman lisää mustikoita lähimetsässä. Sitten olikin aika pakata tavarat ja retkeilijät autoon ja suunnata takaisin mummolaan mukavan retkiaamupäivän  päätteksi.

Keksi maistuu pienemmälle ja isommalle retkeilijälle.

Peisin laavulle pääsee näppärästi autolla. Omat puut pitää ottaa mukaan.