Pääsiäinen Olhavalla - Se toinen päivä

Pääsiäisestä on jo pari kuukautta, joten kai se on aika Olhavan toinen päivä käydä läpi.

Kiipeilypäivä alkoi kuivan kurkun ja kevyen päänsäryn kanssa. Pitkälle mennyt ilta kostautui siis jälleen kerran, mutta ei auta itku Olhavalla. Burana suuhun ja kananmuna-pekoni aamiaisen tekoon.

Tukevan aamiaisen jälkeen oli sitten aika alkaa keräillä kiipeilykamoja mukaan ja lähteä kallion päälle ihmettelemään. Januksen kanssa päätettiin oikaista eli kiivetä telttapaikalta ylös. Reitiksi valittiin Vekara, jota Janus ei ollut vielä kiivennyt. Omalla kohdallani krapulaisen hikoilun ja voiman puutteen lisäksi sain lisävaikeutta reittiin, sillä otin mukaan vesipullon ja vaelluskengät. Muuten sangen helppoa reittiä ylöspäin kammetessani toivoin aidosti, että olisin ottanut mukaan kevyemmät kengät. Ylös kuitenkin päästiin vaikka jossain vaiheessa sitä tuli taasen tuumailtuakin, että kuinkahan kauan sitä vanha jaksaa pitkälle venyneiden öiden jälkeen tällaista fyysistä rasitusta reilusti ennen puolta päivää.

Maisema Olhava vuoren päältä.

Minulla teki mieli kokeilla Ruotsalaisen reittiä yläköydellä ensimmäisenä. Olen sen useampaan kertaan vuosien saatossa kiivennyt, mutta aina sille tulee uudelleen palattua. Reitillä oli kuitenkin juuri liidi menossa ja toinen köysistö jo alhaalla odottamassa. Selvästi edellinen ilta vei voimia ja tahtoa kiipeilykavereiltanikin, sillä odotimme kiipeäjiä varmaan pari tuntia, eikä kenelläkään tuntunut olevan tarvetta kiivetä jotain muuta sillä aikaa.

Reilun tunnin saimme odottaa omaa vuoroamme ja sitten oli minun vuoro laskeutua alas ja kiivetä reitti yläköydessä. Tämän jälkeen meni vielä pitkä tovi ennen kuin olimme jälleen kallion juuressa ja Janus lähti kiipeämään Salamaa. Itse otin jälleen mielelläni kakkosen ja reitin puhdistajan roolin. Ja voin myöntää, että reitti oli lähes yhtä raskas kuin vuosi sitten sitä liidatessani.

Köysi rullalle ja myöhäisen lounaan tekoon.

Ylös päästyäni kello oli jo melkein neljä, joten oli aika palata leiriin lounasta tekemään. Syönnin jälkeen piti vielä juoda kahvit ja muutenkin ihmetellä ja uumoilla seuraavaa nousua.

Lopulta päätin lähteä kokeilemaan Sammalränniä, joka oli jo edellisenäkin vuonna minua kiinnostanut. Ensimmäisen viiden minuutin jälkeen olisi pitänyt tajuta, ettei kallionkulmassa nousevaa ohutta halkeamaa seuraava reitti ollut tälle päivälle oikea vaihtoehto. Koko yritys oli todella surkuhupainen ja varmaan puolituntia rävellettyäni laskeuduin viereisen reitin pultista. Olin päässyt ehkä kolmen metrin korkeuteen tänä aikana ja olo oli todella maansa myynyt. Janus ja Tuomas lähtivat vielä kallion päälle, mutta itse seurasin leirissä istuvan Teemun esimerkkiä ja avasin illan ensimmäisen oluen. Reissun kiipeilyt oli sitten kiivetty.

Olhavan telttakylä

Loppu ilta meni edellisen illan tapaan pöydän ääressä turistessa ja hyvää ruokaa syödessä. Päivän aikana leiripaikalle oli tullut lisää ihmisiä ja nyt ympärillämme kävi melkoinen kuhina, kun useampi kymmentä ihmistä teki ruokaa ja kertoili päivän saavutuksista.

Seuraavana aamuna herätys oli huomattavasti helpompi kuin edellisenä, mutta tälle päivälle ei ollut enää suunnitelmissa jäädä kiipeämään. Söimme siis vielä kananmuna-pekoni -aamiaisen ja suuntasimme kohti kotia.

Onneksi kiipeilyvarusteita pois pakatessa saa apua.