Onneksi Posio kuuluu meidän jokavuotiseen lomasuunnitelmaan, joten tänä vuonna oli vuorossa viimein vierailu Julmakallion laavulla. Saavuin sunnuntaina perheemme yöpaikaan Lampelan tilalle ja maanantaina lähdin puolilta päivin ajamaan kohti Korouomaa. Yksin en tälläkään kertaa joutunut lähtemään, sillä mukaan sain Leekon ja Paavon.
 |
| Jälleen Koivukönkäällä |
Auton jätin Koivukönkään parkkipaikalle ja niin pääsi päiväretki alkamaan. Tälläkin kertaa ihmettelin jonkin aikaa itse köngästä, mutta otin siitä vuosi sitten sen verran kuvia, että jätin kuvaamisen tällä kertaa väliin.
Jatkaessani matkaa vastaani tuli perhe, jolla oli jokaisella itikkaverkkot päässä. Heidät ohitettuani minua vähän hymyilytti. Eihän täällä nyt niin paljon itikoita ollut. Tämän jälkeen etenin hyvää vauhtia Pirunkirkon laavulle, jossa piti taas ihailla joen toisella puolella nousevia kiipeilykallioita. Joskus pitäisi kyllä päästä niitä testaamaan. Silloin pitäisi kyllä olla mukana itseäni kovempi kiipeäjä köysiä viemässä, sillä sen verran hankalia olen ymmärtänyt kallion reittien olevan.
 |
| Taustalla Korouoman kesäkiipeilykalliot |
Tämän jälkeen jatkoin vielä vähän matkaa ja tulin uoman eteläreunalle nousevien portaiden päähän. Edessä oli reilun viidenkymmenen metrin edestä portaita. Nousimme portaita rauhalliseen tahtiin välillä pitäen yhden lepo- ja kuvaustauon. Hieman minua tällä välillä harmitti, ettei pojille ollut vettä mukana. Sen verran läähätystä oli ilmassa. Onneksi uoman päälle päästyämme ja vielä vähän matkaa kuljettuamme ylitimme pienen puron, jossa koiruudet kahlasivat mielellään vettä juoden ja heinää syöden.
 |
| Portaat uoman päälle |
Jokunen sata metriä puron jälkeen saavuimme Julmakallion laavulle ja se oli todellakin niin hienolla paikalla kuin olin ymmärtänyt. Laavu oli aivan jyrkäänteen reunalla ja Korouomaa näkyi sieltä pitkälle molempiin suuntiin. Tänne oli siis hyvä laittaa pienet makkaranpaisto tulet. Myös itikoita oli tässä vaiheessa alkanut kerääntyä sen verran enemmän, että tulen savulle oli tilausta. Varsinkin kun vieno tuuli kävi uomasta metsään päin, piti se itikat todella hyvin loitolla meistä.
 |
| Julmakallio on yksi hienoimmista laavupaikoista jossa olen vieraillut. |
Paistettuani makkarat otin vielä joitain kuvia alueelta ja onnistuin myös pudottamaan kamerani. Tällä kertaa tuuri oli kuitenkin puolellani, eikä se pudonnut kanjoniin, eikä edes hajonnut tulipaikan ympäristössä oleviin kiviin.
 |
| Korouoma laavulta |
Viimeisen halon palaessa loppuun tutkailin hieman karttaa ja päätin jatkaa vielä vähän matkaa ja tulla alas toista polkua pitkin. Kulkemani polku olisi ollut vähän lyhyempi ja olin ollut reissussa jo kauemmin mitä puhuin liikenteeseen lähtiessäni. En kuitenkaan pidä saman polun edes takaisin kävelystä vaan kuljen mieluummin rengasreittejä. Ja nythän oli ainoa kesään osuva lomaviikkoni, joten kiireen pitäminen ei missään nimessä olisi ollut oikea ratkaisu.
 |
| Vähän laavun jälkeen näkymä Korouoman vihannalle pohjalle |
 |
| Vielä vähän maisemien katselua ennen kuin laskeudun joen varteen. |
Jatkoin siis vielä vähän matkaa polkua joka tästä eteenpäin muuttui huomattavasti hankalammaksi. Kevyen päivärepun kanssa se ei kuitenkaan haitannut vaan pääsin sangen näppärästi eteenpäin. Sitten edessäni oli pitkä laskeutuminen jyrkkää polkua pitkin takaisin uoman pohjalle, jossa minulle viimein selvisi miksi aikaisemmin näkemäni perhe oli käyttänyt hyttyshuppuja. Todennäköisesti suurin osa Posion itikoista asusti pohjalla kiemurtevan vihannan puron rannoilla. Loppumatka oli siis melkoista pikamarssi, sillä hetkeksikin paikalleen jääminen tarkoitti todella suureen ystäväparveen joutumista.
 |
| Vauhdilla pois hyttysmerestä. |
Selvisin polkua pitkin lopulta takaisin Pirunkirkon laavulle minkä jälkeen itikoiden määrä alkoi taas hieman laskea. Puolisen tuntia myöhemmin olin sitten jo autolla ja jälleen oli takana yksi hieno retkipäivä Posion maisemissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti