Reilu viikko sitten katsellessani vanhoja kiipeilykuvia, halu lähteä katsastamaan paikka, nousi jälleen mieleeni. Tällä kertaa se ei kuitenkaan jäänyt vain uumoilun asteelle vaan kysyin Samilta olisiko hänellä kiinnostusta tehdä pika-vierailua paikan päälle. Kiinnostusta oli, joten otimme viime maanantaina pekkaspäivät päästäksemme varmasti kiipeämään. Paikkahan alkaa olla sen verran kaukana pääkaupunkiseudulta, ettei siellä oikein ehdi päivässä käydä. Ajatuksena oli siis ajaa pelipaikoille sunnuntai iltana ja käyttää maanantai kiipeämiseen.
Liikenteeseen lähtö sunnuntai iltana venähti kuuteen, mutta lopulta Octavian nokka osoitti oikeaan suuntaan Hämeenlinnanväylällä. Orivedelle päästyämme pidimme illallistauon ja sitten jatkoimme vielä viimeiset viisikymmentä kilometriä Ruoveden ohi Kankimäen parkkipaikalle.
Vuorossa oli perinteinen varusteet rinkkaan säätö ja olimme valmiit kahden kilometrin taipaleelle Helvetinkolun päivätuvalle. Matkan tuvalle olisi luullut menevän nopeasti, koska meillä oli sukset mukana, mutta rinkkojen paino piti vauhdin todella minimissä. Noin viidenkymmen minuutin hiihdon jälkeen olimme viimein perillä.
Sytytin takkaan tulet edellisten kävijöiden jättämillä puilla ja lähdimme liiterin puolelle tekemään vähän lisää halkoja. Yhdentoista maissa saimme viimein istua alas ja avasimme iltaoluet. Paistoimme myös yhdet makkarat ja kellon ollessa hieman yli puolen yön olimmekin valmiit nukkumaan.
Aamulla nautimme pekoni-kanamuna aamiaisen ja teimme eväsleivät putoukselle mukaan. Rinkat jätimme puuliiteriin odottamaan paluutamme ja reppuihin tuli vain päivän aikana tarvittavat kiipeilyvarusteet, sekä hieman evästä.
Tällä kertaa reilun kahden kilometrin hiihto meni huomattavasti joutuisampaa järven jäätä pitkin ja kymmenen jälkeen olimme jo putouksen alla. Jos yhden yön reissu oli tuntunut jossain vaiheessa edellistä päivää huonohkolta idealle, niin moiset ajatukset eivät olleet enää mielessä. Putouksella oli noin 25 metriä korkeutta ja mielenkiintoisia linjoja sen leveydelle mahtui useita.
Ensimmäiseksi nousuksi valitsimme vasemmassa reunassa olevan helponoloisen linjan. Se nousi ensin positiivista ja portaikoksi potkittua osuutta hyllylle, jossa kasvoi yksinäinen kuusi ja siitä oli vielä huomattavasti jyrkempi osuus toppiin.
Reitti näytti sen verran helpolta, että valitsin vain kahdeksan ruuvia mukaan. Nousu lähtikin mitä mallikkaimmin liikenteeseen. Jäätä oli paksulti ja hakut sekä raudat upposivat siihen ongelmitta. Varsinaisia levähdyspaikkoja nousun aikanan ei ollut, joten se tuntui huomattavasti rankemmalta kuin useat jyrkemmät putoukset ovat tuntuneet.
 |
| (c) Sami Pusa |
Pari metriä ennen hyllyä sainkin todeta, että kokoajan kärkipiikkien päällä oleminen oli saanut minut ruuvaamaan erittäin hövelisti. Jäljellä oli enää yksi ruuvi. Edellisestä oli kuitenkin sen verran matkaa, että päätin käyttää senkin, jotta pääsisin kuusen luokse hyvillä varmistuksilla.
Hyllylle päästyäni olikin sitten viimein aika alkaa miettiä mitä tekisin seuraavaksi. Yksi mahdollisuus olisi ollut lähteä tekemään poikkaria vasemmalla puolella olevien ohuiden kuusien luoksen ja nousta sieltä ylös. Onneksi en kuitenkaan käyttänyt sitä vaan päätin varmistaa itseni paksuun kuuseen ja nousta jyrkkää kohtaa reitin loppuun. Jäätä oli kuitenkin kertynyt kuusen ympärille sen verran etten saanut slingiä sen ympärille aivan vaivattomasti. Jouduin ensin kiinnittämään slingiin sulkkarin ja sitten pyöräyttämään hieman vauhtia siihen ja viimein sain lassottu puun ja varmistettua köyteni sulkkariin.
Varmistusten ollessa taas kohdallaan kiipesin viimeiset metrit loppuun ja päivän ensimmäinen nousu oli tehtynä. Tämän jälkeen Sami kakkosti saman reitin ja puhdisti varmistukseni noustessaan. Kaiken kaikkiaan itse noususta jäi todella hyvä maku.
Omiin varmistuksiini en voinut kuitenkaan olla aivan tyytyväinen. Jälleen kerran olin jättänyt reitin luvun hyvin huonolle tolalle ja ruuvannut aina, kun siltä vähänkään tuntui. Tämä käytännössä tarkoitti, että ruuvasin heti kun edellinen ruuvi oli jäänyt jalan alle. Jos olisin miettinyt edes vähäsen mihin seuraava ruuvi tulisi ja ottanut positiivisella seinällä sen verran "riskiä", että edellisen ruuvin ja raudan väliin jää edes vähän enemmän väliä, olisi kahdeksan ruuvia varmasti riittänyt.
Toiseksi nousuksi tuli putouksen keskellä kulkevan kivisen rantun vasen puoli. Tällä kertaa jää oli huomattavasti ohuempaa alkumatkasta, mutta profiililtaan sangen positiivista. Tällä linjalla hyviä levähdyspaikkoja oli edellistäkin vähemmän. Päätin siis ottaa kaksi ruuvia lisää mukaan. Kyllä sillä määrällä pitäisi varmistuksia taas riittää.
Ensimmäisen viiden metrin jälkeen tiesin, että tällä kertaa pohkeeni tulisivat oikeasti kärsimään. En ole koskaan tullut ajatelleeksikaan kuinka hapottavaa positiivinen jää voi olla. Vähä vähältä nousu kuitenkin eteni ja jälleen kerran ruuveja piti saada jäähän kiinni tasaisen tappavaan tahtiin. Sitä mukaa, kun mies väsyi, niin reitti tuntui vaikeammalta ja varmistus piti saada kiinni heti edellisen jäätyä jalkojen alle. Ylös asti kuitenkin pääsin ja kuten arvata saattaa tulin käyttäneeksi kaikki kymmenen ruuvia.
Tällä kerta tein putouksen päällä olevaan puuhun ankkurin ja Sami laski minut alas. Tämä järjestely tehtiin kahdesta syystä. Nyt sain taukotakin päälleni varmistamisen ajaksi. Toinen syy oli, että pystyin ottamaan alhaalta muutamia kuvia Samin noususta. Olisihan se ollut kurjaa, jos hänen kiipeilyistään ei oltaisi saatu yhtään kuvaa, koska minä olen aina putouksen päällä varmistamassa.
Saminkin päästyä alas joimme kaakaota ja söimme eväsleivät. Ihmettelimme myös miten aika oli taas edennyt vauhdilla. Meillä meni noin tunti, että kumpikin sai yhden reitin kiivettyä. Siihen vielä pakollinen säätäminen, joka meni nousujen välillä, joten aikaa oli mennyt jo huomattavasti odotettua enemmän. Edessä olisi siis päivän viimeiset nousut.
Linjaksi valitsimme saman kivirantun oikean puolen. Reitti näytti ylhäältä huomattavasti jyrkemmältä, mutta alaosa olisi hyvin samanlaista kiipeämistä kuin edellinenkin.
 |
| (c) Sami Pusa |
Omalla kohdallani loivempi osuus meni jälleen hyvin jos jättää huomioimatta, että ruuveja olisi voinut käyttää hieman säästäväisemmin. Uskon vahvasti, että nousuni nopeutuisivat ja ehkäpä myös helpottuisivat jos alkaisin käyttää noin kolmanneksen vähemmän ruuveja. Tällä tavalla en pysähtyisi aina kahden metrin välein ruuvia vääntämään.
Reitin jyrkemmälle osuudelle viimein päästyäni aloin olla melkoisen pumpissa. Onneksi ruuveja oli vielä neljä jäljellä, joten pystyin laittamaan muutaman todella lähekkäin ja näin sain pääni pysymään kasassa vain lievää "hyperventilaatiota" tuntien. Lopulta päivän viimeinen reitti oli minun osaltani valmis ja pääsin puuskuttamaan toppiin. Tämäkin nousu tuli ylös puhtaasti, joten olin päivän suorituksiin sangen tyytyväinen.
Kyhäsin vielä ankkurin puuhun ja Sami laski minut alas. Kello oli siinä vaiheessa sen verran, että olimme jo alkuperäisestä lähtöaikataulusta jäljessä. Elina oli kuitenkin viestittänyt, että kotona oli kaikki hyvin ja voisimme tulla omaan rauhalliseen tahtiimme, joten Samikin sai vielä viimeisen nousunsa.
Samin nousu etenikin aluksi hyvää tahtia, mutta jyrkemmälle osuudelle päästyään vauhti alkoi hidastua pahemman kerran. Muistutin häntä muutamaan kertaan yläköyden eduista ja niin mies sai itsensä jälleen kasaan ja oli huipulla hieman myöhemmin.
Kummankin kiipeäjän ollessa viimein alhaalla kasasimme tavarat pikimmiten reppuihin, söimme viimeiset eväät ja joimme vedet pois. Kumpikaan ei halunnut kantaa autolle yhtään enempää kuin oli aivan pakko. Sen jälkeen oli vuorossa hiihto tuvalle, jossa pakkasimme kiipeily- ja leiriintymisvarusteet rinkkoihin.
Viimeinen kahden kilometrin etappi autolle ei tuntunut loppuvan millään. Sami jopa onnistui kommentoimaan miten pitkältä matka tuntui ja juuri sillä hetkellä pääsimme vasta puolen välin paalulle.
 |
| (c) Sami Pusa |
Lopulta pääsimme kuitenkin autolle, jossa teimme nopean pakkaamisen ja käänsimme auton nokan kohti etelää. Pitkän ja hyvin väsyneen ajomatkan viimein päätyttyä pudotin Samin Kallioon yhdeksän maissa ja vähän sen jälkeen pääsin itsekkin kotiin. Kahdenkymmenseitsemän tunnin reissu oli saatu kunnialla päätökseen.
Myös viimeinen viikko ennen Elinan laskettua aikaa etenee, joten Helvetinjärvi jäi varmasti vähään aikaan viimeiseksi yli yön kiipeilyreissuksi. Ja sellaiseksi se olikin todella onnistunut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti