Pikaista boulderointia

Aloitetaan tunnustuksella.. Minä en pahemmin välitä boulderoinnista. Se on kiipeilyn alalajeista itselleni reilusti tylsintä. Pahimmillaan vai onko se sitten parhaimmillaan boulderointi on parin muuvin treenaamista viikkokausia ja sitten reitti meneekin lopulta muutamassa hetkessä. Nousun aikana harvoin kerkeää edes ajatella, että nyt se menee. Nyt tämä projekti saadaan valmiiksi. Suorituksen aikana joutuu vain antamaan kaikkensa parin hengen veden ajan ja sitten se on ohi.

Tästä avautumisesta huolimatta boulderoinnissakin on puolensa. Varsinkin pääkaupunkiseudulla kivien luokse pääsee todella nopeasti. Vielä kahdeksan maissakin viitsii suunnata kiipeämään ja sitten on jo ennen kymmentä kotona. Varsinkin jos lähtee liikenteeseen yksin eli sessio käytetään vain ja ainoastaan kiipeämiseen. Niin ja kyllä kaverinkin kanssa parissa tunnissa saa sormet helliksi ja kiipeily tarvetta helpotettua sangen mainiosti. Köysien kanssa moinen ei onnistukaan. Jos lähtee töiden jälkeen liikenteeseen, niin tietää että koko ilta siellä kalliolla menee.

Viime viikon torstaina minulla oli juuri tälläinen pikavisiitti Taivaskalliolla. Tiesin, etten ehtisi viikolla toista kertaa kiipeämään, joten lähdin Elinan agility treenien jälkeen kahdeksalta ajamaan. Tarkoituksena oli viimeistellä edellisellä kerralla kiipeämättä jääneet reitit Iso kivi sektorilla. Tällä kertaa halusin varmistella onnistumiset, joten minulla oli mukana harjat sekä isompi padini. Edellisellä kerralla en ollut jaksanut sitä raahata, mutta kyllä sen kanssa kiipeäminen on vaan huomattavasti mukavampaa. Iso ja paksu patja (112 x 165 x 12.5 cm) antaa aivan eri tavalla varmuutta kuin vanhempi ja pienempi (100 x 120 x 10 cm) patjani. Varsinkin Taivaskalliolla, jossa reiteillä tuppaa olemaan korkeutta ihan kunnolla.

Päästyäni paikan päälle suuntasin siis heti ensi töikseni Ison kiven päälle ja harjasin muutamat topitus otteet. Sen jälkeen padi paikalleen, tossut jalkaan ja nousua yrittämään. Viime kerralla kiiipeämättä jäänyt Diretissima meni nyt toisella yrittämällä. Ensimmäisellä yrityksellä jalkani lipesi jo aloitus otteesta, joten se ei montaa hetkeä kestänyt.

Tämän jälkeen siirsin padini Uurnan alle. Siitä olisin saanut flashin, mutta päätinkin heti alku muuvien jälkeen hypätä alas laittamaan kameraa ajastimelle. Kameran raksuttaessa reitti menikin ilman suurempia ongelmia.

Uurna 5+

Aikaa kalliolla meni kaikkine säätöineen noin puolituntia, joten kovin ihmeellisestä sessiosta ei ollut kyse. Pääasia kuitenkin, ettei koko viikko mennyt kiipeämättä. Ja nyt on Taivaskallion viimeinenkin sektori löydetty ja sen reitit kiivetty.