Retki Ojangon ulkoilualueelle

Aurinkoinen keli ja Elinan syntymäpäivät olivat mitä parhaat tekosyyt lähteä retkelle lauantaina. Paikaksi valittiin tällä kertaa Ojangon ulkoilualue. Alue ei ollut kokonaan uusi, sillä Elina oli kävellyt pieniä lenkkejä siellä agilitytreenien jälkeen ja halusi nyt tutustua paikkaan paremmin ja ajan kanssa. Minulle suurin innostaja alueeseen oli laavu, jonka huomasin alueella karttaa tutkiessani. Ja minullehan laavut, kodat ja tuvat ovat aina tutusmisen arvoisia kohteita, joiden takia voi tehdä pienen lisälenkinkin tarvittaessa.

Lähdimme kävelemään Ojangon agilityhallin parkkipaikalta noin yhdentoista pintaan ja aluksi kuljimme varjoisaa hiekkatietä metsän siimeksessä. Vähän aikaa kuljettuamme tiestä lähti polku, joka olisi noussut alueen korkeimman kukkulan päälle, mutta tällä kertaa jätimme tämän nähtävyyden väliin. Meillä oli kuitenkin vain rajallinen aika kävelyyn ennen kuin pikku-jätkä päättäisi, että nyt hän on valmis nousemaan rattaista.

Jatkoimme siis matkaa ja hetken kuluttua tulimme jo metsästä pellon laitaan, jonka läpi reitti kulki. Tämä olikin mitä kauneinta seutua. Kumpuilevaa heinäpeltoa, jossa voikukat kukkivat. Kokonaiskuvaa heikensi hieman voimalinjat ja valotolpat, mutta ne nyt kuuluvat asiaan näin lähellä keskustaa.

Heinäpellon toiselle puolelle päästyä piti vielä vähän ihmetellä karttaa, että juuri oikea reitti laavulle löytyisi ja sitten oli enää pitkä ylämäki noustavana ja olimme perillä. Laavu lähes tulkoon yllätti meidät. Niin nopeasti sen yhytimme. Jälleen kerran sai siis huomata, että meille tällä hetkellä sopivat parin kilometrin etapit, eivät paljoa aikaa ota.

Laavu itsessään oli todellinen pettymys. Se oli kulunut, töhritty, roskattu ja kaiken kaikkiaan hyvin epämielyttävän näköinen. Juuri sellainen kaupungin lähellä oleva paikka, jossa nuoriso on varmasti yhden jos toisenkin kostean illan viettänyt.

Onneksi laavun takaa kallion päältä löytyi huomattavasti mukavampi piknik paikka. Siellä huovan sai levittää sammaleen päälle ja pari koivua varjosti meitä juuri sopivasti kuumalta auringolta. Siihen oli sitten hyvä levittää eväät ja istahtaa koko porukalla. Ensimäiset minuutit menivät jopa sangen rauhallisesti, kun Aaro nautti omalla sotkuisella tyylillään herkkuja sekä Leeko ja Paavo keskittyivät luihinsa.

Sitten rauhallinen hetki oli ohi ja kuin yhdessä tuumin kaikki kolme alkoivat antamaan meille ohjelmaa. Leeko ja Paavo kiersivät huopaa ja olivat tietenkin välillä sen päälläkin herkkujen toivossa. Aaro taas siirtyi välillä isän ja välillä äidin syliin syömään ja sitten taas löysi oman paikkansa. Tässä sitä eväät lensivät ja jäivät myös välillä konttaajan alle.

Käytimme piknikkiin reilut puoli tuntia ja sitten kaikki olivat saaneet syödäkseen ja aluetta oli keretty jo muutenkin vähän tutkia, joten oli aika lähteä kotia kohti. Pakkasimme siis leirin Aaron vaunuihin ja lähdimme autolle päin.

 
Jotta matka ei menisi pienimmälle yksitoikkoiseksi kulki hän alkumatkan isän olkapäillä. Pellolle asti päästyämme siirryttiin taas vaunuihin ja kohta olimme taas autolla.

Retkeen meni kaiken kaikkiaan kolmisen tuntia, joka on juuri sopiva aika meille tällä hetkellä. Ja olihan se vain mukavaa kulkea uusissa maisemissa, eikä aina lähteä Nuuksioon tutuille poluille, kuten itselläni tulee helposti tehtyä.