Pääsiäinen Olhavalla - Se parempi päivä

Tämän vuotinen pääsiäisretki suuntautui Olhavalle Teemun ja Januksen kanssa. Liikenteeseen lähdimme perjantaiaamusta ja Olhavan telttapaikalla olimme puolen päivän maissa. Olin kuvitellut, että tässä vaiheessa alue olisi ollut jo täynnä telttoja, mutta siellä olikin vain kaksi yhden hengen Hillebergiä, joista toisen omisti Teemu. Telttojen omistajat olivat ehtineet jo tutustua, joten meillä oli nyt tasaluku kiipeäjiä, mikä on Olhavalla todella hyvä ja aikaa säästävä juttu.

Hetken aikaa turinoituamme oli vuorossa teltan pystytys ja pikainen lounas. Sitten oli aika laittaa varusteet päälle ja aloittaa kiipeily. Ensimmäisenä kohteena oli Honey eli reitti jolta olen ottanut trädi kiipeilyni pisimmän köyteen putoamisen. Janus otti liidi vastuun, minkä jälkeen reittiä puhdistaessani olin kyllä todella epävarma omasta nousustani, mutta kyllähän sitä silti tuli ylös asti päästyä. Lopun reissua sitten uumoilin pitäisikö minun antaa Honeylle uusi mahdollisuus, mutta missään vaiheessa en oikeasti ollut enää reitille tulossa. Ehkäpä ensi kerralla.

Allekirjoittanut Erikois-Kehrääjällä

Sitten oli minun vuoro siirtyä köyden terävään päähän. Olin jo kotona päättänyt, että ensimmäinen reittini olisi Erikois-Kehrääjä. Olin kiivennyt reitin alun viime kesänä ja lopun toissa vuonna. Tämä oli kuitenkin ensimmäinen kerta, kun kiipesin koko reitin kerralla. Reitistä tuli yksi mukavimmista liideistä, jonka olen tehnyt. Yli neljäkymmentä metriä hyvin varmistettavaa kiipeilyä, joka antaa hieman vastusta mutta ei liikaa. Trädi cruisailua parhaimmillaan.

Sinne se köysi menee.

Alas päästyämme pidimme kahvitauon, jonka jälkeen lähdimme ihmettelemään Janukselta jokunen vuosi sitten projektiksi jäänyttä Kimpen ulkonemaa. Reitin ruksi kohta on katto, jonka ylitys ei ole aivan helpoimmasta päästä. Reitin saa kuitenkin kiivetyksi vain yhdellä tavalla ja siksipä oli jälleen Januksen vuoro siirtyä köyden päähän. Katon alle päästyään Janus joutui palaamaan jokusen kerran alaspäin oikeaa sekvenssiä etsiessään, mutta sitten kädet olivat viimein oikeilla otteilla ja jalka löysi pitävän kohdan. Niin oli katto ylitetty ja hetkeä myöhemmin oli taas minun vuoroni kakkostella. Jouduin itsekin etsimään katon alla jonkin aikaa sitä oikeaa tapaa ja lopulta sen löysinkin ja sain kammettua itseni katon päälle.

Janus lähestyy Kimpen ulkoneman ruksia.

Reitin jälkeen minä pääsin alas ja Janus jäi säätämään yläköyttä Luonnonlapselle. Minun olisi pitänyt poistua paikalta tässä vaiheessa, sillä vuoroni reitillä ei ollut kaunista katseltavaa. Taidot eivät meinanneet riittää, tossut olivat reitille aivan liian kuluneet ja kaiken lisäksi alas kerääntyi juorukerho, joka ei perinteisesti auta suoritustani kun olen menettänyt kiipeilyyn tarvittavan keskittymisen. Lopulta pääsin kuitenkin ylös asti useampaan kertaan köydessä käyden.

Onneksi Teemu oli valmis vielä yhteen nousuun tälle päivälle, joten pääsin rauhassa kiipeämään Vekaraa. Nousu väliankkurille meni rennosti kuten aikaisemmillakin kerroilla. Sitten varmistin Teemun ankkurille ja oli aika siirtyä Vekaran loppupätkälle. Edellisenä vuonna olin tullut alun ohuessa halkeamassa useampaan kertaan köyteen, mutta viimein päässyt ylös asti. Tällä kertaa kokeilin kuitenkin jotain uutta. Saatuani varmistukset paikoilleen tungin varpaani kapeaan halkeamaan ja siihen luottaen vedin itseäni ylöspäin ja muutamaa hetkeä myöhemmin pahin oli takana. Olin päihittänyt Vekaran ruksin. Tässä kohtaan olisin voinut laittaa jo varmistuksen, sillä edellinen oli reilusti jalkojeni alla, mutta luotin itseni ja jatkoin matkaa hyvälle hyllylle. Jalkaani hyllylle nostaessani toinen jalka irtosi ja minä tulin reilut puoli metriä alaspäin. Olin saanut viime hetkellä ja puhtaasti tuurilla kiinni hyllyn reunasta. Sitten oli aika laittaa varmistus kiinni ja vähän hengitellä. Putoaminen positiivista ja hyvin karheaa kalliota pitkin varmistuksiini olisi ollut todella kivuliasta.

Teemu tulossa Vekaran väliankkurille.

Uusi yritys tuotti onneksi hedelmää ja hetken kuluttua olin Vekaran topissa varmistamassa Teemua. Tästä kohtaa Olhavan kallio on sen verran korkea, ettei 60 metrinen köysi kaksinkertaisena riitä. Ensin pitää laskeutua väliankkurille ja siitä sitten alas. Onneksi emme kuitenkaan joutuneet sitä tällä kertaa tekemään. Samalle ankkurille meidän kanssa tuli kaksi ruotsalaista, joilla oli mukana 70 metrinen köysi. Laskeuduimme siis heidän köydellä kerralla alas ja niin oli tämän päivän kiipeilyt pulkassa.

Päivän aikana Olhalle oli kerääntynyt pikku hiljaa lisää porukkaa ja illan alkaessa hämärtyä kallion alla alkoi olla jo melkoinen telttakylä. Tulipaikan ympärillä olikin jo melko tiivistä, kun aloimme tekemään ruokaa, mutta onneksi pöytä oli vapaa. Keräännyimme siis sen ääreen tekemään ruokaa. Meillä oli Januksen kanssa pommeliperunoita, sipulia ja pihvit. Juomaksi punaviiniä. Ruokailun jälkeen istuimme sitten vielä myöhään iltaan kiipeilystä ja siihen liittyvistä asioista turisten. Teemun kanssa varsinkin ihmettelimme monia Olhavalle tähän aikaan vuodesta tulijoita, joilla oli aivan liian vähän vaatetta mukana. Kyllähän ilta mukavammin menee, kun ei  tarvitse palella. Olen hyvin tyytyväinen, etten kuulu perinteiseen kiipeilijöiden kurjuutuskoulukuntaan vaan "slow and heavy" vaeltajien leiriin. Kyllä se reissu menee paremmin, kun ruoka on hyvää ja lämmintä vaatetta riittää.