Lyhyt jääkausi takana

Tämän vuotinen jääkiipeilykausi jäi harmillisen lyhyeksi. Ensimmäisen kerran kiipeämään pääsi juuri ennen vuoden vaihdetta ja viimeisen kerran hakkuihin tuli tartuttua helmikuun lopulla. Tähän väliin mahtui onneksi kuusi kiipeilykertaa ja Korouoman kolmipäiväinen reissu. Voin siis olla tyytyväinen yhdeksään kiipeilypäivään kahden kuukauden aikana.

Aamuinen Nuuksion Pitkäjärvi

Nuuksion Romvuorella tuli käytyä toistamiseen viikko ensimmäisen käyntikerran jälkeen. Tällä kertaa olimme Samin kanssa liikenteessä yhdeksältä, joten putouksen alla olimme kymmenen maissa. Oikea suora oli saanut viikossa hieman lisää jäätä, joten lähdin kokeilemaan sitä ensi töikseni liidiköydessä.

Reitin alku meni sangen nätisti, kuten odottaa saattoikin. Kyllähän se hieman voimille otti, mutta ei missään nimessä liikaa. Sitten pääsin reitin yläosan ohuen puikon alle ja oli aika vähän tuumailla tilannetta. Puikon alku näytti todella hyvältä ja yläosan mixta osuus oli mennyt edellisellä viikolla pari kertaa ilman ongelmaa. Oli siis aika lähteä kokeilemaan miten miehen kävisi.

Jää alkaa loppua Oikealla suoralla

Viimeisen ruuvin sain laitettua noin metrin ennen jään loppumista ja sitten piti vain huukata hakut jään yläosaan ja sieltä edelliselläkin kerralla käyttämiini kallion koloihin. Tämän jälkeen nousu alkoi jännittää ihan toden teolla, mutta onneksi toinen hakku oli todella hyvin kallion kolossa ja kummatkin jalat vielä jäällä. Sitten vain toinen hakku reitin topissa olevaan jäätyneeseen turpeeseen ja pieni nykäisy alaspäin, jotta sain varmuuden, että se myös pitäisi. Jouduin vielä iskemään toisenkin hakun turpeeseen, minkä jälkeen olin reilusti viimeisen ruuvin yläpuolella. Tähän kohtaan ei siis huvittanut jäädä kovin pitkäksi aikaa, mutta vielä piti siirtää jalkoja hieman ylöspäin, että pystyin hookkaamaan vasemmalla hakulla pienestä kuusesta. Pari kertaa yritettyäni sain pujotettua pitkän jatkon oikealla kädellä kuusen ympärille, köysi siihen kiinni ja jännä osuus oli takana. Muutamaa minuuttia myöhemmin olin laittamassa yläankkuria ja Sami pääsisi kakkostelemaan reitin.

Tämän jälkeen kiipesimme vielä vasemman suoran yläköydellä. Se oli yhä siinä kunnossa, että alaosa antoi yläköydelläkin ihan kunnolla vastusta ja loppu oli mukavaa kruisailua. En olisi missään nimessä lähtenyt sitä liidaamaan, joten tämän kertaiset kiipeilyt alkoivat olla näiden nousujen jälkeen paketissa.

Romvuori

Nuuksion jälkeen oli tarkoitus pitää väliviikonloppu kiipeilystä, mutta kun Elina innostui lähtemään parin vuoden tauon jälkeen jäätä kokeilemaan, niin taas oltiin Kauhalassa. Tällä kertaa en edes ottanut ruuveja mukaan, vaan vietimme rennon ulkoiluiltapäivän putouksilla yläköysitellen. Koska Kauhalan linjat alkoivat olla minulle sangen tuttuja tässä vaiheessa vuotta, valitsin nousuiksi mahdollisimman ohutjäisiä kohtia. Tällä tavoin sain treenia hieman erilaisesta kiipeilystä, jossa ei saa käyttää perinteisesti voimaa, vaan pitää luottaa hakkujen pysyvän kiinni aivan pienillä napautuksilla.

Homma alkaa luistaa Elinalla parin vuoden tauon jälkeen.

Korouoman reissun jälkeen tuli vietettyä viikko kotona ja sitten oli jälleen aika pakata auto ja lähteä Kangaslammille mökkeilemään. Mökkiviikonloppu osui jälleen talven loppuun, joten kauden viimeiset jäänousut tuli tehtyä perinteisesti paikallisilla putouksilla.

Tällä kertaa Januksen ja minun mukaan lähti veljeni Petri, joka kokeili jääkiipeilyä ensimmäistä kertaa. Petrin nousut olivat sen verran napakan oloisia, että voin ilman epäilystä sanoa lajin sopivan hänelle mitä parhaiten. Petri myös varmisti minua päivän viimeisessä liidissä. Tämä taisi olla toinen kerta, kun hän varmistaa kiipeäjää. Edellinen oli viime kesänä, kun kiipesimme yläköydellä ja käytimme rigriä. Varmistus meni sangen nätisti Januksen valvovan silmän alla. Taisin kyllä laittaa pari ruuvia normaalia enemmän tällä nousulla. Ihan vain varmuuden varalle.

Petrillä on hakun heilutus ensimmäisellä kerralla jo sangen hyvin hallussa.

Myös Janukselle ja minulle tuli päivälle muutamat hienot nousut. Edellisen talven puoliksi jäätynyt ränni oli tänä vuonna saanut myös yläosaan ohuen jääkerroksen, joten kumpikin meistä sai sen kiivettyä köyden terävässä päässä. Omalla kohdallani oli kyllä pientä epävarmuutta reitin lopussa, kun turvallisen oloisesta halkeamasta piti siirtyä ohuelle jäälle, jota sitten piti nousta jonkin matkaa ennen kuin reitin viimeisen ruuvin sai kiinni.

Halkeamasta ohuelle jäälle siirtyminen vaati jälleen hieman uumoilua.

Kallion vasemmasta reunasta löytyvä puikko oli tänä vuonna hieman paremmassa kunnossa kuin edellisenä, mutta siltikään en olisi ollut valmis sitä liidaamaan. Linjaa sai kiivetä reiluun viiteen metriin ennen kuin puikkoon, joka ei ollut alhaalta kiinni, sai laitettua ruuvia johon pystyi luottamaan.

Tiukkaa vääntöä.

Janus nousi reitin ensin yläköydellä ja sen jälkeen oli minun vuoro. Nousu meni hieman paremmin kuin edellisenä vuonna, mutta kyllä siinä sai silti työtä tehdä, varsinkin kun hakkuja ei voinut puikolle siirtyessä lyödä kunnolla kiinni vaan ne piti hellästi napauttaa jäähän.

Yläköysinousujemme jälkeen Janus päätti lähteä kokeilemaan puikkoa köyden päässä ja sepä vain meni nätisti. Itselläni ei ollut mitään tarvetta yrittää samaa nousua vaan siirryimme Petrin kanssa kallion oikeaan reunaan huomattavasti helpommalle linjalle, jonka noustuamme alkoi olla aika siirtyä takaisin mökille saunan lämmitykseen.

Toivottavasti puikko yltää jonain talvena maahan asti, jotta pääsisin itsekin sen liidiä yrittämään.

Niin oli kauden viimeiset jääkiipeilyt takana ja sunnuntaina kotiin päästyään pystyi jättämään hakut varastoon seuraavaa kautta odottamaan.