Korouoma 2014 - Mammutti

Tiistaina oli tarkoitus päästä liikenteeseen vähän edellistä päivää aikaisemmin, sillä olimme luvanneet olla syömässä neljän pintaan Lampelassa. Paljoa emme kuitenkaan saaneet lähtöämme aikaistettua ja niinpä olimme kävelemässä alas kanjoniin vain parikymmentä minuuttia edellispäivää aikaisemmin. Aamulla olimme myös saaneet huomata, että pohkeet olivat kumpaisellakin kiipeäjällä sangen kipeät. Selvästi eteläsuomen viidentoista metrin seiniin tottuneet jalat joutuivat koville Korouoman köydet suoriksi vetävillä putouksilla.

Mammutti putous

Onnekseni tästä päivästä piti tulla minulla lähes lepopäivä, sillä tänään oli Samin vuoro päästä ensimmäistä kertaa Korolla köyden terävään päähän. Paikaksi kokeilulle valitsimme Mammutti-putouksen, sillä sen vasemman reunan reitti oli helpoin, jonka minä tiesin kanjonista. Itselleni Mammutti ei tällä kertaa herättänyt suurempaa kiinnostusta, mutta sille oli lyhyehkö matka, eikä aikataulumme antanut tänään periksi kovinkaan pitkälle lähestymiselle.

Tästä se lähtee..

Putouksen alle päästyämme oli siis Samin vuoro säätää varusteet päälleen ja lähteä viemään köyttä ylöspäin. Alku hänellä menikin todella hyvin, mutta sitten köysistömme yhteinen vaiva eli huono liidipää ja pienet kulkuset alkoivat vaivata häntä. Onneksi putoukset ovat täällä vielä tulevinakin vuosina, joten vähän lisää liidikokemusta matalammilla putouksilla auttaa varmasti ensi kertaa.

Vasen reuna on minulla useampaan kertaa noustuna, joten se meni tälläkin kertaa sangen mallikkaasti. Ainoa pieni ahdistuksen aihe oli, että huipulla sijaitsevan varmistuspisteen vieressä oli reikä, josta valui vettä johonkin syvälle ja pimeään. Siinä sitä sitten piti seistä mahdollisimman kaukana tästä vesikaivosta ja toivoa, että allani oleva jää oli tarpeeksi paksua.

Tämä olisi reissun mukavin varmistuspaikka, josko vieressä ei olisi syvää ja pimeää koloa.

Samin päästyä ylös kello oli jo sen verran, että oli pikapalaverin paikka. Jos tekisimme vielä toisen nousun alhaalta käsin myöhästyisimme päivälliseltä, eikä se tuntunut ollenkaan isäntäväkeä ajatellen kohteliaalta ratkaisulta. Päätimme siis siirtää vähän köyttä ja tehdä vielä yhden yläköysinousun mahdollisimman jyrkällä kohdalla. Jyrkän jään kiipeilyä kun ei paljoa pääse omilla taidoilla kokeilemaan kuin yläköydessä.

Ankkuripaikan siirrettyämme lähdin siis laskeutumaan yläköysinousuani varten, mutta onnistuin sotkemaan köydet loivalla rinteellä niin hyvin, että seuraava vartti menikin niitä oikoessa. Lopulta pääsin kuitenkin alas ja nouseminen pääsi alkamaan. Ja, että se meni hyvin. Jyrkällä reitillä A -tyylin jääkiipeily toimi loistavasti. Hakkujen lyönnit ja rautojen potkut upposivat ensimmäisellä tai viimeistään toisella yrityksellä, eikä missään vaiheessa tarvinnut uumoilla pääsenkö eteenpäin tai antaako pää jälleen periksi.

Nousun aikana todistin siis itselleni, että minusta tulisi sangen hyvä kakkos-kiipeäjä. Pitäisi vain alkaa nakuttelee kovempien kaverien kanssa, niin johan tulisi hienoja nousuja tehtyä. Miinus puolena oli sitten, ettei nousu antanut lopussa mitään fiiliksiä. Se oli tekninen suoritus ja sitten ohi. Tätä, kun vertaa helpompienkin reittien liideihin, niin kyllä sitä taas ymmärtää miksi sinne köyden päähän on valmis lähteämään kerta toisensa jälkeen jännittämään.

Jääraudat jalassa jyrkätkin polut menevät todella helposti.

Nousun jälkeen kello oli jo kaksi, joten jouduimme jättämään tämän päivän kesken ja lähtemään autolle päin. Onneksi aikaisen lähdön korvasi Lampelan tilalla hyvä ruoka.