Junailu ja autoetappi suoritettiin siis lauantain ja sunnuntain aikana, joten pääsimme Samin kanssa tositoimiin heti maanantaina. Tällä kertaa olin päättänyt, ettei Ruskeaa virtaa sivuuteta turhan hankalan näköisenä, vaan sen kimppuun käydään heti ensimmäisenä päivänä.
 |
| Tänä vuonna Ruskealle virralle. (c) Sami |
Yhdentoista pintaan Cobrat siis iskeytyivät Ruskean virran yllättävän märkään jäähän ja liidini pääsi alkamaan. Ensimmäiset metrit olivat sangen helppoja joskin ottivat pohkeille yllättävän paljon, mutta sitten reitti alkoi jyrkentyä ja todellinen nousu pääsi vauhtiin. Pienestä epävarmuudesta huolimatta etenin ruuveja rauhakseltaan, mutta hiukan liian tiheään, jäähän poraillen. Tästä johtuen jyrkän osuuden alkaessa loppua jouduin havaitsemaan, että olin ollut jälleen liian hanakka ruuvaaja.
 |
| Onko pakko ruuvata niin paljon. (c) Sami |
Minulla oli enää neljä ruuvia jäljellä ja jyrkkää osuutta oli vielä jokunen metri edettävänä. Tässä vaiheessa päätin, että säästän kaksi ruuvia loivemmalle osuudelle ja teen niistä sitten ankkurin. Näin voin tehdä nousun kahdessa osassa.
Loivemmalle osuudelle päästyäni laitoin toiseksi viimeisen ruuvini kiinni, mutta tulin samalla siihen tulokseen, että vähän ylempänä olisi parempi ankkuripaikka. Päätin siis kiivetä vielä vähän ennen kuin käyttäisin viimeisen ruuvin ja laskeutua sitten sen varassa hakemaan edellistä ruuvia parempaa ankkuria varten.
 |
| Ja sitten on ruuvit vähissä. (c) Sami |
Siinä minä sitten etenin viimeinen ruuvi valjaissa kiinni. Katsomalleni ankkuripisteelle päästyäni aloin kuitenkin taas halajamaan koko putouksen nousua yhdellä köyden mitalla, sillä matkaa huipulle ei enää ollut kovinkaan paljoa ja reitti näytti helpolta.
Loppujen lopuksi käytin ruuvin ennen viimeistä jyrkempää osuutta, mutta siitä vähän edettyäni tajusin virheeni. Edessäni oli vielä yksi reilut parimetrinen jyrkkä osuus. Hetken aikaa uumoilin pakittamista, mutta sekään ei vaikuttanut hyvältä ajatukselta. Sitten näin toisen vaihtoehdon. Edessäni oli paksuhko jääpuikko. Jos vain kovertaisin hakulla vähän sen takaosaa, niin saisin slingin siihen kiinni. Näin teinkin ja niin minulla oli vielä yksi varmistus kiinni.
Jääpuikon tuomalla lisävarmuudella kiipesin siis viimeisenkin jyrkemmän kohdan ja eteeni aukesi vielä kymmenisen metriä loivaa nousua. Nyt minun piti ottaa jo radiopuhelin esiin ja tiedustella paljonko köyttä olisi vielä vapaana. Samin arvio oli vähemmän kuin minun tarvitsema osuus, mutta onneksi hän pääsi vielä vähän lähemmäksi putousta ja niin minä sain käyttööni köyden viimeiset vapaat metrit.
Loiva osuus meni todella helposti, mutta noin metriä ennen ensimmäistä puuta Sami ilmoitti radiopuhelimella köyden loppuvan. Tässä vaiheessa vedin kaiken ilmassa roikkuvan köyden antaman löysän itselleni ja pääsin kuin pääsinkin puulle. Nopeasti slingi sen ympärille ja ankkuri oli valmis.
 |
| Olisikohan ne hanskat pitänyt ottaa pois takin alta ennen tätä kuvaa. (c) Sami |
Onneksi olin ottanut lähtiessä selkääni pienen repun, sillä nyt sain varmistusta varten ohuen untuvatakkini päälleni ja paksut tumput käsiini. Siinä sitä oli sitten mukava varmistella ja samalla fiilistellä juuri tekemääni puhdasta Ruskean virran liidiä sopivassa noin viiden asteen pakkasessa.
 |
| Samin viimeinen etappi alkamassa. |
Ilman untuvatakkia minulla olisi varmasti ehtinyt tulla vilu Samin nousua odotellessa. Hän kyllä eteni hyvää vauhtia, mutta kuudenkymmenen metrin nousu ja kolmentoista ruuvin puhdistaminen nyt vain ottivat aikansa.
Lopulta olimme kumpikin huipulla ja oli aika ottaa huippukuvat ja laskeutua takaisin reppujen luokse eväitä syömään. Ja kylläpä ruisleipä ja kaakao maistuivatkin hyviltä.
 |
| Köyden alasveto menossa. (c)Sami |
Eväitten jälkeen päätimme kiivetä vielä toisen reitin putouksen vasemmasta reunasta. Reitin alku vaikutti todella helpolta, eikä loppuosakaan näyttänyt niin jyrkältä kuin edellisessä nousussa.
Päätimme myös nousta reitin kahdessa osassa, joten alkumatka meni todella nopeasti loivaa reittiä pienelle puulle. Sille päästyäni varmistin Samin samalle hyllylle. Tähän teimme sitten varmistuspisteen ja minä lähdin taas jatkamaan. Toisen pitchin alku menikin todella hyvin, mutta sitten reitti muuttui huomattavasti jyrkemmäksi miltä se oli näyttänyt alhaalta. Eikä pelkkä jyrkkyys riittänyt vaan tämän lisäksi tällä kohtaa valui vettä valtoimenaan. Siinä sitä sitten taistelin vähä vähältä eteenpäin vaatteet hyvää vauhtia kastuen.
Reitin loppuvaiheessa olin niin kaikkeni antanut, että jouduin lepäämään jokaisessa ruuvissa ja niiden välit olivat todella epävarmoja. Jotenkin sain kuitenkin revittyä itseni toppiin ja oli Samin vuoro tulla perässä. Sami oli saanut nousuni aikana ison jääpalan olkapäähänsä, joten sekin vaikeutti hänen nousua. Saimme silti hänetkin raahattua toppiin asti ja pääsimme viimein laskeutumaan repuille ja pakkaamaan tavaramme tältä päivältä.
Kävely autolle jyrkkää polkua pitkin osoittautui jälleen kerran todella raskaaksi. Noin kolmekymmentä minuuttia siihen meni ja jos päivän kiipeilyiltä oli jäänyt energiaa käyttämättä, niin se käytettiin nyt jalkojen liikuttamiseen. Viideltä olimme lopulta autolla ja pääsimme suuntaamaan majapaikalle, syömään, saunomaan ja väsynyttä iltaa viettämään.
 |
| Bongaa laavu kuvasta. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti